Viikonloppu on vapaa! Aion ottaa sen laiskasti. Aloitin jo katsomalla kaksi elokuvaa. Spiritin ja Steven Seagalin ohjaaman elokuvan. Spirit oli ihan hauska katsottava ja komeakin vaikkei Sin Cityn tasolle lähellekään yllä. Vaarallisella alueella, vai mikä sen Seagalin leffan nimi olikaan, oli huono niin kuin odotinkin. Välillä leffan huonous kuitenkin meni sen verran yli että aiheutti minussa naurun pyrähdyksiä. Kannatti siis katsoa.
Muuta en sitten olekaan oikein ehtinyt/jaksanut tänään tehdä. Mitä nyt töissä olin aamupäivän.
Ja nyt odottelen kihlattuani että hänen iltavuoronsa loppuisi. Viime aikoina on kyllä vuorot menneet inhottavasti ristiin ja muutamaan viikkoon ei ole ollut yhtään yhteistä vapaapäivää. Eikä ole tiedossakaan. On tämä vuorotyöläisen arki ihanaa.
Humppa Soi: Teräsbetoni: Metalliolut
Humpastalainattua: "Tunnet musiikin, se herkistää jokaisen aistin."
Elokuvastalainattua:
"You could drop this guy off at the Arctic Circle wearing a pair of bikini underwear, without his toothbrush, and tomorrow afternoon he's going to show up at your pool side with a million dollar smile and fist full of pesos." (Näin sanottiin Steven Seagalin hahmosta. Vaatimatonta vai mitä?)
perjantaina, marraskuuta 26, 2010
keskiviikkona, marraskuuta 24, 2010
Kiinalais-japanilaismusiikin tahdissa kirjoittelua
Laitoin cd-soittimesta soimaan kiinalaista/japanilaista musiikkia kun tuli tuossa päivällä parilla eurolla ostettua sellainen levy. Ehkä vähän erikoista taustamusiikkia suomalaimiehen blogiteksteille. Mutta erikoinenhan minä taidan vähän muutenkin olla. Ainakin musiikkimaun ja juttujeni perusteella. Välillä sitä oikein ihmettelee että miten olen voinut löytää vierelleni ihmisen joka kestää minua. Ja vielä omasta vapaasta tahdosta viihtyy seurassani.
Nyt kun kihlattuni meni kuoroharjoituksiin ja on siellä varmaan parisen tuntia niin minä voisinkin vaikka keskittyä mietiskelemään ja pohtimaan asioita. Esimerkiksi blogille kirjoittamistani.
Jännää miten se on muuttunut vuosien varrella. Blogille kirjoittelu alkoi kettuiluna Kroonisille Poikamiehille (joka taitaa olla aika kuollut kerho nykyään) ja vähitellen se muuttui enemmän ja enemmän päiväkirjamaiseksi. Yhteen aikaan tekstiä syntyi valtavasti ja miltei jatkuvalla syötöllä. Mutta se johtui varmaankin siitä että silloin olin yksikseni Tampereella ja minulla ei ollut muuta kuin aikaa. Vaikka silloinen seurusteluni oli etäsuhteilua joten se yhteinen aika sijoittui lähinnä vain viikonloppuihin. Sitten kun siinä kävin miten kävi ja minulle jäi entistä enemmän vain aikaa ja oloni oli kurja niin blogille tuli vuodatettua paljon asioita jotka ahdistivat mieltäni.
Sitten kun Kokkolaan muutin ja elämäni muutenkin muuttui täysin niin blogille kirjoittaminen jäi kovinkin taka-alalle ja melkein tyystin unohdin sen välillä. Ja nyt se kulkee aaltoliikkeillä, joskus kirjoitan paljonkin ja joskus vähän. Ja mieltä painavista asioista kirjoitan nykyisin paljon vähemmän, ihan ymmärrettävästi koska nyt jaan kaikki asiat kihlattuni kanssa. Ei oikeastaan jää mitään ruikutettavaa tänne. Olen enemmän nykyisin kiinni ns. "oikeassa elämässä" kuin tässä virtuaalielämässä. Hyvä asiahan se tietenkin vain on. Mutta kivaa kun tämäkään ei ole tyystin jäänyt.
No niin. Nyt riittää taas tältä kertaa. Huomenna sitten pitääkin töihin...
Humppa Soi: Clive Bell - Sansashigure
Nyt kun kihlattuni meni kuoroharjoituksiin ja on siellä varmaan parisen tuntia niin minä voisinkin vaikka keskittyä mietiskelemään ja pohtimaan asioita. Esimerkiksi blogille kirjoittamistani.
Jännää miten se on muuttunut vuosien varrella. Blogille kirjoittelu alkoi kettuiluna Kroonisille Poikamiehille (joka taitaa olla aika kuollut kerho nykyään) ja vähitellen se muuttui enemmän ja enemmän päiväkirjamaiseksi. Yhteen aikaan tekstiä syntyi valtavasti ja miltei jatkuvalla syötöllä. Mutta se johtui varmaankin siitä että silloin olin yksikseni Tampereella ja minulla ei ollut muuta kuin aikaa. Vaikka silloinen seurusteluni oli etäsuhteilua joten se yhteinen aika sijoittui lähinnä vain viikonloppuihin. Sitten kun siinä kävin miten kävi ja minulle jäi entistä enemmän vain aikaa ja oloni oli kurja niin blogille tuli vuodatettua paljon asioita jotka ahdistivat mieltäni.
