Tänään on ystävänpäivä, joten pitäisikö sitä kirjoittaa ystävistä? Olen ehkä joskus aiemminkin aiheesta avautunut. Myönnän että minulla ei kyllä ole paljoa kavereita puhumattakaan ystävistä.
Kokkolassa olen asunut kohta kymmenen vuotta ja vaimon mukanaan tuomien sukulaisten ja kavereiden lisäksi olen saanut yhden käden sormilla laskettavan määrän kavereita. Yhtä voisin sanoa ehkä jopa ystäväksi vaikka häneenkin pidän yhteyttä äärimmäisen harvoin. Olen huono yhteydenpitäjä. Töiden kautta olen tutustunut muutamiin ihmisiin, mutta niin ne vain tuppaa jäämään kun työpaikat vaihtuu.
Vanhoihin kavereihin pidän myös huonosti yhteyttä. Näyttelijäsuuruuteen eniten vaikka hänenkin kanssa menee välillä todella pitkiä aikoja hiljaiseloa. Ja todella harvoin sattuu aikataulut niin että nähtäisiin. Keikkakaverin kanssa jatketaan samalla "kerran, pari vuodessa" -linjalla kuin ennenkin.
Kyllähän tilannetta saisi varmasti korjattua olemalla itse aktiivisempi, mutta kun omatunto soimaa jo nyt siitä kun vietän niin vähän aikaa perheen parissa.
Ja sitten on vielä se että kaipaan kovasti myös ihan vaan omaa aikaa.
Hyvää ystävänpäivää.
Taustaltakuuluu: "Auta taas! Apua! Äääääää! Äiiiitiiii!" (En osannut auttaa tyttöä legoleikeissä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti