sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Mitä on vuosi tuonut tullessaan tai pikemminkin vienyt mennessään

1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Söin pässin kiveksiä. Tuntuu että siitäkin olisi jo kauemmin kuin vuosi.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Näköjään olin luvannut kävellä 8000 askelta päivässä mutta sehän kaatui kun hukkasin askelmittarin. Tänä vuonna lupaan laihduttaa vappuun mennessä 10% painostani ja jos en onnistu niin olen kuukauden käyttämättä tietokonetta muuhun kuin kouluasioihin. Tämäkin on taas niitä poikamiesten kanssa keksimiä tyhmiä vetoja.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kaveri sai pojan. Jotenkin outoa että jollakin kaveriporukasta on jo jälkikasvua.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei kai.

5. Missä maissa kävit?
Virossa. En ollut aiemmin edes käynyt siellä.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2008, jota puuttui vuodesta 2007?
Vaikka lottovoiton.

7. Mitkä vuoden 2007 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
28.9. Tiedätte varmaan miksi.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Ne pässinkivekset.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Paluu poikamieheksi (en minä kyllä siitä itseäni kovasti edes syytä, en syytä ketään) ja koulunkäynnin alamäki ja harjoittelun väliin jättäminen ja Kelan lappujen kanssa sähläily ja...

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
En. Pieni flunssanpoikanen meinasi olla loppuvuodesta. Niin ja tosiaan minullahan oli selkäkipua kesän jälkeen. Ja sydänsärkyä syksyn jälkeen.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tietokoneen kajarit.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Demolition Man.

13. Kenen käytös masensi?
Itseni.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Levyihin ja keikkoihin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Kesän alkua muistaakseni odotin kovasti ja kyllähän kesä olikin mukava.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Klamydia: Tuska ja suru

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Surullisempi.

b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi tai yhtä köyhä kuin silloinkin.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Kouluun olisin saanut panostaa enemmän.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Rypenyt itsesäälissä.

20. Kuinka vietit joulua?
Kotona perheen parissa.

22. Rakastuitko vuonna 2007?
En. Päinvastoin.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei sellaisia tällä naamalla ja ujoudella, eikä kyllä muutenkaan oikein ole minun juttuni.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
House.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En vihaa. Paitsi itseäni välillä.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En lukenut kyllä paljonkaan, jotain Kingiä ehkä. Ja luinkos minä sen twin peaks kirjan? Se oli hyvä.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Näitä löytöjä tulee koko ajan, ehkä Musta Joutsen. Tai sitten The Sounds josta olen edelleenkin Inalle kiitollinen.

28. Mitä halusit ja sait?
Nightwishin keikka.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Kestävää parisuhdetta.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Millers Crossing, Re-Animatorit, ja jotain muita Manniselta lainaamia.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Paskimmat synttärit ikinä vaikka kavereiden kanssa vietinkin. 22 vuotta täyttyi pari päivää vuoden suurimman shokin jälkeen.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Jos ei olisi käynyt niin kuin kävi.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2007?
Samaa tylsää arkista vaatetusta.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Olenko muka järjissäni?

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
En seuraa politiikkaa ja muutenkaan maailman menoa mitenkään aktiivisesti.

37. Ketä ikävöit?
Kyllä tiedätte. Joskus enemmän, joskus vähemmän.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Taidan olla Henun kanssa samoilla linjoilla. Blogituttu.


Olipas ihan jännä tehdä tämä. Ei kauheasti kyllä positiivista löydy vuodesta vaikka alkuvuosi olikin ihan kiva ja kesästä tykkäsin paljonkin. Toivottavasti ensi vuosi olisi hieman parempi.

Humppa Soi: Lihasade: Kaikki aina päättyy aikanaan
Humpastalainattua: "Oli niin tai sitten näin. Siitä muisto vain tuo jäi. Pian voimme nekin unohtaa"

lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Rauhaa vaan

Joulu meni ja minä olen täällä taas. Tampereella. Menen kyllä vielä takaisin Karstulaan ennen kuin kouluni alkaa mutta ainakin tiistaihin asti täälläkin välillä seikkailen. Tarkoituksenahan on minulla ja Mannisella saada vihdoin ja viimein meidän elokuvayritelmämme valmiiksi editoitua. En siis varmaan kovin paljon jouda täällä blogimaailmassa seikkailemaan.

Lyhyesti voin kyllä kertoa miten joulu meni:

Ennen joulua perutin porukoitten auton keskellä pihaa seisovaan peräkärryyn. Takalasi meni paskaksi ja kiva lommo muutenkin perään ilmestyi. Että sellainen joululahja tänävuonna iskälle.

Joulu meni ihan perinteisesti. Vähän tylsempää oli kuin aikaisempina vuosina. Ehkä välillä jopa itsesääli meinasi kyläillä. Lahjoja sain perinteiseen tapaan kohtuudella. Velipojalta sain suomirock-trivian ja sitä tulikin sitten joulun pyhät pelailtua. Ja veljen Simpsoneita ja äidin Housea katseltua. Kinkkua söin ja karjalanpiirakoita.

Ei kai tässä mitään muuta mitä tänne kirjoittaisin.

Ai niin nuo biisit tuolla edellisen jutun kommenttilaatikossa olivat ihan osuvia paitsi se Mannisen ehdotus. Ja kiitos muutenkin kommenteistanne.

Humppa Soi: Vesa-Matti Loiri: Siipeen jos sain
Humpastalainattua: "Ei se raukaksi tee, sitä jos pyyhkäisee kämmen syrjäänsä kyyneleen."

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Joulurauhaa blogimaailmalle

Nyt siis luultavasti viimeistä kertaa ennen joulua tänne kirjoittelen. Joulun jälkeen sitten varmaan uutena vuonna tulen Tampereelle niin silloin voi tulla juttua seuraavan kerran. Lähden siis Karstulaan joululomaani viettämään. Mitään suunnitelmia ei lomalle ole. Eiköhän sitä aina jotain keksi.

Tarkoituksenani oli tähän laittaa joku kysely mutta en sitten oikein keksinyt mitään järkevää. Jotain musiikkiaiheista olisi voinut keksiä. Hmmm. No kysytäänpä vaikka että mikä biisi muistuttaa eniten minua (tai blogiani)?

Nyt ei muuta kuin joululauluja laulellen kohti joulua.



HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE TASAPUOLISESTI!

P.S. Koulukin muisti minua joululahjalla. Sain laitefysiikasta ykkösen. Luulin että saan siitä nollan. Kyllä nyt kelpaa lomailla.

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Tämän vuoden koulu käyty

Tentistä ei osaa sanoa taas yhtään mitään. Ei ole mitenkään päivänselvää meneekö läpi. No joka tapauksessa nyt alkoi joululoma, enkä mieti kyllä koulujuttuja yhtään.