Sitten kun Kokkolaan muutin ja elämäni muutenkin muuttui täysin niin blogille kirjoittaminen jäi kovinkin taka-alalle ja melkein tyystin unohdin sen välillä. Ja nyt se kulkee aaltoliikkeillä, joskus kirjoitan paljonkin ja joskus vähän. Ja mieltä painavista asioista kirjoitan nykyisin paljon vähemmän, ihan ymmärrettävästi koska nyt jaan kaikki asiat kihlattuni kanssa. Ei oikeastaan jää mitään ruikutettavaa tänne. Olen enemmän nykyisin kiinni ns. "oikeassa elämässä" kuin tässä virtuaalielämässä. Hyvä asiahan se tietenkin vain on. Mutta kivaa kun tämäkään ei ole tyystin jäänyt.
No niin. Nyt riittää taas tältä kertaa. Huomenna sitten pitääkin töihin...
Humppa Soi: Clive Bell - Sansashigure
tiistaina, marraskuuta 23, 2010
"Laitoin soimaan musiikin"
Ihanaa. Minulla on huomenna vapaapäivä. Olen nyt ollut töissä viisi aamuvuoro peräkkäin ja nyt kaipaan jo sitä että saa nukkua. Ja torstaina menen vasta iltaan. Ja perjantaina aamuvuoron jälkeen onkin sitten viikonloppu vapaa. On tämä työttömän arki vaan aika työntäyteistä. En valita. Mukavaa kun saa olla töissä ja siellä on ihan kivaa. Varsinkin nyt kun enemmän on ollut niin alkaa hommat menemään vähän niin kuin "rutiinilla", eihän hoitotyö kuitenkaan koskaan aivan rutiiniksi mene tai ainakaan saisi mennä.
Typeränä kylläkin tuli vakuutusyhtiön kanssa sovittua että menen huomenna sinne juttelutuokioon. Ei oikein kiinnostaisi, mutta kai siellä täytyy käydä. Kotivakuutukseni ei taida olla ihan ajan tasalla, joten jos sen nyt ainakin saisi kuntoon. Työkkärissäkin pitäisi käydä. Torstaille olisi aika mutta jos yhdistäisi kaksi kärppää samalla minkinloukulla ja kävisi huomenna sielläkin. En vaan oikein tykkää asioida missään virastoissa. Jotenkin se vaan ahdistaa.
Edellinen postauskin meinasi vähän, jos ei nyt ahdistaa niin jännittää. Nyt jälkikäteen olen kuitenkin itsestäni ylpeä että sen kirjoitin. Jotenkin muutenkin viime aikoina on tullut mietittyä ihan liikaa sitä mitä tänne kirjottaisin ja mitä jättäisin kirjoittamatta. Pitäisi vaan uskaltaa kaiken tulla jos on tullakseen.
Nyt on makaronilaatikko uunissa ja silmäni meinaavat ummistua. Töissäkin väsytti tänään ankarasti. Haukottelin varmaan jonkun ennätyksen rikki. Ehkä sitä jo antoi vähän etukäteen itselleen luvan olla väsynyt kun tiesi että huominen on vapaa.
Jos painuis pehkuihin Soundin kanssa. Hyvä lehti. Suosittelen.
Humppa Soi: Miika Partala: Hääkellot
Typeränä kylläkin tuli vakuutusyhtiön kanssa sovittua että menen huomenna sinne juttelutuokioon. Ei oikein kiinnostaisi, mutta kai siellä täytyy käydä. Kotivakuutukseni ei taida olla ihan ajan tasalla, joten jos sen nyt ainakin saisi kuntoon. Työkkärissäkin pitäisi käydä. Torstaille olisi aika mutta jos yhdistäisi kaksi kärppää samalla minkinloukulla ja kävisi huomenna sielläkin. En vaan oikein tykkää asioida missään virastoissa. Jotenkin se vaan ahdistaa.
Edellinen postauskin meinasi vähän, jos ei nyt ahdistaa niin jännittää. Nyt jälkikäteen olen kuitenkin itsestäni ylpeä että sen kirjoitin. Jotenkin muutenkin viime aikoina on tullut mietittyä ihan liikaa sitä mitä tänne kirjottaisin ja mitä jättäisin kirjoittamatta. Pitäisi vaan uskaltaa kaiken tulla jos on tullakseen.
Nyt on makaronilaatikko uunissa ja silmäni meinaavat ummistua. Töissäkin väsytti tänään ankarasti. Haukottelin varmaan jonkun ennätyksen rikki. Ehkä sitä jo antoi vähän etukäteen itselleen luvan olla väsynyt kun tiesi että huominen on vapaa.
Jos painuis pehkuihin Soundin kanssa. Hyvä lehti. Suosittelen.
Humppa Soi: Miika Partala: Hääkellot
sunnuntaina, marraskuuta 21, 2010
Aihe joka on tabu blogillani vaikka ei pitäisi olla
Nyt myllertää mieleni. Ajattelin vihdoin ottaa härkää sarvesta ja nostaa kissan pöydälle ja olla katsomatta koiraa karvoihin ja tekemättä kärpäsestä härkästä. Mutta aluksi lopetan nämä mauttomat eläinsananparret. Näin.
Aiheena tänään siis on aihe jota olen joskus sivunnut täällä, mutta josta olen vannonut itselleni etten koskaan siitä täällä puhu. Ja ei. En tarkoita seksiä. Siitäkään en täällä puhu ja turha odottaa että jatkossakaan puhuisin. Aihe jota tässä kiertelen kaartelen on seuraavanlainen:
Minä ja usko
Vaikea aihe. Aloitetaan siis vaikka ihan alusta. Ja anteeksi jos vähän hyppii aiheesta toiseen, kirjoitan vain mitä mieleen tulee.
