perjantaina, heinäkuuta 19, 2013

Valtion rautateillä

Viimeksi kirjoottelin erinäisissä paikoisa puhelimen avulla. Nyt taas kirjoittelen pohjanmaan junassa matkalla Tampereelle. Nääs.

Loma on mennyt mukavasti ja huipentumana ollut tietenkin Mikko Alatalo -musikaali Viitasaaren kesäteatterissa viikko sitten. Kaverini tuli Oulusta junalla Kokkolaan ja asemalta kun hänet hain niin laitettiin Mikko soimaan. Pieni ruokatauko kotosalla ja myöhemmin Viitasaaren legendaarisella scan burgerilla katkaisi hieman kuuntelua. Mutta onneksi musikaalissa soi Mikon musiikki. Se oli muutenkin hyvä. Eihän mestarin musiikkiin perustuva musikaali tosin voikaan epäonnistua.

Musikaalin jälkeen pyörähdimme Kärnässä ja jatkoimme ajelua ja Mikon kuuntelua. Haimme siskoni Kaustisilta ja hieman vielä innostuimme kätköilemään. Nyt iski deja vu että joko muuten kirjoitin tästä aiheesta. No ehkä kertaus nyt olkoon opintojen äitinä.

Sitten hyppy tämän viikon maanantaihin. Lähdimme vaimon, pojan ja anopin kanssa saareen mökille. Venematka sujui hyvin ja poika oli hassun näköinen pienissä pelastusliiveissään. Mökkeily oli kivaa. Saunomista ja syömistä. Eli sitä perusmeininkiä. Kun ilta saapui ja olimme lähtemässä niin nousikin tuuli. Poijun naru oli kiertyny kiinni veneen perään ja vaahtopäät vain yltyi, joten niinhän siinä kävi että yöksihän sitä jäätiin. Vähän jännättiin vaippojen riittävyyttä, mutta hyvin selvittiin. Aamulla sitten oli merikin rauhottunu ja poijun narukin irtosi helposti . Turvallisesti päästiin takaisin maihin.

Muuten viikko on mennyt sitten lähinnä kotosalla. Tänään sitten oli kesän toisen kohokohdan aika. Istuin nimittäin junaan ja menen ensiksi Tampereelle kaverini luokse ja siitä sitten huomenna katsomaan Iron Maidenia Helsinkiin. Kolmas kerta kyseisen bändin keikalle ja tällä kertaa kentälle. Spektaakkelia odotellessa.

Nyt alkaa näpyttely tympimään ja uppoudun loppu matkaksi viel Alatalon kuunteluun...

Humppa Soi: Mikko Alatalo - Aina nuori
Humpastalainattua: "Jos et elää voi kuin tahdot,  tahdot elää niin kuin voit. "

perjantaina, heinäkuuta 12, 2013

Lumialla huoltamossa

Nyt leikin olevani ajan hermoilla ja kirjoittelen Lumiallani tätä tekstiä tänne. Hidasta ja takkuavaahan tämä kyllä on, enkä vieläkään oikein osu oikeisiin kirjaimiin vaikka vuoden päivät olen tätä räpeltänyt. Syy miksi kirjoitan näin on yksinkertainen: tylsyys ja ajan tappaminen. Olen nimittäin auton huollossa ja typeränä sanoin jääväni odottamaan....

Pieni katko tuli kirjoittamiseen, kun joku patu tuli juttelemaan kliseitä kanssani. Kun autohuolet, koirat, marjastus sekä Kaustisen festarit oli käsitelty niin selkävaivojen kautta ukko lähti jalottelemaan ja pääsin jatkamaan kirjoittelua.

Odottelu jatkuu ja jatkuu. Pari tuntia veikkasivat huollon kestävän. Todellisuudessa veikkaisin työn olevan tunnissa ohi, mutta kahteen se venytetään, että saadaan isompi lasku. Olenko muuten koskaan maininnut inhoavani automiehiä. Sellaisia reteitä jotka puhuu autoista kaikkitietävästi joita on autokaupat, korjaamot ja rengasliikkeet täynnä. Ehkä inhotus johtuu vaan siitä että ole itse niin ulalla asioista. Hyvä kun tiedän monta rengasta autossa on.

Ja taas ukkeli keskeytti. Vaikka ihan kivahan on rupatella. Aika kuluu nopeammin. Pari tuntia jo odoteltu. Saa nähdä kauan vielä menee.

Samalla hetkellä kun tuon sain kirjoitettua niin auto oli huollettu ja lähdin kotiin 200 € köyhempänä.

Kotonahan en saanut aikaiseksi jatkaa kirjoittelua, joten nyt kirjoitan tätä katsastuksessa. En varmaan nytkään saa tätä loppuun, kun on vain pikainen tarkastus, että olen korjannut viat ja ottanut opikseni.

Ja oikein arvasin. Nyt kuitenkin lopetan tämän ihan näin kotosalla ettei vallan mene naurettavaksi tämä touhu.

Seuraavaksi nokka kohti täydellisyyttä. Siitä lisää myöhemmin...

sunnuntaina, heinäkuuta 07, 2013

Kesäloma on kesällä

Lomalla ollaan eikä silti tänne "ehdi" kirjoitella. Neljän viikon kesälomani alkoi jo viikko sitten ja tähän mennessä on tapahtunut seuraavaa:

Kotiseudulla kävimme pojan kanssa ensimmäistä kertaa. Parin yön reissu sujui hyvin. Poika nukkui ajomatkat ja yötkin nukkui paremmin kuin kotona. Savusaunoimme vaimon kanssa ja vähän käppäilin siskoni kanssa. Vauvaa esiteltiin kaikille tutuille ja tuntemattomille jotka siellä päin pyöri. Kelpaahan tuota tietenkin esitelläkin. On se niin komea poika vaikka jotkut isän näköiseksi haukkuvatkin. Ja niin kuin aina niin tälläkin kertaa sai syödä hyvää ruokaa ja paljon.

Nyt olemme parina päivänä käyneet vähän luonnossa kulkemassa pojan kanssa. Vaimoni hommasi sellaisen kantoliinan ja se on nyt todettu erittäin hyväksi. Poika se vaan nukkuu ja me saamme tallustella ja ihmetellä Suomen luontoa. Ja vähän geokätköillä.

Muuten ollaan aikalailla kotosalla viihdytty ja vaan nautittu siitä kun ei ole töitä ja on aikaa olla pojan kanssa.

Humppa Soi: Ei muuten soikaan vaan taustalta kuuluu pojan tuhina kun yrittää ruoan päälle röyhtäistä ja Criminal Mindsin äänet.
Humpistalainattua:
Criminal Minds: "CLEAR" "CLEAR"
Poika:"ÄH" "ÖH" "RÖYH" "PRÖÖT"

keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Näillä mennään


Aika rientää. Poikamme on jo yli kuukauden vanha. Arki alkaa pikkuhiljaa tasaantua. Päivämme menee nykyään suurinpiirtein näin:

Aamulla poika herää aikaisin ja suorastaan pakottaa meidätkin nousemaan. Aamupäivä menee välillä hyvällä tuulella, välillä kiukutellen. Puolen päivän ja kolmen välillä joskus siinä sitten poika nukahtaa päiväunille ja silloin saamme itsekin joko ottaa päiväunet tahi tehdä jotain ilman vauvaa. Ilta meneekin sitten yleensä hieman rauhallisemmin kuin aamupäivä. Toki välillä on aikamoista taistelua saada illalla vauva nukkumaan. Eilenkin keinutuolissa pojan kanssa keinuimme pitkän tovin ja lauleskelin Rautavaaraa, Mombasaa, Miljoonasadetta ja lopuksi Vaarilla on saari sai pojan nukahtamaan. Ja puolen tunnin päästä heräämään uudestaan. Sitten olikin äitin vuoro nukuttaa ja näköjään se toimii paremmin kun poika nukkui peräti kuusi tuntia yhdeltä seisomalta.

Tokihan päivään kuuluu tietenkin vauvan ruokahetket, vaipanvaihdot ja vanhempien kanssa seurustelu. Poika taitaa jo välillä hymyillä ihan tietoisesti. Kylläpä voikin sitten oman vauvan hymyily saada hyvälle mielelle.