Kävimme vähän sähkiksen kanssa kaupoissa ja nyt on uunissa liha paistumassa.

Ei tämän kummempaa. Tässä jos sitä vaikka netissä hääräisi ja jos jonkun leffan kattois. Huomenna sitten Keski-Suomeen.

Humppa Soi: Megadeth: Symphony Of Destruction
Humpastalainattua:
"Acting like a robot,
Its metal brain corrodes.
You try to take its pulse,
Before the head explodes."

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Onpas ollut urakkaa

Jo puoli yhdeltätoista aloitimme armottoman luku-urakan huomiseen tenttiin kaverini kanssa. Välissä kävimme pizzalla ja sitten taas jatkoimme sipsien, kahvien ja munkkien voimalla. Aina puoli viiteen asti. Ainakaan ei voi sanoa ettemme tällä kertaa olisi panostaneet tenttiin. Nyt sitten hieman taukoa ja ehkä illalla vielä kertausta. Sitten vaan toivotaan että huomenna vielä jotain muistaa.

Huomenna alkaakin sitten joululomani ja keskiviikkona poistun Tampereelta ja jätän todennäköisesti blogimaailmankin hiljentymään joulun viettoon. Voi olla että vuoden vaihteessa ainakin täällä Tampereella pyörähdän. Mutta sen näkee sitten. Ei mennä asioiden edelle. Tuo tentti on nyt ensiksi hoidettava pois alta.

Humppa Soi: The Sounds: Rock 'N Roll
Humpastalainattua:
" Something sweet and something strong
Seems like love no longer can turn me on"

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Kauneimmat joululaulut

Tampere 16.12.2007, Kalevan kirkko

Klo 16.08. Astelemme kaverini kanssa Kalevan kirkon pihaan. Ilma on viileä. Lunta kun vielä olisi niin tuntuisi jopa talvelta. Pihaan on kokoontunut jo kourallinen vanhuksia. Odottelemme hetken ja seuraamme liittyy yksi naispuolinen henkilö. Hänen kanssaan hieman juteltuamme seuraan liittyy toinen ja sitten kolmas ja sitten vielä neljäs kauniimman sukupuolen edustaja. Luokkakavereitamme kaikki. Pihalle pystytetyssä kojussa tarjotaan glögiä. Otamme tarjouksen vastaan ja ei se kyllä glögiltä maistu. Lähinnä kuumalta puolukkamehulta. Kyllä se silti lämmittää.

Klo 16.30. Siirrymme porukalla kirkon sisään ja istumme parhaille paikoille keskelle kirkkoa. Odottelemme siinä show alkua ja juttelemme niitä ja vähän näitä.

Klo 17.00. Show alkaa ja lavalla ensimmäiseksi naispappi puhuu hieman ja esittelee bändin. Sitten jo ensimmäiset laulut kajahtaakin ilmoille. Yleisö laulaa hyvin mukana ja sitä helpottaa kovasti laulujen sanat jotka jaettiin kun menimme kirkkoon. Välispiikit ovat tapahtumaan uskollisia ja jossain välissä kerättiin hieman rahaakin yleisöltä.

N. klo 16.50. Show päättyy kuin seinään ja porukka astelee ulos kirkosta. Laulut on laulettu ja seuraavaksi seurueemme jatkaa matkaa yhtä henkilöä pienempänä luokkakaverini kämpille jatkoille. Vuorossa on Shanghaita ja Aplhabettia. Shanghain voitin mutta Alphabetissä tulimme kaverini kanssa viimeisiksi. Glögiä siemailemme ja torttuja maistelemme. Tunnelma on ihan kiva. En edes tunne itseäni ulkopuoliseksi.

N. klo 22.25. Ilta on päättynyt ja porukka suunnistaa kukin omille teilleen. Joulut on toivoteltu ja seuraavan kerran näen todennäköisesti luokkalaisiani vasta ensi vuonna. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sillä tiistaina on vielä osalla luokkalaisistamme tentti.

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

"Anteeksi, olen ruotsalainen"

No kyllä Anette sen anteeksi saa kun oli niin mahtava keikka. Tässä hieman tuntemuksiani keikasta.

Tampere 15.12.2007, Hakametsän jäähalli

Klo 19.25. Kävelemme kaverini kanssa etuoven pitkän jonon ohi jäähallin sivuovelle lyhyempään jonoon ja pääsemmekin pian pikaiseen turvatarkastukseen ja sisälle halliin. Annan kaverini johdattaa meidät oikeille paikoille. Paikkamme ovat siis katsomossa. Kentällä olisi tietenkin ollut parempi olla mutta en valita. Pääasia että olen nyt täällä odottamassa lempibändini keikkaa.

Hetken istumme ja keskustelemme asioista mitä nyt sattuu mieleen juolahtamaan, kunnes halli pimenee. Lavalle syttyy valot ja Indican Jonsun kaunis ääni alkaa laulamaan. Indica on siis lämppärinä. Tykkään kyseisestä bändistä mutta hieman on veikeä valinta Nightwishin lämppäriksi. Tytöt soittavat ihan hyvin vaikka pidän kyllä enemmän Indican klubikeikoista joissa Jonsu on parhaimmillaan ja osaa ottaa yleisön mukaan. Parhainta antia Indican keikassa (Jonsun ulkonäön lisäksi) on Kate Bush coveri. Jonsu laulaa sen todella kauniisti vaikkei ehkä mikään helpoin biisi olekaan. Reilun puolen tunnin keikan jälkeen lavan täyttää roudarit jotka valmistelevat illan pääesiintyvän välineet kuntoon.

Odotus tuntuu pitkältä. Tuntuu kuin keikka ei ala koskaan. Viimein odottaminen palkitaan. Lava pimenee ja taustanauha alkaa pyörimään. Lavalle alkaa ilmestymään soittajia toisen perään ja kun kaikki ovat valmiita alkaa itse show. Bye bye beautiful kajahtaa ilmoille ja minä olen myyty. Illan mittaan saan kuulla paljon hyviä biisejä. Eihän Nightwishillä kyllä huonoja biisejä olekaan. Ja hyvin tuntui luonnistuvan uudelta laulajalta vanhatkin biisit ja muutenkin lavalla tuntui osaavan homman.

Ennenkuin huomaankaan on jo bändin "viimeisen" biisin aika. Sen jälkeen lava taas tyhjenee hetkeksi mutta yleisö tietää ettei show ole vielä ohi. Encore vielä. 7 Days to the wolves aloittaa encoren ja sitten vanha kunnon Wishmaster. Loppuun vielä poikamiesten biisi Wish I Had An Angel ja sitten on illan show ohi. Äkkiä se aika meni. Haluaisin heti päästä uudelleen noin hyvää musiikkia kuulemaan.

Olen siis iltaan äärimmäisen tyytyväinen. Oli mukava kun oli vielä kaikenlaisia pommeja ja raketteja sun muuta härpäkkäitä höystämässä keikkaa. Mitään en oikeastaan jäänyt kaipaamaan. Tietenkin jos pakko jotain on keksiä niin olisihan se ollut kiva nähdä Jonsu laulamassa Nightwishin kanssa Erämaan viimeistä. Hieman ehkä yllätti että sitä emme päässeet näkemään. Ja tietenkin Akkikihin olisi ollut kiva törmätä kun kerran saman katon alla olimme.

Kiitos kivasta illasta Nightwish!

P.S. On se hyvä että käyn keikoilla niin ei aina tarvitse valittaa tänne blogille elämää.

Ilta lähenee tunti tunnilta...

Eilen sitten vietimme kroonisten kanssa pikkujouluja. Niistä ehkä poikamiesten blogilla lisää sitten myöhemmin. Sanotaan vaan että pipareita syötiin (tein komean hirttoköysi piparin mutta söin sen jo niin en saa kuvaa tänne) ja glögiä juotiin tonttulakit päässä ja joululauluja kuunnellen. Lahjat jaettiin. Lahjaksi sain pari kirjaa (Petturin testamentti ja Nettiansa), kertakäyttö hengitysuojaimia, kampauskirjasen, koiranruokakupin, hubbabubba purkkaa ja sitten todellisen yllätyksen. Velipoika osti sellaisen mitä oikeasti olen mielinyt. Kaija Koon joululevyn. Kiitos siitä.

Käytiin me vielä baarissa ja ei kyllä ollut taas minun paikka se. Olenko minä vaan niin tylsä ja tyhmä ihminen kun en tykkää baarielämästä. Ehkä jos joisin niin ymmärtäisin paremmin. Tietenkin se riippuu aina porukasta. Luokkakavereiden kanssa on kyllä ihan hauskaa silloin harvoin kun jossain käymme. Ja keikalla käynti on taas aivan eri lukunsa.

Tänään nukuimme pitkään ja pidimme poikamiesten kokouksen. Kebabilla kävimme ja nyt porukka lähti omille teilleen ja rauha palasi kämppään.

Ja enää puhutaan tunneista kun pääsen nauttimaan pitkästä aikaa Nightwishin keikasta. Perhoset vatsassa vain kasvavat. Mitään muuta bändiä en koskaan odota niin paljon näkeväni kuin Nightwishiä. Olenhan sitä lukion alusta asti kuunnellut ja jäänyt todella koukkuun. Mutta en nyt ala kehumaan tämän enempää. Keikan jälkeen todennäköisesti tulee aiheeseen liittyvä teksti.

Humppa Soi: Nightwish: The Poet And The Pendulum
Humpastalainattua:
"You live long enough to hear the sound of guns,
long enough to find yourself screaming every night,
long enough to see your friends betray you."


perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Millainen sitten oikeasti olen

Tänään sitten alkoi joululoma suurimmalla osalla meidän luokkaa. Aamulla oli tentti ja sen jälkeen tutortunti jossa vain puhuttiin siitä miten syksy oli helppo ja kevät tulee olemaan vaikea. Onneksi on noita rästitenttejä sen verran keväällekin vielä että saan kunnolla sitten taas hajoilla. Ja se aamuinen tentti tuntui menevän aluksi ihan kohtalaisesti mutta sitten oli monivalintoja joissa vääristä vastauksista tulee miinuspisteitä ja kun arpomiseksi se meni niin voi mennä jopa miinuksen puolelle pisteet. Ja 14.1 aletaan varmaankin jo suunnittelemaan päättötyötä. Hyvähän se on kahta vuotta ennen valmistumista (minulla menee varmaan useampikin vuosi) aloittaa. Ei paljon kiinnostaisi. Mutta se on kevään huolia se. Nyt en kyllä mieti kouluhommia. Paitsi sitten sunnuntaina voisin alkaa valmistautumaan tiistain tentiin.

Tänään sitten olisi luvassa kauan suunnittelemamme Kroonisten Poikamiesten pikkujoulut ja tänne taitaa päästäkin kaikki jäsenet paitsi Emeritus. Kyllähän tänne sopii. Pipareita en sitten saanut aikaiseksi tehdä enkä mitään muutakaan jouluherkkuja. Jotenkin ollut niin kauhean kiireinen viikko. Jos hakis vaan kaupasta pipareita ja glögiä.

Ja tässä sitten oikeat vastaukset noihin minua koskeviin kysymyksiin. Tai oikeat ja oikeat. Enhän minä itseäni tunne.

1. No siis töitähän minä en tee mutta opiskelun kaikki kyllä tiesivät. Siitähän minä aina täällä manailenkin joten ei yllättänyt.

2. Tukan väri kanssa osui aika hyvin kohdilleen. Tumman ruskeathan nämä kiharat on. Ja kyllä nämä Tiina nyt saavat kasvaa kun kerran uhkasin etten leikkaa ennen kuin saan naisen.

3. Epämääräisen vihreät ovat silmäni. Ei siis niin komean vihreät kuin Akkikilla. Aika moni veikkasi sinisiä. Olenko minä niin sinisilmäinen?

4. Asumismuotonikin tunsitte ja moni tiesi senkin että Kalevassahan minä asustelen säpinäsähkisserkkuni kanssa tilavassa yksiössä.

5. Pituus liippasi monella lähellä. Minja ja Sirenita osuivat lähimmäksi. Olen 180 cm ainakin viimeksi kun mitattiin.

6. No tyylistäni en osaa itsekään mitään sanoa. Aika tylsä olen pukeutumisen suhteen. Ja pipon moni mainitsi. No kyllä minä talvella pipoa pidän kun ulkosalla olen mutta en itseäni kyllä laskisi mitenkään erityisen pipoisaksi. Tietenkin se kuuluu tuohon profiilikuvani itsesäälihahmoon, joten siitäköhän sen olitte keksineet?

7. Perusluonteenpiirteen tiedätte kai parhaiten te. Vai että pohdiskeleva tunneihminen (no ehkä vähän) , mulukku (vain "kavereille"), kohtelias (pyrin ainakin olemaan), välittävä (kyllä joo), tunteellinen (on minulla tunteet), säälittävä (enemmän vielä itsesäälittävä), laiska (todellakin, vaikka töissä minua on ahkeraksikin haukuttu) ja luotettava (kyllä minä pyrin olemaan mahdollisimman luotettava, joskus kyllä unohtelen asioita joita olen luvannut).

Oli kyllä hauska lukea millaisena minua pidätte. Kiitos vastanneille. Olikohan minulla vielä jotain asiaa. Ei kai.

Humppa Soi: Musta Joutsen: Nyt kun minua jätetään
Humpastalainattua: "Kun ei ole mitään tänään, ei ole sitä huomennakaan"

P.S. On muuten hyvä bändi tuo Musta Joutsen. Täytyy varmaan ostaa sen levy kun se ensi kuussa julkaistaan.

P.P.S Enää yksi yö...

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Vaihtelu vuoksi lukijoita vaivaan

Sirenitalta tämän haasteen löysin ja laitan nyt teidät jotka kehtaatte myöntää tätä lukevanne vastaamaan seuraaviin kysymyksiin. Eli millaiseksi kuvittelette minut? Nämä on kyllä vähän liian helppoja kun olen kaiken varmaan itsestäni jo täällä kertonut, mutta mitä sitten.

1) Mitä luulet, että teen työkseni (tai millä alalla)?

2) Minkävärinen tukka mulla on?

3) Entä silmät?

4) Miten asun?

5) Kuinka pitkä olen?

6) Tyylini on?

7) Yksi perusluonteenpiirre?

Laita haaste neljälle eteenpäin.

En jaksa miettiä ketä haastelisin. Se on aina niin vaikeata. Napatkaa rohkeasti vaan jos haluatte.

Ja nyt jos vielä yrittäisi siihen tenttiin lukea. Että voikin ottaa koville. Olo on ehkä hieman kumminkin kohentunut.

Humppa Soi: anthony Parviainen: Kun joulu on
Humpastalainattua: "Kun maas on hanki ja järvet jäässä" (Oliskin...)

"Jylhä on kauneus ja ääretön yksinäisyys"

Tein ehkä tyhmästi kun aamulla kävin kaupungilla ostamassa kroonisille poikamiehille pikkujoululahjat. Itselleni mukaan tarttui Nightwishin sinkku Erämaan viimeinen, Megadethin Cryptic Writings ja Hyvää joulua kirvesvartta levyt. Ja sieltä palattuani postiluukusta napsahti vielä uusin Soundi ja sen mukana Soundi-CD. Miten ihmeessä minä nyt saan itsestäni irti että lukisin huomiseen tenttiin?

Flunssakin taitaa sitten oikeasti iskeä. Kurkku ollu koko viime yön ja tämän päivän kipeänä. Ja muutenkin väsynyt olo. Kunhan nyt lauantaina olisi sen verran kunnossa että saa itsensä raahattua Nightwishin keikalle. No sinne mennään vaikka mikä olisi. On sitä niin odotettu.

Humppa Soi: Musta Joutsen: Jossakin on vikaa
Humpastalainattua:
"Jossakin on vikaa, lehmää ja sikaa meidän kotona huudetaan
Kaikki helvetin hullut ja saatanan sairaat meillä kyllä tunnetaan."

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

"It's hard for me to love myself right now"

Väsytti taas nousta aamulla. Kouluun matelin. Tunti alkoi 8.30 ja aloitimme kokeen palautuksen. Kokeita palautettiin ja minähän sen kokeeni viimeisenä sain eteeni. Kaksi koetta. Molemmista kirkastakin kirkkaampi nolla. Ei se hirveästi yllättänyt mutta vituttihan se silti. Opettaja vielä totesi siinä ensimmäistä koetta läpikäydessämme että yksi on saanut vitosen. (Onnea sille!) Ja vastaavasti kaksi ovat kyllä sitten saaneet hylätyn. Koko luokka kääntyi sen kuultuaan minua katsomaan. Mistähän arvasivat että minä olen toinen niistä? Toisesta kokeesta ei sitten kukaan vitosta tainnut saadakaan, mutta ykkösiäkään ei ollut yhtään. Ja vain yksi hylsy. Olen pohjalla yksin. Hienoa.

Opettaja halusi vielä keskustella kanssani asiasta ja kyseli että mistä nyt kiikastaa kun kokeet menevät huonosti. Mitä minä siihen osaan sanoa. Ei kai sille voi suoraan sanoa että kun olen niin paska ja laiska ihminen jota ei kiinnosta mikään niin onko se mikään ihme ettei ihan putkeen mene. Olo oli vähän kuin siinä Kummeli-sketsissä jossa sille betoniäijälle soitetaan ja se vastailee vaan joo, joo, joo ja lopuksi: Asia kunnossa. Sen jälkeen vasta purkaa hermot heittelemällä toimistotarvikkeita. Minä pidin hermoni kyllä vähän vielä paremmin enkä alkanut heittelemään kansioita ja papereita ympäri luokkaa. Olisihan sekin tietenkin ollut vähän vaihtelua.

Ja keväälle suunniteltiin siinä vielä jotain opetusharjoittelua. Miten sitä voi toisille mitään opettaa kun ei itseäkään saa oppimaan mitään. Alkoi jo vituttamaan koko ensi kevät.

Ja näillä iloisilla mielin nyt sitten neljältä uusintaan. Vielä olisi kyllä aikaa lukea mutta voitte kyllä rivien välistä päätellä miten korkealla motivaationi taas on.

Humppa Soi: Inkubus Sukkubus: All Along The Crooked Way
Humpastalainattua:
" Young man, hang your head and cry
Its time to suffer, time to die
Abandon you the dreams of youth
Abandon love, hope and truth!"

Koulussaopittua: Mikähän kiero vitsi tämäkin osio aina on kun en siellä mitään koskaan oikeasti opi.

Iltalisäys:

Uusinta meni niin etten osaa sanoa siitä yhtään mitään. On siinä se mahdollisuus että läpikin menee. Sain siihen luettua vielä ennen koetta kun kaveri tuli vähän potkimaan persiille. Ja tilastotieteen numerokin oli ilmaantunut Winhaan. Kakkonen napsahti eli puhtaasti läpi. Sitä kyllä osasin odottaakin. Enää ei muuten vituta niin paljon kuin tuossa päivällä. Ja kohta saunomaan ja leffaa katsomaan kavereiden kanssa.


tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Huomenna tentti, ei jaksais lukea

Eilisen seikkailun väsyttämänä koulussa oli aika horrosmainen olotila. En oikein tajunnut mitä edes teimme siellä. Jotain monitorien kirkkautta kai tarkastelimme. Syömässä kävin ja jossain glögi/pipari tarjoilussa.
Huomenna olisi sitten tentti ja siihen olisi tarkoitus mennä kaverin luokse lueskelemaan. Huomenna on myös tentin (95% varmuudella hylsy) palautus. Eipä tässä kai muuta. Vastataan tähän loppuun vielä haasteeseen jolla minua heitettiin.

Katso mahdollisimman tuoretta kuittiasi ja kerro mitä olet ostanut.

Kuittia ei ole tallessa joten muistelen.

1 pss ranskalaisia
1 pkt lihapullia
1,5 l rasvatonta maitoa
1 plo ketsuppia

Kerro tämän jälkeen kuitin päiväys ja kellonaika

Tätäkään en voi tarkistaa.
10.12. n. klo 17.20

Kerro sitten asia, minkä unohdit ostaa. Jos et unohtanut mitään, kerro tuote jonka olisit halunnut ostaa.

En unohtanut ihme kyllä mitään eikä oikein mitään muuta tehnyt mieli edes ostaa. Kerran kyllä kävin maitoa ostamassa niin että unohdin maidon.

Kerro vielä edellisestä postauksestasi lause, joka ei liity mitenkään aiempaan.

Kerrankin ilta josta en valita yhtään.

Kerro kaiken jälkeen vielä, mitä pidit tästä meemistä:

Ei paha.

Haasta tähän meemiin neljä ihmistä.

Elean, Sirenita, Jensku, Keksi (En ole kyllä varma joko on ehditty haastaa.)

Humppa Soi: Turisas: The Land Of Hope And Glory
Humpastalainattua: "Lai, lai, lai..."

Koulussaopittua: Epäselvät muistiinpanot eivät helpota opiskelemista.

Perfect Gentlemans in Tampere

Kello 18.00 lähdin kämpiltäni kävelemään keskustaan päin. Kello 18.15 vai oliko se 18.20 huomasin komean rekan Klubin pihassa. Helloween paistoi kyljessä kissan kokoisilla kirjaimilla. Puoli seitsemältä pienen jonottamisen jälkeen jo seisoinkin lavan edessä tai en nyt ihan edessä vaan siinä ehkä 5-10 metrin päässä lavasta Gamma Ray tai Helloween paitoihin pukeutuneen joukon keskellä. Lavalla luki Axxis ja pianhan lava täyttyikin saksalaisista nahkahousuista ja yhdestä naisesta. Bändi veti kovaa ja korkealta ja erityisesti duetto Take My Hand iski meikäläiseen. Hyvin bändi sai lämmitettyä yleisön ja olivat oikein suomeakin opetelleet, tosin paperista lunttasivat.
Axxiksen lopetettua lavalla kävi hetken tohina kun rummut ja muut kannettiin pois ja niiden takaa paljastui seuraavan bändin varusteet. Axxis taustakangas laski ja takaa paljastui Gamma Ray. Yllättävän nopeasti Hansen kavereineen pääsikin jo aloittelemaan ja vaikka Valey of the kingsiä ei kuulunut niin hyvän keikan vetivät. Tätä bändiä olikin mukava kuulla ja nähdä kun sitä olen lukioajoista asti kuunnellut.
Ja kun tämä huvi saatiin päätökseen oli vuorossa taas taustakankaan vaihto suurempaan ja tällä kertaa siinä luki Helloween. Järeästi lähti keikka käyntiin uusimman levyn Gambling with the devil introlla yhdistettynä vanhaan kunnon järkäle kappaleeseen Halloween. Muutenkin hittejä sateli Helloween faneille ihan riittävästi. Sole survivor, If I could fly, Dr Stein... Mahtavaa. Ja soittivatpa toisenkin pitkän biisin. King for 1000 years. Yllättävä veto.
Oli rumpusooloa ja oli kaksikaulaista kitaraa. Kun ensimmäinen encore oli tyylikkäästi hoideltu mm. Perfect Gentleman kuorolaululla lava pimeni. Kauan ei tarvinnut odottaa kun lavalle nousikin suurin määrä saksalaisia hevareita mitä minä olen koskaan nähnyt. Gamma Rayn pojat liittyivät Helloweeniin ja soittivat kaksi biisiä. Future world ja illan kohokohdan I Want Out. Neljä kitaraa ja kaksi bassoa. Mikäs sen parempaa.

Kaiken kaikkiaan täydellinen keikka ilta. Säpinää ei tietenkään ollut enkä sitä kyllä kaivannutkaan kun oli niin mahtavaa musiikkia. Kerrankin ilta josta en valita yhtään. Seuraava onkin sitten jo lauantaina.

Humppa Soi: Helloween: If I could fly
Humpastalainattua: "Once more..."

P.S. Henu, vastaan haasteeseen huomenna. Jos kokeeseen lukemiselta ehdin.

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Ajan tappoa iltaa odotellessa.

Mimmun haasteeseen täytyy vastata ja kun koulukin alkaa vasta yhdeltä niin tässähän on aikaa.

1. Missä olit yläluokilla tet:ssä eli tutustumassa työelämään (jos et ole ollut, minne haluaisi/olisit halunnut mennä)?
- S-Market: Tavaroiden laittoa hyllyihin, helppoa ja ihan kivaa kun oli mukava porukka
- Ala-aste: Vanha ala-asteeni jossa oli kiva katsoa touhua toisesta näkökulmasta, pidin jotain tuntejakin japiilotin suunnistus rastit niin etten itsekään enää kaikkia löytänyt.
- Joku ruokapaikka/kahvila: Kukaan työntekijöistä ei tiennyt että olin sinne tulossa, kun aamulla sinne ilmaannuin. Pomo oli unohtanut sanoa. Ruokaa tein yms. Tykkäsin.

2. Mitä olet viskannut ikkunasta ulos viimeksi?
- En kyllä muista. Olisinkohan jonkun roskan.

3. Jos kaverisi pudottaa yhteisellä kävelyretkellänne (roska)paperin maahan, mitä teet?
a) nostan paperin maasta ja vien roskiin/pistän taskuun
b) huomautan kaverille roskaamisesta ja oletan hänen nostavan roskan itse
c) näen kyllä roskan, mutta en sanoa asiasta mitään
d) en kiinnitä asiaan minkäänlaista huomiota
- c

4. Oletko koskaan pyytänyt oven taaksesi ilmestyneitä uskonnonjulistajia peremmälle keskustelemaan asiasta?
- Ei ole käynyt, enkä kyllä pyytäisikään.

5. Puhelin soi, vastaat ja siellä on lehdenmyyjä. Et halua tilata mitään. Mitä teet?
- Sanon etten ole kiinnostunut. Olen yleensä kohtelias puhelinmyyjille. Työtäänhän nekin tekevät. Ja jos kyseessä on naismyyjä niin onhan se kiva että edes joskus joku nainen soittaa minulle.

6. Oletko koskaan katsonut tarkoituksella muualle kun näet kadulla tutun vastaantulijan? Miksi?
- Olen ehkä voinutkin, jos en ole halunnut alkaa jauhamaan paskaa. Yleensä en käännä katsettani.

7. Mikä oli suosikkilelusi lapsena?
- Legoilla leikittiin kovasti.

8. Jos sattuisit ensimmäisenä onnettomuuspaikalle, osaisitko toimia eli oletko ensiaputaitoinen?
- On minulla EA kakkonen joka menee kohta vanhaksi ja olen minä ensiapuhommia aika paljon käynyt läpi mutta tositilanteessa voisi mennä sormi suuhun.

