sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Kauneimmat joululaulut

Tampere 16.12.2007, Kalevan kirkko

Klo 16.08. Astelemme kaverini kanssa Kalevan kirkon pihaan. Ilma on viileä. Lunta kun vielä olisi niin tuntuisi jopa talvelta. Pihaan on kokoontunut jo kourallinen vanhuksia. Odottelemme hetken ja seuraamme liittyy yksi naispuolinen henkilö. Hänen kanssaan hieman juteltuamme seuraan liittyy toinen ja sitten kolmas ja sitten vielä neljäs kauniimman sukupuolen edustaja. Luokkakavereitamme kaikki. Pihalle pystytetyssä kojussa tarjotaan glögiä. Otamme tarjouksen vastaan ja ei se kyllä glögiltä maistu. Lähinnä kuumalta puolukkamehulta. Kyllä se silti lämmittää.

Klo 16.30. Siirrymme porukalla kirkon sisään ja istumme parhaille paikoille keskelle kirkkoa. Odottelemme siinä show alkua ja juttelemme niitä ja vähän näitä.

Klo 17.00. Show alkaa ja lavalla ensimmäiseksi naispappi puhuu hieman ja esittelee bändin. Sitten jo ensimmäiset laulut kajahtaakin ilmoille. Yleisö laulaa hyvin mukana ja sitä helpottaa kovasti laulujen sanat jotka jaettiin kun menimme kirkkoon. Välispiikit ovat tapahtumaan uskollisia ja jossain välissä kerättiin hieman rahaakin yleisöltä.

N. klo 16.50. Show päättyy kuin seinään ja porukka astelee ulos kirkosta. Laulut on laulettu ja seuraavaksi seurueemme jatkaa matkaa yhtä henkilöä pienempänä luokkakaverini kämpille jatkoille. Vuorossa on Shanghaita ja Aplhabettia. Shanghain voitin mutta Alphabetissä tulimme kaverini kanssa viimeisiksi. Glögiä siemailemme ja torttuja maistelemme. Tunnelma on ihan kiva. En edes tunne itseäni ulkopuoliseksi.

N. klo 22.25. Ilta on päättynyt ja porukka suunnistaa kukin omille teilleen. Joulut on toivoteltu ja seuraavan kerran näen todennäköisesti luokkalaisiani vasta ensi vuonna. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sillä tiistaina on vielä osalla luokkalaisistamme tentti.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä juuri tänään mietin, että pitäis varmaan käydä kuuntelemassa kirkossa kauneimpia joululauluja. En siis ole koskaan ollut. Ajattelin kyllä tuota Tuomiokirkkoa, se kun on jotenkin niin kaunis maalauksineen kaikkineen. Ehkä siellä edes saisi vähän sitä joulutunnelmaa aikaiseksi.

Niin ja tenttiinlukuintoa ja voimia kans!

Wille kirjoitti...

Kauneimmat joululaulut on kyllä jotenkin niin mukavat käydä kuuntelemassa ja laulamassa (lauluni on kyllä aivan kauheaa, onneksi sitä ei joukossa kuule). Lapsesta asti olen tainnut joka vuosi käydä siellä. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa täällä Tampereella.

Anonyymi kirjoitti...

En oo kans koskaan ollut kuuntelemassa, mutta uskon, että tykkäisin.. Tänä vuonna en kyllä kerkeä, mutta jospa ensi vuonna.

Wille kirjoitti...

Kehoitan käymään.

generated by sloganizer.net