Let it go

No en antanu mennä. Nimittäin John Smith Frozenin. Viikko sitten perjantaina vein lapset hoitoon/kouluun ja ajelin yksikseni kohti Jyväskylään. Matkalla Karstulassa vanhempien luona kahvitauko. Ajomatka oli ahdistava, kun auton talvirenkaat niin huonot ja jatkuvasti sai pelätä pysyykö tiellä. Lisäksi harrastin pitkästä aikaa musiikillista masokismia ja kuuntelin Erika Vikmanin levyn spotifysta. Aivan järkyttävää kuraahan se oli.

Jyväskylään saavuttuani menin aluksi hotelille joka oli hintansa väärti. Oli nimittäin halpa ja sen huomasi. Mutta ajoi asiansa ja oli lähellä keikkapaikkaa. Syömässä kävin mäkkärissä ennen kuin kello oli niin paljon, että pystyi menemään Jyväskylän paviljonkiin talvifestareille.

Koronapassin tarkistus, rannekkeen vaihto, narikka, turvatarkastus ja sitten tiskiltä lonkero niin olinkin jo valmis karkeloihin. Tässä hieman bändeistä:

One Desire

Itselle hieman vieraampi tuttavuus. Hyvin kuitenkin toimi festareiden aloittajana tällainen kasarivaikutteinen hevimusiikki. Samantyyppisesti yleensä John Smithin kesäfestaritkin alkavat.

Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus

No sitten olikin tuttua nostalgiaa. Muutama uudempi biisi, mutta pääpaino vanhoissa biiseissä ja hyvä niin. Eniten mieltä lämmitti Elegia ja varsinkin keikan lopettava Lintu. Tulipahan taas laulettua mukana.

Ensiferum

Yksi eniten odottamia bändejä näiltä festareilta. Eikä tarvinnut pettyä. Toki se harmittaa kun Netta Skog ei ole enää bändin mukana haitaria soittelemassa. Ja hyvin toimi uudet biisit livenäkin.

Turmion Kätilöt

Tämä bändi on parhaimmillaan livenä. Loistava meininki ja hauskat välispiikit. Yleisö nautti ja niin nautin minäkin.

Mustasch

Tämän näin ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten kesällä John Smithissä ja siitä jäi hyvä maku suuhun. Hirveästi en ole bändiä muuten kuunnellut, mutta livenä hyvä. Energinen.

Battle Beast

Illan päätti tämä nyt jo melko isoon suosioon noussu powermetal-bändi. Useamman kerran livenä nähnyt ja toimii aina. Minä sitten rakastan juuri tämäntyyppistä musiikkia. Ja sainpahan tällä kertaa plektrankin muistoksi.

Välissä hotellissa nukkumassa ja päivällä kebabilla. Sitten homma jatkui seuraavasti:

Mors Subita

Satunnaisia biisejä kuullut tältä bändiltä, mutta kylläpä jyrähti. Vahva aloitus lauantai-illalle.

Bloodred Hourglass

Tätä on tullut kuunneltua koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Huomaan bändin täyttävän hieman Children Of Bodomista jäänyt aukkoa. Mahtavaa melodista metallia.

Rotting Christ

Black metal ei ole minun juttu. Tai niin ainakin luulin. Yllätyin positiivisesti. Tämähän toimii livenä loistavasti.

Omnium Gatherum

Lisää melodista metallia. Intoa ja energiaa bändillä riitti ja se välittyi myös yleisöön. Tykkäsin tästäkin.

Amorphis

Amorphiksen olen nähnyt aikasta monta kertaa. Ei mikään suosikki vaikka onhan toki yksi suomalaisen metallin kulmakivistä. Olihan tämä taas hyvä, mutta jotain tästä puuttuu että aivan hullaantuisin.

Stratovarius

Festarit lopetettiin sitten kunnon nostalgiapläjäyksellä kun Strato soitteli enimmäkseen vanhempaa tuotantoa. Onhan näitä tullu kuunneltua. Nuorempana kovinkin paljon. Kyllä tämän mielellään eturivistä katsoi ja pääsi siinä samalla antamaan fist pumpin Kotipellolle.

Olo oli näiden kahden illan jälkeen väsynyt, mutta äärimmäisen onnellinen. Tätä on kaivattu ja odotettu. Nyt vaan toivotaan että ensi kesänä pääsee tutumpaan John Smith maisemaan Laukaaseen. Ja kun tuossa festareiden lomassa vielä paljastettiin, että sinne olisi tulossa Powerwolf niin meni aivan kylmät väreet. Siitä bändistä on noussut yksi suosikeistani ja vielä en ole livenä päässytkään sitä näkemään. Toivottavasti ensi kesänä onnistuu.

Humppa Soi: Eiköhän tuossa viikonloppuna soinut jo riittämiin. Tosin kotimatkalla jatkoin itseni kiduttamista ja kuuntelin Dannyn uuden levyn. Voi sitä myötähäpeän määrää.

Elämässäopittua: Kyllä sitä ihminen vaan kaipaa elävää musiikkia.

Ja edelleen se on täällä

Eipä olisi reilu vuosi sitten osannut arvata, että se on edelleen täällä riesanamme. Enkä puhu koronasta vaan tästä blogista. Olikohan nyt pisin tauko blogin historiassa? Ja mikä on muuttunut? Eipä oikeastaan mikään. 

Töissä olen edelleen samassa paikassa vaikka pomot ja työkaverit on vaihtuneet hyvinkin tiuhaan tahtiin. Olenkohan minä vaan niin tyhmä etten tajua vaihtaa työpaikkaa? Voi olla sitäkin, mutta toisaalta kun kerran viihdyn työssäni niin miksi lähteä vaihtamaan. Eikä se rahakaan ole itselle niin iso motivaattori. Ennemmin pienemmällä palkalla työssä jossa viihtyy, kuin paremmalla palkalla työssä joka on pakkopullaa. Mistähän muuten tulee sana pakkopulla? Onko joku joskus joutunut pakotettuna syömään pullaa? 

Kotona menee mukavasti. Lapset kasvaa ja kehittyy. Me vaimon kanssa lähinnä vaan vanhennumme. Vaimoni väittää, että minulla olisi jo kasvoissa muka jotain vanhuuden tuomia uurteita, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Harmaita hiuksia en ole vielä myöskään löytänyt vaikka muuten hiusmäärä on lisääntynyt huomattvasti. Nykyään minulla on pitkät hiukset. Saa nähdä kuinka kauan jaksan näitä käkkäröitä pitkinä pitää, mutta jotenkin kyllä tykkään näistä.

Opiskelunkin aloitin työn ohessa. Nepsy-valmentaja koulutuksen. Nyt pari päivää sitä ollut ja vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta. Vähän vaan kaikki se tehtävä määrä hirvittää, kun olen kuitenkin aika laiska ihminen.

Koronasta en jaksa höpöttää sen kummemmin. Nyt onneksi olen sentään uskaltautunut jo vähän keikollakin käymään. Aknestik käytiin vaimon kanssa katsomassa ja Jarkko Martikainen ystäväni ja hänen miehensä kanssa. Molemmat keikat saivat aikaan kylmät väreet. On sitä ollutkin elävää musiikkia ikävä. Eikä se tähän jää. Perjantaina alkais John Smith Frozen ja sinne ois tarkoitus mennä pariksi päiväksi nauttimaan metallimusiikista. Ja Nightwish ois vuorossa joulun jälkeen.

Nyt kuitenkin syömään tyttöni kanssa nuudelia ja sitten vietetään kotona pikkujouluja, kun tänään ois ollu päiväkodissa, mutta tytölläni ei ole hoitopäivää.

Humppa Soi: Eniten viime aikoina on soinut ehkä lasten toiveesta Sabatonin Hell and back tai Equilibriumin Born to be epic.

Elämässäopittua: Karjalan kielen sana pillu tarkoittaa suomeksi vahinkoa.

Ajatuksia keskeltä koronan

Toinen puoli Suomesta tekee etätöitä kotoa käsin ja toinen puoli painaakin sitten senkin edestä töitä. Minun töihin vallitseva tilanne ei juurikaan ole vaikuttanut. Entiseen malliin siellä käyn. Toki itse työ on muuttunut hieman. Maskit päässä kuljetaan ja palaverit sun muut tehdään etäyhteyksillä. 

Vaimolla loppui työt muutamaa kuukautta aikaisemmin kuin piti ja on nyt ollut kotosalla. Eipä hirveästi päiväkodeissa työvoimaa tarvita, kun ei ole paljon lapsiakaan. 

Lapsukaiset ovat viihtyneet ihan hyvin kotona vaikka kavereita kaipaavatkin. Onneksi heillä on toisensa ja leikit ovatkin viime aikoina sujuneet yllättävänkin hyvin. 

Keikoille tekisi jo kovasti mieleni. Ei stream-keikat oikein ole sama asia kuin elävä musiikki. Kesän festaritkin siirtyivät ensi vuoteen. Kovasti toivon että John Smith Rock Festivalin talous kestää tämän poikkeustilanteen, kun kuitenkin pienemmästä festarista kyse.

