torstaina, helmikuuta 21, 2013

Työt loppuu, eiku jatkuu

Hei. Olen täällä taas. Pitkästä aikaa. Paljon on tapahtunut viime kerrasta. Tai sitten ei. Töissä alkoi yt-neuvottelut ja tänään ne jo peruuntui. Pari viikkoa ehdittiin olla jännityksessä, että ketkä joutuu lähteä. Onneksi mikään ei loppujen lopuksi muuttunutkaan, vaan jatketaan entiseen malliin. Hyvä näin.

Vaimon maha kasvaa kilpaa omani kanssa. Potkut tuntuu jo mukavasti ja kaikki on mennyt hyvin. Perhevalmennuksissa vai mitä ne lieneekään, ei olla jaksettu käydä. Jos sitten niissä synnytysvalmennuksissa kävis.

Remontti on edistynyt hieman taas. Nyt on yläkerta valmis ja alakerrassakin on seinä jo puhkaistu ja ovi tilattu. Nyt vaan levyt seinää, kittaus, hiominen, maalaus, laminaatit ja listat ja muut niin sitten vois jo riittää sisäremppa. Voi kun odotankin sitä päivää että alkaa olla valmista. Tai ainahan sitä varmaan jotain on, mutta jos suurimman osan jo sais valmiiksi.

Voi kun nyt kädetkin on jotenkin väsyneet, ettei jaksa kirjoittaa. Jatketaan tästä joskus.

Taustalla kuuluu: Pyykkikoneen pyöriminen ja koiran tuhahtelu.


lauantaina, helmikuuta 02, 2013

Niinpä

Ja niin tämä taas jäi. Ei mikään yllätys tietenkään. Tällä hetkellä mahani on täynnä anoppilan paellaa ja vohveleita. Olen väsynyt.

Humppa Soi: Lapinlahden Linnut: Rikkaiden lapset on rumia
Humpastalainattua: "Käyttäisivät kumia."
generated by sloganizer.net