keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Opettajat ne kanssa jaksaa

Pienen muistutuksen ansiosta tänäänkin tänne kirjoitan. Kouluni alkoi vasta puoli kolmelta ja aamupäivä meni nukkumisen lisäksi koneella sähköposteilla opettajia kiusatessa. Sain selville että farmakologian koe olisi samaan aikaan kun alkaa sädehoidon kurssi ja ensimmäisellä tunnilla on pakko olla joten farmakologian uusin sitten ehkä seuraavassa uusinnassa. Toinen asiani oli luokanvalvojallemme (vai tutoropettajaksiko sitä sanotaan). Kysyin että saanko osallistua uusille kurseille kun minulla ei sitä farmakologiaa ole suoritettuna. No huomenna sitten luokanvalvojan juttusille asiaa koskien. Kyllä ne nyt kiusaa minua.

Koulussa sitten käsiteltiin jotain atomeista ja elektroneista ja hajoamisista ja isotoopeista. Sujuvasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Mitään jännää ei siis tänäänkään ole elämässäni tapahtunut.

Humppa Soi: Running Wild: Merciless Game

Koulussaopittua: Nimeäni ei ollut tuntilistassa. Joko ne ovat minut jättäneet jo siitäkin pois.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ole otettu kun noin on vientiä ;p

Wille kirjoitti...

Sais olla sitä vientiä vaan vähän nuorempien parissa.

manninen kirjoitti...

Älä Wille heti tyrmää...Teillähän voi olla vaikka kuinka hauskaa siellä huomenna...kahdestaan.

Wille kirjoitti...

Se korkeintaan tyrmää minun opiskelun jatkamisen.

Pistaasi kirjoitti...

Sucks.
Periaatteessa ei huvita tehdä mitään (kunnollista), koska ei tiedä mitä haluaisi tehdä. Samalla painostus esim. KELAn suunnalta.
Edelleen hyvää huomista toivottelen ja odottelen :)

Wille kirjoitti...

Niinpä. Sucks. Toivottavasti ei kauan tarvitse odottaa.

generated by sloganizer.net