Nimittäin kesälomapäivistähän ensi viikon loma menee. Varsinaista kesälomaa ei sitten olekaan, vaan olen työttömänä kaksi viikkoa ennen kuin aloitan kesätyöt.
Tänään ja muutenkin jo jonkun aikaa on jotenkin ollut sellainen tympeä olo. Mikään ei oikein innosta. Ja inhoan tätä ainaista kylmyyttä.Tai ei se haittaa, että ulkona on kylmä, mutta kun täällä sisällä meinaa jäätyä. Makuuhuoneeseen vietiin huvikseen mittari niin se näyttää 16 astetta ja patteri hehkuu punaisena. Eipä taida eristykset olla järin tehokkaat tässä rintamamiestalossa. Alakerrassa sentään näyttäisi olevan 20 astetta, kunhan muistaa takkaa lämmittää päivittäin. Vintin portaikossa lämpötila onkin jopa 9 astetta. Siinä onkin hyvä säilyttää perunoita ja porkkanoita.
Lisäksi kaipaisin jotain elämääni. En tiedä oikein mitä. Jotain. Jossain olisi kiva käydä. Perheen kanssa tai ilman. Enkä siis puhu mistään ulkomaista vaan vaikka jossain kotimaan kaupunkilomalla tai jossain. Mutta kun ei ole rahaa niin minkäs teet. No viikon päästä on sentään suunnitelmissa päästä vaimon kanssa Vaasaan katsomaan Nordmania. Jos lastenvahtikuviot onnistuu. Ja parin viikon päästä menen pitkästä aikaa Tampereelle vähän kavereita ja elokuvia katsomaan.
Tänään olin hetken yksinäni, kun muut lähtivät edeltä anoppilaan ja minä jäin siivoamaan. Samuli Putroa kuuntelin ja nautin yksinolosta. En kyllä kovin kauaa vaan lähdin itsekin anoppilaan pizzalle. Siellä oli vaimon perhettä mukavasti paikalla ja kivaa sakkiahan se on. Aika omissa ajatuksissani sielläkin tosin olin.
Nyt lapset nukkuu. Takka ja sauna lämpiää. Minäpäs lopettelenkin tämän naputtelun ja valittelun tähän.
lauantaina, helmikuuta 24, 2018
maanantaina, helmikuuta 19, 2018
Leikkimistä unettomuuden tahdissa
Vaimo viemässä poikaa kerhoon ja käy samalla kaupassa. Minä jäin tytön kanssa leikkimään. Se menee suurinpiirtein näin:
-Leikitään yhdessä nukkekodilla. Laitetaan nukkevauvaa nukkumaan ja tiikeri antaa sille juotavaa.
-Tyttö jatkaa yksin leikkimistä ja lauleskelee tuiki tuiki tähtöstä.
-Tytöllä menee hermot johonkin ja kaikki lelut lentää pitkin huonetta.
-Tyttö juoksee sohvan taaksee huutamaan, että: ”Äitin kanssa!”
-Pienen motivoimisen jälkeen tyttö leikkii taas yhdessä kanssani.
-Ja sama toistuu...
Lapsiperheen arkea. Sitähän tämä elämäni on tässä muutaman vuoden jo ollut ja mikäs siinä. Välillä raskasta, mutta ei ainakaan tylsää enkä tätä pois vaihtaisi.
Illaksi töihin. Olen siellä tänään poikkeuksellisesti yksin iltavuorossa. Mitenköhän pärjään? No varmasti ihan hyvin. Tylsää vaan voi tulla.
Humppa Soi: Insomnium - Shadows of the Dying Sun
-Leikitään yhdessä nukkekodilla. Laitetaan nukkevauvaa nukkumaan ja tiikeri antaa sille juotavaa.
-Tyttö jatkaa yksin leikkimistä ja lauleskelee tuiki tuiki tähtöstä.
-Tytöllä menee hermot johonkin ja kaikki lelut lentää pitkin huonetta.
-Tyttö juoksee sohvan taaksee huutamaan, että: ”Äitin kanssa!”
