sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Mitä on vuosi tuonut tullessaan tai pikemminkin vienyt mennessään

1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Söin pässin kiveksiä. Tuntuu että siitäkin olisi jo kauemmin kuin vuosi.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Näköjään olin luvannut kävellä 8000 askelta päivässä mutta sehän kaatui kun hukkasin askelmittarin. Tänä vuonna lupaan laihduttaa vappuun mennessä 10% painostani ja jos en onnistu niin olen kuukauden käyttämättä tietokonetta muuhun kuin kouluasioihin. Tämäkin on taas niitä poikamiesten kanssa keksimiä tyhmiä vetoja.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kaveri sai pojan. Jotenkin outoa että jollakin kaveriporukasta on jo jälkikasvua.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei kai.

5. Missä maissa kävit?
Virossa. En ollut aiemmin edes käynyt siellä.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2008, jota puuttui vuodesta 2007?
Vaikka lottovoiton.

7. Mitkä vuoden 2007 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
28.9. Tiedätte varmaan miksi.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Ne pässinkivekset.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Paluu poikamieheksi (en minä kyllä siitä itseäni kovasti edes syytä, en syytä ketään) ja koulunkäynnin alamäki ja harjoittelun väliin jättäminen ja Kelan lappujen kanssa sähläily ja...

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
En. Pieni flunssanpoikanen meinasi olla loppuvuodesta. Niin ja tosiaan minullahan oli selkäkipua kesän jälkeen. Ja sydänsärkyä syksyn jälkeen.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tietokoneen kajarit.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Demolition Man.

13. Kenen käytös masensi?
Itseni.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Levyihin ja keikkoihin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Kesän alkua muistaakseni odotin kovasti ja kyllähän kesä olikin mukava.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Klamydia: Tuska ja suru

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Surullisempi.

b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi tai yhtä köyhä kuin silloinkin.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Kouluun olisin saanut panostaa enemmän.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Rypenyt itsesäälissä.

20. Kuinka vietit joulua?
Kotona perheen parissa.

22. Rakastuitko vuonna 2007?
En. Päinvastoin.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei sellaisia tällä naamalla ja ujoudella, eikä kyllä muutenkaan oikein ole minun juttuni.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
House.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En vihaa. Paitsi itseäni välillä.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
En lukenut kyllä paljonkaan, jotain Kingiä ehkä. Ja luinkos minä sen twin peaks kirjan? Se oli hyvä.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Näitä löytöjä tulee koko ajan, ehkä Musta Joutsen. Tai sitten The Sounds josta olen edelleenkin Inalle kiitollinen.

28. Mitä halusit ja sait?
Nightwishin keikka.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Kestävää parisuhdetta.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Millers Crossing, Re-Animatorit, ja jotain muita Manniselta lainaamia.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Paskimmat synttärit ikinä vaikka kavereiden kanssa vietinkin. 22 vuotta täyttyi pari päivää vuoden suurimman shokin jälkeen.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Jos ei olisi käynyt niin kuin kävi.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2007?
Samaa tylsää arkista vaatetusta.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Olenko muka järjissäni?

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
En seuraa politiikkaa ja muutenkaan maailman menoa mitenkään aktiivisesti.

37. Ketä ikävöit?
Kyllä tiedätte. Joskus enemmän, joskus vähemmän.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Taidan olla Henun kanssa samoilla linjoilla. Blogituttu.


Olipas ihan jännä tehdä tämä. Ei kauheasti kyllä positiivista löydy vuodesta vaikka alkuvuosi olikin ihan kiva ja kesästä tykkäsin paljonkin. Toivottavasti ensi vuosi olisi hieman parempi.

Humppa Soi: Lihasade: Kaikki aina päättyy aikanaan
Humpastalainattua: "Oli niin tai sitten näin. Siitä muisto vain tuo jäi. Pian voimme nekin unohtaa"

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Next year is better! I hope...

Vaikka kyllähän niitä mukaviakin asioita joka vuoteen mahtuu.

Wille kirjoitti...

Ikävät asiat pitäisi tapahtua aina vuoden alussa ja hyvät asiat vuoden lopussa niin sitten kun sitä seuraavana vuonna taas miettii miten on vuosi mennyt niin muistaisi ne hyvät asiat paremmin. Toisaalta vuosi olisi kiva aloittaa hyvin.

Tiina kirjoitti...

Mietin tässä, että kumpi oli ensin muna vai kana, mutta sinähän se olet aloittanut bloggaamisen näköjään jo paaaaljon ennen minua.

(Ei varmaankaan tarvitse selittää kumpi meistä on muna ja kumpi kana. ;D)

Hyvinhän teillä alkaa ensi vuosi. Rakastuttekin ja kaikkea. :)

Wille kirjoitti...

Ei sitä paremmin voisi alkaakaan.

Ja niinhän se muna oli pystyssä jo kovasti ennen kanaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, niin paljon parempaa ens vuotta toivotan.

Mä muuten luulin, että olet niitä pässin kiveksiä jo paljon aiemmin maistellut... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin toivottelen täältä parempaa tulevaa vuotta!

Wille kirjoitti...

Kiitos samoin molemmille.

generated by sloganizer.net