tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Mieleni minun tekevi...

...muutella blogini ulkoasua mutta luovuus ei riittänyt joten jatketaan tällaisella tylsällä linjalla. Kuvakin pitäisi vaihtaa koska en minä enää niin paljon tuon hirttoköyden kanssa aikaani vietä. Herra Itsesäälikään ei ole pitkään aikaan kunnolla käynyt kylässä. Saattanut ehkä joskus hieman piipahtaa ohimennen kahvilla. Nyt istun tyttöni koneella jolla nettikin pyörii paremmin kuin omallani. Tyttöni (tätä nimeä aloin nyt käyttämään hänestä) istuu lattialla lankarullien keskelle ja kutoo tai virkkaa tai mitä nyt tekeekään. Tämän päivän oppitunnitkin peruttiin mutta aivan täysillä en vapaapäivästä voi nauttia kun kolmelta olen sopinut meneväni nuorisopsykiatriselle osastolle haastatteluun että voinko mennä sinne sitten harjoitteluun vai ottavatkohan suoraan hoitoon. Olen kyllä jo yli-ikäinen sinne asiakkaaksi. Koulun käynti sujuu paremmin kuin tanssi koska olen kuin Anssi. Tietenkään vielä ei koulussa ole tänä lukuvuonna paljon mitään tarvinnut vielä tehdäkkään joten ei ole ehtinyt hajoilemaankaan. Aika paljon me siellä vain keskustellaan. Ja tosiaan välillä kuuntelemme oppilaiden tuomaa musiikkia josta jo aikaisemmin mainitsinkin. Ollaan nyt jo kuunnelty Nukkejen lisäksi Hectoria, Elastista (karvat nousi pystyyn kun lähti soimaan) ja Nightwishiä.

Eilen minua ja paria muuta oppilasta haastateltiin johonkin mielenterveysalan lehteen. Kuvatkin otettiin. Olin varmaan todella fiksu ja filmaattinen kuten aina.

Mitäs muuta? Musiikkia tekisi mieli ostaa lisää. Ikuinen toiveeni. Lisää, lisää, lisää... Ainakin pitäisi ostaa Sonata Arctican uusin kun se tässä kuussa julkaistaan. Ja Viikatteen. Ja Megadethin. Ja jos se Jaakko Teppo tribuuttikin joskus tässä ilmestyy. Paljon ostettavaa. Ja kuitenkin pitäisi yrittää pitää järki rahojen tuhlailun kanssa. Ayreoniakin haluaisin lisää. Ja tietenkin Mikko Alataloa. En ole sitä unohtanut. En tietenkään. Niin ja Ensiferum ja Metsatöll on 25.9 Seinäjoelle. Sinne vois mennä. Livemusiikin kaipuu on valtava.

Nyt kohta pitäisi jotain ruokaakin ehkä tehdä.

Humppa Soi: Marco Hietala: Nahkatakkinen tyttö

2 kommenttia:

Thundercat kirjoitti...

Jaa Seinäjoelle.. tulepa täälläkin sitten käymään jos meinaat tännepäin tulla :) pitäs yrittää sitä gay iltaa elikkäs iloista iltaakin suunnitella jollekin kerralle ja pitäs joskus siellä kardessakin käydä vanhoja muistelemassa

Wille kirjoitti...

Vois joo tulla. Pitää suunnitella sitä hauskojen miesten iltaa jos sais Mannisenkin mukaan.

generated by sloganizer.net