Minä synnyin ja kasvoin luterilaisessa, uskovassa perheessä. Iltarukoukset tulivat tutuiksi jo pienestä ja pyhäkoulussa kävin. Kirkossa kävimme muutaman kerran vuodessa ja varsinkin joulukirkko oli tärkeä. Olen lapsesta asti kyllä uskonut Jumalaan, mutta jotenkin se ei koskaan ole ollut näkyvää minussa. Rippileirin kävin niin kuin muutkin ja veljeni mukana kävin usein gospelkonserteissa ja tapahtumissa. Tykkäsin kovasti kyllä siitä tunnelmasta mikä henkii gospeltapahtumissa, mutta jotenkin aina minulla on kuitenkin ollut sellainen ulkopuolinen olo siellä. Jotenkin sellainen etten minä kuulu sinne. En ole tarpeeksi hyvä tai jotain vastaavaa. En oikein tiedä mitä.
Ehkä siinä lukioaikana ja sen jälkeen minun uskoni entisestään hiipui. Uskoin kyllä mutta jotenkin en tiennyt että miten uskoisin, mihin uskon. Aina olen kuitenkin pitänyt päivänselvänä asiana että Jumala kyllä on olemassa ja Raamattu on totta. Jätin kuitenkin uskonajatukset aina jotenkin taka-alalle.
Tampereella kun olin ja kun sitten tuli ero silloisesta kihlatustani, niin minä olin kyllä pitkään alla päin ja muistaakseni silloin muutamaan otteeseen itkiessäni yritin rukoillakin mutta se vaan turhautti entisestään kun tuntui etten osaa.
Kun asiat siitä sitten kuitenkin alkoi jotenkin lutviutua ja lopulta hain ja satuin pääsemään Kokkolaan, oli mieleni korkealla. Uusi kaupunki, uusi koulu, uudet ihmiset, uusi elämä. Ja niinhän siinä sitten kävi kuten ehkä tiedättekin, että ihastuin luokkakaveriin. Ensimmäisiä asioita joka sai minut häkeltymään oli se kun kesken tunnin tuli jotenkin puheeksi juominen ja hän sanoi ettei juo. Menin ihan sanattomaksi ja hehkutin etten minäkään juo. Sitä hän ei kyllä meinannut aluksi uskoa. Aloimme viihtyä enemmän toistemme seurassa ja lopulta näemme mukamas ihan viattomasti kavereina myös vapaa-aikoina. Ja me puhuimme. Puhuimme ja puhuimme ja puhuimme. Kevyistä aiheista ja raskaista aiheista. Ei ollut mitään aihetta mistä emme olisi voineet puhua. Ja tässä tietenkin paljastui se että hän oli uskovainen. Hieman arasti hän sen sanoi, mutta minua se tieto vain lämmitti. Mieleni teki kovasti sanoa että niin olen minäkin, mutta kaartelin ja kiertelin että no olen minä tavallaan tai niin tai no olen tai niin uskon minä joo omalla tavallani. Minua hävetti kun en ollut samalla lailla itsevarma asiasta kuin hän.
Yhtenä kertana hän sitten pyysi minua mukaansa heidän seurakunnan kokoukseen (babtistiseurakunnan kokoukset ovat vähän niin kuin luterilaisesn seurakunnan jumalanpalvelukset). Minähän tietenkin lähin mukaan. Siellä oli lämmin ja ystävällinen ilmapiiri. Kukaan ei tullut tyrkyttämään mitään tai kysymään mitään vaikeita kysymyksiä. Tuntui että kaikki olivat vain sellaisia kuin olivat. Omia itsejään. Istuin penkkiin ja sitten kokous alkoi. Tuli puhetta ja laulua ja ihmisest kertoivat miten olivat tulleet uskoon. Yleensä seuroissa tai jossain tapahtumissa joissa puhutaan Jumalasta ja Jeesuksesta, minua alkaa aina väsyttämään enkä jaksa kuunnella. Mulla tällä kertaa ei. Minä kuuntelin tarkasti ja seurasin kokouksen kulkua. Aluksi vähän pisti korvaan kun osa seurakuntalaisista niin avoimesti ylistivät Jeesusta ja huusivat hallelujaa, mutta siihenkin tottui. Eikä minun tarvinnut niin tehdä. Minä sain olla oma itseni ja istua hiljaa penkissä mietteliäänä.
Se ensimmäinen kokouksessa käynti ei vielä mitenkään kuitenkaan mullistanut elämääni. Mutta sitten aloimme käymään vähän useammin kokouksissa ja huomasin todella viihtyväni siellä ja saavan sieltä paljon ajatuksia elämääni. Todellista herätystä ei kuitenkaan vielä ollut tapahtunut.
Mutta sitten eräänä iltana. Olimme puhuneet uskosta tyttöystäväni kanssa (silloin hän taisi jo olla tyttöystäväni, ainakin epävirallisesti) ja minulle tuli kurja olo. Taas sellainen olo että, en minä osaa olla uskossa vaikka haluankin. Aloimme nukkumaan. Käänsin selkäni ja olin vähän allapäin, mutta yritin tietenkin olla näyttämättä sitä hänelle. Sitten hän laittoi kätensä minun ympärilleni ja kysyi että saako hän rukoilla minun puolestani. Minä nyökkäsin ja vastasin hiljaa myöntyvästi. Sen rukoilun muistan ikuisesti. Minulla vain valui kyyneleet, enkä pystynyt sanomaan mitään. Vihdoin tuntui siltä että minäkin todella kelpaan Herralle. Tällaisena kuin olen. Ja minusta tuntuu että siinä hetkessä minä tulin uskoon. Ihan oikeasti. Olo sen jälkeen oli kuin olisi tipahtanut valtava taakka pois sydämeltä. Oli helppo olla.