Kylläpä tämä elämä nykyään pyörii tuon pienokaisen ympärillä, mutta niinhän sen kuuluukin. Töissä olen käynyt reilun viikon verran ja enää olis pari päivää niin sitten alkaa kesälomakin. Ei haittaa sekään.

Onneksi tässä vauvanhoidon lomassa ei ole unohtunut se tärkeinkään, nimittäin Alatalo-kokoelmani päivittäminen. Ei puuttuisi enää kuin 1 peruslevy, 1 lastenlevy, 1 ruotsinkielinen levy ja pari kokoelmalevyä. Sitten alkaisi olla täyspitkät kasassa ja saakin alkaa metsästämään sinkkuja ja muuta Alataloon liittyvää. Viimeisimpänä löytönä oli Mikko Alatalo-paperinukke. Siinä on sitä jotain. Ja heinäkuussahan on Viitasaarella Mikko Alatalo-musikaali. Sinne siis.

Vaikka blogeilu on vähentynyt ja elämä muuttunut vuosien varrella huimasti niin on hienoa huomata että Mikko on ja pysyy lähellä sydäntäni.

See you later Alatalo!

Humppa Soi: Mikko Alatalo - Bastun här i hembygden



torstaina, kesäkuuta 06, 2013

Willen Keittiö Osa 36


Vuokainen leipäinen

0,5l kädenlämpöistä vettä
1pss kuivahiivaa
1dl ruishiutaleita
1dl ruisjauhoja
8 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1 rkl siirappia
voita vuokaa voitelemaan

 Katso älykkään puhelimen kotikokki sovelluksesta vuokaleivän resepti. Noudata ohjetta noin suurin piirtein orjallisesti eli seuraavasti:

Sekoita veteen kuivahiiva, ruishiutaleet ja -jauhot, siirappi ja suola. Anna nousta liinan alla puolisen tuntia. Kirjoita sillä välin vaikka blogille ja kuuntele Sir Elwoodia. Lisää vehnäjauhot ja kohottele taas puolisen tuntia ja kirjoita blogille tätä reseptiä. Seuraavaksi taikina siirretään vuokaan ja taas kuinkas ollakaan odotellaan puoli tuntia. Uunin voi vaikka laittaa tässsä vaiheessa lämpenemään 250 asteeseen. Arvaattekin varmaan kuinka kauan leivän tulee olla uunissa? Kyllä. Puoli tuntia.

Viimeksi kun leipää tein niin siitä tuli erittäin hyvää. Toivottavasti nytkin.



"Aikani kahlasin, paikkaani hain"

Voisin tietenkin väittää, että lapsen syntymä pysäyttää ajattelemaan elämää aivan uudelta kantilta. No kyllähän se tietenkin osaltaan paikkansa pitää. Lähinnä sitä ihmettelee, että minulla tosiaan on oma perhe. On oma paikka maailmassa. Nyt kun minulla on vaimo, poika, koira, talo, auto, lainaa ja työpaikka niin voidaanko jo sanoa että olen aikuinen? Vastuullinen perheen isä.

Ehkäpä.

Kunhan ei vaan pilke silmäkulmasta hiivu. Vielä ei ainakaan siltä näytä. Sitten huolestun, jos sen kadotan.

Humppa Soi: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit - Miltä veli tuntuu
Humpastalainattua: "Sinut luotu on myrskyjä vastaan taistelemaan."

tiistaina, kesäkuuta 04, 2013

1+1=3


Pitkäksi taas vierähti aika, kun viimeksi täällä jaarittelin. No nyt on sentään jotain kerrottavaa. Nimittäin enää emme vaimon kanssa elele kahdestaan. Nyt meitä on kolme. 24.5.2013 klo 19:30 maailmaamme syntyi pieni poika. Monen monta huolen hetkeä nyt puolitoista viikkoinen vekara on meille jo aiheuttanut, mutta pois emme tuota ihanaa ihmisen alkua kyllä antais. On se vaan ihmeellistä, että tästä blogille ruikuttajasta ja välillä hieman ehkä itsesääliinkin vajonneesta kiharapäästä on tullut isä.

Ei tässä tämän suurempia kuulumisia tällä kertaa.

Humppa Soi: Jacques Brel - Le Dernier Repas

P.S. Olen onnellinen.

sunnuntaina, huhtikuuta 14, 2013

Yön raskaan raataja


Olin pitkästä aikaa yövuoroissa. Edellliset yövuorot kun jäi väliin mahataudin takia ja sitten oli parin viikon loma. Oli mukavaa mennä yövuoroihin, kun olin kivan kaverin kanssa.

Ensimmäinen yö meni kuitenkin jotenkin takkuisesti. Joku siinä vaan tökki. Kello mateli, eikä oikein maistunut työnteko. Toinen yö meni taas todella mukavasti ja nopeasti. Juteltua tuli kahden yön aikana aina rintakarvoista virtsatieinfektioiden estolääkitykseen. Oli hauskaa. Kyllä töissä viihtyy vaan niin paljon paremmin, kun  sitä saa tehdä kivan kaverin kanssa.

Vaikka nyt olikin ihan yllättävän mukavaakin palata lomalta töihin ja arkeen takaisin, niin sääli kun taas alkaa ajatukset pyörimään työasioissa, kun tännekin yrittää kirjoitta. Ja niistä kun ymmärrettävistä syistä en halua tänne kirjoittaa.


No kirjoitetaanpas nyt huvikseen päivän kulustani tarkempi selonteko:

7:15 loppui yövuoro ja melkein niihin aikoihin pääsinkin töistä, ainahan sitä nyt muutaman minuutin tietenkin jää suustaan kiinni aamuvuorolaisten kanssa.
Tulin kotiin, luulin sinut löydän ja löysinkin. Ja mikä parasta sauna oli lämpiämässä. Elämän pieniä iloja on kyllä päästä yövuoron jälkeen saunaan ja sitten nukkumaan.
Nukuin noin kahteen ja siinä sitten jotain haukkasin, kunnes lähdimme tarkastamaan Kokkolan uuden citymarketin. Isohan se oli, mutta valikoima tuntui olevan samanlainen kuin entisessäkin. Mitään emme ostaneet.
Subwayssa kävimme syömässä ja oli mukavaa istuskella ja naureskella väsyneenä erilaisille asioille. On se vaan ihanaa, kun vielä vaan on säilynyt vaimon kanssa tämä hölmö huumorintajumme. Toivottavasti se ei koskaan mihinkään katoakaan.
Subwayn jälkeen pyörähdimme Kodin Terrassa katsomassa kukkasia ja ABC:ltä haimme jotain pientä huomisesksi kun vanhempani tulevat aamulla käymään.
Kotiin päästyämme katsoimme Hyvät ja huonot uutiset, nauroimme. Appiukko pyörähti mittailemassa miten paljon listoja pitää ostaa.
Lopuksi vielä innostuin leipomaan vuokaleipää. Sitä voisinkin nyt lähteä maistamaan ja sitten nukkumaan. Silmät ne tuppaa jo painumaan.

Hyvää yötä.

Humppa Soi: Eipäs soikaan, mutta voisi soida radio city jonka taajudeen vasta löysin keittiön radiosta. Sieltähän tuntuu tulevan mukavaa rockia.

P.S. Jos vuokaleipä onnistuu niin voisin yrittää laittaa sen Willen keittiö -sarjaani.


torstaina, huhtikuuta 11, 2013

Paluu tulevaisuuteen eli töihin


Jännittää palata töihin kahden viikon loman jälkeen. Vaikka äkkiä sitä oppii taas takaisin talon tavoille. Ja onneksi on kevyt paluu. Iltavuoro ja pari yövuoroa ja heti perään kolmen päivän vapaat. Ei haittaa. Ja sittenhän sitä saa jo alkaa pikkuhiljaa odottelemaan isyyslomaa. Ja siitä sitten kesälomaa.

