Tyttäremme täytti tänään kaksi vuotta. Juhlat pidämme luultavasti vasta viikon päästä. Sen verran kuitenkin tänään juhlistimme, että vaimo kävi pojan kanssa ostamassa synttärilahjaksi vähän leluja, kun niitä niin vähän muutenkin on. Joskus saattaa jopa lattia näkyä. Sillä aikaa me teimme tytön kanssa kakkupohjan. Se onnistui hyvin ja tytölle maistui taikina. Kakun koristelimme sitten porukalla iltapäivästä. Tuli persoonallisen näköinen ja yli-imelä.
Mitäs muuta? Olen jäänyt koukkuun vanhoihin blogiteksteihin sekä omalta että Kroonisten Poikamiesten blogilta. Olen nyt lukenut niitä ihan ensimmäisiä tekstejä josta kaikki alkoi. Oi sitä kultaista nuoruutta. Paljon on asiat muuttunut niistä ajoista. Poikamiehenäkään ei taida enää muita olla kuin Manninen. Pitäisi järjestää joku entisten (ja nykyisten) kroonisten kokoontuminen, jossa voitaisiin muistella porukalla menneitä.
Se on kyllä vanhenemisen merkki, kun vuosi vuodelta tulee enemmän ja enemmän muisteltua menneitä aikoja. Mitähän se on sitten joskus, kun on oikeasti vanha?
Ja näin silmiä alkaa väsyttämään ja takkakin taisi jo sammua joten jos sitä laittais pellin kiinni ja kömpis vinttiin muiden seuraan nukkumaan.
P.S. Otsikkoa miettiessäni tuli mieleen että olen aika arka käyttämään sanaa rakas. Toinen on sydämet viesteissä. Pitää olla kyllä läheinen ihminen, että minulta sydämen saa. Tätä asiaa voisi pohtia joskus enemmänkin, mutta ei nyt. Hyvää yötä piltit, nalle silmät sulkee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti