Vähän meinaa väsyttää...

Kolmas yövuoro loppusuoralla. Puolen tunnin päästä tulee aamuvuoro päästämään minut nukkumaan. Kokki jo tulikin kolistelemaan ja pari asukasta kahvia kittaamaan.

Aluksi pelkäsin näitä yövuoroja, kun yksin pitää olla. Tai lähinnä sitä miten ehtii ja jaksaa tehdä kaikki hommat. Yllättäen olen saanut melkein enemmän aikaan yksin kuin kaverin kanssa. Silloin tuli jäätyä suustaan kiinni. Nyt täytyy koko ajan tehdä vähän jotain että pysyy virkeänä.

Mutta se töistä. Nyt muutama vapaa edessä ja suunnitteilla karjalanpiirakoita ja ehkä pipareita. Ja vaimo haluais nähdä hobitin. Minua se patsastelu ei kovin paljoa kiinnosta vaikka komeata katsottavaa onkin ja tykkään Martin Freemanista.

Silmäthän tässä painuu väkisin kiinni joten lopetan tähän. Tulis jo aamuvuorolaiset...

Humppa Soi autossa: Electric Six

Anna suklaata!

Yövuorojen jälkeiset vapaat mennyt kotosalla vaimon ja pojan seurassa. Ei siis voine valittaa.

Torstaina käytiin ostelemassa joululahjoja. Suurin osa on nyt hankittuna.

Perjantaina siivottiin niin maan perusteellisesti. Illalla kävi työkaverini perheineen. Poika sai tehdä tuttavuutta reilun vuoden nuoremman poitsun kanssa. Aluksi meni hyvin, mutta riitaahaan siitä tulee jos toinen tulee viemään kilpikonnalelun.

Lauantai ei hukkaan kulua saa eikä kulunutkaan, kun kävimme metikössä rämpimässä ja saunassa. Linnan juhlistakin tuli katsottua tärkein eli se kun presidentti pääsi kättelemään Mikko Alataloa.

Tänään paistelimme jo pipareita. Illan suunnitelmat ovat avoimet.

Huomenna ehkä aamupäivästä pojan kanssa paria työkaveria tapaamaan ja tiistaina saakin sitten mennä töihin.

Humppa Soi: Babymetal - Gimme chocolate!

P.S. Joulukalenterini on tänäkin vuonna facebookissa.

Viikonlopusta arkeen

Pitkästä aikaa kirjoitan tänne tietokoneella. Todella harvoin nimittäin jaksan tätä avata. Asento ei tosin ole mikään paras kirjoittamiseen, koska tämä kone on nyt lattialla. w233333333333333333333333333333 Tuota mieltä oli kissamme, joka yleensä asustelee ulkosalla/autotallissa, mutta nyt on ollut melkein viikon sisällä minkinloukun takia.

Perjantaina kävin mukavan työpäivän jälkeen Vimpelin Väinämöisen synnyinseuduilla syömässä jouluruokaa. Työpaikka tarjosi ja mukana oli muistakin yksiköistä hoitajia. Ilta oli rauhallinen. Porukka vain istui omissa pöydissään ja juttelivat pienen piiri kesken. Oli kuitenkin kiva jutustella entisen työkaverin kanssa jota en ollut nähnyt pariin vuoteen. Meidän työpaikaltahan ei ollut sitten muita kuin minä ja hoitotyön esimies. Ei muille kelvannut ilmainen ruoka. Toki ajamista tuli ihan kiitettävästi. Paljon piti siis syödä, että jäi voiton puolelle. Ja olihan siellä ohjelmaakin. Joku paikallinen standup -esiintyjä. Oli kyllä kehno. Hieman meinasi jopa myötähäpeä iskeä.

Iltamyöhäsellä hain vielä kälyni Kokkolan keskustasta kotio. Sitten olinkin jo valmis nukkumaan ja uuteen päivään. No lauantai menikin sitten aamupäivästä siskoni luona ja illasta anopin luona. Molemmissa oli kivaa ja ruoka hyvää.

Sunnuntaina kaupassa käyntiä ja uudestaan anopille.

Ja tänään aamuvuoroon töihin, jonka jälkeen tyypillisesti olen ollutkin sitten väsynyt.