Aamupäivähän tässä meneekin sitten perhosia vatsasta hätyytellen ja aikaa tappaen. Kyllä vaan loma teki terää. Työasioista pääsi kunnolla irti ja mukavaa kun saatiin olla vaimon kanssa kahdestaan niin paljon. Reilun kuukauden päästähän ollaan sitten aina kolmestaan. Jännää se on edelleen. Kohta on ne jotkut valmennuksetkin.

Humppa Soi: Dreamtale - Heart's Desire

keskiviikkona, huhtikuuta 10, 2013

Unhoittanut? En ole.


Ikuinen aloittamisen vaikeus on taas raastanut minua. Vaikka olen ollut kaksi viikkoa lomallakin ja aikaa olisi ollut. Ja kirjoittamistakin. Esimerkiksi vaimoni raskauden etenemisestä. Tai Helloweenin/Gamma Rayn keikasta ja siitä kuinka nappasin sieltä plektrankin itselleni. Tai Oulun Edenissä käynnistä. Tai remontin etenemisestä. Tai siitä kuinka olen rohkeasti käynyt jo monen monta kertaa hammaslääkärissä. Eääh. Ei vaan jaksa. Sivutan aiheet ja kirjoitan jostain aivan muusta.

No mistä sitten? En tiedä itsekään vielä. Joku asia oli mielessä, mutta sekin katosi jonnekin mieleni syövereihin. Kirjoitetaan vaikka sosiaalisesta mediasta. Sehän on nyt muodissa ja siitä joka puolella puhutaan.

Minun suhde sosiaaliseen mediaan? No facebookissa roikun. Siellä lähinnä tuon ilmi outoa musiikkimakuani youtube linkkien myötä. Tai sitten kirjoitan jotain hassua elämästäni. Harvoinpa mistään oikeasti tärkeästä aiheesta kuitenkaan siellä avaudun. Lähinnä ne on niitä, "menenpä kuuntelemaan saksalaista powermetallia" tai "bongasin rekan kyljestä sanan Alatalo". Muiden tekstejä sieltä aina välillä selailen puhelimellani, kun sillä se on niin vaivatonta. Ja joskus harvoin sitä tulee siellä jonkun kanssa rupateltuakin. Itselläni on vaan jotenkin iso kynnys aloittaa keskustelu. Tuntuu toisen häiritsemiseltä. Nyt olen ollut viikon kokonaan erossa naamiokirjasesta, eikä ole kyllä tehnyt tiukkaakaan. En siis ole pahasti vielä koukussa.

Tämä bloggaillu taitaa olla toinen sosiaalinen media johon kuulun ja miten tätäkin nyt selittäisi. Kirjoittelen nykyään korkeintaan muutaman kerran kuukaudessa siitä miten haluaisin kirjoitella tänne. Kaipuuta johonkin menneeseen todennäköisesti. Siihen kun oikeasti kirjoitin tänne päivittäin ja avauduin elämäni kurjuudesta. Lueskelin toisten blogeja ja tunnuin kuuluvani johonkin ihmeen blogimaailmaan. No se oli silloin. Silloinhan tosin ei ollut paljon muutakaan tekemistä, kuin roikkua koneella.

Sitten nuo älypuhelimet. No onhan se kivaa kun pääsee nettiin helposti puhelimella ja muutakin kaikkea hauskaa härpäkettä saa ladata siihen ja itsekin olen Lumiaan sortunut. Mutta sitten se rasittava lieveilmiö. Aina ja jokapaikassa ei mielestäni tarvitsisi sitä mötikkää räpeltää. Se on niin ärsyttävää jos vaikka on isommalla porukalla kahvilla niin ei mene kauaa kun jo joka toinen tuijottaa puhelintaan. Ja se kun kaikki pitää tarkistaa netistä. Jos vaikka porukalla mietitään jotain asiaa, niin joku jo wikipediasta katsoo miten asia on. Liian helppoa tämä nykyaika. Kaiken saa heti ja nyt selville. Tyhmeneeköhän ihmiset, kun mitään ei tarvitse opetella, kun kaiken voi käden käänteessä tarkastaa puhelimesta? Itsekin kyllä sorrun joskus näihin asioihin, mutta ärsyttävää se on silti.

Huh. Tulipas vähän purnailtua. Anteeksi. En pyydäkään. Ei tarvitse.

Humppa Soi: Musta Joutsen - Tiesin mitä hain
Humpastalainattua: "Joo, mä tiedän sen, mä tiedän sen, ei palaa eilinen."

torstaina, helmikuuta 21, 2013

Työt loppuu, eiku jatkuu

Hei. Olen täällä taas. Pitkästä aikaa. Paljon on tapahtunut viime kerrasta. Tai sitten ei. Töissä alkoi yt-neuvottelut ja tänään ne jo peruuntui. Pari viikkoa ehdittiin olla jännityksessä, että ketkä joutuu lähteä. Onneksi mikään ei loppujen lopuksi muuttunutkaan, vaan jatketaan entiseen malliin. Hyvä näin.

Vaimon maha kasvaa kilpaa omani kanssa. Potkut tuntuu jo mukavasti ja kaikki on mennyt hyvin. Perhevalmennuksissa vai mitä ne lieneekään, ei olla jaksettu käydä. Jos sitten niissä synnytysvalmennuksissa kävis.

Remontti on edistynyt hieman taas. Nyt on yläkerta valmis ja alakerrassakin on seinä jo puhkaistu ja ovi tilattu. Nyt vaan levyt seinää, kittaus, hiominen, maalaus, laminaatit ja listat ja muut niin sitten vois jo riittää sisäremppa. Voi kun odotankin sitä päivää että alkaa olla valmista. Tai ainahan sitä varmaan jotain on, mutta jos suurimman osan jo sais valmiiksi.

Voi kun nyt kädetkin on jotenkin väsyneet, ettei jaksa kirjoittaa. Jatketaan tästä joskus.

Taustalla kuuluu: Pyykkikoneen pyöriminen ja koiran tuhahtelu.


lauantaina, helmikuuta 02, 2013

Niinpä

Ja niin tämä taas jäi. Ei mikään yllätys tietenkään. Tällä hetkellä mahani on täynnä anoppilan paellaa ja vohveleita. Olen väsynyt.

Humppa Soi: Lapinlahden Linnut: Rikkaiden lapset on rumia
Humpastalainattua: "Käyttäisivät kumia."

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2013

Potku


Tänään sen tunsin ensimmäisen kerran. Nimittäin vauvan liikkeet. Vaimoni on kyllä tuntenut ne jo jonkun aikaa, mutta päällepäin ei ole vielä tuntunut. Oli se hassua kyllä tuntea pieni tömähdys vaimoni vatsan päältä. Aina vaan enemmän konkretisoituu, että siellä tosiaan joku on.

perjantaina, tammikuuta 18, 2013

Willen keittiö Osa 35

Pottumaiset rieskat

4 dl perunamuussia
1 tl suolaa
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja

Sekoita päivällä yli jääneeseen perunamuussiin kananmuna, suola ja vehnäjauhot. Älä vaivaa taikinaa liikaa. Mikä on liikaa ja mikä lasketaan vaivaamiseksi? Sen päättää jokainen itse. Laita uuni 275 asteeseen. Levitä taikina leivän näköisiksi pellille. Unohda pistellä rieskaan reikiä. Paista uunissa 9 minuuttia, koska ohjeissa sanottiin 8. Nauti rieskat kuumana juuston kanssa.

Jaxuhali tosiaan kuulostaa ärsyttävältä sanalta

Niin se sitten kuitenkin jäi kirjoittaminen. Willen keittiökin jäi taas kerran väliin, enkä ainakaan nyt  jaksa siirrellä kuvia ja muistella ohjetta.

Samaapa rataa tässä elämäni rullaa kuin muutenkin. Mitäpä tästä kirjoittaisin. Eilen poistuin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle Kokkolasta. En kuitenkaan kovin kaus. Kävin nimittäin Kaustisilla pikkusiskoani katsomassa. Oli mukavaa rupatella hänen kanssaan pitkästä aikaa. Nopeasti sekin tyttö on vaan kasvanut. Ensi vuonna jo täysi-ikäinen. Hassua. Muut ne vaan vanhenee. Onneksi itse en.

Tänään tuli muuten postissakin iloinen yllätys. Helloweenin uusi levy jonka olin ennakkoon tilannut. Tutun kuuloistahan se oli ja kivaa kun kurpitsat säilyy mukana kansitaiteessa.

Nyt tuolla paistuu keittiössä perunarieskat. Hei mutta niiden ohjeenhan voisin laittaa Willen keittiöön. Teenkin sen nyt heti.

Humppa Soi: Axxis - Dance with the dead
Humpastalainattu: "This is the time for a decisional time to decision"

lauantaina, tammikuuta 12, 2013

Tänään oli hyvä päivä

Aamulla ajattelin etten jaksa kyllä mitään tänään. Toisin kävi. Aamupäivästä vähän siivosin ja paistoin lettuja valmiiksi tulevaa pääruokaa varten. Kuviakin otin vaiheista, jos vaikka joskus tässä elvyttelis Willen keittiötäkin.

Vaimon hain toista ja sitten teimme ruoan. Ja päiväunet tietenkin. Appiukko herätti kesken parhaimpien unosten soittamalla ovikelloa. Hän tuli keskustelemaan remontista.

Hieman siinä suunnittelimme mistä ja miten jatkaisimme tätä ikuisuusprojektia jota kodiksemme kutsumme. Iloksemme huomasimme ettei alakerran huoneisiin tarvitsekaan lisäeristystä, joten sekin nopeuttaa hommaa. Ja yläkerran huoneen lupasimme tänään siivota, että voin sitten huomenna maalata.

No siinähän kävikin sitten niin että siivoamisen jälkeen repästiin ja maalattiin saman tien. Nopeastihan se kävi ja maali riitti just ja just koko lattiaan. Saa nähdä tarviiko toista kertaa edes maalata. Makuuhuoneemme lattia maalattiin vaan kerran ja siitä tuli hyvä.

Mukavaa kun saatiin jotain vähän eteenpäin. Ehkä tämä sittenkin tästä. Joskus.

perjantaina, tammikuuta 11, 2013

Sitä sammaa

Eilinen taas jäi väliin. Oli iltavuoro ja silloin aamut menee niin ettei saa mitään tehtyä ja illalla ei enää jaksa. No eipä tuo haittane.

Tänään oli aamuvuoro ja töissä kuhisee taas juorut sun muut. Eipä niistä kuitenkaan tänne viitsi kirjoittaa. Turhan paljon muutenkin nykyään tulee vapaallakin mietittyä työjuttuja. Vaimo kun on samalla alalla niin hänen kanssaan hyvä puhua, kun ymmärtää mistä on puhe. Ja kun tuntuu ettei minullakaan oikein muuta elämää ole kuin tuo työ. Ei vaan jaksa enää töiden lisäksi mitään muuta tehdä.

No jostain kuitenkin vielä jaksan innostua. Nimittäin musiikista. Ja parhaimmasta sellaisesta. Olen ostellut Mikko Alatalon puuttuvia levyjä huuto.netistä ja kokoelmani alkaakin näyttää aina vaan komeammalta.

Sitten vaihdetaan puheenaihetta juhlasta arkeen. Nimittäin remonttiin. Tämä taloremppahan on rempallaan ollut jo pitkään. Keittiön ja makuuhuoneen jälkeen, muut huoneet on jääneet. No yläkerran toinen makuuhuone on nyt kuitenkin siinä pisteessä, että lattia pitäisi maalata. Anoppi oli sen käynyt hiomassa meidän ollessa töissä. No ei siinä mitään jos toisella on tylsää.

Voi kyllä minä odotan sitä päivää jos tämän joskus saisi valmiiksi. Jäljellä olisi tuon jälkeen vielä alakerran pari huonetta. Vahvasti alan jo epäillä sanontaa, että hiljaa hyvä tulee.

No nyt on joka tapauksessa edessä vapaa viikonloppu. Veikkaan että sekin menee taas kerran laiskotellessa. Virtaa kaipaisin.

Humppa Soi: Children of bodom - Chokehold
Humpastalainattua: "Mine field is called the place I'm living in"

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2013

Kokonainen päivä vapaata

Eilen jäi kirjoittamatta, koska siskoni tuli vieraaksemme yökylään heti töitteni jälkeen. Olimme vaimon kanssa äärimmäisen väsynyttä seuraa, mutta kivaa oli kuitenkin nähdä siskoakin välillä. Nykyään niin harvoin näkee ylipäätään ketään. Muita kuin työkavereita töissä.

Tänään tosiaan vapaapäivä. Vaimon kanssa kävimme aamusta heittämästä siskon Kaustisille kouluun ja samalla käväisimme kaupassa. Sitten kävimme pitkästä aikaa vähän luonnossa käppäilemässä koiran kanssa. Paljon oli hirvenjälkiä, ei kuitenkaan näkynyt yhtään. Tikka siellä vain päätään hakkaili puuhun.

Ja tietenkin teimme hyvää ruokaa. Lohta ja perunoita. Ja sallaaddia. Ei ole uunilohen voittanutta. Maha täynnä pitikin sitten käydä ruokalevolle ja nyt olen tässä. Illan suunnitelmissa elokuvissa käynti. Tällä kertaa yksin, kun vaimoni ei oikein arvosta kauhuelokuvia.

Humppa Soi: Timo Rautiainen & Neljäs Sektori - Petturi
Humpastalainattua: "Oletko mitään oppinut? Taidan tietää vastauksen."

maanantaina, tammikuuta 07, 2013

Väsy-Wille

Anteeksi. Olen todella väsynyt. Lähinnä kai töistä. Ja huomenna olisi vielä aamuvuoro ja sitten ruhtinaallinen yksi päivä vapaata. Typerää kun tuntuu että nykyään on aina väsynyt. Onkohan tuo työ muka oikeasti niin uuvuttavaa. Työkaveritkin kyllä sanoo sitä samaa.

Tänään oli rakenneultra ja siellähän se pienokainen meille kättä nosti ja heilutteli käsiä ja jalkoja. Sukupuolta emme halunneet tietää. Poikaa veikkaan, koska tytölle olemme jo nimenkin keksineet ja pojan nimistä mikään ei tunnu sopivalta.

Ei tästä tule mitään tänäänkään tästä kirjoittamisesta. Luomet lyijyä painaa taas kerran. Jos kävis saunassa ja sitten nukkumaan.

Humppa Soi: Verjnuarmu - Lentävä Kalakukko

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2013

Ei jaksa

En jaksa nyt kirjoittaa tänne.

lauantaina, tammikuuta 05, 2013

Hyvän mielen päivitys

Vaikka olenkin nyt taas töistä väsynyt niin ajattelin kuitenkin tehdä tämän Mymskältä saamani haasteen. Ohjeet olivat siis seuraavat:

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle." 

1. Vaimo.
Ehdottomasti tärkein ihminen joka saa minut hyvälle mielelle. Nauramme paljon ja huumorimme osuu niin täydellisesti yhteen ettei mitään rajaa. Monesti ei tarvitse edes äänen sanoa, kun tiedämme mitä toinen ajattelee.

2. Sauna
Ennen kaikkea puulämmitteinen sauna. Puhumattakaan savusaunasta. Sellaiset mukavat hitaat löylyt. Kun ei ole kiire mihinkään ja voi vain nauttia lämmöstä. Saunominen on kivaa vaimon kanssa kahdestaan, kavereiden kanssa tai ihan vaan yksin.

3. Luonto
Suomen luonto on kaunis. Siellä sitä sielu lepää, kun pääsee luontoon kulkemaan ja ihmettelemään. Sitten jos vielä sattuu näkemään jotain uutta. Vaikka jonkun linnun jota ei ole ennen nähnyt.

4. Kaverit
Liian harvoin vain nykyään tulee pidettyä yhteyttä kavereihin. Johonkin se aika vain katoaa. Tämä on harmi.

5. Musiikki
Tämäkin aika ilmiselvää. En voisi kuvitella elämääni ilman musiikkia. Ja aina sitä vain huomaa innostuvansa uusista tuttavuuksista. Viimeksi taisin innostua Tuure Kilpeläisestä ja bändistä nimeltä kls. Musiikki on parhaimmillaan vielä kun pääsee keikoille. Aina on tiedossa joku keikka mitä odotan. Seuraavaksi Gamma Ray/Helloween maaliskuun lopulla.

6. Vapaapäivät/lomat
Ja vielä parempaa silloin, kun sattuu yhteinen vapaa vaimoni kanssa. Vapaapäivälle ei tarvitse edes suunnitella mitään tekemistä ja silloin se oikeastaan onkin parasta kun ei ole aikataulua. Sama lomien suhteen. Tykkään ihan reissatakin, mutta silloinkaan ei saa olla liian tarkkaa aikataulua.

7. Kiireettömyys
Tämä on niin harvinaista työmaalla, että silloin harvoin kun siitä pääsee nauttimaan niin se tuntuu luksukselta. On ihanaa kun asioita saa tehdä rauhassa.

8. Tuli
Tulella on rauhoittava vaikutus. Sitä voi tuijotella vaikka kuinka pitkään. Ja vaikka tykkään rauhallisesta tulen leimusta, niin tykkään myös erilaisista räjäh

9. Oma koti
On se vaan ihanaa kun saa asua omakotitalossa vähän syrjässä kaupungista. On tilaa ja saa elää juuri niin kuin haluaa. Ei tarvitse miettiä häiriintyykö naapurit jos alkaa keskellä yötä kuuntelemaan Mikko Alataloa.

10. Se kun saa toisen ihmisen hyvälle mielelle.
Esimerkiksi kun töissä jollain pienellä teolla saa työkaverin hyvälle tuulelle, tai kun saa vanhuksen onnelliseksi ihan vain läsnäololla. Ja ihan vain sekin lämmittää mieltäni, kun toinen ihminen vastaa hymyyni.


Kyllä näitä nyt olisi varmasti ollut vielä ja vaikka kuinka paljon, mutta oli tuossa nyt jotain mitä äkkiseltään mieleeni tuli. Haasteeseen kuului näköjään sekin, että pitäisi haastaa muita mukaan. En haasta viittä kuitenkaan vaan annan haasteen tällä kertaa vain yhdelle. Nimittäin Nikolle. Ole hyvä.

Humppa Soi: Taustalla loppui juuri Avara luonto telkkarista ja kuuluu kun koira kaluaa luuta.



perjantaina, tammikuuta 04, 2013

Vuoden ensimmäinen työpäivä

Kyllä se vaan ahdistaa aina palata pitkiltä vapailta töihin. Nyt olen ollut maanantaiaamusta asti vapaalla ja sitä ennen tehnyt pari yövuoroa. Jännittää palata töihin, vaikka aina se helpottaa sitten kun sinne pääsee. Miksiköhän sitä pitää jännittää ja ressata? Nyt tietenkin töissä on ollut rankkaa ja yksi jos toinenkin on uupunut, joten sekin osaltaan nostaa kynnystä. Saa nähdä mitä vuosi tuo tullessaan työpaikalle. Toivottavasti työkavereiden välinen hyvä ilmapiiri pysyy ennallaan. Työkavereiden voimallahan sitä pitkälle jaksaa. Raja tulee siinäkin tietenkin vastaan, jos jatkuvasti jää sellainen olo ettei ehdi työtä tehdä kunnolla. No enpä avaudu sen enempää töistä. Kaiken kaikkiaan viihdyn siellä kuitenkin.

Oravakin pyörähti kurkistamassa mitä touhuan. Luuli varmaan että olen facebookissa ja lähti pois. Oravat on kyllä hauskoja veitikoita. Tässä meidän pihapiirissä pyörii ainakin kaksi pörröhäntää. Lintulaudalta ne käy jyviä syömässä ja kipittelevät ikkunalautoja pitkin ympäri taloa. Kopina ja rapina vain kuuluu. Ja anopin koira on ihmeissään.

Voisinkin kertoa anopin koirasta. Se on whippetti tai joku sinne päin. Pieni vinttikoira oletettavasti. Minä en oikein ymmärrä koirarotujen päällä. Koirat voisi mielestäni jakaa vain pieniin, keskikokoisiin ja suuriin. Tämä on keskikokoinen. Ei mikään sylikoira vaikka välillä änkeekiin itsensä kainaloon jos makoilee lattialla scrabblea tai pleikkaria pelaamassa. Laihakin se on. Niin kai pitää kuulemma ollakin. Ja lyhytkarvainen. Minusta koiran pitäisi olla pörröinen ja karvainen ja pehmeä pullukka. Kiltti se kuitenkin on. Tottelee käskyjä hyvin vaikka välillä onkin hieman tottelematon. Tykkään kyllä siitä vaikka en mikään oikein koiraihminen olekaan. Yhdestä asiasta en vaan tykkää. Nimittäin käydä koiran kanssa lenkillä. Se on jotenkin sellaista pakkopullaa. En tykkää kyllä muutenkaan liikkua hirveästi, mutta sitten kun se on tuollaista pakon sanelemaa niin vielä vähemmän innostaa. No ehkä siihenkin oppii. Se kun nyt vallan on muuttanut meille asumaan.

Ja juuri kun sain kirjoitettua ettei huvita lähteä lenkille koiran kanssa, niin vaimoni jo pyytää että lähdettäisiin käyttää koiraa lenkillä. Sanoin ettei huvita. Mutta lähden silti.

torstaina, tammikuuta 03, 2013

Hyvää mieltä nyt ja myöhemmin


Ensiksikin täytyy kiittää Mymskää haastesta. Palaan aiheeseen sitten kun olen virkeämpi pohdiskelemaan asiaa. Jos ei ala lähiaikoina kuulua niin saa tulla tukistamaan kiharoistani. (Minusta tulisi muuten oiva nimismies, kun on jo kiharatkin valmiina.)

Aloin tuossa sitäkin miettimään, kun huomasin ettei Mymskä ollut minua vielä unohtanut, että kuinkahan moni tätä minun blogiani nykyään enää lukee? Olisin kiitollinen jos voisitte lukijat vaikka yhdellä sanalla kommentoida ja näin ilmoittaa olemassaolostanne? Kiitos.

Sitten kommentien kalastelusta tähän päivääni. Aamulla vaimoni lähti siskonsa kanssa kauppaan ja kirkkoa siivoamaan. Minä jäin laiskana pelailemaan. Hyi minua. Laiskasti päivä muutenkin meni. Ruokaa tehtiin. Hyvää oli. Spagettia ja bolognese kastiketta.

Iltapäivästä hieman meinattiin turhautua, kun iski akuutti tekemisen puute. Ei oikein mikään kiinnostanut kumpaakaan. Vähän kuin väkisin sitten aloimme pelaamaan scrabblea ja kuuntelemaan Tuure Kilpeläistä. Sen jälkeen ilta sujuikin jouhevammin. Tehtiin jäätelöä ja käytiin saunassa. Partaveitsi viilsi taas naamakarvojani ja täytyy kyllä kehua, että on kyllä paljon tehokkaampi kuin partahöylä tahi partakone. Toivottavasti tämä veitsi-innostus jatkuu vielä pitkään.

Nyt kun iltapalakin on syöty niin voisi kömpiä vinttiin vällyjen alle. Huomenna meillä molemmilla on iltavuoro joten saa nukkua pitkän yön. Yhdessä. Se on parhautta.

Bonne nuit! (Meniköhän edes oikein?)

Humppa Soi: Jukka Takalo - Anna mulle silimää
Humpastalainattua: "Olen tuntenut onnen, sen ohi nukkunut."

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2013

Taas meinaa karata toisen päivän puolelle


Äkkiä kun kirjoitan niin ehdin vielä tämän päivän puolella. Kauhean myöhään nykyään meinaa mennä tämä kirjoittelu. Ja sitten aina väsyttääkin niin ettei ajatus lennä. No jotain pikaisesti tästä päivästä kertoilen.

Aamulla heräsin, kävin vessassa, söin aamupalan. Vaimo lähti kaveriaan tapaamaan ja minä jäin kuuntelemaan musiikkia ja katsoin yhden jakson Raidia. Hieno kotimainen rikossarja. Vaimo tuli takaisin ja lähdimme heti siitä sitten neuvolaan.