9. Milloin olet viimeksi pelännyt? Mitä ja miksi?
- "Illan tullen pelottaa, ei ole ketään kelle soittaa."

10. Antaisitko lapsellesi patronyymin (esim. Mikonpoika) tai matronyynin (esim. Hannantytär) nimeksi?
- Ei ihan heti tulisi mieleen ultimuksenpoika.

11. Nimeä yksi (ja vain yksi) artisti/yhtye, jonka keikalle haluaisit päästä riippumatta siitä onko se fyysisesti tai ajallisesti mahdollista.
- The Pogues, Kaupunginorkesteri, System Of A Down... Yllättävän paljon olen kyllä nähnyt omia suosikkejani.

12. Piirre, joka muissa ihmisissä alkaisi ärsyttää sinua, mikäli olisit BB-talon tapaan pakotettu asumaan useamman ihmisen kanssa samassa talossa ilman mahdollisuutta poistua ulkomaailmaan.
- Se ärsyttävä vauhkoaminen kun jotain tapahtuu.

13. Jos perustaisit lehden, minkälaisen lehden ja kenelle se olisi suunnattu?
- Musiikkilehti kaikille jotka tykkäävät Kaija Koosta ja saksalaisesta nahkahousuheavystä.

14. Onko sinulla omaa suosikkimukia, josta tykkäät juoda kahvisi/ teesi/mehusi/vetesi? Jos on, niin minkälainen?
- Kotona mörkömuki, täällä tulee juotua samanlaisesta mukista missä ei ole mitään kuvaa.

15. Jos hankkisit seinäkalenterin tulevalle vuodelle, minkälaisia kuvia siinä olisi?
- Synkkiä mutta kauniita.

16. Jos tähänastisesta elämästäsi tehtäisiin näytelmä/elokuva, olisiko se tyyliltään
a) komedia
b) tragedia
c) draama
d) scifi
e) kauhu
f) jotain muuta, mikä?

- Sysimusta komedia

17. 'Omena päivässä pitää lääkärin loitolla'. Jos mikä tahansa syötävä pystyisi samaan ja sen syöminen olisi välttämätöntä, minkä haluaisit sen olevan ts. mitä pystyisit syömään jokaisena elämäsi päivänä?
- Leipä vois olla kyllä sellainen mitä joka päivä tulee muutenkin syötyä.

18. Aloitatko koskaan selvinpäin spontaanisti keskustelua tuntemattoman ihmisen kanssa esimerkiksi bussissa tai kaupassa?
- Ei kai sitä nyt uskalla. Tietenkin jos joku alkaa minulle puhumaan niin kyllä vastailen ja voi keskustelu syntyäkin.

19. Postiluukustasi tulee naapurille tarkoitettu kirje/paketti. Mietitkö edes pienen hetken avaavasi postin ja pitäväsi sisällön itselläsi?
- En.

20. Loton täysosuma pamahtaa kohdallesi, kenelle kerrot asiasta ensimmäisenä?
- Manniselle. Yhteinen lotto kun meillä on vetämässä. Muille varmaan kertoisin jotenkin karulla tavalla. Esim. ostaisin joululahjaksi jotain törkeän kallista.

21. Oletko koskaan luntannut kokeessa? Missä ja miksi?
- En taida olla, paitsi ranskan sanakokeessa lunttasin kirjasta kun opettaja lähti luokasta ulos puhumaan kännykkään. Muutkin tekivät niin.

22. Mitä toivoisit ihmiselle tapahtuvan kuoleman hetkellä ja sen jälkeen?
- Kuolema saisi olla miellyttävä kokemus ja toivottavasti sen jälkeen elämä jatkuu jossain muodossa.

23. Mitkä seuraavista luokittelisit urheiluksi:
[ ]formula 1 (En voi sietää, siksi en edes urheiluksi tätä sano)
[ ]shakki (Sama kuin pelaisi lautapelejä)
[ ]metsästys (Harrastus siinä missä kalastus, ei tästä pitäisi kisata)
[x]golf (Rikkaiden urheilua, olisi kyllä hauska joskus kokeilla)
[ ]tikanheitto (Kärnäurheilua)
[x]kouluratsastus (Onko tämä sitä missä hypitään hevosilla?)
[ ]trampoliinihypyt (Ei ainakaan pelkkä huvikseen hyppely)
[ ]biljardi (Tätä olisi pitkästä aikaa kiva kokeilla)
[ ]agility (Mikähän tämäkin taas oli?)
[ ]cheerleading (Ihan kivan näköistähän tämä on)
[ ]laskuvarjohyppy (Mieluummin tätä kokeilisin kuin benji hyppyä)
[ ]parkour (Siis mikä? Puisto meidän?)

24. Jos julistettaisiin valtakunnallinen yhden värin päivä, jolloin kaikkien kansalaisten tulisi yhtenä päivänä vuodessa pukeutua aina tiettyyn väriin, mikä väri se olisi ja minä päivänä tämä tapahtuisi?
- 30.9 ja musta. Siinä olisi synttärin viettoon vähän asennetta.

25. Miten reagoisit, jos kadulla sinulle tuntematon henkilö sanoisi sinulle englanniksi 'Excuse me, could you tell me the way to the railway station? I seem to be lost.'?
- Menisin lukkoon ja sönköttäisin jotain huonolla englannin taidollani. Näin on käynytkin.

Ja heitän haasteen eteenpäin Inalle.

Humppa Soi: Gamma Ray: Spiritual Dictator
Humpastalainattua: "You're suffering from pain to clean up your karma."

P.S. Illalla Gamma Ray ja Helloween!!!

sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

"Kuka uskaltaa helmen sukeltaa?"

Kaikkia varmaan kiinnostaa mitä olen nyt tehnyt kun en tänne ole moneen päivään kirjoittanut.

Keskiviikkona söin karjalanpiirakoita.

Torstaina hain Mannisen kanssa velipojan Seinäjoelta. En katsonut linnan juhlia enkä tuntemattomia sotilaita.

Perjantaina kuvasimme uutta projektiamme josta lisää ehkä joskus Karu Productionsin blogille. Sen verran voin paljastaa että hirttoköyttä siinä kaulaan sovittelin. Päivän päätteeksi savusaunoilimme pimeydessä.

Lauantaina maasaunan pohjaa rakensimme.

Tänään velipojan synttärikakkua maistelimme hieman ennakkoon.

Ja tietenkin ryvin itsesäälissä.

Ja nyt olen täällä taas blogimaailman kiusana. Anteeksi.

Humppa Soi: Aknestik: Kaunis kuin kevätpäivä
Humpastalainattua: "Jos haluat tuu, tuu, tuu. Älä jää menneitä miettimään."

Kotonakuultua: "Silloin on miehessä vikaa jos ei naista saa."

P.S. Kroonisten Poikamiesten blogille voin illan mittaan paljastaa mitä olen taas heikkouksissani luvannut.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Se on loppu nyt!

Mikä on loppu? Koulu? Yksinäisyys? Itsesäälin kanssa peuhaaminen? Maito jääkaapista? Kaikki?

Ei vaan tämä viikkoni täällä Tampereella. Kunhan sähkis kolmen pintaan tulee koulusta niin karistamme Tampereen pölyt jaloistamme. Ja mikä parasta. Jos kaikki menee hyvin niin kotona Karstulassa odottaa tuoreet ja lämpimät karjalanpiirakat. Niitä olenkin kaivannut.

Palailen tänne luultavasti Seinäjoen kautta sunnuntaina.

Hyvää itsenäisyyspäivää ja viikonloppua ja kaikkea muutakin.

Humppa Soi: Helloween: As long as I fall
Humpastalainattua:
"As Long As I Fall
I don´t hit the ground"

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Muistoja, muistoja vain...

Keksi haastoi joten minähän vastaan.

Säännöt:

- Tässä on lueteltu 15 (nyt jo 20) sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.
- Jos juuri siitä sanasta ei tule mieleen mitään, niin kerro jostain siihen läheisesti liittyvästä asiasta.
- Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen paljon juttuja.
- Lopuksi: keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele siihenkin sanaan liittyviä lapsuuden tapahtumia.

1. Kampa
Mikä se on? Kampaan olen käyttänyt vain kun olen juhliin mennyt. Yleensä minulla onkin niin lyhyet hiukset ettei kampaa tarvitse ja nyt sitten kun pehko kasvaa (niin kuin nyt) se menee niin kiharaan ettei siinä kampa paljon auta. Aamukampa kyllä tuli intissä tutuksi. Oli se hienoa joka aamu katkaista yksi piikki kunnes vihdoin koitti se aamu että viimeisenkin sai katkaista.

2. Lintu
Lintuja olen pienestä pitäen jonkun verran seurannut ja tunnistankin yleisimmät. Talvisin kotona on kiva seurata lintulaudan elämää. Ja kuovin ääni rannassa kuuluu kesään.

3. Meri/Järvi
Järven rannalla olen asunut lapsuuteni ja siihen järvimaisemaan jotenkin tottui eikä huomaakaan miten komea se on vaikka pienihän se järvi onkin.
Merestä muistuu armeija ajat mieleen. Yksi kauneimpia maisemia mitä olen nähnyt oli kun aurinko laski Lohtajan rannikolla merelle. Se hetki jäi ehkä parhaiten armeijasta mieleen. Kaunista.

4. Kitara
Kitara ei herätä muistoja. Kitaran tiluttelua kyllä kuuntelen mielelläni. En ole koskaan opetellut kitaran soittoa eikä se hirveästi ole kiinnostanut. Toisinaan kyllä miettii että olisi se hienoa jos osaisi sitä soittaa, mutta toisaalta ei minun kärsivällisyys riitä opettelemaan. Olenkin ihan tyytyväinen pelkästään kitaran kuunteluun.

5. Kello
Pitkään minulla oli aina kello ranteessa. Vaikkakin kaikki väittivät että pidin sitä väärässä kädessä. Nyt en ole moneen vuoteen omistanut kelloa.

6. Oksentaminen
Yksi inhottavimmista asioista mitä tiedän. Lapsuuden jälkeen en onneksi ole oksentanut. Inhoan myös katsoa/kuunnella toisten oksentamista. Keltaista jaffaa join aina lapsena oksennustaudissa.

7.Mummo
Mummoihin on ollut aina hyvät välit. Toinen mummo oli itsestään selvyys ja erittäin läheinen kun asui seinän takana. Asuu kyllä vieläkin. Ei siis täällä Tampereella vaan Karstulassa. Toisesta mummosta tulee mieleen hänen huikeat tarjoilut ja etenkin letut. Niin ja sen seinäntaus mummon karjalanpiirakat. Ai jai. Parasta mitä tiedän.


8. Kirja
Vaikka opin lukemaan ennen kouluun lähtöä en lapsena paljoakaan lukenut. Jossain vaiheessa innostuin lukemaan Stephen Kingiä ja kyllä sen melkein koko tuotanto onkin kahlattu läpi. Ainakin kaikki mitä Karstulan kirjastosta löysin. Olen kyllä äärimmäisen hidas lukemaan.

9. Pipo
Kyllähän talvella pipo pitää päässä olla. Ainakin pulkkamäessä.

10. Matematiikka eli laskento
Ollut suhteellisen helppoa peruskoulussa. Tykkäsinkin jopa siitä. Lukioon en kyllä jaksanut pitkää matikkaa valita vaikka oli ihan siinä ja siinä saanko päättötokariin kympin vai ysin. Ysin sain. Muutaman kerran sain kyllä lukiossa kuulla miksen valinnut pitkää matikkaa.

11. Metsä
Joskus lapsena kävimme useinkin vanhempien kanssa metsässä retkellä. Oli ne ihan kivoja retkiä. Ja kyllä velipojan kanssa paljon leikittiin metsässä. Nykyisin tykkään samoilla metsässä yksinäni. Saa rauhassa rypeä.

12. Ukkonen
Lapsenakin tykkäsin ukkosesta. Pitkään aikaan ei olekaan kunnon ukkosta ollut. On se hienoa kun luonto oikein näyttää mahtiaan.

13. Hiukset
En ole koskaan paljon hiuksiani miettinyt. Mitä vanhemmaksi tulen niin sitä enemmän tuntuu vaan menemään kiharaan.

14.Sisko/veli - valitse toinen
Isoveljen kanssa leikittiin lapsena paljon eikä todellakaan usein tapeltu. Aina on ollut hyvät välit.
Pikkusisko on kymmenen vuotta minua nuorempia ja erittäin tärkeä minulle ollut aina. Aika samanluontoinen kuin minä.

15. Ikkuna
Ei herätä muistoja. Salainen ikkuna on hyvä elokuva. Ikkunointi liittyy jotenkin digitaaliseen röntgenkuvaukseen.

16. Kalenteri
En ole kova kalenteria käyttämään. Seinäkalenterikin vaan roikkuu seinällä sitä harvoin edes katsoen.

17. Puuro
Puurosta en tykkää. Syön jos on pakko tai kohteliasuudesta jos tarjotaan. Se oli ihan kauheaa kun lapsena joutui jossain kylässä puuroa syömään.

18. Harmoni/piano
Harmoniasta en tiedä. Pianon äänestä tykkään ja nyt kun pikkusisko osaa jo soittaa ihan hyvin niin aina pyydän sitä soittelemaan kaikkea. Esim. Vanhojapoikia viiksekkäitä.

19. Kastemato
Kastemadoista tulee mieleen omenapuiden perusrunkojen istuttaminen. Siellä niitä matoja mönki.

20. Videokamera
Tämä vehje tuli kavereideni ja minun elämääni lukion lopulla kun teimme äidinkielen esitelmän koulun kameralla. Siitä tuli järkyttävä söhellys. Opettaja kuitenkin tykkäsi ja saimme ensimmäisen kerran ryhmätyöstä kympin. Ylioppilasrahoilla sitten ostin oman kameran ja siitä lähtien varsinkin Mannisen kanssa olemme kuvailleet kaikkea. Siinä on tekemisen iloa kun yrittää tehdä omia elokuvia.

Siinä se sitten oli. Olen huono muistelemaan. Tuntuu ettei minulla ole mitään muistelemisen arvoista.

Minä haastan Josen ja Akkikin tähän.

Tänään ei sitten olekaan mitään ihmeitä taas tapahtunut. Koulussa kävin ja kaupungilla ostamassa joululahjat. Ei taida enää oikein olla mitään ostettavaa. Ja veronpalautuksista ja opintotuesta jäi vielä vähän elämiseenkin rahaa.

Humppa Soi: Ruoska: Alistaja
Humpastalainattua:
" En ole ihminen; olen orja hybridi-mekaaninen!
Joka vihaa rakastaa, joka rakkautta vihaa!"

Koulussaopittua: Yksin pimiössä on hieno olla tietämättä mitä tehdä.

maanantaina, joulukuuta 03, 2007

On taas joulu kaukana

Kieltämättä taas tuntuu tämän röntgenhoitajanopiskelijan taru siltä ettei se kauan enää kestä. Tentti ei mennyt ihan putkeen. Taaskaan. Alan jo väsymään tähän. Tiedän etten lukenut kuin kerran alueen läpi mutta kun aihekin oli sitä samaa mitä on täällä jo vuoden päivät opiskeltu niin olisihan nyt pitänyt edes jotain osata vastata. Aivan varma hylsy tulossa. Ei uutta minulle. Jos oikein olen laskenut niin olen tässä reilun vuoden aikana 14 kertaa saanut kokeesta arvosanan nolla. Ei paljon naurata.

Tai naurakaa vaan.

No luovuttaa minä ainakin osaan. Kahden luokkalaisen kanssa taas kävimme verta luovuttelemassa ja minä olin ainoa jolta se onnistui. Harmi kun sitä ei voi tehdä ammatikseen.

Nyt väsyttää.

Humppa Soi: Klamydia: Megamarttyyri
Humppa Soi: "Kivittäkää mua!"

Koulussaopittua: Pipareita pitäisi varmaan alkaa joskus tekemään kun kerran piparkakkumuotinkin sain.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Nyt sytytämme kynttilän...

Vihdoin koitti rauha tännekin kun "kaverit" lähtivät junalla pohjoiseen. Sen ja ensimmäisen adventin kunniaksi voisikin vaikka yhden kynttilän sytyttää.

Jouluista tunnelmaa toki oli myös aamulla kun söimme pipareita ja joimme glögiä samalla katsoen jouluista elokuvaa Silent Night, Deadly Night. Elokuva oli kyllä jo niin huono että se oli jo hyvä.

Ja tässä nyt kirjoittamisen lomassa sitten söimmekin ja sytytimme yhden kynttilän. Kuunnellen Raskasta joulua. Kylläpäs nyt olemme joulumielellä.

Huomiseen kokeeseenkin sain luettua kertaalleen koealueen läpi. Vielä pitäisi kyllä lukea hieman lisää kun ei oikein asiat tuntuneet jäävän mieleen. Illalla sitten...

Ja erityisesti Tiinalle haluan omistaa seuraavan musiikkibattlen. Kertokaahan taas rakkaat lukijat kumpi parempi:



Kilpi - Kaaoksen kuningas



Kaija Koo - Kylmät kyyneleet (Pahoittelen huonoa videota mutta kun ei tuolta youtubesta oikein tahdo Kaija Koota löytyvän.)

Hyvää 1. adventtia!

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Ei kurjuutta kurjempaa

Mitäs tänään sitten olemme touhunneet.

Pizzaa tehtiin valmispohjista ja ylihän senkin taas vedin. Lihaisaa ja täyttävää se ainakin oli.

Ostin veljelleni jo synttäri- ja joululahjat. Jos loput lahjat ostelis jo ensi tai seuraavalla viikolla niin ei tarvitsisi niitä enää miettiä, voisi vain odotella joulua.

Pyykkiäkin peseskelin.

Velipoikakin tuli sitten tänne asustelemaan huomiseen asti ja nythän nuo pojat tuossa pokeria pelailevat. Minähän en sitä pelaa kun meni jo eilen taas hermot siihenkin peliin. Ei minusta pelimiestä saa.

Luin maanantain tenttiin hieman ja eihän siitä taas tullut yhtään mitään. Alkoi vaan väsyttämään ihan törkeästi.

Humppa Soi: Viikate: Orret
Humpastalainattua:
"Jälleennäkemisen toivossa
Puolella, toisella
vain jos on tilaa."

Viikate viuhui

Perinteisesti poikamiesten kanssa otimme taas säpinäkisan eli kenellä on vähiten säpinää vastakkaisen sukupuolen kanssa. Minähän sitten heti alkumetrillä jouduin alakynteen kun kaverini pyysi illanistujaisiin glögiä juomaan ja piparia syömään. Siellä sitten oli luokkakavereitani noin kourallinen ja kyllä siinä jotain kai minä niille sanoinkin. Pelasimme sanapeliä ja peli jäi hieman kesken mutta Team Ultimus oli vahvasti toiseksi viimeisenä kun poistuin takavasemmalle Viikatetteen keikalle. Siellä vedin ihan nollapelillä säpinät mutta kun vastassa oli niinkin kovia poikamiehiä kuin sähkis ja Manninen niin taisin hävitä kisan. No olenhan minä jo tottunut häviämään.

Itse keikasta sitten. En osaa tarpeeksi ylistää sitä että saisitte oikean kuvan siitä. Viikatteen pojat ovat lauteilla kuin kotonaan. Mahtavaa soitantaa ja välispiikit Viikatteelle tuttuun tapaan hieman pilke silmäkulmassa. Aiheet vaihtelivat aina Pepe Willbergistä taskubiljardiin. Ja kun mitään bileihmisiä emme ole niin suorinta päätä suunnistimme keikalta kämpille ja siksi nyt tässä koneen ääressä istun.

Ai niin. Sorruin taas ostamaan musiikkia. Viikatteen Marraskuun lauluja I ja II vinyylinä. Kaupan päälle sain myös hienon seinäkalenterin.

Humppa Soi: Viikate: Ei enkeleitä
Humpastalainattua: "Paha vaanii vaan ei vie."

Keikallakuultua: "Ne on pohjalaisia, siksi ne painivat."

P.S. Mitään karua ei sitten tapahtunutkaan, mutta onhan tässä vielä viikonloppua jäljellä.
generated by sloganizer.net