Ei ihan sellainen pääsiäinen kuin suunnittelimme

Hieman tullut taukoa tänne kirjoittelussa, kun olemme innostuneet rahapulan lisäksi vielä sairastelemaan. Poika sen aloitti saamalla kovan kuumeen ja kuumekouristuksen. Kouristus ei mennyt lääkkeellä ohi joten ei muuta kuin ambulanssilla sairaalaan. Siellä yön yli ja seuraava päivä. Influenssaksi todettiin ja sama tauti iski meihin muihinkin. Vaimolla ja tytöllä kans kuume huiteli korkealla. Minullla ehti lääkitys pahaiten purra niin säästyin kuumeelta. Lihakset oli vaan tuhottoman kipeät ja yskä sellainen että sai pelätä lähteekö keuhkot irti. Pari päivää olin töistäkin pois.

Sitten kun pojalla alkoi kuume hellittää niin tuli vielä jälkitautina joku ihmeen nivelkipu. Sellainen kuin CK-arvo oli yli 7000 kun pitäisi olla alle 400. Ja taas osastolle ja tällä kertaa tiputuksessa kolme yötä. Tyttökin keräsi vielä korvatulehduksen.

Kun nämä oli ohi niin sitten vielä päälle mahatauti lapsille. Arvatkaa meinasiko jo vähän väsyttää tämä touhu?

Tänään ollut pitkästä aikaa sellainen päivä että lapset ollut terveitä. Jokohan se olis nyt tässä nämä sairastelut hetkeksi aikaa?

Ei mitään talousneroja

Rahatilanteemme on heikko joten mitä teimme? Kävimme Ylivieskassa kirpparilla ja Kärkkäisellä. Ja hamppareilla. Mitään järkevää ei ostettu. Lapsille leluja ja itsellemme ylihintaisia munkkeja. Eikä tässä vielä kaikki. Illalla vielä uudestaan kaupasta hakemaan jäätelöä iltaherkutteluun. Ollaan me vaan hölmöjä ja huonoja rahan käyttäjiä. Onneksi makaroni on halpaa ja lapset tykkää siitä...

Humppa Soi: Waltari - Tranquality

Elämässäopittua: Ei ainakaan taloudellisuutta.

Tuokiokuva

Poika leikkii nukkekodilla tytön kanssa, päivän ulkoleikeistä muistoksi jäänyt naarmu poskessaan.

Tytöllä on hiukset pienillä kiharoilla illan kylpyleikeistä.

Vaimo istuu nojatuolissa ja kutoo sukkaa johon ei tule kantapäätä ollenkaan.

Minä virkkaan kukkaruukkua.

Samae Koskinen laulaa siitä miten Kajaanista ei löydy luomukahvilaa.

Ystävyys

Tampereen rautatieasema. Perjantai. Klo 22.00. Mies musta reppu selässään astuu junasta asemalaiturille toisen miehen kanssa. Toinen mies on  mustareppuisen miehen tuttu luottamusmieskoulutuksesta vuosia sitten. Miehet sattuivat sattumalta istumaan junassa vierekkäin Seinäjoelta Tampereelle. Nyt miehet erkanevat toisistaan ja toivottelevat hyvät jatkot.

Mustareppuinen mies ottaa puhelimensa taskusta ja soittaa ystävälleen. Ystävälle jota hän ei ole nähnyt puoleen vuoteen. Ystävälle jonka hän on tuntenut yläasteelta asti. Ystävä vastaa ja kertoo olevansa bussissa tulossa keskustaan.

Miehet tapaavat Hämeenkadulla ja halaavat toisiaan. Pienen mietinnän jälkeen miehet päättävät suunnistaa kohti Pispalaa. Paikallisbussit kulkevat Tampereella hyvin joten ei menee kauaa kun miehet astuvat Pispalassa lähikauppaan ostamaan karkkia. Karkkipussit taskussa matka jatkuu kohti Vaakon nakkia ja sieltä isoimmat grilliannokset mukaan.

Rajaportin saunaa vastapäätä on kerrostalo jonka toisesta kerroksesta löytyy asunto johon miehet menevät nauttimaan grillin antimista ja katsomaan elokuvaa. Samalla tietenkin hieman käydään kuulumisia läpi.

Elokuvan jälkeen miehet katsovat vielä toista elokuvaa hetken. Se onkin todellinen kulttiklassikko. The Room. Elokuvan huonous tekee siitä jo hyvän. Lopulta kuitenkin väsymys vie voiton ja miehet alkavat nukkumaan.

Aamu sarastaa ja miehet heräilevät. Aamupala syödään samalla kun katsotaan eilinen elokuva loppuun. Tämän jälkeen miehet lähtevät palauttamaan Tampereen miehen kaverille elokuvatarvikkeita. Paikallisilla sinne päästään hyvin ja Kokkolan mies saa kunnon kahvia. Aamuinen kahvi kun oli hieman haastaavaa keittää ilman kahvinkeitintä. Ja olipa Tampereen miehen kaveri panostanut ja ostanut pullatkin. Kahvipöytäkeskustelu aaltoili aina työelämästä rakkauden kaupunkiin ja nykyviihteestä kokkailuun. Miesten suunnittelemaa kokkisota-tyyppistä kokkailua varten miehet saavatkin mukaansa riisipaperia. Loput kokkailuaineet miehet ostavat paluumatkalla. Mielenkiintoisia ruoka-aineita sitä olikin Kokkolan miehen facebookissa ehdoteltu.