Siellä meni hyvin. Keskusteltiin voimavaroistamme ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Ainoa mikä itseä alkoi mietityttämään, kun edellisenä iltana sitä lappua täyttelimme niin siinä kysyttiin, että onko kaveripiirissä vasta vanhemmiksi tulleita joiden kanssa jakaa kokemuksia. Vaimollani kyllä on kavereita joilla on tai on tulossa pienokaisia, mutta minulla ei ole. Ei minulla nyt paljon kavereitakaan ole, mutta nekin jotka sellaisiksi tunnustan ovat lapsettomia. Minä olen pienen kaveripiirini ensimmäinen.

Neuvolan jälkeen kävimme syömässä ja maha täynnä anttilassa. Sieltä mukaan tarttui pitkästä aikaa playstation peli. Max Payne 3. Se vaikutti pienen tutustumisen jälkeen viihdyttävältä.

Illalla pelailimme vaimoni sukulaisten kanssa monopolia ja siinä se ilta vierähtikin.

Nyt pakko lopettaa ennen kuin kello lyö 12. Hei hei.

Vuosi 2013

Taas yritän tätä samaa listaa. Veikkauksia kuinka pitkälle pääsen tällä kertaa?

Katsomani elokuvat:

1. Viimeinen samurai: Tomppa leikkii samuraita. Ihan hyvää draamaa ja toimintaa sopivassa suhteessa.
2. The Dark Shadows: Kevyttä viihdettä a la Tim Burton. Johnny Depp loistava hölmönä vampyyrina. Ja pyörähtipä mukana itse Alice Cooperkin.
3. Texas Chainsaw 3D: Verta, suolenpätkiä ja moottorisaha. Ihan viihdyttävää kauhua. 3D:tä mielestäni osattu käyttää hyvin hyödyksi.
4. Kwai joen silta: Klassikko kai tämä on. Toisen maailman sodan aikoihin sijoittuva historiallinen elokuva. Ihan mielenkiintoinen.
5. Nimeni on Kotkis: Taas näitä todella fiksusti suomennettuja elokuvia. Kohtalainen draamakomedia. Ei varmaan olisi jaksanut katsoa ilman Belushia.
6. Lucky Number Slevin: Hauskaa toimintaviihdettä. Slevin yrittää selvitä kahden gangsteripomon välissä. Lucy Liu on ihana naapurin tyttönä.
7. Machete: Moneskohan kerta kun tämänkin katsoin? Danny Trejo pieksee pahoja jätkiä. Siinä saa Steven Seagulkin kuulla kunniansa. Verta, suolenpätkiä ja huonoa huumoria.
 8. In Bruges: En muistanutkaan elokuvan olevan näin vakava, vaikka tokihan mukana oli aimo annos mustaa huumoria. Kaksi palkkatappajaa menevät Brugesiin pomon käskystä odottamaan uusia ohjeita epäonnistuneen keikan jälkeen.
9. Isi hoitaa 2: Aivan järkyttävä "perheleffa" miehistä jotka perustavat lastenleirin. Ärsyttäviä lapsia ja aikuisia.
10. Onko se rakkautta Dekkari Kukkonen: Oma ikuisuusprojektimme. Dekkari jonka tekeminen alkoi monta monta vuotta sitten.
11. Django Unchained: Tarantinon länkkäri. Tuttua Tarantino laatua. Jotain uutta tosin kaipaisin tämän miehen ohjauksiin, vaikka tokihan hienot dialogit ja veren lento viehättää aina.
12. Hammaslääkäri: Kulttisplatteri. Hieman pettymys. Liian kesy elokuva niinkun mehukkaasta aiheesta kuin psykopaattihammaslääkäristä.
13. Hammaslääkäri 2: Jatko-osa ei myöskään oikein lähtenyt odottamallani tavalla överiksi.
14. O'Horten: Norjalainen vähäeleinen elokuva eläkkeelle jääneestä junankuljettajasta. Ei oikein osaa sanoa onko tämä komedia vai draama.
15. Timecop:  Van Dammen legendaarinen toimintapätkä. Aikamatkustelua ja actionia. Ja nuori Damme.
16. Enter The Void: Irreversiblen ohjaajan psykedeelinen huumeiden ja seksin sävyttämä taide-elokuva. Pitkä kuin nälkävuosi, mutta mukaansatempaava ja mielenkiintoinen.
17. The Thing: Carpenterin klassikkokauhuleffa. Ufo soluttautuu antarktiksella työskentelevien miesten joukkoon. Teurastusta ja hienoja maskeerauksia. Elokuvassa ei muuten ole yhtään naisnäyttelijää.
18. Madagascar: Piti tämäkin katsastaa kun monet ovat kehuneet. Ei kyllä ollut makuuni. Liian hektinen. Ja se biisi on yksi maailmankaikkeuden rasittavimmista.
19. Magnolia: Pitkä mutta ei todellakaan pitkästyttävä elokuva. Hienosti sulautuu eri ihmisten tarinat toisiin ja todella koukuttavaa katsottavaa.
20. El Narco: Macheten hengessä kulkeva elokuva Meksikon huumekaupasta. Musta komedia, mutta yllättävänkin vakava ajoittain. Kuin Kummisetä Meksikossa.
21. The Artist: Uusi mykkäelokuva mykkäelokuvien aikakauden päättymisestä. Erittäin hyvä. Ei turhaan Oscar voittaja.
22. Looper: Bruce Willisin tähdittämä aikamatkustusscifileffa. Kelpo viihdettä.
23. Laulu Koti-ikävästä: Dokumentti Aknestikistakin tutun kitaristin Kai Latvalehdon ja hänen isänsä matkasta takaisin lapsuuden Göteborgiin. Ajatuksia herätti niin siirtolaisuudesta kuin alkoholismista. Koskettava.
24. Trollhunter: Norjalainen kauhuleffa kansantaruista. Todella hienosti tehty vaikka loppua kohden ehkä vähän mielenkiinto hiipuikin.
25. Fantastic Voyage: Vanha klassikko scifileffa jossa pienennetään ihmiset ja sukellusvene ja mennään ihmisen sisään laserilla tuhoamaan aivoista jotain vauriota. Elokuva on oikeastaan niin typerä miltä se kuulostaakin. Hieman hidastempoinen ja tylsä.
26. Mama: Ihan kelpo kauhuelokuva. Pitkästä aikaa kummituskauhua.
27. Imaginaerum: Nightwishin elokuva. Yllätyin toisella katselukerralla miten elokuva olikin ihan hyvä. Mukavasti sekoitettu unta ja eri aikakausia.
28. Seitsemän psykopaattia: Kukkoilijoiden ohjaajan uusin leffa. Hauska. Ja vähän vakavakin. Ja Tom Waits yhtenä psykopaattina.
29. Inbetweeners: Sarjasta tehty leffa. Ei aivan sarjan tasoa mutta naurunpyrskähdyksiä tämäkin sai aikaan.
30. Evil Dead 2013: Klassikkokauhuelokuvan yllättävän hyvä uusintaversio. Veristä.
31. Miesten vuoro: Mainio ja koskettava dokumentti suomalaisista miehistä saunassa. Monta erilaista saunaa, monta tarinaa.
32. Kill Bunjo: Äärimmäisen huono norjalainen Kill Bill -parodia. Huonoudessaan jo hyvä.
33. Titaanien raivo: Huonohkon elokuvan ehkä jopa huonompi jatko-osa.
34. Scream: Ennen niin pelottava ja nyt lähinnä huvittava, mutta katsottava teinikauhu.
35. Scream 2: Aikanaan mainostettiin parempana kuin ensimmäinen, mutta en ehkä sanoisi niinkään. Ihan ok.
36. Scream 3: Alkaa jo maistumaan puulta ja naurettavaa kuinka taas sama juoni toistuu.
37. Scary Movie: Kauhuleffa parodia. Melko huono. Pari kertaa nauratti.
38. Scary Movie 2: Aivan järkyttävä parodia. Kerran ehkä hymyilin. En nauranut. Lähinnä itkin.
39. Scary Movie 4: Yllättäen ihan kelpo parodia. Tai ainakin sellainen katsottava.
40. Not another not another movie: Hassusti nimetty ja ihan ok komedia/parodia. Tai ainakin parempi kuin odotin, mutta ei niin hyvä kuin olisi voinut olla.
41. Exam: Hyvä trilleri pääsykokeista joissa vain yksi kysymys ja yksi vastaus. Mutta mikä on kysymys? Saati vastaus?
42. Bad Boys 2: Toimintaa kerrankin tarpeeksi.
43. Bitch Slap: Seksikkäitä naisvartaloita hidastuksissa. Siinäpä lähinnä koko leffan idea.
44. Scream 4: Pitkän tauon jälkeen uusi scream ja sama kaava toistuu päivitettynä versiona.
45. Sihteeri: Sadistiselle miehelle tulee masokistinen sihteeri ja siinähän on kauniin rakkaustarinan ainekset koossa.
46. Roman Polanski: Wanted and desired: Dokumentti ohjaaja Polanskista. Mielenkiintoinen. Siinä on mies jonka elämään on mahtunut monenlaista.
47.Katkera kuu: Polanskin leffa jossa päähenkilönä Hugh Grant! Yllättävän hyvin sopi kuitenkin rooliinsa ja erittäin koukuttava elokuva seksistä ja parisuhteilusta.
48. Koelaulu: Ostin summassa Milos Formanin dvd-boksin. En muistanut että kyseessä olikin mies joka on ohjannut loistavan Yksi lensi yli käenpesä. Tämä on hänen ensimmäinen leffansa. Joku ihmeellinen taide-elokuva, dokumentti tai mikä lie. Hieman raskasta katseltavaa.
49. Dead: Afrikkalainen zombieleffa. Kaunis ja hieman erilainen kuin yleensä zombieleffat.
50. Leprechaun 2: Menninkäiskauhukomedian jatko-osa joka jatkaa samalla huonolla linjalla.
51. Poltergeist: Klassikkokauhuleffa riivatusta talosta. Melko tökerö niin kuin muistinkin, kun tämän joskus kauan sitten olen katsonut.
52. Apparition: Samaa teemaa kuin poltergeist ja ehkä vielä tökerömpi.
53. May: Kauhuelokuva yksinäisestä ja arasta naisesta joka päättää rakentaa itse ystävän, kun ei muuten saa.
54. Lars ja se ainoa oikea: Aluksi vaikutti hieman tylsältä, mutta lopulta hyvä draama miehestä joka ostaa itselleen seksinuken tyttöystäväkseen.