Huomenna yövuoroon ja parin sellaisen jälkeen onkin neljän päivän vapaat jolloin pitäisi joulua suunnitella.

Humppa Soi: Vimpelin Väinämöinen - Rakkaani tule vuorille
Humpastalainattua: "Sinä olet puolittain nainen, puolittain unelma."

Minkkiturkkia ootellessa

Karstulassa tosiaan kävimme alkuviikosta ja mukavaa oli. Saimme jopa hieman yhteistä aikaa vaimon kanssa kun vanhempani leikkivät pojan kanssa. Keskustassakin pyörähdimme ja olipas se muuttunut. Pitäis joskus oikein ajan kanssa käydä verestämässä muistoja.

Karjalanpiirakoita teimme ja saunoimme. Molemmat maistuivat. Ja maanantai-iltana anoppi soitti, että meillä on näköjään uusi lemmikki. Oli nimittäin minkki mennyt meidän autotalliin syömään kissan ruokia. Ei kuitenkaan onneksi kissalle ollut tehnyt mitään. No toinen kisuhan on kyllä ollut jo muutaman viikon kateissa. (Heh, kissa kateissa.) No se on kyllä luultavammin jäänyt auton alle, kun tuossa on iso tie niin lähellä.

No eilen kun palasimme niin otimme kissan sisälle, hain loukun läheiseltä minkkitarhalta ja nyt vain odotamme tulisko uudestaan, että saatais kiinni. Vielä ei ole näkynyt.

Neuvolassakin eilen kävimme ja oli poika hyvin käyrillä ja osasi temput mitä pitikin.

Tänään sitten iltavuoroon ja siellä oli mukava työkaveri, niin sujui ilta vallan mainiosti.

Nyt taas sormet väsyy älypuhelimen näppäilyyn joten moi moi.

Koiraa kusettaessa humppa soi: Juliet Jonesin Sydän - Käymme yhdessä ain

Humpastalainattua: "Kuolkoon saatanan kantturat hei hei."

"Hän on tänään täällä taas"

Nimittäin yövuorossa. No tämän yön jälkeen onkin sitten tiistai ja keskiviikko vapaata ja pääsee pitkästä aikaa Karstulaan. Ja mikä parasta, tiistaina luultavasti leivomme karjalanpiirakoita. Olen muutamaan kertaan niitä täälläkin vuosien varrella ylistänyt, mutta kyllä kelpaakin. Parasta ruokaa mitä tiedän.

Eilisestä päivästä voisin jotain kertoa. Nukuin, söin, nukuin. Siinäpä se. Öitten välinen päivä menee aina ihan luvan kanssa laiskotellen. Katsoin minä yhden jakson Walking Deadia. En oikein tiedä enää tykkäänkö siitä sarjasta. Neloskautta nyt olen katsomassa. Ensimmäisen kauden jälkeen olin aivan myyty ja ajattelin että tässäpä yksi parhaista sarjoista ikinä. Mutta kyllä se sitten laantui. Vaikka enköhän tuota tule seuraamaan jatkossakin.

Humppa soi (matkalla töihin): Finntroll

Elämässäopittua: Tämän vuoden pikkujouluista on tuleva kaikkien aikojen parhaat.

Ei se ole niin päivän päälle

Vähän väsyttää, mutta ihmekös tuo näin aamuyön tunneilla. Yövuorossa siis olen ja niitähän riittääkin seuraavan kuuden viikon aikana peräti 8 kappaletta. Nyt olen vielä tämän ja huomisen yön kaverin kanssa, mutta sitten siirrymme taas yhteen yökköön. Eipä siitä sen enempää viitsi täällä valittaa, mutta voi olla että tänne tulee kirjoiteltua enemmän kun ei ole puhekaveria. Jos ehtii tahi jaksaa.

Tänään kävimme päivällä vaimoni kaverin tytön 4-vuotis synttäreillä ja se oli koomista. Ovella heitimme perinteiset: "tulimmeko oikeaan paikkaan ja aikaan?" No paikka oli oikea. Mutta olimme vain päivän liian aikaisessa. No ainakin oli hauskaa. Ei se niin vakavaa ole.

Nyt työkaveri kolistelee. Menen katsomaan. Hei hei.

Humppa Soi: Asukkaiden kuorsaus, yskiminen ja keittiökoneiden hurina.

Ennen keksin otsikoita helpommin

Muistaakseni ainakin aloitin tänne kirjoittamaan siitä miten ne silmäkulmat kostuivat elokuvasta ja kuinka lauantaina koin jo kolmannen kerran tälle vuodelle mestarin keikan. No en nyt jaksa niistä sen enempää jorinoida. Vaikka tietenkin mestari Alatalosta voisin kirjoittaa pitkänkin ylistystekstin eikä siltikään sanat riittäisi kuvaamaan sitä suurutta mitä hän jo pelkällä olemuksellaan saa aikaan.

Olen jäänyt pahasti koukkuun vanhojen bloggausteni lukemiseen ja voi kuinka ne tuokin muistoja mieleen. Vaikka rypemistäkin toki seassa on ollut hyvinkin runsaasti, niin on ollut kyllä hauskojakin (ja sekavia) hetkiä.

Ja vaikka tätä olenkin omaksi huvituksekseni aina kirjoitellut, niin onhan lukijoilla ollut iso merkitys. Nyt vasta monen vuoden jälkeen sen tajuankin miten Te olette auttaneet silloin kun kaikki tuntui kaatuvan päälle. Kiitos! (Jos teitä nyt vielä täällä kituuttelublogilla käy.)

Nyt menee taas hempeilyksi joten lopetetaan tältä kerralta. Ja onhan tämä nyt hanurista kun en jaksa konetta nykyään availla ja puhelimella kirjoittelen. Sormet tulee kipeiksi eikä ajatus pääse kunnolla lentoon, kun vähän väliä pitää korjailla virheellisiä naputuksia.

Jos humppa soisi se olisi: Kaija Koo - Ajoin koko yön (Vai oliko se läpi yön)

Elämässäopittua: Blogini on ihme kyllä vieläkin hengissä

Toivottavasti silmäkulmat kostuu

Saa nähdä keskeytyykö kirjoittaminen jo ennen kuin vauhtiin pääsen. Vaimoni ja kälyni nimittäin lähtivät vuokraamaan elokuvaa ja ostamaan karkkia. Minä jäin vahtimaan poikamme unta ja kuuntelemaan mestari Alataloa. Tänään sattui mukava yllätys viikonlopun suunnitelmiin. Työkaverini soitti ja kertoi Mikon tulevan huomenna naapuripitäjään ja minullapa on vielä vapaa viikonloppu. Tilaisuus ei voi jäädä käyttämättä vaikka huomenna olis Kaija Kookin konsertoimassa Kokkolassa. Sinne tosin ei rahatilanne olis sallinutkaan lähteä. Nyt alkaa olla vuoden Mikko-saldo kohtalaisen hyvä, kun kolmannen kerran pääsen nauttimaan mestarin musiikista.

Muuten elämäni on kulkenut tasaisen hyvää rataa. Töihin ajoittain väsyy ja se heijastuu välillä kotiinkin vaikken haluais. Pojan kanssa menee hyvin. Kohtahan tuo vesseli on jo puolitoista vuotta. Hassua.

Pienoinen kaipuukin taas on päässyt rintaani kalvamaan, kun olen innostunut lukemaan vanhoja tekstejäni. Ajalta kun muutin Tampereelle. Ensimmäisen talven tekstit jo kahlasin läpi ja en muistanutkaan miten raskasta sekin ajanjakso oli kun etäsuhteilin ja räpiköin koulussa joka ei ollut minua varten. Paljon kauniita muistojakin toki mukaan mahtui.

Välillä harmittelen itsekseni, että olenko kadottanut pilkkeen silmäkulmastani, mutta eiköhän tuo ole siellä niin tiukassa ettei heti lähde irti. Kaiken arjen keskellä sen vain joskus unohtaa.

Nyt lopettelen, kun kohta pääsee itkemään. Toivottavasti. Kyseessä on nimittäin elokuva: Tähtiin kirjoitettu virhe.

Humppa Soi: Mikko Alatalo - Hengitä, sisko
Humpastalainattua: "Hän iskee mua hellyydellä selkään"

Yö pitkä on

Niin ne vain päivät rientää ja kirjoittelu taas unohtunut. En ole edes Mikko Alatalon keikasta täällä hehkuttanut. No eihän niin mahtavalle kokemukselle kyllä sanoja löydykään.

Ja vanhentunutkin olen. Vuoden päästä kolkuttaakin sitten kolmekymppiset. Hassua miten aika kulkee. Paitsi nyt täällä yövuorossa. Ollut jotenkin raskas yö tai oikeastaan yövuoron alku oli hässäkkää. No kohta pääsen vapaapäiville.

Ja taas on mielessä uusi projekti ensi vuotta ajatellen, mutta saa nyt nähdä jaksanko edes aloittaa kun tuppaa aina jäämään nuo hienot suunnitelmani.

Nyt kuitenkin aamuvuorolaisille kahvit tippumaan...

Hei hei.

Kamalan kylmä ilman pattereita

Blogini on näköjään taas ollut hieman jäissä. Niin olen minäkin. Kylmähän täällä on vaikka takkaakin lämmitin. Pitää varmaan kohta laittaa patterit päälle. Ei vaan haluais vielä, kun tuo sähkölämmitys maksaa niin tolkuttomasti. On meillä pojan huoneessa kylläkin jo patteri päällä ettei aivan palelluteta pientä.

Mitähän tässä viimeaikoina on tapahtunut. Töissä olen käynyt ja nurmikko saatiin kylvettyä. Epäilen kyllä nouseeko sieltä keväällä mitään. No sen näkee sitten. Turha sitä nyt on murehtia.

Poika kasvaa kovaa kyytiä ja joka päivä oppii jotain uutta. Hauska veitikka.

Ja tänäänhän on hääpäivämmekin. Kolme vuotta siitäkin jo on. Juhlistimme hääpäivää ennakkoon maanantaina käymällä kahdestaan syömässä. On se vaan mukavaa välillä olla ihan kahdestaan.

Tänään yövuoroon ja samoin huomenna. Sitten onkin neljän päivän vapaa ja ehkä jotain kivaa suunnitteilla viikonlopuksi. Siitä lisää myöhemmin...

Puistossa

Vapaapäivä mennyt mukavasti. Aamulla vaimo lähti pojan kanssa taas puistoon leikkimään ja minä vietin laatuaikaa itseni kanssa. Sehän tarkoitti sitä, että oli oiva tilaisuus katsoa Laulu koti-ikävästä. Kävin sen aikoinaan katsomassa elokuvissa ja iski kyllä minuun. Koskettava dokumentti siirtolaisuudesta, juurettomuudesta, isyydestä ja elämästä yleensä. Kyllä se silmäkulmat sai kostumaan, mutta ei niin pahasti kuin odotin.

Iltapäivästä kävimme kaupassa ja uudestaan puistossa leikkimässä. Siinähän se päivä oikeastaan on mennytkin. Tykkään kyllä päivistäni. Vapaa ja työ sellaisista. Mutta ei näistä oikein mitään kerrottavaa keksi.

Tyhjän paperin pelko meinaa siis hiipiä taas kerran kimppuuni. En salli sitä. Ehei. Kirjoitan vaan. Dingokin kirjoittaa seiniin autiotalojen. Dingosta tulikin mieleeni että ensi keväänä Kaustisen musiikkilukio esittää Dingo-musikaalin. Siitä voi tulla hauska.

Musiikista taas tuli mieleen erittäin surullinen tarina. En tiedä uskallanko siitä tänne edes kirjoittaa. No kirjoitetaan kuitenkin. Sitä vartenhan tämä on että täällä voin käsitellä kipeitäkin asioita.

Eilen kun heräsin yövuoron jälkeisiltä uniltani vaimoni tuli viereeni ja sai maailmani järkkymään. Hän kertoi tykänneensä eräästä biisistä jonka kuuli radiosta. Aluksi ajattelin että kyseessä on joku Arttu Wiskari tahi Jesse Kaikuranta, mutta ei! Vaimoni tunnusti tykkäävänsä Cheekin Äärirajoille -biisistä. En voi käsittää. Pahin pelkoni on ollut aina, että vaimoni alkaa tykkäämään rapista. Rap on minulle kuin punainen vaate. Ja vielä Cheek! Ehkä tämän hetken artisteista kaikkein ärsyttävin.  En tiedä miten tästä selviän. Nyt on ensimmäistä kertaa avioliittomme todella koetuksella.

Humppa Soi: Iron Maiden - Dance of Death
Humpastalainattua: "I'll never go dancing no more."

Työn pimeinä tunteina

Nyt jotain ennenkuulumatonta. Kirjoitan tänne blogille töissä. Kerrankin kun sattuu olevan vähän edes ylimääräistä aikaa. Olen siis yövuorossa ja talo on hiljainen. Yökkökaverikin on toisella osastolla tekemässä omia hommiaan. Pyykkejä tietenkin vois pestä, mutta otetaan nyt hetki rennosti vielä.

Töissä on ollut ihan mukavaa vaikka yleinen ilmapiiri onkin äärimmäisen huono. Kilpaa vaan valitetaan joka asiasta. Paljon kyllä ihan aiheestakin, mutta silti. Yritän itse olla nyt vajoamatta samaan kuoppaan. Liian helppoa on mennä itsekin mukaan valittamiseen ja onhan se täälläkin toki nähty että osaan minäkin valittaa.

Ja niinhän tässä kävi, että jouduin keskeyttämään kirjoittamisen, kun asukas hälytti ja loppuyö menikin työn merkeissä. No lätkästään tämä sitten näin kotoa käsin internetin aalloille.

Humppa Soi: Helloween - Perfect Gentleman

Laajakuva soi taustalla tätä kirjoittaessa

Eilinen iltavuoro ja tämänpäiväinen aamuvuoro menivät hyvin. Niin kuin arvelinkin niin turhaan taas jännitin töihiin paluuta. Eipä siellä mikään ollut muuttunut. Tai no hyviä työntekijöitä sieltä tuntuu lähtevän pois kovaa kyytiä. Kohta siellä ei ole jäljellä kuin me muutamat jotka emme ymmärrä lähteä. Aina ajattelen, että sitten jos se ja se lähtee niin itsekin lyön hanskat naulaan, mutta en varmaan koskaan kuitenkaan lähde kun kuitenkin aina on edes muutama sellainen työkaveri joiden kanssa on kivaa ja kun itse työkin on antoisaa. Ainakin välillä.

No se siitä. Tänään töiden jälkeen olen ollut väsynyt ja pinna kireällä. Ja typerää kun sen pitää aina heijastua niihin kaikkein tärkeimpiin ihmisiin. Niillehän sitä kiukkuilee. Ehkä osaltaan tänään ahdistanut sekin, että tätäkö se taas on että töitten jälkeen olen väsynyt ja ärtyisä koko illan.

Vielä se pitää mainita töistä, että eilen oli mukava hetki kun työkaveri uteli minulta milloin laitan facebookkiin taas ruokareseptejäni. Se pieni kommentti lämmitti mieltäni.

Huomenna on vapaa ja vaimo sanoi lähtevänsä pojan kanssa puistoon niin saan vähän omaa aikaakin. Se on kivaa. Vaikka aina siinä menee puolet ajasta siihen ettei keksi mitä tekis, kun on niin paljon vaihtoehtoja.

Nyt vois keittää iltakahvit.

Humppa Soi: Vanessa Mae - Widescreen

Huomenna taas

Töihin. Iltavuoroon. Äkkiä se kuukausi hurahti, niin kuin oletettua olikin. Ahistaa huominen töihin paluu, mutta niinhän se aina tekee pitkän loman jälkeen. Ja aina siihen nopeasti taas oppii. Toivottavasti töihin paluu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä kirjoittelu tänne taas hiipuisi.

Viime kerralla lupasin kertoa kulkijasta jonka laitoimme kätköön. Kyseessä on siis niin sanottu "travel bug" joka kulkee geokätköstä toiseen eri kätköilijöiden mukana. Ne on hauska lisä muutenkin niin koukuttavaan puuhaan. On hauskaa kun löytää kulkijan ja kun sen sitten kirjaa geocachin sivustolle niin näkee missä kaikkialla se on käynyt.

Ensimmäinen oma kulkijamme laitettiin kulkemaan, kun sadan kätkön raja meni rikki ja nyt tuo "Rölli" kulkee Saksassa. Ja nyt kun tuli 200 täyteen niin oli aika laittaa toinen. Sen nimeksi tuli "Master of Music" ja tarkoituksena olisi että jokainen joka sitä kuljettaa niin linkittäisi kommentteihin jonkun musiikkikappaleen. Odotan innolla mitä musiikkia kulkijamme pääsee keräämään.

Se siitä lyhyesti selitetttynä. Tuo kätköily on hauskaa, mutta äärimmäisen vaikeasti selitettävää puuhaa.

Nyt nauttimaan viimeisestä lomaillasta...

Humppa Soi: Takkatulen roiskunta.

Kesälomareissu

Nyt kirjoitan tätä Ranualla hotellissa. Vaimoni nukuttaa poikaa ja varmaan kohta siinä onnistuukin ja kirjoittamiseni keskeytyy. Mutta kirjoitetaan nyt siihen asti.

Viime kerran jälkeen ollaan käyty monessa paikassa. Perjantaina käytiin Ju...

Näin se keskeytyi ekan kerran. Jatketaan nyt Oulun Edenissä:

...thbackan markkinoilla. Ja siellähän oli tavaraa. Ehkä liikaakin, kun lopulta ei ostettu kuin pojalle leluja ja itellemme lakuja. Ensi vuonna täytyy käydä uudestaan.

Mitäs sitten muuta. No lauantaina siivottiin ja pakattiin. Ja haettiin pojan kumisaapas joka oli perjantaina tipahtanut geokätköpaikalle. Siellähän se saapas kiltisti odotti. Oli muuten 200. kätkö minkä löysimme ja sen kunniaksi laitoimme kulkijan matkaan. Siitä voisin kertoa tarkemmin joku toinen kerta.

Sunnuntaina lähdimme lomareissulle pohjoiseen. Ensiksi ajoimme Ouluun. Toki matkalla napattiin pari kätköä arboretumeista. Hienoja paikkoja tuollaiset arboretumit. Saa vähän vinkkejä omaa pihaa ajatellen.

Edenissä olimme ekan yön. Poikakin pääsi vähän pulikoimaan. Ja juok...

Ja taas keskytyi. Nyt jatkan loppuun asti ihan kotosalla:

...semaan pitkin hotellin käytäviä. Välillä piti tietenkin ujostella vieraita ihmisiä. Huvittava tuo poika kun juoksee ja höpöttelee niin reippaasti joka puolella, mutta jäätyy totaalisesti jos joku vähänkin vieraampi huomaa.

Maanantaina maittavan hotelliaamupalan jälkeen lähdimme kohti Ranuaa. Matkalta tarttui nyt vaan yksi kätkö. Ja koska olimmekin niin hyvissä ajoin Ranualla niin kävimme vielä samana päivänä eläintarhassa. Pöllöt ja pitkospuilla juokseminen olivat pojan mieleen. Itse tykkäsin kyllä kaikista eläimistä. Jääkarhut olivat uusi tuttavuus. Isoja otuksia ne ovat. Ja kauniita.

Tiistaina kävimme Iso-Syötteellä kansallispuistossa. Hieman oli pettymys reittivalinta. Ei ollut niin komeat maisemat mitä odotimme. Luulen että Syötteellä olisi kyllä hienojakin reittejä, mutta nyt sattui vaan vähän tylsempi valinta.

Illalla yritimme käydä vielä Ranualla lintutornilla, mutta kesken kävelyn alkoi satamaan ja poika sai kauhean kiukkukohtauksen, niin luovutimme.

Keskiviikkona menimme uudestaan Edeniin yöksi. Sitä ennen kävimme katsomassa Oulussa dinosaurusnäyttelyä. Fossiillit olivat mielenkiintoisia, mutta ne robottidinosaurukset olivat hieman pettymys. Olihan ne ihan hienoja, mutta tosi vähän niitä oli. Muutenkin hyvin suppea näyttely.

Eilen sitten kotiuduimme ja illalla kävin vielä katsomassa Sin Cityn leffateatterissa. Tykkäsin.

Että sellaista. Nyt yritän olla ajattelematta sitä että maanantaina jatkuu työt. Ajattelen silti.

Humppa Soi: Apocalyptica - Farewell

Niin se päivä vain vierähti

Tänään oli kiva päivä. Edellinen yö meni hieman paremmin pojan kanssa ja saimme ihan kohtuulliset yöunet. Se oli jo hyvä enne päivän kululle.

Ja puoliltapäivin saatiin laatuaikaa vaimon kanssa, kun kälyni hoiti poikaa. Kuinkas ollakaan kävimme geokätköilemässä. Aluksi ei meinannut vaan geo-onni suosio meitä. Kahdella kätköllä oli porukkaa, yhtä ei löydetty vaikka kuinka etsittiin ja yksi löydettiin muttei päästy hakemaan kun oli niin korkealla ja minulla on korkeanpaikankammo. No löydettiin kuitenkin kuusi kätköä joka on ihan hyvä saldo. Nyt onkin jo 199 kätköä löydettynä. Ei huonosti.

Iltapäivästä tehtiin pitsaa ja kävin anopin kanssa vihdoin ja viimein viemässä jätekuorman hyötykäyttöasemalle. Sai senkin pois pihasta. Siis jätekuorman. Ei anoppia.

Illalla keitin mannapuuroa Gamma Rayn tahdissa ja lopuksi kruunasin päivän katsomalla Breaking Badin loppuun.

Nyt nukkumaan ja huomenna Juthbackan markkinoille.

Humppa Soi: Kello vain naksuttaa ja vaimon sukkapuikot kilisee.

Joka vanhoja sähköposteja lukee...

Postaukset alkaa jo nyt toistaa itseään. Taas on yöllä valvottu pojan kanssa ja nyt väsyttää.

Äsken lueskelin vanhoja sähköposteja ja nehän toivat paljon muistoja mieleen. Paljon on ihmisetkin vaihtunut tuttavapiirissäni Tampereajoista. Hieman haikeaa. Kyllä sitä ihmiselämään mahtuukin monta erilaista ihmistä matkan varrelta. Ja jokainen omalta osaltaan jättää jäljen omaan elämään. Koulukaverit, työkaverit, blogikaverit, ystävät, sukulaiset... Vaikka välillä väsyykin muihin ihmisiin ja haluaa olla vaan aivan yksin niin olen kiitollinen siitä, että tulen toimeen niin hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

Laitetaan tuo pohdinta väsymyksen piikkiin. Samoin kirjoitusvirheet joita en jaksa korjata.

Humppa Soi: Nyt ei soi mikään. Aamulla soi Haloo Helsinki! Taas.

Otsikko meinasi unohtua

Ja taas kirjoittelen samalla, kun nukutan poikaa. Tästähän alkaa tulla tapa. Mikäs siinä. Tässä on hyvää aikaa, kun pitää olla poikaa lähellä, mutta ei saa liikaa huomioida ettei villiinny. Tosin joutuu kirjoittelemaan yhdellä kädellä, kun toinen käsi on varattuna.

Sitten kun vielä keksis mistä kirjoittelis.

Jaa. Poika tais nukahtaa. Enpä jaksakaan keksiä kirjoitettavaa vaan kömmin alakertaan.

Humppa Soi: Jo liiankin tuttu itkuhälyttimen musiikki. Alhaalla soi ennen tänne tuloa KLS.

Humpastalainattua: "Vielä täällä on meitä jotka taistelemme."

Pieni poika uneton

Silmät uhkaavat painua kiinni. Minulla. Pojalla on jo silmät ummessa vaikka välillä ähinää, tuhinaa, kääntyilyä ja tutin lutkutusta kuuluukin. Istun pinnasängyn vieressä ja mietin joko uskaltaisi lähteä vai kuuluuko rääkäisy heti kun nousen.

Viime yö oli raskas. Poika nukahti illalla hyvin, mutta kahdelta jo heräs. Vaimo meni aluksi rauhoittelemaan. Vähän vaille neljä vaimon pinna oli palanu ja minä jatkoin. Puoli kuudelta luovutettiin ja lähdettiin ajelulle. Autoon poika lopulta siinä kuuden aikoihin sammui. Seitsemältä heräs taas, mutta nukahti uudestaan ja nukkui puoli kymmeneen.

Ja nyt päiväunien kanssa meinas olla sama homma. Nyt onneksi vaikuttais nukkuvan. Voi kun nukkuis nyt hyvät päiväunet sentään.

Odotan sitä päivää että poika nukkuis yöt kunnolla...

Humppa soi: Itkuhälyttimen musiikki loppui juuri.

Ees vähän

Edellisestä tekstistä taitaa olla jo vuoden päivät. Niin se aika rientää. Nyt vaimoni istuu pojan kanssa potalla (poika istuu, ei vaimo) ja minä istahdin pitkästä aikaa koneelle. Älylaitteiden käyttö ja koneen siirto vinttiin ovat vähentäneet huomattavasti koneen käyttöä. Siinä mukamas yksi syy kirjoittamattomuudelle.

Kuluvaan vuoteen mahtuu lähinnä pojan kehityksen seuraamista ja töissä käyntiä. Vaimo jäi äitiysloman jälkeen kotihoidontuelle ettei poikaa tarvitse vielä laittaa tarhaan. On tuo poika vaan ihana. Ja hyväntuulinen. Vaikka tietenkin välillä meinaa hermot mennä, niin äkkiä unohtuu kun poika väläyttää maailman suloisimman hymyn tai tekee jotain hassua.

Töissä taas on ollut jos ja vaikka mitä. Työntekijöitä on vaihtunut tiuhaan tahtiin ja välillä tuntuu että kukaan ei oikein tiedä missä mennään. Raskastahan siellä on välillä olla, mutta pohjimmiltaan olen kuitenkin tyytyväinen. Onhan siinä ainakin se hyvä puoli että on vakituinen virka niin lomat pyörii hyvin. Nytkin olen kesälomalla.

Tarkalleen ottaen kesälomani on puolessa välissä ja tähän mennessä olen ehtinyt käydä Karstulassa, Seinäjoella ja Helsingissä. Karstulassa sukuloimassa. Seinäjoella kaverin häissä. Ja Helsingissä luottamusmieskoulutuksessa. Olen nimittäin työpaikkani varaluottamusmies. Siinä on lähinnä se etu että pääsee välillä koulutuksiin joissa on hyvät ruoat ja pääseen hotelliin yöksi. Ja kun varsinainen luottamusmies on työkaveri jonka etuliitteestä voisi jättää jo "työ"-sanan pois niin koulutus reissut ovat yhtä juhlaa.

Nyt tauko kirjoittamiseen...

Ja nyt sain pojan nukutettua ja voinkin jatkaa. Meni yllättävän kivuttomasti, joten kohta varmaan parkasee ja saa mennä uudestaan.

Ja näin katkesi taas kerran ajatus kirjoittamiseen. No ehkä se sieltä löytyy, kun vaan kirjoittaa. Tai en nyt tiedä onko näissä teksteissä koskaan mitään oikein syventävää ajatusta ollutkaan. Niitä ja näitä kirjoittelen. Ja muutaman vuoden päästä luen vanhoja tekstejä ja repeilen näille.

Ja sekin tässä on harmillista kun niin harvoin kirjoittaa, että aina jos jostain alkaa kirjoittamaan niin tulee tunne että samasta asiasta on jo kirjoittanut. Nyt tuli mieleen sellainen oivallus mikä on pyörinyt päässäni jo pitkään. Facebookissahan on paljon "kavereita" tai ainakin minulla on. Siksi lainausmerkeissä, koska suurin osahan on lähinnä tuttavia. Olisikin hienoa lähteä käymään läpi facebook-tuttuja ja pyytää jokaista heistä yksitellen kahville. Olisi mielenkiintoista jutella ihmisten kanssa joista tietää, milloin he käyvät lenkillä tai syövät jotain hyvää, mutta joista ei oikeasti tiedä juurikaan mitään. Olen kuitenkin sen verran ujo etten tätä koskaan toteuta, mutta hauska idea eikö totta?

Ja facepöökistä tulikin mieleen toinenkin asia. Nimittäin Willen keittiö. Se on nimittäin siirtynyt sinne. Nyt käyn siinä läpi Kotikokki-kirjaa. Hauska projekti sekin vaikka meinaa sekin aina unohtua. Tykkään kokkailla edelleen. Varsinkin jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta.

Olen kyllä hyvä keksimään aina kaikenlaisia älyttömiä projekteja. Harmi vaan että että suurin osa niistä kuihtuu kasaan. Vähän niin kuin tämä blogi on viime vuosina hiipunut.

Palataan taas. Meneeköhän taas vuosi?

Humppa Soi: Haloo Helsinki! - Miltä nyt tuntuu
Humpastalainattua: "Kun valehtelun oppii, siihen turtuu"