keskiviikkona, syyskuuta 29, 2010

Suurenmoista Mikon päivää kaikille

Mikäs tämän päivän aiheena voisi olla? Elämässäni kun ei ole suuria muutoksia eilisen jälkeen tapahtunut. Yhden elokuvan olen ehtinyt tässä välissä katsoa. Yöjunan. Suomalainen jännäri. Ihan katsottava.

Huomenna on synttärit ja sen kunniaksi lähdemme kihlattuni kanssa maalle. Joten muutamaan päivään ei blogi minusta kaveria saa. Palaan kuitenkin sitten jossain vaiheessa.

Mitenkäs juhlistaisin täällä blogilla tätä 25 vuotista taivaltani? Hmm. Musiikin avulla. Haa. Pitkästä aikaa jos pistäisi biisitaiston pystyyn. Aiheena vuosi 1985. Eli kaikki seuraavat biisit ovat peräisin vuodelta 1985 kuten minäkin. Mikä miellyttää eniten?



Helloween - Starlight (Alun hiljaisuudesta nousevat heräämisen ja radion äänet ovat mielestäni mainio aloitus levylle.)




Megadeth - Killing Is My Business... And Business Is Good



Tom Waits - Cemetery Polka



Dingo - Nahkatakkinen tyttö


Ei muuta kuin korvat kuuntelemaan hienoja biisejä...

tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Sähköinen Kuutonen varastelee luita

Hyvää päivää rakkaat lukijani. Aikaa on kulunut taasen siitä kun viimeksi tänne kunnolla kirjoitin. Tiedän ettei siitä pitäisi olla pahoillaan, mutta olen silti. Viime viikon flunssailun jälkimainingeissa mennään. Eilen kävin työvoimatoimistossa ja sain kuulla etten ole enää nuori. Nuorille on nimittäin olemassa sellainen joku sanssikortti jolla työllistyvät ehkä paremmin, mutta minua tämä ei enää koske koska täytän torstaina 25 vuotta. Neljännesvuosisadan. Mihin ne vuodet kaksikymppisestä tähän on kuluneet? Ihmeellistä. Onhan tässä kyllä paljon elämää tullutkin nähtyä, mutta silti. Itsestäni tuntuu etten ole muuttunut yhtään, mutta kai sitä vähän on jotain oppinutkin. Mutta sen olen ilollani (ja muut säälillä) huomannut, että huonon huumorin harrastaminen ei ole kadonnut. Onneksi kihlattuni kestää hajoiluani ja aivan käsittämättömän huonoja ja mauttomia juttujani. Tästä tulikin mieleen, että missähän minun puujalkakisassa voittamani halko on. Meillä oli nimittäin veljeni ja Mannisen kanssa muutama vuosi sitten Ruotsissa seikkaillessamme kisa, että se joka laukoo eniten puujalkoja saa palkinnoksi halon. Voitin ylivoimaisesti.

Ja arvaatteko mitä olen tehnyt näinä työttöminä päivinäni. Aivan oikein. Kuunnellut musiikkia ja pöllöillyt koneellani. Viimeisin innostukseni on ollut seikkailupelit. Pitkään aikaan en ollutkaan pelaillut mitään ja nyt se tuntuu taas kivalta. Sanitariumia olen pelannut ja sitten olen jo viidennessä osassa Ben Jordan Case pelisarjaa. Mukavaa ajanvietettä.

Sitten puhukaamme hääblogista. Kai tämä jollain tavalla sellaiseksikin muovautuu, jos intoni riittää kirjoitteluun. Voisin laittaa vaikka tunnisteisiin häämerkinnän aina kun niistä on puhetta. Tällä hetkellä tilanne on siis seuraava:
-Kirkko on varattu
-Papista, kanttorista ja muusta ei vielä tietoa, eikä kiire olekaan.
-Hääpaikasta ei tietoa, mutta jossakin täällä Kokkolassa.
-Ruokalistalta on ehdottomasti löydyttävä karjalanpiirakoita.
-Häävieraista ei aleta kovasti tinkimään. Mitään ihan kissan serkun koiran kaiman velipuolia ei sentään kutsuta.
-Musiikkia pitää olla mielellään paljon.
-Bestman on ollut selvillä jo monta vuotta.

Sellaista nyt ainakin tällä hetkellä tuli mieleeni. Sitten vielä täytyy avautua yhdestä asiasta joka on mieltäni jos ei nyt painanut niin ainakin pikkuisen hipaissut. Nimittäin kaverit. Ei siis sillä että niissä mitään vikaa olisi, älkää käsittäkö väärin. Sitä vaan että nyt kun asustelen täällä Kokkolassa ja kaikki vanhat kaverini ovat ympäri Suomea levittäytyneet niin niitähän tulee... En halua sanoa sitä sanaa koska sitten leimaatte minut herkäksi, säälittäväksi raukaksi... Sanon silti. Ikävä. Ikävä tulee. Ei niinkään seksuaalisella tavalla, vaan ihan heteromaisesti. Kärnässä oli niin hienoa pitkästä aikaa olla vanhan jengin kanssa. Pitäisi osata ottaa aikaa ja pitää enemmän yhteyttä. Tampereella pitäisi käydä, ja Seinäjoella, ja Vaasassa, ja Keski-Suomessa ja pohjoisen karjua katsomassa. Myönnän. Olen helposti mökkihöperöityvää tyyppiä. Lähteminen on minulle aina vaikeaa, vaikka tiedän että hauskaa on luvassa.

Sitten kirjoittelusta vielä. Nyt tuntuu hyvältä kirjoittaa. Vielä kun uskaltaisin taas enemmän antaa itsestäni irti. Ja olen aloittanut ihan omaksi huvikseni kirjoittaa, jos en nyt ihan romaania niin ainakin novellia tai jotain. Itsekään en tiedä mitä siitä vielä tulee. Ehkä joskus sen vaikka tänne läväytän jos ei muuta.

Tänään tällaisia ajatuksia, huomenna ehkä muunlaisia tuumauksia.

Humppa Soi: Electric Six: We Were Witchy Witchy White Woman
Humpastalainattua: "If witch marries witch, which witch am I"

keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Työtön, flunssainen ja laiskiainen

Viime viikon oli töissä ja tämä viikko taasen on kulunut flunssan parissa. Kuume ei ole noussut, mutta kurkku on ollut kipeä ja samoin lihakset (ne vähäiset mitä minulta muka löytyy). En ole jaksanut miettiä työasioita ollenkaan. Työkkärissä pitäisi käydä ja sitä ennen pitäisi saa työtodistus kesältä. Ei jaksa murehtia.

Jotakin kuitenkin olen saanut aikaan. Soitin kirkkoherranvirastoon ja nyt on kirkko varattu. Vuoden päästä olisi häät. Kaarlelan kirkossa. Vähän alkoi jännittämään kun se on nyt lyöty lukkoon. Sitähän ollaan oikeasti menossa naimisiin.

Tuleekohan tästä hääblogi?

Humppa Soi: Viikate: Mintun ja Vernerin häävalssi
Humpastalainattua: "En muista mik' orsi on, valoa morsion sisään kun saa hengittää"

perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Työttymyys jatkukoon...

Visiitti Keski-Suomessa on takana päin ja täytyy todeta että on se vähän turhaa käydä siellä noin pikaisesti. Ei sitä oikein osaa rentoutua kun tietää että kohta pitää palata takaisin. No jäi sieltä mukaan pussillinen herkullisia omenia.

Töihin en päässyt. Oli odotettavaa. Ei ole työkokemusta kovin paljoa kuitenkaan vielä. No sunnuntaina ja maanantaina pääsen taas tuttuun ja turvalliseen työpaikkaan tuuraamaan sairaslomalaista.

Humppa Soi: Martti Servo & Napander - Tunneihminen
Humpastalainattua: "Turha mulle mussuttaa, olenhan vain rehellinen"

Elokuvastaopittua: "Tie naisen sydämeen on kivetty hyvillä päätöksillä ja päätetty hyvillä kiveksillä."

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

"Teurastus voidaan aloittaa..."

Näin hienon otsikon lainasin ylen sivuilta olevasta artikkelista jossa kerrotaan että Snellmannin uusi teurastamo Pietarsaaressa avataan vuonna 2011. Tämä ei liity mitenkään varsinaiseen postaukseeni. Itse asiassa varsinaista postausta ei taida tänään syntyä. Katson Iiro irti -ohjelmaa yle areenalta ja mieleni minun tekisi katsoa myös dokumenttia Monty Pythonista. Ruokaakin pitäisi tehdä jossain välissä ja illalla suunnistaa kotiseudulle.

Työttömyys jatkuu...

Taustalta kuuluu: Imurin ja pesukoneen ääni.

tiistaina, syyskuuta 07, 2010

Työn ohella työttömyys jatkuu

Kaksi päivää sain olla töissä samassa tutussa palvelutalossa, kun siellä yksi työntekijöistä oli sairaana. Hakemastani työpaikasta ei ole kuulunut vieläkään mitään. Aamulla laitoin sähköpostia ja kyselin että milloin päättävät kenet valitsevat. Todennäköisesti vastaavat kohta että ovat jo saaneet paikan täytettyä. Työkkärissä pitäisi tänään käydä. Ei kiinnosta yhtään. Sieltä sitten soittelevat hanttihommiin vähän väliä. Huh huh. Olisipa vakituinen työ. Tai edes auto niin voisi kysellä vähän ympäri Kokkolaa työpaikkoja. Eipä oikein uskalla vaan autolainaa ottaa kun ei ole töistä tietoa. No eiköhän se tästä jotenkin selviä. Ihan lepposaa olla työttömänäkin vaikka ajan mittaa tätä menoa loppuu kyllä rahat kesken.

Muuta elämääni ei tällä hetkellä erityisemmin kuulukaan.

Humppa Soi: Alestorm - Keelhauled

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

"Mehän ei ollakkaan mittään"

Olen työtön. Eilen oli viimeinen työpäivä. Ruusu sieltä käteen jäi ja tietenkin paljon muistoja. Mukavia työkavereita ja vanhuksia siellä oli. Nyt etsimään seuraavaa paikkaa. Olen minä yhteen paikkaan jo hakenutkin. Vanhusten hoivakotiin. Se olisi vakituinen paikka. Hakuaikaa on vielä perjantaihin joten odottelen miten sen paikan kanssa käy ja jos ei nappaa niin alan tosissani etsimään jotain jobia.

Siihen asti nautin työttömän vapaudesta. Otan rennosti. Laiskottelen.

Humppa Soi: Pelle Miljoona: Olen työtön
generated by sloganizer.net