Nyt istun kuitenkin auton huollossa ja mietin äitienpäivälahjaa.

Palaillaan.

Tai sitten ei.

Luultavasti kuitenkin joskus.

Humppa Soi (radiosta): Haloo Helsinki - Beibi 

Humpastalainattua: ”Räjäytä mut tässä.”

Oli ja meni

Joulu. Meni mukavasti. Ei valittamista. Koko ajan ähky ja lapset kiukuttelevat, mutta enimmäkseen kuitenkin mukavaa ja leppoisaa olemista läheisten parissa. Tänäkin jouluna osattiin jotenkin olla liikaa stressaamatta ja tehdä omannäköisemme joulu.

Huomenna sitten takaisin töihin. Hyvin on kyllä työasiat unohtunut pitkien vapaiden aikana. On sinne kuitenkin ihan mukava taas mennä. Aika paljon taitaa nuoria olla vielä muualla joulun vietossa niin voipi olla rauhaisaa. Tai sitten ei. Koskaan ei osaa etukäteen ennustaa ja sehän työstä mielekästä tekeekin.

Nyt yritän tässä lapsia nukuttaa ja kuuntelen pienen tyttöni suurta kuorsausta.

Loppuun vielä tyttöni kertoma uni:

”Minä (eli tyttöni) ratsastin hevosella vuorelle. Siellä näin kissan joka olikin tiikeri ja se söi hevosen.”

Humppa Soi: Viimeksi taisi soida Kaija Koon viimeinen oikeasti hyvä levy eli Irti vuodelta 2010.

Jouluvapaiden kynnyksellä

Tämän yövuoron kun saan tehtyä niin sitten onkin vapaata aina ensi viikon torstaihin asti. Kyllä kelpaa. Talo on hiljentynyt. Kaikki nukkuvat tai ainakin ovat huoneissaan. Paitsi yksi joka halusi nukkua sohvalla ja olin tällä kertaa kiltillä päällä niin annan hänen siinä nukkua. Eipä se minua häiritse.

Yöaikaan muutenkin olen aina jotenkin herkemmällä mielellä ja nyt kun vapaat edessä ja joulukin häämöttää niin huomasin miettiväni miten paljon oikeasti tykkäänkin tästä työpaikasta. Tai enemmänkin näistä kuntoutujista. Osaavat toki joskus ottaa hermoonkin, mutta kyllä sitä vaan kiintyy heihin ja paljon on hyviä muistoja jo tässä puolessatoissa vuodessa ehtinyt syntyä. Kyllä se on itselle myönnettävä, että ihmisten parissa tykkään tehdä työtä vaikka vieläkin tulee paljon hetkiä, kun ei oikein tiedä mitä tehdä tai sanoa.

Mutta se töistä. Kotona onkin edessä sitten viime hetken jouluhässäkkä. Paljon on tekemättä ja lahjoja ostamatta, mutta onneksi tässä on vielä viikonloppu ja maanantai aikaa. En ota stressiä. Niin kuin en aikaisempinakaan vuosina. Lasten myötä joulussa on vielä enemmän alkanut arvostamaan sitä lepposaa yhdessäoloa. Kyllä tuli lapsillekin jo tarpeeseen joululoma eskarista ja päiväkodista. Vaimo saakin olla pari viikkoa heidän kanssaan ja minullakin on hyvin vapaata.

Vaimon kanssa kävimme muuten joku aika sitten katsomassa Oulussa Aknestikia. Oli erittäin onnistunut reissu. Keikka oli hyvä ja sitä olin toivonutkin pitkään että olisi hieno päästä näkemään edes kerran se livenä. Nyt yksi haave taas toteutunut. Ja muutenkin Oulun reissu meni hyvin. Saatiin pitkästä aikaa olla kahdestaan ja tällä kertaa ei mennyt edes kiukutteluksi. Enemmän pitäisi päästä viettämään kahdestaan aikaa. Kyllä se tekee hyvää. 

Beastin in blackin ja Lordinkin näin viikko sitten ja sekin oli hieno reissu. Vanhoihin kavereihinkin tuli pidettyä samalla yhteyttä.

Ja lopuksi vielä mainittakoon että onnistuin laihduttamishaasteessa. Tavoitteessa olin eilen ja nyt sitten loppuvuoden saan mässäillä huoletta ennen seuraavaa haastetta. Ja mikä parasta. Tammikuuta ei tarvitse olla ilman musiikkia. 

Elämässäopittua: Viimeinenkin mohikaani Kroonisista Poikamiehistä kaatuu tai on oikeastaan jo kaatunut.

Humppa Soi: Autossa soi Klamydia.

Sitä tylsyyttä katselin silmät kii

Nyt tekisi mieleni laittaa silmät kiinni, mutta ei oikein pysty kun olen yövuorossa. Nyt jos ummistan luomet niin nukahdan varmasti. Tosin ei sekään nyt mikään kauhea rikos olisi. Rauhallista on talossa ja hyvä niin. On aikaa vaikka yrittää tänne jotain väkertää.

Kesä meni mukavasti ja syksykin tässä menee omalla painollaan. Töitä, päiväkotiin/eskariin viemisiä, kotoilua, harvakseltaan jotain reissuja... Ei mitään suurta ja ihmeellistä. Arjeksi tätä kai tavataan sanoa.

Suurimpana haasteena tälle syksylle on painonpudotus. Erehdyin taas kaverin kanssa haastamaan itseni sellaiseenkin joutavuuteen. 10% eli 10,2 kg pois vuoden alkuun mennessä. Jos ei onnistu niin kuukausi ilman musiikkia, elokuvia saati tv-sarjoja. Tämä lähti ihan mukavasti käyntiin ja pari viikkoa sitten olin jo 2,6 kg päässä tavoitteesta. Mutta sitten repsahdin herkutteluun ja viikon alussa, kun kävin puntarilla niin oli tullut takaisin niin että nyt pitäisi pudottaa vielä 5,2 kg. Se vähän ottaa päähän. Ei sitä isoja muutoksia edes tarvitse tehdä että ne kilot karisee, mutta kun se herkuttelu vaan niin vetää puoleensa. Voipi olla että tässä käy ohrasesti.

Isompi murheenkryyni liittyykin sitten työelämään. Meiltä nimittäin lähti virkavapaalle työkaverini jonka kanssa kaikkein mieluiten teen töitä ja vietän aikaa mielelläni myös vapaa-aikana. Näemme toki vieläkin, mutta harvemmin kun ei enää töissä törmäillä. Ikävähän tässä on. Muiden työkavereiden kanssa ei olla aivan niin samalla aaltopituudella vaikka mukavia tyyppejä ovatkin.

Eipä tässä nyt muuta tällä kertaa. Toivottavasti jaksan taas joskus tänne palailla.

Humppa Soi: Vain ilmastoinnin tasainen hurina tai joku vastaava humisee. Autossa soi Kaupunginorkesteri kun ajoin töihin. Vihdoin senkin bändin Aplodeja levykin oli ilmestynyt spotifyhin. Oli jo korkea aikakin. Huippu levy. Yksi kaikkien aikojen suosikeistani suomalaisen pop/rockin parista.

Töissäopittua: Apinaemojien käyttö kertoo ihastumisesta. 

Paluu eiliseen

Tai ei nyt eiliseen vaan lähinnä viittaan tuolla mestarin biisillä siihen, että koitan palata kirjoittelun maailmaan.

Tänään juhlimme hieman jälkijunassa poikamme 6-vuotissynttäreitä. Päivä meni mukavasti tuttujen ihmisten seurassa ja mikä parasta lapsilla oli kivaa. Vieläkään emme pitäneet kaverisynttäreitä vaikka kai tuon ikäiset monesti jo pitävät. Eipä pojalla kyllä kauheasti kavereita olekaan vaikka päiväkodissa viihtyykin hyvin. Paras kaveri taitaa kuitenkin olla tuo pikkusisko jonka kanssa ovat kuin paita ja peppu. Vaikka toki riitojakin on. Aika paljonkin. Kiusaavat toinen toistaan. Mutta on ne vaan rakkaita toisilleen. Vaikka toisen lapsen tulo toikin uusia haasteita elämään ja varsinkin ne ensimmäiset vuodet oli raskaita niin kyllä se nyt palkitsee.

Nyt on itsellä maha liiankin täynnä herkkuja ja odottelen, että lapsukaiset nukahtavat niin jos sitten vaikka jatkais vaimon kanssa elokuvan katselua.

Eipä tässä kai muuta. Tulevaisuus on myöhemmin on Aknestik joskus maininnut ja sehän näyttää sen että kirjoittelenko vielä joskus lisääkin tänne.

Humppa Soi: Nyt juuri ei soi, mutta tänään olen kuunnellut paljon NMBtä. Heiltä tulee luultavasti uusi levy ja varmasti sen myötä keikkojakin. Niitä odotan inolla. Huippubändi.

Lastensuusta: ”Mitä pormestari?”, kysyi poikani minulta, kun yritin epätoivoisesti komentaa iltapesuille.