Siitä lähtien usko on tullut osaksi elämääni. Välillä tunnen olevani vahvasti uskossa, välillä taas olen hyvinkin heikko. Nytkin on pitkään mennyt ettei ole tullut Raamattua avattua eikä kokouksissa käytyä. Jotenkin olen työntänyt asiat taas taka-alalle. Mutta eiköhän se tästä taas. Ei Jumala hylkää kunhan vain uskaltaa kääntyä Hänen puoleen.
No nyt alkaakin sitten jo kirjoittaminen väsyttää. En tiedä vielä uskallanko tätä julkaista vaikka tiedän ettei siinä ole mitään pelättävää. Jotenkin vain pelkään sitä että mitä ihmiset ajattelevat sitten minusta. Mutta eihän sillä ole oikeasti mitään väliä.
Tällainen vähän erilainen tilitys tällä kertaa. Ja vaikka vihdoin purin uskoani ulos blogilleni niin ei tästä varmaan tapaa tule. Eiköhän blogin taso pysy kuitenkin tasaisen sekavana edelleen. Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi, eikä vanha koira uusia temppuja opi. Aaargh. Taas eläinparsia.
"What will people think
When they hear that I'm a Jesus freak
What will people do when they find that it's true"
Aiheena tänään siis on aihe jota olen joskus sivunnut täällä, mutta josta olen vannonut itselleni etten koskaan siitä täällä puhu. Ja ei. En tarkoita seksiä. Siitäkään en täällä puhu ja turha odottaa että jatkossakaan puhuisin. Aihe jota tässä kiertelen kaartelen on seuraavanlainen:
Minä ja usko
Vaikea aihe. Aloitetaan siis vaikka ihan alusta. Ja anteeksi jos vähän hyppii aiheesta toiseen, kirjoitan vain mitä mieleen tulee.
Minä synnyin ja kasvoin luterilaisessa, uskovassa perheessä. Iltarukoukset tulivat tutuiksi jo pienestä ja pyhäkoulussa kävin. Kirkossa kävimme muutaman kerran vuodessa ja varsinkin joulukirkko oli tärkeä. Olen lapsesta asti kyllä uskonut Jumalaan, mutta jotenkin se ei koskaan ole ollut näkyvää minussa. Rippileirin kävin niin kuin muutkin ja veljeni mukana kävin usein gospelkonserteissa ja tapahtumissa. Tykkäsin kovasti kyllä siitä tunnelmasta mikä henkii gospeltapahtumissa, mutta jotenkin aina minulla on kuitenkin ollut sellainen ulkopuolinen olo siellä. Jotenkin sellainen etten minä kuulu sinne. En ole tarpeeksi hyvä tai jotain vastaavaa. En oikein tiedä mitä.
Ehkä siinä lukioaikana ja sen jälkeen minun uskoni entisestään hiipui. Uskoin kyllä mutta jotenkin en tiennyt että miten uskoisin, mihin uskon. Aina olen kuitenkin pitänyt päivänselvänä asiana että Jumala kyllä on olemassa ja Raamattu on totta. Jätin kuitenkin uskonajatukset aina jotenkin taka-alalle.
Tampereella kun olin ja kun sitten tuli ero silloisesta kihlatustani, niin minä olin kyllä pitkään alla päin ja muistaakseni silloin muutamaan otteeseen itkiessäni yritin rukoillakin mutta se vaan turhautti entisestään kun tuntui etten osaa.
Kun asiat siitä sitten kuitenkin alkoi jotenkin lutviutua ja lopulta hain ja satuin pääsemään Kokkolaan, oli mieleni korkealla. Uusi kaupunki, uusi koulu, uudet ihmiset, uusi elämä. Ja niinhän siinä sitten kävi kuten ehkä tiedättekin, että ihastuin luokkakaveriin. Ensimmäisiä asioita joka sai minut häkeltymään oli se kun kesken tunnin tuli jotenkin puheeksi juominen ja hän sanoi ettei juo. Menin ihan sanattomaksi ja hehkutin etten minäkään juo. Sitä hän ei kyllä meinannut aluksi uskoa. Aloimme viihtyä enemmän toistemme seurassa ja lopulta näemme mukamas ihan viattomasti kavereina myös vapaa-aikoina. Ja me puhuimme. Puhuimme ja puhuimme ja puhuimme. Kevyistä aiheista ja raskaista aiheista. Ei ollut mitään aihetta mistä emme olisi voineet puhua. Ja tässä tietenkin paljastui se että hän oli uskovainen. Hieman arasti hän sen sanoi, mutta minua se tieto vain lämmitti. Mieleni teki kovasti sanoa että niin olen minäkin, mutta kaartelin ja kiertelin että no olen minä tavallaan tai niin tai no olen tai niin uskon minä joo omalla tavallani. Minua hävetti kun en ollut samalla lailla itsevarma asiasta kuin hän.
Yhtenä kertana hän sitten pyysi minua mukaansa heidän seurakunnan kokoukseen (babtistiseurakunnan kokoukset ovat vähän niin kuin luterilaisesn seurakunnan jumalanpalvelukset). Minähän tietenkin lähin mukaan. Siellä oli lämmin ja ystävällinen ilmapiiri. Kukaan ei tullut tyrkyttämään mitään tai kysymään mitään vaikeita kysymyksiä. Tuntui että kaikki olivat vain sellaisia kuin olivat. Omia itsejään. Istuin penkkiin ja sitten kokous alkoi. Tuli puhetta ja laulua ja ihmisest kertoivat miten olivat tulleet uskoon. Yleensä seuroissa tai jossain tapahtumissa joissa puhutaan Jumalasta ja Jeesuksesta, minua alkaa aina väsyttämään enkä jaksa kuunnella. Mulla tällä kertaa ei. Minä kuuntelin tarkasti ja seurasin kokouksen kulkua. Aluksi vähän pisti korvaan kun osa seurakuntalaisista niin avoimesti ylistivät Jeesusta ja huusivat hallelujaa, mutta siihenkin tottui. Eikä minun tarvinnut niin tehdä. Minä sain olla oma itseni ja istua hiljaa penkissä mietteliäänä.
Se ensimmäinen kokouksessa käynti ei vielä mitenkään kuitenkaan mullistanut elämääni. Mutta sitten aloimme käymään vähän useammin kokouksissa ja huomasin todella viihtyväni siellä ja saavan sieltä paljon ajatuksia elämääni. Todellista herätystä ei kuitenkaan vielä ollut tapahtunut.
Mutta sitten eräänä iltana. Olimme puhuneet uskosta tyttöystäväni kanssa (silloin hän taisi jo olla tyttöystäväni, ainakin epävirallisesti) ja minulle tuli kurja olo. Taas sellainen olo että, en minä osaa olla uskossa vaikka haluankin. Aloimme nukkumaan. Käänsin selkäni ja olin vähän allapäin, mutta yritin tietenkin olla näyttämättä sitä hänelle. Sitten hän laittoi kätensä minun ympärilleni ja kysyi että saako hän rukoilla minun puolestani. Minä nyökkäsin ja vastasin hiljaa myöntyvästi. Sen rukoilun muistan ikuisesti. Minulla vain valui kyyneleet, enkä pystynyt sanomaan mitään. Vihdoin tuntui siltä että minäkin todella kelpaan Herralle. Tällaisena kuin olen. Ja minusta tuntuu että siinä hetkessä minä tulin uskoon. Ihan oikeasti. Olo sen jälkeen oli kuin olisi tipahtanut valtava taakka pois sydämeltä. Oli helppo olla.
Siitä lähtien usko on tullut osaksi elämääni. Välillä tunnen olevani vahvasti uskossa, välillä taas olen hyvinkin heikko. Nytkin on pitkään mennyt ettei ole tullut Raamattua avattua eikä kokouksissa käytyä. Jotenkin olen työntänyt asiat taas taka-alalle. Mutta eiköhän se tästä taas. Ei Jumala hylkää kunhan vain uskaltaa kääntyä Hänen puoleen.
No nyt alkaakin sitten jo kirjoittaminen väsyttää. En tiedä vielä uskallanko tätä julkaista vaikka tiedän ettei siinä ole mitään pelättävää. Jotenkin vain pelkään sitä että mitä ihmiset ajattelevat sitten minusta. Mutta eihän sillä ole oikeasti mitään väliä.
Tällainen vähän erilainen tilitys tällä kertaa. Ja vaikka vihdoin purin uskoani ulos blogilleni niin ei tästä varmaan tapaa tule. Eiköhän blogin taso pysy kuitenkin tasaisen sekavana edelleen. Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi, eikä vanha koira uusia temppuja opi. Aaargh. Taas eläinparsia.
"What will people think
When they hear that I'm a Jesus freak
What will people do when they find that it's true"
torstaina, marraskuuta 18, 2010
Töitä, vapaata, Helloweenia, Kaija Koota
Heti jää tänne kirjoittelu kun olen ollut taas töissä. Miten sitä muka ei aika silloin riitä? No nyt olen eilisen ja tämän päivän ollut vapaalla ja kyllä onkin maistunut. Töissä ollut jotenkin raskasta vaikka ei oikeastaan edes ole ollut. Ensi viikonloppukin menee taas töissä.
Eikä nytkään lauseet lennä...
Humppa Soi: Itkevä Tyttö: Disco Erdös
Humpastalainattua: "Hän on yhtälö jota minä en osaa ratkaista"
P.S. Helloweenin ja Kaijo Koon uudet levyt on hankittu ja todettu hyviksi. Kaija Koon levyn mukana tuli nimmareilla varustettu kuvakin.
Eikä nytkään lauseet lennä...
Humppa Soi: Itkevä Tyttö: Disco Erdös
Humpastalainattua: "Hän on yhtälö jota minä en osaa ratkaista"
P.S. Helloweenin ja Kaijo Koon uudet levyt on hankittu ja todettu hyviksi. Kaija Koon levyn mukana tuli nimmareilla varustettu kuvakin.
tiistaina, marraskuuta 09, 2010
Kihlajaiset x 2
Torstaina kävimme vaateostoksilla kihlajaisia varten. Kihlattuni löysi kyllä erittäin kauniin mekon itselleen. Meillä oli kyllä kihlattuni pikkusisko makuoppaana ja ilman häntä tuskin olisimme onnistuneetkaan. Kiitos hänelle. Minullekin löytyi kauluspaita ja kravatti ja ensimmäistä kertaa elämässäni tein illalla kravattisolmun netistä löytämieni ohjeiden mukaan. Kai siitä jonkunlainen tuli, ei ainakaan kukaan moittinut.