Katsomani sarjat:

1. Raid: Ehdottomasti paras suomalainen rikossarja. Lohtander ja muut ovat loistavia rooleissaan. Huumori puree minuun.
2. Peep Show 1. 2. ja 3. kausi: Brittikomiikkaa silmistä kuvattuna. Törkeää ja hauskaa poikamieselämää.
3. Putous: Kuinkahan mones tuotantokausi tämä jo oli? En tiedä miksi pitää tämäkin aina katsoa vaikka montaa kertaa ei edes naurata. Eniten huvittaa se kun näyttelijät meinaa repeillä. Sketsihahmokisaa inhoan edelleen.
4. Girls 1.kausi: En tiedä mikä minut sai tätä teinien elämästä kertovaa sarjaa katsomaan ensimmäisen jakson, mutta hyvä kun katsoin. Jäin koukkuun. Hauskaa ja koskettavaa.
5. The Inbetweeners: Törkeää mustaa huumoria teinipoikien naisseikkailuista. Britit osaa tämänkin.
6. Avaruuden tuntua: Simon Peggin tähdittämä komediasarja. Mitä tahansa saattaa tapahtua, milloin tahansa.
7. Hiuskarvan varassa: Aivan järkyttävän huono selviytymistosi-tv. Myötähäpeästä saa nauraa vatsa kippurassa.
8. Uusi Sherlock 1. ja 2. kausi: Todella hyvä nykypäivään sijoittuva Sherlock Holmes. Nokkela ja hauska.
9. Hemlock Grove: Ihmissusia ja vampyyreja. Yllättävänkin hyvä kauhusarja. Koukuttava.
10. Breaking Bad 1. ja 2. kausi: Vähän ehkä hiipuva, mutta hyvä sarja syöpäsairaasta kemianopettajasta joka perheeltään salaa alkaa valmistamaan huumeita.
11. Dexter 4. kausi: Ei niin hyvä kausi kuin aikaisemmat vaikka kyllä tämäkin koukutti.
12. Hellfjord: Minisarja norjalaisesta poliisista joka joutuu pienelle saarelle töihin ja siellä tapahtuu kummia. Hämmentävyydessän loistava.
13. Kirjava joukko: Brittikomiikkaa kirjakaupasta. Eli hyvää komiikkaa.
14. South Pacific: Luontosarja tyynestä valtamerestä. Hienosti kuvattu ja mielenkiintoinen.
15. Klovni 1. ja 2. kausi: Hitaasti syttyvä mutta äärimmäisen koukuttava ja hauska komediasarja. Myötähäpeä on käsin kosketeltavan herkullista.


Lukemani kirjat:

1.Alice Sebold - Oma taivas: Murhattu tyttö seuraa elämän jatkumista taivaasta käsin. Ihan kelpo draamaa vaikka ehkä pieni pettymys.
2. Tove Jansson - Muumipapan urotyöt: Iltalukemista vaimon kanssa. Hellyyttäviähän nämä muumit on.
3. Petri Nevalainen - Joviaali ilmiö, tuntematon Mikko Alatalo: Mestarin elämänkerta piti lukea uudestaan ja edelleen kirjaa vaivaa sama kuin ensimmäisellä lukemiskerralla. Alku mielenkiintoinen, mutta loppu menee saman jauhamiseksi. Sääli kun näin hätäsesti tehdyn oloinen kirja.
4. Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu: Muumikirja ilman muumeja. Toimii näinkin. Hellyyttävää.
5. John Landis - Elokuvan hirviöt: Iso kuvakirja elokuvien hirviöistä. Hienoja kuvia ja hauskaa nippelitietoa.
6. Guillermo Del Toro, Chuck Hogan - Vitsaus: Kauhutrilogian ensimmäinen osa. Vampyyreja nykypäivän New Yorkissa. Hieman oli pettymys. Jotenkin ei kirja saanut minua otteseensa.

Pelaamani pelit:

1. Shadow Warrior: Lapsuuden muisto. Sama viehätys kuin Duke Nukemmissa. GOGista sai ostettua ja pääsin ensimmäistä kertaa pelaamaan koko versiota. Hauskan nostalgista.
2. Blood: Samoista syistä tätäkin pelasin. Kadonneen lapsuuteni etsimistä. Mukavia kauhuelokuva viittauksia.
3. Blood 2: Tätä en pitkälle päässyt kun ei tahtoo olla niin buginen. Eikä muutenkaan samaa viehätystä kuin ensimmäisessä osassa vaikka teknisesti parempi.

Ostamani musiikki:

1. Mikko Alatalo - Rokkilaulaja LP: Pitkään hankinnassa ollut mestarin alkupään tuotantoa.
2. AXR Promo CD: 6 kappaleen kokoelma AXR levymerkiltä. Mukana mestari Alatalo, siinä pääsyy ostooni.
3. Timo Rautiainen & neljäs sektori - Kunnes elämä meidät erottaa: Muutaman biisin ja edellisten Timpan tuotosten perusteella voin jo sanoa tykkääväni tästä levystä.
4. Heli Kajo - Elämäsi suloisin virhe: Levyä en ole vielä kuunnellut, mutta youtubesta aikaisemmin kuuntelemista kappaleista ainakin tykkäsin kovasti. Kuuntelin ja tykkäsin. Vaatii vaan useamman kuutelun ennen kuin kunnolla aukeaa. Kaunis ääni Helillä.
5. Gamma Ray - Land of the free Part 2: Tuttua Gamma Raytä. Jostain syystä tämä levy on jäänyt aikaisemmin ostamatta. Kyllä saksalainen power metal on vaan hyvää.
6. Mikko Alatalo - Kuule kuinka kulkee LP: Lisää mestaria. Tällä kertaa mukana on Ivo Linna virosta levyn nimikkokappaleella.
7. Mikko Alatalo - Herraksi synnytään: Tarviiko sanoa mitään. Tämä on Alatalon hiljaisemmalta tuotantokaudelta.
8. Helloween - Straight out of hell: Helloweenin uunituore levy. Samanlaista kurpitsaheviähän tämä on kuin ennenkin, mutta sehän kelpaa mainioisti minulle.
9. Mikko Alatalo - 20x: Taas vaihteeksi uusi kokoelma mestarilta. Täydellistä musiikkia. Tietenkin.
10. Tuure Kilpeläinen - Just: Vanhaa Tuurea. Ei niin hyvää kuin Kaihon karavaanin kanssa tekemä musiikki.
11. Tuure Kilpeläinen - Kysymyksiä sudelle: Tämäkin sitä vanhempaa. Jotenkin nämä on tylsempiä ja tasaisempia biisejä. Olavi Uusivirta tulee jostain syystä mieleen. En tiedä mistä.
12. Heikki Salo - Hiili: Miljoonasateesta tutun lauluntekijän uusi levy. Vielä en ole valitettavasti ehtinyt kuuntelemaan. Tuttua ja turvallista Saloa.
13. Mikko Alatalo - Ajolähtö EP: Musiikkia elokuvasta Ajolähtö. Eikä mitä tahansa musiikkia vaan mestarin musiikkia.
14. Mikko Alatalo - Huvielämää SINGLE: Pari biisiä joita en vielä omistanutkaan.
15.Hannu Brelo - Ovat juureni Karjalassa: Karjalankielistä kansanmusiikkia. Tykkään.
16. Patricia Kaas - Kabaret: Tätä ranskatarta onkin pitänyt pitkään ostaa. Rakastan ranskan kieltä.
17. Mikko Alatalo - Ne Parhaat Osa 1 C-Kasetti: Mikon kokoelma kasetti. Nerokasta.
18. Jarkko Martikainen - Usko: Sai kolmella eurolla prismasta niin olihan se ostettava. Tuttua Martikaistahan levy oli. Ei nyt ainakaan yhden kuuntelun jälkeen kuitenkaan aivan täysillä iskenyt.
19. Megadeth - Thirt3en: Jo 13. levy Mustainelta ja kumppaneilta. Ja edelleen hyvää trashmetalliahan tämä on.
20. Unisonic - Unisonic: Kai Hansen ja Michael Kiske piiitkän tauon jälkeen taas yhdessä saksalaisen powermetallin ytimessä. Ei valittamista.
21. Gamma Ray - Master of Confusion: Täyspitkän kestoinen EP. Pari uutta biisiä, pari coveria ja liuta livevetoja. Varsinkin uudet biisit kolahti täysillä meikäläiseen.
22. Dreamtale - World Changed Forever: Liian pienelle arvostukselle jääneen suomalaisen powermetalbändin uutukainen viehättää kovasti. Hyviä biisejä ja levyn mittainen tarina.
23. Finntroll - Midnattens Widunder: Peikkometallin eka levy. Kivaa humppaheviä.
24. Verenpisara - Eilinen on kuollut: Euron löytyö alelaarista. Yllättävän hyvää. Rautakello tulee mieleen.
25. Pain - Dancing with the Dead: Konemetallia ruotsista. Joku tässä jumputuksessa vaan viehättää.
26. Tarot - Gravity Of Light: Tuttua Tarottia. Hietala laulaa ja hevi raikaa.
27. Nightwish - Imaginarium Score: Tuttua musiikkia elokuvamusiikkimuotoon sovellettuna.
28. Oliver - Kuolemankello: Ei vielä kuunneltu
29. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani - Afrikan tähti: Muutaman kuuntelemani kappaleen perusteella samankaltaista eli hyvä kuin edellisetkin Karavaanin kanssa tehdyt levyt.
30. Wintersun - Wintersun: Ensiferumista tutun Mäenpään musiikkia jossa hän itse soittaa miltei kaiken musiikista. Raskasta, melodista ja hieman Ensiferumin tapaista heavya.
31. Anna Puu - Sahara: Ei vielä kuunneltu
32. Johanna Kurkela - Sudenmorsian: Ei vielä kuunneltu
33. Mikko Alatalo - Rikoo on riskillä ruma SINGLE LP: Klassikko jonka B-puolella on Ihmisen ikävä toisen luo
34. Mikko Alatalo - Lapsi on terve kun se heiluu LP: Klassikko lastenlevy.
35. Vanessa Mae - Storm: Kauniin naisen kaunista viulun soittoa.
36. Mikko Alatalo - Syksyn sävelet ja muita ralleja: Pari uuttakin biisiä Uuh.



Keikat:

1. Helloween, Gamma Ray, Shadowside 30.3.2013 Pakkahuone, Tampere: Shadowside Brasiliasta aloitti. Ihan ok, vaikka lähinnä mieleen jäikin vain Ace Of Spades coveri. Gamma Ray oli vedossa, kuin myös Helloween.  Odottamani encore oli juuri niin kova kuin arvelinkin. Lava täynnä saksalaisia powermetalmuusikoita soittamassa I Want Outtia. Huh huh. Ja muistoksi jäi vielä Hansenin plektra.

2. Iron Maiden, Amorphis, Sabaton, Ghost 20.7.2013 Olympiastadion Helsinki: Loistava keikka ja lavashow vanhoilta patuilta. Ja nyt pääsi vielä näkemään kentältä ja sopivan läheltä lavaa. Lämppäreistä Sabaton oli uusi tuttavuus ja viehätti kovasti. Pitää varmaan tutustua enemmänkin. Amorphis oli ihan ok, lähinnä House Of Sleep jäi mieleen. Se on vaan loistava kappale. Ghost tuli nähtyä vuosi sitten, eikä niiden touhu vieläkään oikein sytytä vaikka musiikki ihan kelpoa onkin. Se saatananpalvonta teema ei vaan oikein uppoa. 

Humpat Soi päivittäessäni:
Stan Getz & Joao Gilberto - Corcovado
Timo Rautiainen & neljäs sektori - Koiran laulu
Gamma Ray - Opportunity
Mariska & Pahat Sudet - Kuolema on kalamies
Anna Järvinen & Månskensorkestern - Laulu koti-ikävästä
Lapinlahden Linnut - Trilobiittinä luokses ryömin
Finntroll - Can you forgive her (Pet Shop Boys cover)
Jukka Takalo - Roska
Mikko Alatalo - Naurunappula
Jacquez Brel - Les Toros
Dusty Springfield - Mockinbird

Humpista lainattua:
"O que é felicidade, meu amor"
"Koska paskaa monenmoista juorumyllyt kuitenkin jauhaa"
"When there's gonna be some holiday for you"
"Älä souda mun rantaan, ainakaan jos sun perässä on nuotta" 
"Surkealla palkalla töitä siellä puskin"
"Alussa maa oli autio ja tyhjä, yksin uiskentelin alkumeressä"
"She's made you some kind of laughing stock, because you dance to disco, and you don't like rock"
"Moni hyvä juttu toisten silmissä on roskaa." 
"Vaikka aihekin ois mennyt menojaan, tuntuu kuin aurinko ois jäänyt pilven taa." 
 "Où brûleraient hommes et toreros défunts" 
"If that mockingbird won't sing, he's gonna buy me a diamond ring"

Meni sittenkin toisen päivän puolelle


Tarkoituksemme oli vaimon kanssa tänä vuonna patistaa toisiamme kirjoittamaan päivittäin jotain. Minä tänne ja hän ihan perinteiseen päiväkirjaansa. Eipä pitkälle onnistuttu tavoitteessamma. Ensimmäinen päivä heti jäi väliin. Syytän Tom Cruisea siitä. Katsoimme nimittäin juuri Viimeisen samurain ja sehän olikin niin pitkä leffa, että päivä kääntyi jo toisen puolelle. Ja nyt väsyttää. Nukkumaan siis.
generated by sloganizer.net