Let it go

No en antanu mennä. Nimittäin John Smith Frozenin. Viikko sitten perjantaina vein lapset hoitoon/kouluun ja ajelin yksikseni kohti Jyväskylään. Matkalla Karstulassa vanhempien luona kahvitauko. Ajomatka oli ahdistava, kun auton talvirenkaat niin huonot ja jatkuvasti sai pelätä pysyykö tiellä. Lisäksi harrastin pitkästä aikaa musiikillista masokismia ja kuuntelin Erika Vikmanin levyn spotifysta. Aivan järkyttävää kuraahan se oli.

Jyväskylään saavuttuani menin aluksi hotelille joka oli hintansa väärti. Oli nimittäin halpa ja sen huomasi. Mutta ajoi asiansa ja oli lähellä keikkapaikkaa. Syömässä kävin mäkkärissä ennen kuin kello oli niin paljon, että pystyi menemään Jyväskylän paviljonkiin talvifestareille.

Koronapassin tarkistus, rannekkeen vaihto, narikka, turvatarkastus ja sitten tiskiltä lonkero niin olinkin jo valmis karkeloihin. Tässä hieman bändeistä:

One Desire

Itselle hieman vieraampi tuttavuus. Hyvin kuitenkin toimi festareiden aloittajana tällainen kasarivaikutteinen hevimusiikki. Samantyyppisesti yleensä John Smithin kesäfestaritkin alkavat.

Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus

No sitten olikin tuttua nostalgiaa. Muutama uudempi biisi, mutta pääpaino vanhoissa biiseissä ja hyvä niin. Eniten mieltä lämmitti Elegia ja varsinkin keikan lopettava Lintu. Tulipahan taas laulettua mukana.

Ensiferum

Yksi eniten odottamia bändejä näiltä festareilta. Eikä tarvinnut pettyä. Toki se harmittaa kun Netta Skog ei ole enää bändin mukana haitaria soittelemassa. Ja hyvin toimi uudet biisit livenäkin.

Turmion Kätilöt

Tämä bändi on parhaimmillaan livenä. Loistava meininki ja hauskat välispiikit. Yleisö nautti ja niin nautin minäkin.

Mustasch

Tämän näin ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten kesällä John Smithissä ja siitä jäi hyvä maku suuhun. Hirveästi en ole bändiä muuten kuunnellut, mutta livenä hyvä. Energinen.

Battle Beast

Illan päätti tämä nyt jo melko isoon suosioon noussu powermetal-bändi. Useamman kerran livenä nähnyt ja toimii aina. Minä sitten rakastan juuri tämäntyyppistä musiikkia. Ja sainpahan tällä kertaa plektrankin muistoksi.

Välissä hotellissa nukkumassa ja päivällä kebabilla. Sitten homma jatkui seuraavasti:

Mors Subita

Satunnaisia biisejä kuullut tältä bändiltä, mutta kylläpä jyrähti. Vahva aloitus lauantai-illalle.

Bloodred Hourglass

Tätä on tullut kuunneltua koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Huomaan bändin täyttävän hieman Children Of Bodomista jäänyt aukkoa. Mahtavaa melodista metallia.

Rotting Christ

Black metal ei ole minun juttu. Tai niin ainakin luulin. Yllätyin positiivisesti. Tämähän toimii livenä loistavasti.

Omnium Gatherum

Lisää melodista metallia. Intoa ja energiaa bändillä riitti ja se välittyi myös yleisöön. Tykkäsin tästäkin.

Amorphis

Amorphiksen olen nähnyt aikasta monta kertaa. Ei mikään suosikki vaikka onhan toki yksi suomalaisen metallin kulmakivistä. Olihan tämä taas hyvä, mutta jotain tästä puuttuu että aivan hullaantuisin.

Stratovarius

Festarit lopetettiin sitten kunnon nostalgiapläjäyksellä kun Strato soitteli enimmäkseen vanhempaa tuotantoa. Onhan näitä tullu kuunneltua. Nuorempana kovinkin paljon. Kyllä tämän mielellään eturivistä katsoi ja pääsi siinä samalla antamaan fist pumpin Kotipellolle.

Olo oli näiden kahden illan jälkeen väsynyt, mutta äärimmäisen onnellinen. Tätä on kaivattu ja odotettu. Nyt vaan toivotaan että ensi kesänä pääsee tutumpaan John Smith maisemaan Laukaaseen. Ja kun tuossa festareiden lomassa vielä paljastettiin, että sinne olisi tulossa Powerwolf niin meni aivan kylmät väreet. Siitä bändistä on noussut yksi suosikeistani ja vielä en ole livenä päässytkään sitä näkemään. Toivottavasti ensi kesänä onnistuu.

Humppa Soi: Eiköhän tuossa viikonloppuna soinut jo riittämiin. Tosin kotimatkalla jatkoin itseni kiduttamista ja kuuntelin Dannyn uuden levyn. Voi sitä myötähäpeän määrää.

Elämässäopittua: Kyllä sitä ihminen vaan kaipaa elävää musiikkia.