Perjantaina kun rakkaani pääsi töistä, tuli isäni hakemaan meitä Keski-Suomeen. Siellä meitä odotti kakkujen koristelu ja pieni varaslähtö täytyi otta karjalanpiirakoiden syömisessä. Kolme kakkua koristelimme, tai no minä en uskaltanut kyllä koskea vaan olin lähinnä virallisena valvojana.
Lauantaina aamulla paikkojen viimeistelyä ja puku päälle. Yhden jälkeen tuli ensimmäiset vieraat ja siitä eteenpäin pitkin iltaa. Viimeisenä saapui ainoa kaverini joka pääsi paikalle, muut kun olivat pitkin maapalloa, kuka Japanissa kuka Lapissa. Seitsemän jälkeen juhlat olikin sitten juhlittu ja pääsi vähän hengähtämään. Kahdeksalta varastimme veljeni auton ja suunnistimme kohti Kokkolaa.
Sunnuntaina oli kihlajaiste toinen osa Kokkolassa. Tällä kertaa oli vieraita enemmän ja osa minulle täysin vieraita. Iso mutta mukava suku rakkaallani. Hälinää riitti. Kaikki meni kuitenkin erittäin hyvin ja illalla vähän meinasi väsyttää.
Lahjoja saimme paljon. Kuppeja, pyyhkeitä, lakanoita, seinäkello, varvastyynyt ja vaikka mitä. Eikä oikeastaan tullut mitään sellaista mitä olisi jo ollut tai josta emme olisi pitäneet.
Ruoat riitti ja niitä oli tarpeeksi. Meidän päässä oli karjalanpiirakoita, ylikypsääkinkkua, kakkua, kinuskikakkua, keksejä... Ja Kokkolan päässä oli voileipäkakkua, piirakkaa, kakkuja, keksejä... Herkkukiintiö kyllä tuli täyteen viikonlopun aikana. Mutta se sallitaan. Kerranhan sitä vain kihloihin mennään. Tai no. Toisen kerran. Edellisellä kerralla ei kuitenkaan ollut varsinaisia kihlajaisia. Nyt oli ja kyllä kannatti. Kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti molempien meidän vanhemmille ja sisaruksille jotka auttoivat kovasti järjestämisessä.
Seuraavaksi sitten häät. Huh huh. Siinä sitä onkin järjestelemistä.
Ja nyt muihin aiheisiin. Eilen aloitin työt ja ne jatkuu nyt ainakin pari viikkoa. Ihan hyvä kyllä vaikka tympäsi eilen aamulla herätä siihen kun puhelin soi ja pyydettiin iltavuoroon. Olin ehtinyt asennoitua siihen että loikoilen vaan koko päivän. Mutta sitä se on tämä keikkatyöläisen elämä.
Humppa Soi: Frederik: Sheikki Ali Hassan
Perjantaina kun rakkaani pääsi töistä, tuli isäni hakemaan meitä Keski-Suomeen. Siellä meitä odotti kakkujen koristelu ja pieni varaslähtö täytyi otta karjalanpiirakoiden syömisessä. Kolme kakkua koristelimme, tai no minä en uskaltanut kyllä koskea vaan olin lähinnä virallisena valvojana.
Lauantaina aamulla paikkojen viimeistelyä ja puku päälle. Yhden jälkeen tuli ensimmäiset vieraat ja siitä eteenpäin pitkin iltaa. Viimeisenä saapui ainoa kaverini joka pääsi paikalle, muut kun olivat pitkin maapalloa, kuka Japanissa kuka Lapissa. Seitsemän jälkeen juhlat olikin sitten juhlittu ja pääsi vähän hengähtämään. Kahdeksalta varastimme veljeni auton ja suunnistimme kohti Kokkolaa.
Sunnuntaina oli kihlajaiste toinen osa Kokkolassa. Tällä kertaa oli vieraita enemmän ja osa minulle täysin vieraita. Iso mutta mukava suku rakkaallani. Hälinää riitti. Kaikki meni kuitenkin erittäin hyvin ja illalla vähän meinasi väsyttää.
Lahjoja saimme paljon. Kuppeja, pyyhkeitä, lakanoita, seinäkello, varvastyynyt ja vaikka mitä. Eikä oikeastaan tullut mitään sellaista mitä olisi jo ollut tai josta emme olisi pitäneet.
Ruoat riitti ja niitä oli tarpeeksi. Meidän päässä oli karjalanpiirakoita, ylikypsääkinkkua, kakkua, kinuskikakkua, keksejä... Ja Kokkolan päässä oli voileipäkakkua, piirakkaa, kakkuja, keksejä... Herkkukiintiö kyllä tuli täyteen viikonlopun aikana. Mutta se sallitaan. Kerranhan sitä vain kihloihin mennään. Tai no. Toisen kerran. Edellisellä kerralla ei kuitenkaan ollut varsinaisia kihlajaisia. Nyt oli ja kyllä kannatti. Kiitos kaikille osallistujille ja erityisesti molempien meidän vanhemmille ja sisaruksille jotka auttoivat kovasti järjestämisessä.
Seuraavaksi sitten häät. Huh huh. Siinä sitä onkin järjestelemistä.
Ja nyt muihin aiheisiin. Eilen aloitin työt ja ne jatkuu nyt ainakin pari viikkoa. Ihan hyvä kyllä vaikka tympäsi eilen aamulla herätä siihen kun puhelin soi ja pyydettiin iltavuoroon. Olin ehtinyt asennoitua siihen että loikoilen vaan koko päivän. Mutta sitä se on tämä keikkatyöläisen elämä.
Humppa Soi: Frederik: Sheikki Ali Hassan
perjantaina, marraskuuta 05, 2010
"Minä en tiedä mitään"
Viikatteen DVD on katsottu ja todettu hyvinkin toimivaksi. Mielenkiintoiset oli kyllä väliaikanumerot. Erityisen kiitoksen saakoon dokumentti En Coresta.
Huomenna onkin sitten kihlajaisten aika. Vihdoin ja viimein. Ja kun juhlimisen makuun pääsee niin juhlitaan vielä sunnuntaikin. Huomenna Keski-Suomessa ja sunnuntaina Keskipohjanmaalla. Käki istui keskellä keskimmäistä keskioksaa, ainakin jonkun lorun mukaan, mutta se ei liity mitenkään minun elämääni.
Tänä aamuna minun elämäni on kulunut musiikkia kuunnellen ja Kingin kirjan loppuun lukiessa. Kyseessä oli teos nimeltä "Tapahtumapaikkana Duma Key". Hyvä kirjahan se oli. Ei mitenkään erikoista Kingiä, mutta hyvä kuitenkin. Seuraavaksi lukuvuoron saa Liseyn tarina.
Ja innostuinpa tänä aamuna tässä kun rakkaani on töissä ja minulla on tylsää niin kirjoitin vähän matkaa suurta ja mahtavaa romaaniani. Kyllä siitä jotain muovautuu. Mielenkiintoista itsekin nähdä mihin se johtaa.
Seuraavalla kerralla raporttia kihlajaisista. Ehkä. Tai sitten jotain ihan muuta.
Humppa Soi: Tuiran Miliisi: Jänkämaisema
Humpastalainattua: " Aivot palaa, hehkuen hekumasta, liekki kohoaa ylös jänkämaisemasta"
Huomenna onkin sitten kihlajaisten aika. Vihdoin ja viimein. Ja kun juhlimisen makuun pääsee niin juhlitaan vielä sunnuntaikin. Huomenna Keski-Suomessa ja sunnuntaina Keskipohjanmaalla. Käki istui keskellä keskimmäistä keskioksaa, ainakin jonkun lorun mukaan, mutta se ei liity mitenkään minun elämääni.
Tänä aamuna minun elämäni on kulunut musiikkia kuunnellen ja Kingin kirjan loppuun lukiessa. Kyseessä oli teos nimeltä "Tapahtumapaikkana Duma Key". Hyvä kirjahan se oli. Ei mitenkään erikoista Kingiä, mutta hyvä kuitenkin. Seuraavaksi lukuvuoron saa Liseyn tarina.
Ja innostuinpa tänä aamuna tässä kun rakkaani on töissä ja minulla on tylsää niin kirjoitin vähän matkaa suurta ja mahtavaa romaaniani. Kyllä siitä jotain muovautuu. Mielenkiintoista itsekin nähdä mihin se johtaa.
Seuraavalla kerralla raporttia kihlajaisista. Ehkä. Tai sitten jotain ihan muuta.
Humppa Soi: Tuiran Miliisi: Jänkämaisema
Humpastalainattua: " Aivot palaa, hehkuen hekumasta, liekki kohoaa ylös jänkämaisemasta"
tiistaina, marraskuuta 02, 2010
Salainen Ovi
Lauantaiaamu. Olen ollut kihlattuni luona yötä ja herään kun hän lähtee seitsemäksi töihin. Pistän vähän jälkeen seitsemän pyykkikoneen pyörimään ja painun vielä hetkeksi pehkuihin. Yhdeksän jälkeen kun pyykit ovat pyöriskelleet ja aamukahvit olen saanut juotua, niin suunnistan omalle kämpälleni. Siivoan. Imuroin. Pesen lattiat. Sitä kellarikämppäni tosiaan kaipasikin. Tapan vielä yhden valtavan lukin seinältä ja rentoudun katsomaan kauhuelokuvaa. The Descent on tällä kertaa vuorossa. Ihan viihdyttävä vaikka loppua kohden vähän lössähtikin.
Elokuvan jälkeen soitan kaverilleni joka on Tampereelta tulossa luokseni. Emme ole nähneet varmasti yli vuoteen ja odotan kyllä tapaamista. Hänellä kestää vielä monta tuntia. Kihlattuni tulee töiden jälkeen hetkeksi luokseni kunnes lähtee vanhempiensa luokse leipomaan kihlajaisia varten . (Aivan. Kihlajaisemme on vasta nyt vaikka heinäkuussa menimme jo kihloihin.) Jään taas hetkeksi yksin ja päätän katsoa nyt vuorostaan yhden jakson The Officea. Ehdin sitä puoleen väliin kun kaverini jo soittaakin että on luultavasti nyt aika lähellä kämppääni. Menen ulos neuvomaan ja hän onkin tien toisella puolella kämppääni vastapäätä. Tervehdimme ja astumme matalaan majaani.
Katsomme yhdessä Officen jakson loppuun ja siinä sitten ilta vierähtääkin Officea katsoen ja välillä kahvia juoden ja saunoen. Kun kello alkaa lähestyä kymmentä niin lähdemme kohti paikallista rokkibaaria. En ole aikaisemmin siellä käynytkään joten vähän jännittää. Paikka osoittautuu kuitenkin viihtyisäksi. Kylläpäs onkin mukavaa kun enää ei baareissa polteta sisällä. Siellä sitten rupattelemme parisen tuntia kunnes alkaa lavalla tapahtua jotain. Siirrymme lavan eteen ja pian show alkaa.
Dreamtale astuu lauteille ja se kourallinen yleisöä joka on paikan päälle vaivautunut on innoissaan. Kaiken kaikkiaan mahtava keikka. Monia hittejä soittivat ja muutaman uudenkin biisin. Secret Door tuli heti alkuun ja puolessa välissä The Dawn (alias Hummel Gets The Rockets). Itsekin pääsin siinä lavan edessä omalta osaltani osallistumaan mylvintään huutamalla mikrofoniin: "I Can Take What The Heavens Create!" Keikka oli todella hyvä ja bändin ja yleisön vuorovaikutus toimi. Keikan jälkeen innostuin hurmiossani ostamaan pari levyäkin joilla on sama laulaja kuin Dreamtalella. KYPCK ja Tuiran miliisi. Hyviä ostoksia olivat kumpainenkin.
Yöllä kun kämpille pääsimme ja kellot siirsimme talviaikaan, katsoimme vielä pari Officea. Aamulla jatkoimme samoissa merkeissä ja huomasimme katsoneemme kaikki jaksot, jouluspesiaalia myöten. On se vaan hyvä sarja.
Sitten kaverini jo lähtikin köröttelemään takaisin ja sovimme näkevämme viimeistään Helloweenin keikalla Tampereella joulukuussa, jos sinne liput saamme.
Viikonloppu oli siis erittäin onnistunut. Harmi kun "vanhat" kaverit ovat niin kaukana että tällaiset hetket ovat harvinaista herkkua. Onnekseni sain kuitenkin huomata, että mikään ei ollut muuttunut.
Maanantain ja tiistain olenkin ollut töissä ja vapaa-ajat viettänyt kihlattuni kanssa. Mukavaa elämää tämäkin.
Nyt odotan huomista, että tuleeko tilaamani Viikatteen DVD :)
Humppa Soi: Senni Eskelinen: Fastwood Agent
Elokuvan jälkeen soitan kaverilleni joka on Tampereelta tulossa luokseni. Emme ole nähneet varmasti yli vuoteen ja odotan kyllä tapaamista. Hänellä kestää vielä monta tuntia. Kihlattuni tulee töiden jälkeen hetkeksi luokseni kunnes lähtee vanhempiensa luokse leipomaan kihlajaisia varten . (Aivan. Kihlajaisemme on vasta nyt vaikka heinäkuussa menimme jo kihloihin.) Jään taas hetkeksi yksin ja päätän katsoa nyt vuorostaan yhden jakson The Officea. Ehdin sitä puoleen väliin kun kaverini jo soittaakin että on luultavasti nyt aika lähellä kämppääni. Menen ulos neuvomaan ja hän onkin tien toisella puolella kämppääni vastapäätä. Tervehdimme ja astumme matalaan majaani.
Katsomme yhdessä Officen jakson loppuun ja siinä sitten ilta vierähtääkin Officea katsoen ja välillä kahvia juoden ja saunoen. Kun kello alkaa lähestyä kymmentä niin lähdemme kohti paikallista rokkibaaria. En ole aikaisemmin siellä käynytkään joten vähän jännittää. Paikka osoittautuu kuitenkin viihtyisäksi. Kylläpäs onkin mukavaa kun enää ei baareissa polteta sisällä. Siellä sitten rupattelemme parisen tuntia kunnes alkaa lavalla tapahtua jotain. Siirrymme lavan eteen ja pian show alkaa.
Dreamtale astuu lauteille ja se kourallinen yleisöä joka on paikan päälle vaivautunut on innoissaan. Kaiken kaikkiaan mahtava keikka. Monia hittejä soittivat ja muutaman uudenkin biisin. Secret Door tuli heti alkuun ja puolessa välissä The Dawn (alias Hummel Gets The Rockets). Itsekin pääsin siinä lavan edessä omalta osaltani osallistumaan mylvintään huutamalla mikrofoniin: "I Can Take What The Heavens Create!" Keikka oli todella hyvä ja bändin ja yleisön vuorovaikutus toimi. Keikan jälkeen innostuin hurmiossani ostamaan pari levyäkin joilla on sama laulaja kuin Dreamtalella. KYPCK ja Tuiran miliisi. Hyviä ostoksia olivat kumpainenkin.
Yöllä kun kämpille pääsimme ja kellot siirsimme talviaikaan, katsoimme vielä pari Officea. Aamulla jatkoimme samoissa merkeissä ja huomasimme katsoneemme kaikki jaksot, jouluspesiaalia myöten. On se vaan hyvä sarja.
Sitten kaverini jo lähtikin köröttelemään takaisin ja sovimme näkevämme viimeistään Helloweenin keikalla Tampereella joulukuussa, jos sinne liput saamme.
Viikonloppu oli siis erittäin onnistunut. Harmi kun "vanhat" kaverit ovat niin kaukana että tällaiset hetket ovat harvinaista herkkua. Onnekseni sain kuitenkin huomata, että mikään ei ollut muuttunut.
Maanantain ja tiistain olenkin ollut töissä ja vapaa-ajat viettänyt kihlattuni kanssa. Mukavaa elämää tämäkin.
Nyt odotan huomista, että tuleeko tilaamani Viikatteen DVD :)
Humppa Soi: Senni Eskelinen: Fastwood Agent
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