Pikaisen suihkussa käynnin jälkeen miehet kiirehtivät pääkallopaikalle eli Klubille. Hieman tiukalle menee, mutta miehet ehtivät ajoissa paikalle katsomaan uutta kotimaista kauhuelokuvaa. Kyrsyää. Tampereen mies näyttelee elokuvassa pienen, mutta sitäkin merkittävämmän roolin. Elokuva on kovasti Kokkolan miehen mieleen. Elokuvan jälkeen on vielä vuorossa muutamat lyhytelokuvat. Lähinnä ns. roskaelokuvia. Viihdyttäviä nekin.

Vielä ennen kuin miehet poistuvat Klubilta, Tampereen mies saa kaveriltaan mm. sorsan peniksen tulevaa elokuvaa varten. Kokkolan mies ehtii myös pikaisesti kiittää Kyrsyän ohjaajaa ja naispääosan esittäjää.

Klubin jälkeen miesten joukkoon liittyy röntgenhoitaja jonka työt on siltä päivää ohi. Kolmikko päättää yksissä tuumin käydä kebab-ranskalaisilla. Ja sieltä baariin. Kokkolan mies juo lonkeron. Muille maistuu olut. Kovin myöhään miehet eivät jaksa baarissa notkua. Röntgenhoitaja menee omille teilleen ja miehet ovat taas kahden. Hetken miehet istuvat vielä kahvilassa ennen kuin bussi kuljettaa takaisin Pispalaan. Miesten keskustelut jatkuvat aina myöhään yöhön asti. On paljon puhuttavaa, kun nähdään niin harvoin.

Aamulla Kokkolan mies kokkailee ja Tampereen mies käy hakemassa lähikaupasta juomista. Glögiä. Hieman erikoinen valinta ruokajuomaksi. Ruoka valmistuu yllättävän hyvin Kokkolan miehen käsissä vaikka ruoka-aineet ovatkin muiden valitsemia. Ruoka maistuu miehille ja pian sen jälkeen miehet suunnistavat keskustaan. Siellä kahvit ja donitsit Arnold’silla.

Juna lähtee kohti Kokkolaa klo 14. Miehet eivät tiedä milloin on seuraava kerta kun näkevät, mutta uskoisin että molemmat miehet jäävät sitä kaipaamaan.

”Mitä jos meillä on liian hauskaa?”

Juna lähti hetki sitten Kokkolasta suuntana Helsinki. Minä en sinne asti mene vaan Tampere riittää minulle. Siitä onkin aikaa kun siellä viimeksi kävin. Taisi olla kesällä kun Rammsteinia mentiin katsomaan. Ei vaan erään röntgenhoitajan hääthän ne viimeksi oli.

Hieman ollaan sovittu että Manninen, tuo hassu partaveikko, tulee minua vastaan asemalle ja sitten mietitään mitä tehdään. Tänään ei varmaan mitään ihmeempää.

Huomenna olisi tarkoitus tehdä pitkästä aikaa ruokaa muiden heittämistä ruoka-aineista. Facebookissa niitä olen kalastellu, mutta toki täälläkin saa ehdotella jos joku tänne vielä eksyy.

Reissun kohokohta kuitenkin on TUFF ja ennen kaikkea siellä esitettävä elokuva Kyrsyä. Siihen on kovat odotukset ja mielenkiinnolla odotan miten Mannisen näyttelijän lahjat on kehittyneet sitten Bunnyn.

Sunnuntaina sitten takaisin Kokkolaan klo 14.

Humppa Soi: Kikattava Kakkiainen - Pallot ilmaan

Humpastalainattua: ”Nää on ilmapallo pallo pallo bileet. Alkaa kunhan saadaan ilmat ilmat ineen.”

Maanantaimutinoita

Loma ohi. Tänään alkoi arki. Poika kerhossa ja minä iltavuoroon töihin. Ei oikeastaan kiinnostaisi vaikka töissä viihdynkin. Ja mukava nähdä (työ)kaveria.

Lauantaina kävimme vaimon kanssa kahdestaan Vaasassa. Ensiksi haimme pizzat paikallisesta pizzeriasta ja menimme vaimon veljen (ja tässä välissä kesken kirjoituksen korjasin hinausauton tytölle) asunnolle niitä syömään. Asunto oli hieno ja varsinkin maisemat komeat, kun keittiön ikkunasta näkyi vankila.

Mahat täynnä olikin hyvä lähteä etsimään Ritziä. Se löytyi helposti, mutta parkkipaikka ei. Meni vähän tiukille, mutta ehdittiin. Eipä tarvinnut kauaa odottaa, kun lavalle asteli mies koskettimien ääreen. Kauniin soiton jälkeen lavalle asteli toinen mies joka alkoi laulamaan Vandrarenia. Ja pian perässä tuli kolmas mies soittamaan jotain ihmeellistä kansansoitinta ja nainen huiluineen. Ja kylläpäs oli kaunis keikka Nordmanilla. Mahtava ääni laulajalla ja hyviä biisejä. Vandraren tuli vielä encoressa uudestaan ja hyvin sopii kappaleeseen rauhallisempi sovitus. Ainoa miinus oli välispiikit, kun en ymmärtänyt niistä mitään. Ruotsi kun ei ole vahvuuteni. Vaimo kyllä keikan jälkeen kertoi mistä noin suurinpiirtein höpöttelivät.

Keikan jälkeen kaupasta karkkia ja Kokkolaan. Lapset anoppilasta ja kotiin nukkumaan.

Eilen sitten päätimme lähteä appiukon mökille saareen. Pitkälle emme mökkitietä ehtineet ajaa kun väistin vastaantulevaa ja tie olikin hieman liukas niin eturengas liukui penkan puolelle. Ja siinä sitä oltiin. Onneksi useampikin mökkiläinen oli liikkeellä ja saatiin apua. Traktorilla vetämällä lopulta nousi auto penkasta ja päästiin jatkamaan matkaa.

Oli jotenkin jännää ajella meren jäällä. En olekaan aikasemmin ajellut. Mökillä perinteisesti paisteltiin makkaraa. Kivaa oli.

Siinäpä tämänkertaiset kuulumiset. Katsotaan kirjoittelenko vielä jotain ennen kuin perjantaina lähden Tampereelle.

Humppa soi aina vaan harvemmin kun näitä kirjoittelen. Hallataria vois kuunnella.

Mummolassa

Testataanpas nyt miten onnistuu blogille kirjoittelu EasyBlog appilla. Puhelimella olisi paremmin aikaa kirjoitella kuin tietokoneella. Ihan selkeältä tämä ainakin vaikuttaa.

Olen nyt perheeni kanssa Karstulassa. Keskiviikkona tultiin ja tässä tänään joskus lähetään takaisin kotiin katsomaan onko talo aivan jäässä. 

Hiihtoloma on mennyt mukavasti vaikka rahattomuus ärsyttääkin. Sunnuntaina vietettiin tytön kaksivuotis-synttäreitä ja talo oli täynnä väkeä. Isompia ja vähän pienempiä.

Maanantaina käytiin retkeilemässä Päiväjärvellä. Kylmää oli, mutta makkara maistui. Luontohavaintoja ei juurikaan tehty, paitsi poislähtiessä poikamme huomasi tikan hakanneen kolon kantoon ja sinne koloon oli joku jemmannut karpaloita.

Tiistai olikin ihan kotipäivä ja keskiviikkona tosiaan tultiin tänne.

Täällä menee aika mukavasti, kun lapsilla on paljon tekemistä. Pulkkamäkeä on laskettu ahkerasti. Parasta kuitenkin on ollut se, kun päästiin vaimon kanssa rantaan saunomaan kahdestaan.

Aikaisemmin mainitsinkin että olen kahlannut läpi vanhoja blogitekstejä ja kylläpäs minulla onkin ollut aktiivista blogielämää ennen kuin Kokkolaan muutin. Muutamia lukijoitani löytyy facebook-kavereinakin joten tässä mietin, että voisi olla mielenkiintoista pyytää sieltä joskus porukan kasaan. Aika moni tuntuisi asustelevan Tampereella niin voisi jopa onnistua. Se olisi jännää. Sen verran arka kuitenkin olen etten tiedä uskaltaisinko ehdotella tapaamista...

Nyt perunat on kiehunut hetken joten voisin mennä paistamaan pihvejä. Muut lähtivät ulos ja minä lupauduin ruoanlaittajaksi.

Päässä soiva humppa: Raymanin musiikit joita poika hyräilee jatkuvasti.

Lastensuusta: Poika näki unta jossa Ninjagon tuhmat käärmeiset yrittivät porata häntä, mutta onneksi porasta loppui akku.

Hiihtoloma, talviloma vai pitäisikö sanoa kesäloma?

Nimittäin kesälomapäivistähän ensi viikon loma menee. Varsinaista kesälomaa ei sitten olekaan, vaan olen työttömänä kaksi viikkoa ennen kuin aloitan kesätyöt.

Tänään ja muutenkin jo jonkun aikaa on jotenkin ollut sellainen tympeä olo. Mikään ei oikein innosta. Ja inhoan tätä ainaista kylmyyttä.Tai ei se haittaa, että ulkona on kylmä, mutta kun täällä sisällä meinaa jäätyä. Makuuhuoneeseen vietiin huvikseen mittari niin se näyttää 16 astetta ja patteri hehkuu punaisena. Eipä taida eristykset olla järin tehokkaat tässä rintamamiestalossa. Alakerrassa sentään näyttäisi olevan 20 astetta, kunhan muistaa takkaa lämmittää päivittäin. Vintin portaikossa lämpötila onkin jopa 9 astetta. Siinä onkin hyvä säilyttää perunoita ja porkkanoita.

Lisäksi kaipaisin jotain elämääni. En tiedä oikein mitä. Jotain. Jossain olisi kiva käydä. Perheen kanssa tai ilman. Enkä siis puhu mistään ulkomaista vaan vaikka jossain kotimaan kaupunkilomalla tai jossain. Mutta kun ei ole rahaa niin minkäs teet. No viikon päästä on sentään suunnitelmissa päästä vaimon kanssa Vaasaan katsomaan Nordmania. Jos lastenvahtikuviot onnistuu. Ja parin viikon päästä menen pitkästä aikaa Tampereelle vähän kavereita ja elokuvia katsomaan.

Tänään olin hetken yksinäni, kun muut lähtivät edeltä anoppilaan ja minä jäin siivoamaan. Samuli Putroa kuuntelin ja nautin yksinolosta. En kyllä kovin kauaa vaan lähdin itsekin anoppilaan pizzalle. Siellä oli vaimon perhettä mukavasti paikalla ja kivaa sakkiahan se on. Aika omissa ajatuksissani sielläkin tosin olin.

Nyt lapset nukkuu. Takka ja sauna lämpiää. Minäpäs lopettelenkin tämän naputtelun ja valittelun tähän.

Leikkimistä unettomuuden tahdissa

 Vaimo viemässä poikaa kerhoon ja käy samalla kaupassa. Minä jäin tytön kanssa leikkimään. Se menee suurinpiirtein näin:

-Leikitään yhdessä nukkekodilla. Laitetaan nukkevauvaa nukkumaan ja tiikeri antaa sille juotavaa.

-Tyttö jatkaa yksin leikkimistä ja lauleskelee tuiki tuiki tähtöstä.

-Tytöllä menee hermot johonkin ja kaikki lelut lentää pitkin huonetta.

-Tyttö juoksee sohvan taaksee huutamaan, että: ”Äitin kanssa!”

-Pienen motivoimisen jälkeen tyttö leikkii taas yhdessä kanssani.

-Ja sama toistuu...

Lapsiperheen arkea. Sitähän tämä elämäni on tässä muutaman vuoden jo ollut ja mikäs siinä. Välillä raskasta, mutta ei ainakaan tylsää enkä tätä pois vaihtaisi.

Illaksi töihin. Olen siellä tänään poikkeuksellisesti yksin iltavuorossa. Mitenköhän pärjään? No varmasti ihan hyvin. Tylsää vaan voi tulla.

Humppa Soi: Insomnium - Shadows of the Dying Sun

Hyvää syntymäpäivää rakas tyttäreni!

Tyttäremme täytti tänään kaksi vuotta. Juhlat pidämme luultavasti vasta viikon päästä. Sen verran kuitenkin tänään juhlistimme, että vaimo kävi pojan kanssa ostamassa synttärilahjaksi vähän leluja, kun niitä niin vähän muutenkin on. Joskus saattaa jopa lattia näkyä. Sillä aikaa me teimme tytön kanssa kakkupohjan. Se onnistui hyvin ja tytölle maistui taikina. Kakun koristelimme sitten porukalla iltapäivästä. Tuli persoonallisen näköinen ja yli-imelä.

Mitäs muuta? Olen jäänyt koukkuun vanhoihin blogiteksteihin sekä omalta että Kroonisten Poikamiesten blogilta. Olen nyt lukenut niitä ihan ensimmäisiä tekstejä josta kaikki alkoi. Oi sitä kultaista nuoruutta. Paljon on asiat muuttunut niistä ajoista. Poikamiehenäkään ei taida enää muita olla kuin Manninen. Pitäisi järjestää joku entisten (ja nykyisten) kroonisten kokoontuminen, jossa voitaisiin muistella porukalla menneitä.

Se on kyllä vanhenemisen merkki, kun vuosi vuodelta tulee enemmän ja enemmän muisteltua menneitä aikoja. Mitähän se on sitten joskus, kun on oikeasti vanha?

Ja näin silmiä alkaa väsyttämään ja takkakin taisi jo sammua joten jos sitä laittais pellin kiinni ja kömpis vinttiin muiden seuraan nukkumaan.

P.S. Otsikkoa miettiessäni tuli mieleen että olen aika arka käyttämään sanaa rakas. Toinen on sydämet viesteissä. Pitää olla kyllä läheinen ihminen, että minulta sydämen saa. Tätä asiaa voisi pohtia joskus enemmänkin, mutta ei nyt. Hyvää yötä piltit, nalle silmät sulkee...

Ystävien päivä

Tänään on ystävänpäivä, joten pitäisikö sitä kirjoittaa ystävistä? Olen ehkä joskus aiemminkin aiheesta avautunut. Myönnän että minulla ei kyllä ole paljoa kavereita puhumattakaan ystävistä.

Kokkolassa olen asunut kohta kymmenen vuotta ja vaimon mukanaan tuomien sukulaisten ja kavereiden lisäksi olen saanut yhden käden sormilla laskettavan määrän kavereita. Yhtä voisin sanoa ehkä jopa ystäväksi vaikka häneenkin pidän yhteyttä äärimmäisen harvoin. Olen huono yhteydenpitäjä. Töiden kautta olen tutustunut muutamiin ihmisiin, mutta niin ne vain tuppaa jäämään kun työpaikat vaihtuu.

Vanhoihin kavereihin pidän myös huonosti yhteyttä. Näyttelijäsuuruuteen eniten vaikka hänenkin kanssa menee välillä todella pitkiä aikoja hiljaiseloa. Ja todella harvoin sattuu aikataulut niin että nähtäisiin. Keikkakaverin kanssa jatketaan samalla "kerran, pari vuodessa" -linjalla kuin ennenkin.

Kyllähän tilannetta saisi varmasti korjattua olemalla itse aktiivisempi, mutta kun omatunto soimaa jo nyt siitä kun vietän niin vähän aikaa perheen parissa.

Ja sitten on vielä se että kaipaan kovasti myös ihan vaan omaa aikaa.

Hyvää ystävänpäivää.

Taustaltakuuluu: "Auta taas! Apua! Äääääää! Äiiiitiiii!" (En osannut auttaa tyttöä legoleikeissä.)

Paluu eiliseen

Aloitetaanpas ainakin kirjoittaminen puhelimella tässä samalla, kun nukutan poikaa. Ei paljon kyllä tarvitse nukuttamista. Pekka Töpöhäntä luettiin ja nyt makoilen tässä vieressä sen aikaa että nukahtaa. Pitkän aikaa on pojan nukuttamiset olleet kyllä mukavan helppoja. Tyttö onkin sitten eri maata. Välillä menee hyvin ja välillä ei niin hyvin.

Minulla on tänne nyt mukavaa kerrottavaa. Viimeksi taisin toivoa sitä että pääsisin vanhaan työpaikkaani takaisin ja niinhän siinä kävi että alkuviikosta soittivat, että saisin kesän olla siellä sijaisena. Se kelpaa kyllä mulle. Ehdottomasti paras työpaikka missä olen tähän mennessä ollut.

Herkkulakkokin loppui, kun kuu vaihtui. Sen kunniaksi vetelin tietenkin irtokarkkeja. Ja heti seuraavana yönä voin pahoin. Aamulla olo oli ihan hyvä joten töihin menin. Siellä kuitenkin vointi taas paheni ja jännäsin, että iskiköhän nyt mahatauti, kun sitä on töissä vähän liikkeellä. No varmuuden vuoksi päätin lähteä kesken päivän pois ja kun perjantaisin olen vähän niin kuin ylimääräisenä työntekijänä niin ei hirveästi töiden kannalta haittaa vaikka olen pois. No kotona sitten huono olo jatkui koko eilisen ja tänäänkin ollut vielä vähän heikko olo. Tässä nyt olen miettinyt, että onkohan kyse mahataudista vai reagoinko niin kovasti yllättävään sokerin saantiin, kun kuitenkin olin koko tammikuun melkein sokerittomalla. Mene ja tiedä. Ärsyttävää joka tapauksessa.

Ja siirryin tässä hetki sitten alakertaan tietokoneella jatkamaan kirjoittamista. Sitä ennen laitoin saunan lämpenemään ja samalla savustin koko kylppärin. En tiedä miksi saunan pesä välillä puskee savut sisälle. Muutama viikko sitten kävi nuohoojakin joten hormien pitäisi olla kunnossa.

Humppa ei soi, mutta takkatuli roihuaa.

P.S. Eikö olekin varminta ettei käy nyt elokuvissa, kun on epäillyt mahatautia? Lähinnä yritän tässä keksiä tekosyytä ettei tarvitse mennä katsomaan Veljensä vartijaa. Siinä nimittäin vilahtaa (valitettavasti ei viuhahda) Manninen ja sen vuoksi sen "haluaisin" nähdä.

Otsikkojeni informaatioarvo on melko olematon.

Pojalla alkaa flunssa väistyä, mutta tyttöä se vielä vaivaa. Heräsi äsken ja annettiin lääkettä ja nyt vaimo koettaa saada uudestaan nukahtamaan. Meneehän ne pienet illan yhteiset hetket näinkin.

Viikonloppu meni ihan kotosalla. Aika paljon tuli legoilla rakenneltua pojan kanssa. Mukavaa puuhaa. Sunnuntaina käytiin vaimon kanssa äänestämässä ja maitokaupassa. Saatiinpa siinä taas melkein tunti yhteistä aikaa, kun anoppi oli lasten kanssa. Jippii.

Herkkulakossa olen onnistunut hyvin. Kohtahan se onkin jo ohi ja nyt kaapissa odottaakin irtokarkkeja. Herkkulakon lisäksihän olen tosiaan yrittänyt taas kerran laiduttamista ja olen jopa onnistunut siinä. Tänään kun kävin puntarilla niin näytti, että olen laihtunut tammikuun alusta 5,5 kg. Aika huikeasti. Saa nähdä nyt herkkulakon loppumisen jälkeen, että lähteekö heti takaisin nousuun. Perjantaina töissä työkaveritkin huomauttivat, että olenko laihtunut vai kasvanut pituutta kun näytän pidemmältä kuin ennen. Se tuntui kivalta.

Töissä juteltiin tänään työkaverin kanssa blogeista ja siitä miten nykyään on mainoksia niin hirveästi ja niillä kirjoittajat voivat kai sitten tienata. Itseäni se vähän häiritsee vaikka olisihan se toisaalta kivaa jos saisi rahaa siitä että kirjoittelee joutavanpäiväisyyksiä.

