sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Miekankantaja on mieleeni

Perjantaina kiiruhdin ostamaan junalippua Seinäjoelle koska luulin että juna on niin täynnä ettei välttämättä saa paikkaa. Turhaan kiiruhdin. Pääsin jopa samaan vaunuun Mannisen kanssa joka oli jo Oulussa noussut Pohjanmaan junan kyytiin.

Seinäjoen asemalle saavuttuamme, soitin Thundercatille ja hän sanoi tulevansa heti hakemaan meidät siitä. Siinä odotellessamme törmäsin vanhaan luokkakaveriin joka muutti kesän alussa Seinäjoelle. Siinä hetken jutustelimme kunnes Thundercat sitten jo saapuikin. Menimme aluksi hänen luokseen pelaamaan rock bandia ja laulamaan singstaria... Hetkinen. Wille poistuu kirjoittamisen ihmeellisestä maailmasta hetkeksi ja palaa pian...

...Wille palaa seuraavana aamuna takaisin. Rock band oli aivan mahtava peli. Rummut varsinkin. Ja singstariakin oli mukava laulaa taas pitkästä aikaa. Suosikkini oli tällä kertaa Cyndi Lauperin Time after time. Upea biisi.

Kun kello alkoi lähestymään kymmentä aloimme pikku hiljaa siirtymään keikkapaikalle. Ensimmäinen bändi (Tracedawn) olikin ehtinyt jo lopettaa kun sinne saavuimme mutta ei paljon haitannut kun en kyseisestä bändistä tiedä muuta kuin että örisevät. Aika pian saavuttuamme alkoikin Metsatöll paukuttamaan omaa heviään kauniilla viron kielellään. Hyvin soittivat pojat vaikka taaskaan en päässyt kuulemaan Terasetuli biisiä. Kolmesti olen Töllin nähnyt ja kertaakaan eivät ole sitä soittaneet. Eihän siinä muuten mitään mutta kun Manninen on kuullut sen.

Pieni tauko ennen illan pääesiintyjää. Menin tutkailemaan löytyykö Ensiferumin myyntipöydästä mitään mielenkiintoista. Uusi levy siinä näytti ainakin olevan. Kysyin myyjältä että paljon se maksaa mutta hän ei ymmärtänyt suomea. Menin lukkoon ja sönkötin jotain "How much?" tyyliin. "Twenty euros", vastasi hän. En osannut alkaa siinä tinkimään tai moittimaan levyn kalleutta englanniksi joten vastasin vain että "I take it." Ja niin Wille oli yhtä levyä taas rikkaampi. Iloinen yllätys oli että levyltä löytyi Vandraren coveri.

No vihdoin koitti myös itse keikan aika ja neljä raavasta miestä astuivat lavalle kiltit päällä ja ilman paitaa. Pommit paukkui, liekit löivät ja hevi raikasi. Wille oli myytyä miestä. Vaikka soittivatkin paljon uusia minulle vielä tuntemattomia biisejä niin keikka ei jättänyt kylmäksi. Coverien puuttuminen vähän harmitti. Porilaisten marssi siellä kuitenkin jossain välissä kuului soitettavan.

Ja keikalta grillin kautta Thundercatin lattialle patjan päälle nukkumaan. Tosin se venähti lähemmäs viittä ennen kuin aloimme nukkumaan. Seuraavana päivänä oli luvassa romanttinen komedia höystettynä zombeilla (Shaun of the dead), pari Buzz peliä (voitin muuten perjantaina Mannisen leffatietämyksessä), kotipizzaa, velkojen maksamista ja junaan kiiruhtamista.

Lauantaina illalla kävimme tyttöni kotona saunomassa ja katsoimme yöpalaksi Mannisen kanssa Zombie Strippers leffan. Siitä ei voi sano muuta kuin yhden sanan. Karua.

Sunnuntaina aamupalaksi Sukiyaki Western Django jossa Tarantinokin pääsi vaihteeksi kameran takaa esille. Viihdyttävä toimintapläjäys Takashi Miikeltä. Manninen lähti päivällä Torniota kohti ja minä jäin kuuntelemaan musiikkia. Ilta meni tasaisesti pieni jännitys seuraavan päivän harjottelusta kuitenkin kummitteli mukana.

Tänään se päivä sitten koittaa kun menen nuorisopsykiatriselle osastolle harjoitteluun. Täytyy myöntää että jännittää. Minä jännitän uusia paikkoja ja tilanteita. Osastolla pitäisi olla klo 13.00 ja tämä aamupäivä on yhtä edestakaisin pyörimistä kun ei osaa oikein mitään tehdä. No eiköhän se siitä kun selviää parista ensimmäisestä päivästä. Toivottakaa minulle tsemppiä.

Wille toivottaa Willelle: Tsemppiä harjoitteluun!

Humppa Soi: Mikko Alatalo: Voi kun pääsis avohoitoon
Humpastalainattua:
"Ja kohtahan ne sieltä tulevat ne noutajat ja ovet teljetään."

Elämässäihmeteltyä: "Miksi naiset eivät tykkää zombie leffoista?"

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Karkki, pieru, ikkunaverho, sipulirengas, kanttarelli, suppilovahvero....

Älkää kysykö mistä otsikko. Saatan vastata. Ihan ensimmäiseksi kiitän biisitaisteluun osallistuneita. Kiva kun teitäkin vielä on. Viikatehan sen voitti jos ei enää muutoksia ilmaannu.

Tämä viikko on enää koulua ja sitten alkaa harjoittelu. Nuorisopsykiatrinen osasto kutsuu minua biljardia pelaamaan. Kaksi koetta tällä viikolla tosin on. Tänään oli ensimmäinen. Aiheena oli vuorovaikutussuhteet, masennus ja skitsofrenia. Ihan hyvin tuntui menevän, ainakin kirjoitin paljon ja tuntui että siinä jotain tolkkuakin oli. Huomenna on vuorossa toinen koe. Lakijutuista. Ei mikään lempiaiheeni ja en ole lukenut juurikaan lainkaan ollenkaan hyvin vähän. Onneksi se on ryhmäkoe. On aina helpompaa kun saa lyödä kaksi viisasta päätä, tai tyhmää päätä, tai tyhmän ja viisaan pään, yhteen. Ja huomenna pistellään vähän piikkiä pakaroihin. Ai niin. Tänään meinasin ensimmäistä kertaa hajota koulujuttuihin tänä lukukautena. Puhuttiin opinnäytetyöstä ja ei oikein tuntunut keksivän mitään miten ja mistä sen tekisi. Ei hajoaminen onneksi kauaa kestänyt. Eipä tuo opinnäytetyö täällä nyt mitenkään ylitsepääsemättömän laaja tarvitse olla.

Perjantai onkin sitten vapaa ja silloin suunnistaan pitkästä pitkästä pitkästä pitkästä pitksästä pistkästä piskätsä pistäkä pikätsä aikaa keikalle. Seinäjoelle suunnistan katsomaan ja kuuntelemaan Ensiferumia ja Metsatölliä. Yöpyminen tapahtuu erään nimeltämainitsemattoman Thundercatin luona nimeltämainitseman Mannisen kera. Voi tulla mukava reissu. Tai ei nyt mukava mutta reissu nyt kuitenkin. Ei olekaan pitkään aikaan tullut vanhojen huonojen aikojen kavereiden kanssa tehtyä mitään.

Mutta nyt pidemmittä puheitta lueskelemaan ja jossain vaiheessa nukkumaan. Ihanuutta on kun saa aamulla nukkua yhdeksään asti kun koulu alkaa vasta kymmeneltä.

Hetki sitten humppa soi: Pink: Fingers
Humpastalainattua: En lainaa kun vaikuttaa niin hävyttömiltä nuo sanat jos olen oikein ymmärtänyt.

Elämässäopittua:
"Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksen järjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä."

lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Rahaa menee mutta menköön kun on kyseessä musiikki

Tämän viikon levysaldo alkaa olla täynnä. Toki mieleni lisää hamuaisi kuten aina. Kuu kaakon yllä oli mahtava levy ja hyvä kun LP:n mukana tuli latauslippu niin sai biisit mp3-muodossakin niin saa soittimeen. Mielestäni toimiva ratkaisu. Jos joskus niin hassusti käy kuin uumoillaan että musiikki siirtyy netistä lataamiseen niin toivottavasti LP:t säilyvät musiikinharrastajien ilona. Niissä levyn kannet pääsevät parhaiten esille eikä musiikin laatu ole yhtään huonompaa kuin cd:ssä. Ainoa miinus on niiden hankala esillelaitto. Levyt pysyvät hyllyssä selkeässä järjestyksessä mutta LP:itä ei saa oikein mitenkään hienosti esille. No nämä ovat paljon myöskin makuasioita. Toivottavasti säilyy LP:t ja CD:t molemmat. Mutta joku siinä on että Viikatteen musiikin ostan LP:inä. Minusta se kuuluu asiaan.

Jaakko Tepon tribuutti oli myöskin hauska tuttavuus. Mielenkiintoisia ja mukavan erilaisia versioita ja vaikka paljon oli esittäjiä joita en tuntenut niin kaikki paitsi yksi biiseistä (Rapped Youthin vetämä Pörsänmäen tango) oli hyviä eikä haitannut vaikka en ole aikaisemmin Jaakko Tepon materiaaliin paljoa tutustunut.

Sonata Arctican uusi levy oli synkempi kuin aikaisempi materiaali. Erittäin hyvää sekin ja komeat kannet. Tämä julkaisu pääsi tietoisuuteeni kuin varkain. En osannut odottaa että Sonatalta tulisi uutta levyä. Onneksi tajusin ajoissa ja tilasin sen ennakkoon ja sain sen pari päivää ennen virallista julkaisupäivää jo postissa. On se hienoa kuunnella vanhan tutun bändin uutta materiaalia.

Ei musiikkitörsäämiseni suinkaan tähän loppunut. Tilasin jo ennakkoon liput minulle ja Manniselle Metsatölliä ja Ensiferumia katsomaan. Itseäni kiinnostaa erityisesti Ensiferum koska sitä en ole aiemmin nähnyt. Viikon päästä perjantaina olen taas yhtä keikkakokemusta rikkaampi ja näen vastaako yhtään odotuksiani.

Tänään pitääkin sitten lähteä töihin jotta saa katettua kulut. Laitetaanpas pitkästä aikaa tähän biisitaistelu vaikka en tiedä käykö täällä blogilla miten enää porukkaa kun olen tippunut blogimaailman seuraamisesta pois. Laittakaa nämä paremmuusjärjestykseen musiikkimakunne perusteella:



Viikate - Eräs kaunis päivä



Sonata Arctica - Flag In The Ground



Nightwish - Hilma ja Onni (Jaakko Teppo-cover)

Levyiltälainattua:

Viikate sanoo: "Lapio käy kiveen, sitten toiseen, sitten oksaan paksuun iäiseen, kunnes Luoja, suo ja kuokka kuulee kaivajansa katkenneen."

Sonata Arctica sanoo: "My life is fine, so why would I care... Because it's not my ass, per se, on the line."

Jaakko Teppo sanoo Sössölandian kultakurkkujen äänellä: "Pirkko ainoa on tyttö, silti rakkautem on rehtiä, näin tutuille vuan tiios että pirusti on mehtiä."

maanantaina, syyskuuta 14, 2009

"Ja Tapani Kansa laulaa..."

Kotopuolessa käyty. Serkku saatu onnellisesti kihloihin. Saunottu. Nyt koulu jatkuu.

Levyjä ostettu. Ennakkotilattu Viikatteen Kuu kaakon yllä LP, Sonata Arctican Days of Grays sekä Jaakko Tepon tribuutti. Suoraan kaupan hyllystä ostettu Northern Kings ja Ismo Alanko Säätiö.

Keitto keitetty. Mansikkarahka jääkaapissa.

Tyttö lapsia hoitamass.a.

Rattus soittimessa.

Wille laiskottelee.

Humppa Soi: Rattus: Rattus on rautaa
Humpastalainattua: "Me ollaan viisaita, eikä suinkaan tyhmiä, me ei aiota ansaita tällä musiikilla."

tiistaina, syyskuuta 08, 2009

Ilon aiheet sen kun jatkuu

Tilasin toissapäivänä Viikatteen uusimman LP:n ennakkoon (ilmestyy LP:nä vasta oliko se nyt 16.9) ja tottakai piti kyytipojaksi tilata myös Mikko Alatalon LP. Luulin että ne tulevat samassa paketissa mutta lähettivät Alatalon heti minulle. Tänään tuli postissa. Mahtavaa. Upeaa. Ikävän karkoitus on LP:n nimi ja se pitää paikkansa. Laskin tuossa äsken Mikko Alatalon LP:t ja CD:t yhteen ja huomasin ilokseni että niitä on jo yli 20. Pikku hiljaa kokoelmani siis karttuu.

Ja sitten päivän toiseen aiheiseen. Pelkoihin. Tai oikeastaan minun yhteen pelkooni. Koulussa olemme pariin otteeseenkin puhuneet peloista ja jännittämisestä. Minä olen tajunnut että yksi sellainen tilanne jota pelkään tai ainakin jännitän kovasti on liikkuminen. Kyllä minä yksin tykkään liikkua jonkun verran (lue: todella vähän) ja oikein lähestein ihmisten kanssa. Mutta anna olla kun pitäisi vähänkään vieraassa tai uudessa seurassa harrastaa jotain liikkumista niin johan menee Willeltä Vemmelsääri pöksyyn. Varsinkin jos siihen liittyy kilpailua, oli sitten miten leikkimielistä tahansa. Koulun urheilupäivät tai muut vastaavat ovat myös minun mustalla listallani. Ajatuskin jo kauhistuttaa.

Mistähän tämä johtuu? Olen sitä miettinyt viime aikoina kovasti. Lapsuudessa meillä kotona veljen kanssa kun leikimme niin tuskin koskaan kisailimme mistään ja silloin vielä tykkäsinkin liikkua. Koulussa mukaan tuli sitten kilpailu ja arviointi. Ja minähän se olin aina se viimeinen. Ei se minua haitannut. Tyydyin rooliini enkä edes yrittänyt parastani. Sitten kun siirryin yläasteelle niin alkoi jo tapahtumista lintsaaminen. Jos oli liikunnassa esim. jotain testejä niin oli enemmän sääntö kuin poikkeus ettei tätä poikaa siellä näkynyt. Lukio meni samalla kaavalla. Siellä saikin karsittua liikunnan tosi vähäiseksi josta olin tyytyväinen. Armeijassa ei ollut mitään hätää kun pääsin huonoimpaan kuntoryhmään jossa olimme kaikki yhtä laiskoja. Tämän jälkeen ei asiaa olekaan tarvinnut edes miettiä. Ennen kuin nyt asia tuli taas mieleen ja kun huomenna olisi koulumme liikuntapäivä. Nimeäni ei listoilla näy ja en ole siihen osallistumassa vaikka tiedän että siitä opettajat urputtavat jälkeenpäin.

Ei tuollaiset tilanteet niinkään haittaa mutta kun tämä kammoni iskee myös jos kaveriporukassa (varsinkin uusien kavereiden kanssa) pitäisi harrastaa jotain liikuntaa esim. koripalloa, lentopalloa, jalkapalloa, pyöräilyä... lista on miltei loputon. Se on typerää kun pitää aina kieltäytyä kun pyydetään jonnekin missä liikutaan. Ja asiaa melkein pahentaa se jos sanoo ettei tykkää liikkua ja että se on arka paikkani. Silloin ihmiset alkavat säälimään ja yllyttämään että ei se mitään ja tunnen itseni vielä huonommaksi ihmiseksi.

Tässä vielä yksi esimerkki elävästä elämästä:

Meidän piti tyttöni kanssa tavata pari hänen kaveriaan (oikeastaan voin jo sanoa heidän olevan minunkin kavereita) ja yhden ulkomaalaisen vaihtoppilaan jota en ollut vielä tavannutkaan. ABC:lle ajattelimme mennä kahvittelemaan. Sovimme kuitenkin että tapaamme lukion pihassa kun he olivat siellä ja siitä sitten menisimme yhtä matkaa. Kuinkas ollakaan heillä oli mukana koripallo ja heittelivät siellä koreja. Heti kun näin sen niin iski ahdistus. Teki mieli poistua paikalta ettei vaan joudu pelaamaan koripalloa. Hyvin tilanteen selvitin, ei siinä mitään. Mutta se tunne mikä iski ei ollut mikään mukava.

Ehkä minä joskus vielä uskallan liikkua niin kuin muutkin mutta nyt ei ole sen aika. Tiedän että pakenen tilanteita ja asia vaan pahenee mutta niin. Minä olen minä.

Menipäs tämä nyt pois alkuperäisestä suunnitelmasta ja tuskin tästä kukaan mitään tolkkua saa mutta olipas mukava kun juttu luisti pitkästä aikaa.

Humppa Soi: Mikko Alatalo: Ihminen on selviytyjä
Humpastalainattua: "Pakko on itsensä hyväksyä vaikka toiset ei hyväksykään"

Oho, menipäs herkäksi, enkä edes anteeksi pyydä

Aikaa ei ehkä olisi nyt kirjoittaa kun kouluun pitäisi jaksaa lähteä. Mielelläni sinne kyllä menen ei siinä mutta olisi kiva kun aamulla saisi nukkua pitkään. Miksi tänne sitten eksyin kirjoittamaan? Meinasi vetää herkäksi kun luin S:n kommentin joten ajattelin paneutua tuohon aiheeseen hieman tarkemmin.

Vanhoja blogitekstejä kun lukee ei voi olla huomaamatta sitä miten vahvasti niissä on mukana ahdistus ja maassa laahaava mieli. Toki niissä on sitä pilkettä silmäkulmassakin mutta yleisilme on alavireinen. Tämä on tietenkin ihan ymmärrettävää. Kyllähän se kovasti koski se synttärilahja jonka silloin pari vuotta sitten sain. Mutta nyt on asiat toisin. Pääsin asiasta yli ja nyt olen onnellisesti parisuhteessa. Ja niin kuin sitä silloin mietti ettei koskaan voi löytyä ketään jonka kanssa uskaltaa olla ilman että koko ajan pelkää yksinjäämistä. Ja sellaista jonka kanssa voi olla oma itsensä. Että tosiaan se riittää. Ei tarvitse olla mikään ihmeellinen. Saa olla vain tällainen. Minusta tykätään sellaisena kuin olen. Ei pelkästään tykätä. Minua rakastetaan. Minä rakastan ja minua rakastetaan. Vimpelin Väinämöinenkin sen sanoo hyvin: "Se on kaikista suurin kysymys mitä elämässä, mitä elämässä, ihmisen elämässä, on saada rakastaa ja saada tuntea olevansa rakastettu." Herkäksi menee mutta ei anneta sen häiritä (parvekkeen remontointi häiritsee kun pora jauhaa kuin viimeistä päivää sekoittaen ajatukset).

Nyt karkasi ajatus. Mutta tärkein pointti tässä kai oli se että minä olen tyytyväinen elämääni ja enemmän kuin tyytyväinen parisuhteeseeni. Kiitos tyttöni mun. Minä rakastan sinua.

Humppa Soi: Jukka Takalo: Opeta mut puhumaan
Humpastalainattua:
"Opeta mut puhumaan, kerro miten sanotaan, että rakastaa.
Opeta mut puhumaan, kerro mitä tarkoittaa, että rakastaa."

sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009

Jos ei viina ja terva ja hauta auta?

Viinaa en juo. Tervasta keuhkoni eivät täyty. Hautakin saa odottaa. Mutta enpä minä apua nyt tarvitsekaan. Tyytyväinen olen elooni täällä päällä maan. Maalla oli mukavaa vaikka mitään ei oikein tehtykään tai ehkä juuri siksi. Ruokaa, saunaa, Aliasta (on kyllä hauska peli, nauraa saa), Dexteriä... Huomenna vielä vapaa päivä ja silloin pitäisi tehdä kouluhommia ettei taas ala kerääntymään tekemättömiä töitä. Nyt nautin kuitenkin hyvästä musiikista Viikatteen sinkun muodossa.


Humppa Soi: Viikate: Humppalaki (Eläkeläiset coveri)

Humpastalainattua:

"Humppalaki täällä on se laki mahtavin"

perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Maalle matkaamme

Kotopuolessa käymään pitkästä aikaa. Katsastamaan mitä sinne kuuluu. Kouluviikko se taas hujahti kuin huomaamatta ohitse. Eikä vieläkään ole ahistanut koulunkäynti vaikka välillä tunnilla saattaa väsymyksen oireita mielessä käydäkin. Ollaan puhutti lisää masennuksesta ja päihteistä. Ja peloista. Mielenkiintoista on. Koulutusohjelman valinta tuntuu oikealta.

Ei tässä nyt muuta. Kohta jos lähtis opintotukien tulemisen kunniaksi pitsalle ja kaupungille ja sieltä sitten linja-autolla Keski-Suomeen.

Humppa Soi: Iron Maiden: The Reincarnation of Benjamin Breeg

Elämässäopittua: Mustasukkaisuuteenkin on olemassa lääke.

tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Mieleni minun tekevi...

...muutella blogini ulkoasua mutta luovuus ei riittänyt joten jatketaan tällaisella tylsällä linjalla. Kuvakin pitäisi vaihtaa koska en minä enää niin paljon tuon hirttoköyden kanssa aikaani vietä. Herra Itsesäälikään ei ole pitkään aikaan kunnolla käynyt kylässä. Saattanut ehkä joskus hieman piipahtaa ohimennen kahvilla. Nyt istun tyttöni koneella jolla nettikin pyörii paremmin kuin omallani. Tyttöni (tätä nimeä aloin nyt käyttämään hänestä) istuu lattialla lankarullien keskelle ja kutoo tai virkkaa tai mitä nyt tekeekään. Tämän päivän oppitunnitkin peruttiin mutta aivan täysillä en vapaapäivästä voi nauttia kun kolmelta olen sopinut meneväni nuorisopsykiatriselle osastolle haastatteluun että voinko mennä sinne sitten harjoitteluun vai ottavatkohan suoraan hoitoon. Olen kyllä jo yli-ikäinen sinne asiakkaaksi. Koulun käynti sujuu paremmin kuin tanssi koska olen kuin Anssi. Tietenkään vielä ei koulussa ole tänä lukuvuonna paljon mitään tarvinnut vielä tehdäkkään joten ei ole ehtinyt hajoilemaankaan. Aika paljon me siellä vain keskustellaan. Ja tosiaan välillä kuuntelemme oppilaiden tuomaa musiikkia josta jo aikaisemmin mainitsinkin. Ollaan nyt jo kuunnelty Nukkejen lisäksi Hectoria, Elastista (karvat nousi pystyyn kun lähti soimaan) ja Nightwishiä.

Eilen minua ja paria muuta oppilasta haastateltiin johonkin mielenterveysalan lehteen. Kuvatkin otettiin. Olin varmaan todella fiksu ja filmaattinen kuten aina.

Mitäs muuta? Musiikkia tekisi mieli ostaa lisää. Ikuinen toiveeni. Lisää, lisää, lisää... Ainakin pitäisi ostaa Sonata Arctican uusin kun se tässä kuussa julkaistaan. Ja Viikatteen. Ja Megadethin. Ja jos se Jaakko Teppo tribuuttikin joskus tässä ilmestyy. Paljon ostettavaa. Ja kuitenkin pitäisi yrittää pitää järki rahojen tuhlailun kanssa. Ayreoniakin haluaisin lisää. Ja tietenkin Mikko Alataloa. En ole sitä unohtanut. En tietenkään. Niin ja Ensiferum ja Metsatöll on 25.9 Seinäjoelle. Sinne vois mennä. Livemusiikin kaipuu on valtava.

Nyt kohta pitäisi jotain ruokaakin ehkä tehdä.

Humppa Soi: Marco Hietala: Nahkatakkinen tyttö
generated by sloganizer.net