-Pienen motivoimisen jälkeen tyttö leikkii taas yhdessä kanssani.
-Ja sama toistuu...
Lapsiperheen arkea. Sitähän tämä elämäni on tässä muutaman vuoden jo ollut ja mikäs siinä. Välillä raskasta, mutta ei ainakaan tylsää enkä tätä pois vaihtaisi.
Illaksi töihin. Olen siellä tänään poikkeuksellisesti yksin iltavuorossa. Mitenköhän pärjään? No varmasti ihan hyvin. Tylsää vaan voi tulla.
Humppa Soi: Insomnium - Shadows of the Dying Sun
lauantaina, helmikuuta 17, 2018
Hyvää syntymäpäivää rakas tyttäreni!
Tyttäremme täytti tänään kaksi vuotta. Juhlat pidämme luultavasti vasta viikon päästä. Sen verran kuitenkin tänään juhlistimme, että vaimo kävi pojan kanssa ostamassa synttärilahjaksi vähän leluja, kun niitä niin vähän muutenkin on. Joskus saattaa jopa lattia näkyä. Sillä aikaa me teimme tytön kanssa kakkupohjan. Se onnistui hyvin ja tytölle maistui taikina. Kakun koristelimme sitten porukalla iltapäivästä. Tuli persoonallisen näköinen ja yli-imelä.
Mitäs muuta? Olen jäänyt koukkuun vanhoihin blogiteksteihin sekä omalta että Kroonisten Poikamiesten blogilta. Olen nyt lukenut niitä ihan ensimmäisiä tekstejä josta kaikki alkoi. Oi sitä kultaista nuoruutta. Paljon on asiat muuttunut niistä ajoista. Poikamiehenäkään ei taida enää muita olla kuin Manninen. Pitäisi järjestää joku entisten (ja nykyisten) kroonisten kokoontuminen, jossa voitaisiin muistella porukalla menneitä.
Se on kyllä vanhenemisen merkki, kun vuosi vuodelta tulee enemmän ja enemmän muisteltua menneitä aikoja. Mitähän se on sitten joskus, kun on oikeasti vanha?
Ja näin silmiä alkaa väsyttämään ja takkakin taisi jo sammua joten jos sitä laittais pellin kiinni ja kömpis vinttiin muiden seuraan nukkumaan.
P.S. Otsikkoa miettiessäni tuli mieleen että olen aika arka käyttämään sanaa rakas. Toinen on sydämet viesteissä. Pitää olla kyllä läheinen ihminen, että minulta sydämen saa. Tätä asiaa voisi pohtia joskus enemmänkin, mutta ei nyt. Hyvää yötä piltit, nalle silmät sulkee...
Mitäs muuta? Olen jäänyt koukkuun vanhoihin blogiteksteihin sekä omalta että Kroonisten Poikamiesten blogilta. Olen nyt lukenut niitä ihan ensimmäisiä tekstejä josta kaikki alkoi. Oi sitä kultaista nuoruutta. Paljon on asiat muuttunut niistä ajoista. Poikamiehenäkään ei taida enää muita olla kuin Manninen. Pitäisi järjestää joku entisten (ja nykyisten) kroonisten kokoontuminen, jossa voitaisiin muistella porukalla menneitä.
Se on kyllä vanhenemisen merkki, kun vuosi vuodelta tulee enemmän ja enemmän muisteltua menneitä aikoja. Mitähän se on sitten joskus, kun on oikeasti vanha?
Ja näin silmiä alkaa väsyttämään ja takkakin taisi jo sammua joten jos sitä laittais pellin kiinni ja kömpis vinttiin muiden seuraan nukkumaan.
P.S. Otsikkoa miettiessäni tuli mieleen että olen aika arka käyttämään sanaa rakas. Toinen on sydämet viesteissä. Pitää olla kyllä läheinen ihminen, että minulta sydämen saa. Tätä asiaa voisi pohtia joskus enemmänkin, mutta ei nyt. Hyvää yötä piltit, nalle silmät sulkee...
keskiviikkona, helmikuuta 14, 2018
Ystävien päivä
Tänään on ystävänpäivä, joten pitäisikö sitä kirjoittaa ystävistä? Olen ehkä joskus aiemminkin aiheesta avautunut. Myönnän että minulla ei kyllä ole paljoa kavereita puhumattakaan ystävistä.