In search of incredible

Työviikko takana. Mukavaa kun nyt ollut syksystä asti työ jossa on viikonloput vapaita. Tähän alkanut tottumaan. Eilen kävin vanhalla työpaikalla kahvilla ja kyllähän sinne ikävä tuli takaisin. Jos oikein todella hyvä tuuri käy niin voi ehkä olla mahdollista että saisin kesällä tehdä sinne sijaisuutta parisen kuukautta. Hyvin epätodennäköistä se on, mutta olisi kyllä mukavaa. Se oli työpaikkana sellainen jossa todella viihdyin. Nykyisessäkin työssä työporukka on mahtava ja hauskaa on, mutta jos itse työtä ajattelee niin edellinen työpaikka oli enemmän makuuni.

Ja tietenkin jos oikein erityisen uskomattoman hyvä tuuri käy niin tänäänhän on eurojackpot, jonka voisin voittaa. Jos aina täällä ilmaisis toiveensa lottovoitosta niin toteutuisikohan se joskus? No eipä tietenkään, mutta pitää sitä joka viikko miettiä, että mitä sitä tekis jos voittais.

Poika on ollut flunssassa tämän viikon ja alkaa jo näkyä se ettei ole päässyt ulos. Ja tietenkin sekin kun vapaat alkaa. On se vaan sellaista kiukuttelua aluksi. Uhmaakin jonkun verran ilmassa. Eikä tyttö paljon huonommaksi jää äänenkäytössä. Mutta on ne silti ihania vaikka tyttö joskus tunkeekin kahvinpuruja taskuun ja poika rakentelee majoja sisälle niin ettei välillä sekaan mahdu.

Humppa Soi: Pandora's Box - It's all coming back to me now
Humpastalainattua:
"There were nights when the wind was so cold
That my body froze in bed
If I just listened to it right outside the window."

P.S. Otsikoita on niin mahdottaman vaikeaa keksiä niin nappasin vaan ensimmäisen tekstin joka iski silmiini ja noin luki läppärissäni.

Takkatulen ääressä olohuoneen sohvalla

Töissä oli melko rauhallista. Niin kuin yleensäkin. Paljon siellä tulee aikaa vietettyä työkaverin kanssa, kun asiakkailla on omia menoja ja tekemisiä. Ja sehän on vain hyvä asia mitä vähemmän ohjaajia tarvitsevat. Työkaverin kanssa tullaan hyvin toimeen ja ollaan vähän nähty vapaa-ajallakin. Onneksi sattui noin mukava tyyppi, kun kuitenkin neljänä iltana viikossa ollaan suurimmaksi osaksi kahdestaan töissä. Olisi kurjaa olla sellaisen kanssa, jonka kanssa ei keksi puhuttavaa. Välillä sitä tuntuu että enemmän töissä on työkaverin kanssa kahden keskistä aikaa kuin kotona vaimon kanssa. Nuo lapset aika hyvin minimoi tuon kahden keskisen ajan. Ne on ne lyhyet hetket iltaisin, kun lapset on saanut nukkumaan. Ja tänäänkin tyttö ei suostunut nukahtamaan helpolla ja on vieläkin varmaan hereillä, kun vaimo lähti uudestaan yrittämään nukuttamista. Huoh.

On lasten jälkeen kyllä muutenkin osannut arvostaa niitä hetkiä kun saa ihan vaan olla kahdestaan. Ne on valitettvan vähäisiä. Joskus sentään saamme lapset hoitoon niin että päästään vaikka kahdestaan kauppaan tai mikä parempaa niin vaikka syömään kahdestaan. Varmaan yhden käden sormilla pystyykin sitten laskemaan ne kerrat mitä ollaan saatu olla kahdestaan yötä jossain. Viimeksi viime kesänä oltiin yksi yö, kun käytiin kaverin häissä. Ja vaikka niin vähän lapsia hoitoon yritetään saadakin niin silti joka kerta on sellainen olo ettei haluaisi häiritä muiden elämää.

No se on sellaista ja koko ajanhan tämä helpottaa, kun lapset kasvaa. Välillä jotkut vihjaavat että meinataanko kolmatta lasta yrittää, niin voin kyllä ihan rehellisesti sanoa että ei. Kaksi sopii vallan mainiosti. Eihän kolmea lasta saatais millään kenellekään hoitoon.

Elämässäopittua: Kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksikin.

En pidä aamuista

Noin 6.40 heräsin,kun poikani kyseli missä äiti on. Vaimo oli yöllä mennyt tytön kanssa alakertaan, kun tyttö taas vaihteeksi ei suostunut nukkumaan ja ilmeisesti ovat molemmat nukahtaneet sohvalle. Ehdotin pojalle, että käyn hakemassa äidin niin saa vielä nukkua. Ja niinhän siinä kävi, että poika ei malttanut enää nukkua ja tyttökin heräsi. No onneksi vaimo sentään pääsi hetkeksi nukkumaan, kun lapset liimautuivat lastenohjelmien pariin. Itseäni kyllä väsyttää ankarasti, mutta ei pidä valittaa. Enemmän vaimoni joutuu öisin valvomaan lasten kanssa. Täytyy näin aamuisin yrittää antaa hänenkin sitten nukkua.

Suunnitelmissani oli että olisin päivittänyt blogini ulkoasua, mutta kun nuo silmät ei pysy kunnolla auki niin en jaksa siihen hommaan keskittyä. Suurimman osan linkeistäkin saisi poistaa, kun eivät oikein ole ajantasalla. Ja jos en väärin viimeksi katsonut niin edellinen teksti taisi olla 900. kirjoitukseni. Ihan kivasti niitä on tullut vaikka nyt jo muutaman vuoden ajan todella verkkaisesti. Sitten täytyy jotenkin juhlia, kun tulee 1000 täyteen.

Tänäänpä saatan käydä katsomassa työkaverini koiranpentua ja äänestämässäkin olisi hyvä käydä, kun ei tiedä ollaanko vaalipäivänä Keskipohjanmaalla vai Keski-Suomessa.

Taustaltakuultua: "Tapahtuu! Meisseli!"(Ryhmä Hau)

Periaatteista on helppo luopua

Vaimo nukkuu sohvalla. Poika on kerhossa. Tyttö leikkii. Minä istun keittön pöydän ääressä kirjoittelemassa ja kuuntelen Beast In Blackia. Näin alkaa tämä päivä...

Töihin lähden puolenpäivän jälkeen. Siellä ollut ihan mukavaa vaikka stressaakin se kun jatko näyttää erittäin epätodennäköiseltä. Edellisestä työpaikastakin viestittelivät, että siellä olis mulle palautettuna leffa jonka olin lainannut yhdelle asiakkaalle viime kesänä. Sovittiin että käyn ensi viikolla siellä kahvilla. Pojan otan mukaan, kun sitä kiinnostaa kovasti iskän työpaikat. Iski kyllä ikävä sinne. Harmi kun jouduin sieltä lähtemään.

Täytyypä tännekin vielä avautua asiasta jota häpeän. Sorruin nimittäin spotifyn ihmeelliseen maailmaan. Ja ahkerassa käytössä se on ollutkin. On se vaan näppärää. Tähän mennessä olen kuunnellut ainakin seuraavia:

Arttu Wiskari: Aivan järkyttävää musiikkia. Haastoin kuitenkin itseni ja kuuntelin kokonaisen levyllisen. Oli tuskaa. Rikki ja Sadun alkkarit oli kauheimmat biisit. Kuunnelkaa ja itkekää verta.

Beast In Black: Tätä kuunnellut ehkä eniten. Loistava levy. En malttais odottaa ensi kesän John Smithiä että pääsee kuulemaan livenä.

Kikka: En tiedä miksi, mutta kuuntelin useamman levyllisen tätäkin. Lukioajat tuli mieleen. Ja edelleen harmittaa kun en lähtenyt silloin Kikkaa katsomaan Lomakouheroon. Nyt se on myöhäistä.

Kumikameli, Tekramutisch, ATK: Toppo Koposen musiikki kiinnostaa ja lumenluonti näiden tahdissa sujuu mukavasti.

Ruoska: Ruoskan levyt löytyy hyllystäkin, mutta lenkillä teki mieli kuunnella pitkästä aikaa tätäkin bändiä. Herättelen toiveita että bändi tulisi ensi kesänä John Smithiin.

Lisäksi kuuntelin pari levyä 1001-albumia kirjasta jota yritän kahlata läpi. Tähän projektiin spotify on ehdoton.

Ja nyt soi Metsatöll...

Kohta vois herättää vaimon, kun poika pitäisi hakea kerhosta ja pianhan sitä töihinkin taas.

Humppa Soi: Metsatöll - Veelind
Humpasta en lähde lainailemaan, kun aika vähän tuosta kielestä ymmärrän.

Lapsensuusta:
Minä - Mihin meet?
Tyttö - Hinttiin.
Eli tyttö oli vinttiin menossa.

P.S. Herkkulakko on pitänyt ja olen laihtunut 3,1 kg parissa viikossa.

Kuusikin on jo poltettu

Tänään oli kahden viikon joululomani viimeinen päivä ja huomenna jatkuu työt. Ainahan se vähän jänskättää palata töihin vaikka siellä viihdynkin ja työkavereita on jo vähän ikäväkin. Tänään pääsi lasten kanssa helpolla, kun vanhempani kävivät kylässä ja lapset piirittivät heitä.

Voisin muuten mainita tässä myös uudenvuoden lupauksestani. Kliseisesti yritän taas laihduttaa ja siihen liittyen olen tammikuun herkkulakossa. Kylässä tosin annan itselleni luvan syödä, mutta sielläkin kohtuudella. Tuntuisi tyhmältä kylässä kieltäytyä tarjottavista ja kun kuitenkin käy niin että seuraavassa hetkessä kuitenkin sorrun taas. Laihduttamisessa olen joskus ihan hyvin onnistunutkin, mutta nyt on tullut painoa sen verran paljon lisää että saisi sellaiset 17 kiloa laihtua, että olisin haavepainossani. No ihan siihen ei nyt alkuun tavoitteeni ole. 10 kiloa jos lähtis niin lupasin palkkioksi ostaa meille uuden telkkarin. Huomenna olisi punnituspäivä. Veikkaanpa ettei vielä ole tapahtunut mitään...

Nyt nukkumaan. Pojalla oli jalka kipeä ja sai siihen lääkettä ja köllöttää nyt tuossa vieressä. Joka yöhän poitsu siihen viereen kyllä kömpii. Tyttö nukkuu vielä pinnasängyssä enkä tiedä miten mahdutaan jos sekin ottaa sitten tavaksi tulla viereen. Tarvitaan isompi sänky.

Humppa Soi: Hans Zimmer - Gladiator Rhapsody

Pakko twerkkaa, että saisi purkkaa

”Aika lähelle vuosi on kulunut siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Kokeillaan osaanko vielä kertoa ajatuksistani kirjallisessa muodossa. On tässä tieten jotain pientä vuoden aikana tapahtunut. Perheemmen nyt ainakin on saanut uuden jäsenen, kun poikamme sai pikkusiskon helmikuussa. Tyttö on kiltti kuin enkeli vaikka nyt viime aikoina onkin hieman öitä valvoskellut. Poika on ottanut pikkusiskon vastaan paljon paremmin kuin osasimme odottaa.”

Tämmöinen teksti löytyi luonnoksista ja tästäkin näyttäisi kuluneen jo kaksi vuotta. Kyllä se taitaa bloggailu olla meikäläiselle mennyttä elämää vaikka nyt yritänkin jotain kirjoittaa. Olihan tämä kirjoittelu mukava henkireikä silloin, kun ei ollut perhettä. Nyt ei mukamas ehdi kirjoittaa eikä osaakaan yhtä avoimesti suoltaa kuin ennen.

Blogien lukeminenkin on jäänyt kokonaan joten en tiedä yhtään mitä kaikille niille kuuluu joita seurasin. Toki osan tekemisiä tulee facebookin ja instagramin kautta seurattua.

Jos taas kerran aloitan tavallaan puhtaalta pöydältä ja katsotaan miten käy...

Olen yli kolmekymppinen lähihoitaja, aviomies, kahden lapsen isä. Töissä käyn jossain vaan en kerro missä. Tosin töitä on vaan kesäkuuhun asti ja jatkosta ei tietoa. Vaimoakaan ei kiinnosta palata omaan työhön hoitovapaalta niin en nyt tiedä miten meidän käy. Vähän huolettaa tulevaisuus. Jos tänään lotosta napsahtaisi päävoitto niin ei tarvitsisi ressata ja siitä saisi kivaa aihetta blogillekin. Olisi mielenkiintoista tietää miten se elämä oikeasti muuttuisi lottovoiton jälkeen. Joten eikö olisikin reilua, että se napsahtais tänään meikäläisen kohdalle?

Nyt on selkä kipeä tytön nukuttamisesta ja aamuisesta lumenluonnista joten jätetään nähtäväksi luonko lähiaikoina tänne lisää tekstiä vai jääkö tämäkin hetken mielijohteeksi.

Elämässäopittua: Olen aina luullut etten ole sellainen joka aloittaa asioita ja jättää ne sitten kesken, mutta taidanpa sittenkin olla juuri sellainen. En haluaisi. Monia hauskoja ideoita on jäänyt vaiheeseen...

Lapsensuusta: ”Oijoijoi elämä on julmaa, purkkaa! Tutti tippu!”

P.S. Nukahtaakohan tämä koskaan?

Viestin otsikko

Niinhän sitten päätin tehdä ja irtisanouduin kokonaan vanhasta työpaikasta. Tyhmäähän se ehkä oli, mutta nytpähän ei ainakaan ole pelkoa että jämähtäisin sellaiseen työhön josta en niin kauheasti pidä. Ja tammikuun loppuunhan nyt ainakin on töitä. Ja sittenhän siitä parin viikon päästä meille pitäisi syntyä toinen lapsi. Vaikka kevään epävarma työllisyystilanne ja pienen vauvan arkeen tuomat yövalvomiset pelottavatkin niin eiköhän siitä jotenkin selviä. Yhtenä syynä irtisanomiseen olikin nimenomaan tuo tuleva pienokainen. Pakko saada jotain vähemmän kuluttavaa työtä kuin tuo vanha työ. No toivotaan että nykyinen työ jatkuu. Tai että löytyy joku muu mielenterveyspuolen työpaikka. Vaikka onhan se työ tietenkin välillä henkisesti aika raskasta.

Ja nyt kun sosiaalinen ja muukin media on pullollaan pakolais- ja hallituksen leikkaus keskusteluja niin pakko tunnustaa, että minä en jaksa miettiä. Tulee ähky kun joka puolelta niitä tuputetaan ja valitetaan puolin jos toisinkin. Tärkeitä asioitahan ne tietenkin on, ymmärtäähän sen, mutta rajansa kaikella.

No ehkä viidentoista päivän päästä, kun rikon kolmenkymmenen vuoden rajapyykin, niin alan sitten ottamaan itsekin aktiivisesti kantaa päivän politiikkaan. Tai sitten en. Luultavasti facebook -tilini jatkuu samanlaisena Mikko Alatalon ylistyspaikkana kuin ennenkin ja instagramiin laitan jatkossakin hassuja kuvia tai kuvia pojastani tai hassuja kuvia pojastani.

Ja tämä blogini säilyy tämmöisenä epämääräisten kirjoitusten sekamelskana.

Nyt tässä kävi taas niin kuin aina, että silmäni alkavat painamaan lyijyä ja pää lyömään tyhjää...

Kai se ois nukkumaan mentävä, kun aamulla töihin. Mitähän sitä työpäivä tuokaan tullessaan?

Pojan suusta: "Ei tiiäkkään."

P.S. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit kuuluu syksyyn. Kuunnelkaahan.