maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Olipas kyytiä!

Melkein viikko kun viimeksi tänne olen avautunut, joten aloitetaanpas sitten viime torstaista. No sehän meni kuin muutkin päivät harjoittelussa, tosin hieman aikaisemmin pääsin pois että ehdin juosta linja-autolle. Siitä sitten Mannisen luokse iltakahville ja sieltä kotio. Harvinaista ettei matkaan tarttunut yhtään elokuvaa.

Perjantaina aamupäivästä käytiin erään tätäkin blogia joskus lukevan neidon luona. Kiitos vaan kahvista. Muuten se päivä menikin sitten iltaa suunnitellessa. Vähän väliä Manniselta tuli soittoa että mennään Jyväskylään, eiku ei mennäkään, eiku mennään vaan... No lopulta sinne sitten päätettiin lähteä. Pitäähän sitä nyt auttaa miestä jos se treffeille on menossa. Hauska ilta siitä tulikin, vaikkei mitään erikoista siellä tehtykkään. Veturissa istuskeltiin.
Ajotaidoillani tosin pääsin taas siellä loistamaan. Menomatka onnistui kohtalaisesti. Hieman vaan vääriä kaistoja Jyväskylässä ajelin kun parkkia etsin. Oli siinä varmaan Mannisella ja Anitalla kestämistä. Kun sitten sieltä lähdimme pois niin siitäkös se ilo vasta alkoikin. Jotenkin onnistuin ajamaan taas harhaan ja välillä olin jo ihan pihalla että missähän päin Suomea ollaan. Hyvin siinä lopulta kävi kumminkin.

No lauantai sitten. Kahdentoista pintaan kävimme kaverini kihlajaisissa siellä minne ei aurinko paista eli Pylkönmäellä. Onneksi olkoon vaan vielä kerran jos tätä vaikka joskus erehdytte lukemaan. Hyvät oli ruoat. Sohva tosin ei oikein tykännyt minusta vaan kun minä yritin olla kohtelias ja tehdä tilaa kaverilleni niin sehän otti ja hajosi altani. (Sohva, ei kaveri) No onneksi oli kuulemma pari viikkoa vanha sohva ettei sentään ihan uusi ollut.
Illalla kävimme vielä kokolla. Siellä en sentään pahemmin toilaillut. Ehkä johtui siitä etten suostunut heittämään saapasta.

Sunnuntaina kävimme Saarijärvellä poikamiehiä tapaamassa tai oikeastaan yhtä poikamiestä ja yhtä jäähyläistä. Edellisenä iltana appiukkoni korjasi automme(siis porukoitten tietenkin) ovilistan ja jännättiin että missä vaiheessa iskä sen huomaa. Oli nimittäin perinteiseen tapaan itse korjannut sen teipillä. Illalla se sen vasta huomas kun sillä lähti ajelemaan.

Tänään päivä meni ihan mukavasti ihan kotosalla paitsi että viideltä piti taas istua linja-autoon ja matkustaa tänne Tampereelle. Aina se vaan on yhtä kurjaa. Ja tästä päästään sitten otsikon aiheeseen. Nimittäin linkkimatkaan. Karstulasta Keuruulle asti auto hyppi kuin jänis koska siitä oli mennyt joku osa paskaksi, eikä oikein tasainen kyyti näyttänyt onnistuvan. Keuruulla sitten vaihettiin linkkiä ja johan helpotti. Pystyi jopa nukkumaan.

Siinäpä se pääsiäinen lyhykäisyydessään.

Humppa Soi: Kaupunginorkesteri: Mä olen sun
Humpastalainattua: "Kun viskonut oot astiaston niskaani sä vihdoin uuvut, aamu seitsemältä kannan sinut nukkumaan."

2 kommenttia:

Akkiki kirjoitti...

Ootkos tykänny olla siellä harjottelussa? Vai onko työkaverit inhottavia ja potilaat vielä pahempia? Ja pakko kysellä myös kesäsuunnitelmia... Varmaankin palaat Karstulaan aurinkoa ottamaan :)

Wille kirjoitti...

Olen tykännyt ja viihtynyt yllättävänkin hyvin. Ei valittamista työtovereista eikä potilaista. Ja kesäksi tosiaankin olisi tarkoitus päästä Karstulaan.

generated by sloganizer.net