Kokkolassa olen asunut kohta kymmenen vuotta ja vaimon mukanaan tuomien sukulaisten ja kavereiden lisäksi olen saanut yhden käden sormilla laskettavan määrän kavereita. Yhtä voisin sanoa ehkä jopa ystäväksi vaikka häneenkin pidän yhteyttä äärimmäisen harvoin. Olen huono yhteydenpitäjä. Töiden kautta olen tutustunut muutamiin ihmisiin, mutta niin ne vain tuppaa jäämään kun työpaikat vaihtuu.
Vanhoihin kavereihin pidän myös huonosti yhteyttä. Näyttelijäsuuruuteen eniten vaikka hänenkin kanssa menee välillä todella pitkiä aikoja hiljaiseloa. Ja todella harvoin sattuu aikataulut niin että nähtäisiin. Keikkakaverin kanssa jatketaan samalla "kerran, pari vuodessa" -linjalla kuin ennenkin.
Kyllähän tilannetta saisi varmasti korjattua olemalla itse aktiivisempi, mutta kun omatunto soimaa jo nyt siitä kun vietän niin vähän aikaa perheen parissa.
Ja sitten on vielä se että kaipaan kovasti myös ihan vaan omaa aikaa.
Hyvää ystävänpäivää.
Taustaltakuuluu: "Auta taas! Apua! Äääääää! Äiiiitiiii!" (En osannut auttaa tyttöä legoleikeissä.)
Kokkolassa olen asunut kohta kymmenen vuotta ja vaimon mukanaan tuomien sukulaisten ja kavereiden lisäksi olen saanut yhden käden sormilla laskettavan määrän kavereita. Yhtä voisin sanoa ehkä jopa ystäväksi vaikka häneenkin pidän yhteyttä äärimmäisen harvoin. Olen huono yhteydenpitäjä. Töiden kautta olen tutustunut muutamiin ihmisiin, mutta niin ne vain tuppaa jäämään kun työpaikat vaihtuu.
Vanhoihin kavereihin pidän myös huonosti yhteyttä. Näyttelijäsuuruuteen eniten vaikka hänenkin kanssa menee välillä todella pitkiä aikoja hiljaiseloa. Ja todella harvoin sattuu aikataulut niin että nähtäisiin. Keikkakaverin kanssa jatketaan samalla "kerran, pari vuodessa" -linjalla kuin ennenkin.
Kyllähän tilannetta saisi varmasti korjattua olemalla itse aktiivisempi, mutta kun omatunto soimaa jo nyt siitä kun vietän niin vähän aikaa perheen parissa.
Ja sitten on vielä se että kaipaan kovasti myös ihan vaan omaa aikaa.
Hyvää ystävänpäivää.
Taustaltakuuluu: "Auta taas! Apua! Äääääää! Äiiiitiiii!" (En osannut auttaa tyttöä legoleikeissä.)
lauantaina, helmikuuta 03, 2018
Paluu eiliseen
Aloitetaanpas ainakin kirjoittaminen puhelimella tässä samalla, kun nukutan poikaa. Ei paljon kyllä tarvitse nukuttamista. Pekka Töpöhäntä luettiin ja nyt makoilen tässä vieressä sen aikaa että nukahtaa. Pitkän aikaa on pojan nukuttamiset olleet kyllä mukavan helppoja. Tyttö onkin sitten eri maata. Välillä menee hyvin ja välillä ei niin hyvin.
Minulla on tänne nyt mukavaa kerrottavaa. Viimeksi taisin toivoa sitä että pääsisin vanhaan työpaikkaani takaisin ja niinhän siinä kävi että alkuviikosta soittivat, että saisin kesän olla siellä sijaisena. Se kelpaa kyllä mulle. Ehdottomasti paras työpaikka missä olen tähän mennessä ollut.
Herkkulakkokin loppui, kun kuu vaihtui. Sen kunniaksi vetelin tietenkin irtokarkkeja. Ja heti seuraavana yönä voin pahoin. Aamulla olo oli ihan hyvä joten töihin menin. Siellä kuitenkin vointi taas paheni ja jännäsin, että iskiköhän nyt mahatauti, kun sitä on töissä vähän liikkeellä. No varmuuden vuoksi päätin lähteä kesken päivän pois ja kun perjantaisin olen vähän niin kuin ylimääräisenä työntekijänä niin ei hirveästi töiden kannalta haittaa vaikka olen pois. No kotona sitten huono olo jatkui koko eilisen ja tänäänkin ollut vielä vähän heikko olo. Tässä nyt olen miettinyt, että onkohan kyse mahataudista vai reagoinko niin kovasti yllättävään sokerin saantiin, kun kuitenkin olin koko tammikuun melkein sokerittomalla. Mene ja tiedä. Ärsyttävää joka tapauksessa.
Ja siirryin tässä hetki sitten alakertaan tietokoneella jatkamaan kirjoittamista. Sitä ennen laitoin saunan lämpenemään ja samalla savustin koko kylppärin. En tiedä miksi saunan pesä välillä puskee savut sisälle. Muutama viikko sitten kävi nuohoojakin joten hormien pitäisi olla kunnossa.
Humppa ei soi, mutta takkatuli roihuaa.
P.S. Eikö olekin varminta ettei käy nyt elokuvissa, kun on epäillyt mahatautia? Lähinnä yritän tässä keksiä tekosyytä ettei tarvitse mennä katsomaan Veljensä vartijaa. Siinä nimittäin vilahtaa (valitettavasti ei viuhahda) Manninen ja sen vuoksi sen "haluaisin" nähdä.
Minulla on tänne nyt mukavaa kerrottavaa. Viimeksi taisin toivoa sitä että pääsisin vanhaan työpaikkaani takaisin ja niinhän siinä kävi että alkuviikosta soittivat, että saisin kesän olla siellä sijaisena. Se kelpaa kyllä mulle. Ehdottomasti paras työpaikka missä olen tähän mennessä ollut.
Herkkulakkokin loppui, kun kuu vaihtui. Sen kunniaksi vetelin tietenkin irtokarkkeja. Ja heti seuraavana yönä voin pahoin. Aamulla olo oli ihan hyvä joten töihin menin. Siellä kuitenkin vointi taas paheni ja jännäsin, että iskiköhän nyt mahatauti, kun sitä on töissä vähän liikkeellä. No varmuuden vuoksi päätin lähteä kesken päivän pois ja kun perjantaisin olen vähän niin kuin ylimääräisenä työntekijänä niin ei hirveästi töiden kannalta haittaa vaikka olen pois. No kotona sitten huono olo jatkui koko eilisen ja tänäänkin ollut vielä vähän heikko olo. Tässä nyt olen miettinyt, että onkohan kyse mahataudista vai reagoinko niin kovasti yllättävään sokerin saantiin, kun kuitenkin olin koko tammikuun melkein sokerittomalla. Mene ja tiedä. Ärsyttävää joka tapauksessa.
Ja siirryin tässä hetki sitten alakertaan tietokoneella jatkamaan kirjoittamista. Sitä ennen laitoin saunan lämpenemään ja samalla savustin koko kylppärin. En tiedä miksi saunan pesä välillä puskee savut sisälle. Muutama viikko sitten kävi nuohoojakin joten hormien pitäisi olla kunnossa.
Humppa ei soi, mutta takkatuli roihuaa.
P.S. Eikö olekin varminta ettei käy nyt elokuvissa, kun on epäillyt mahatautia? Lähinnä yritän tässä keksiä tekosyytä ettei tarvitse mennä katsomaan Veljensä vartijaa. Siinä nimittäin vilahtaa (valitettavasti ei viuhahda) Manninen ja sen vuoksi sen "haluaisin" nähdä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
