tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Mietiskelyä

Aamupäivästä koululla käväisin luokkakaverini kanssa syömässä kalapuikkoja ja sen jälkeen olenkin kovasti taas pohtinut miten tästä nyt eteenpäin. Listataanpas vähän vaihtoehtoja.

1. Jatkaminen röntgenhoitajaopiskelijana.
Neljä hylsyä pitäisi suorittaa pois alta ja silti en kevään kaikkien kurssien tunneille oikein ehdi mukaan kun ne ovat jo alkaneet. Ja eikä niiden hylsyjen selvittäminenkään mitään helppoa minulle ole. Ja joka tapauksessa menisi erittäin monimutkaiseksi tämä opiskeluni. Osalle tunneista voisin päästä luokkani kanssa, osalle taas uusien opiskelijoiden kanssa. Ja tukiin ei opintopisteet varmaankaan riittäisi sitten millään tällä menolla. Motivaatiotakin pitäisi löytää enemmän jos tälle linjalle yritän vielä lähteä. Harjoittelu olisi ensi kuun lopussa Nokialla ja siitäkään en ole nyt varma mitä sen kanssa teen. Jos ei luota taitoihin niin vähän on vaikea mennä sinne sitten käytäntöön mukaan. Ja sitten on vielä kasa kirjallisia töitä jotka ei kiinnosta yhtään. Opinnäytetyökin pitäisi aloittaa jo tämän kevään aikana. Ei kiitos!

2. Alan vaihto
Pitäisi hakea tässä kevään aikana uudelle alalle mutta se on helpommin sanottu kuin tehty kun ei mitään itsestään selvää vaihtoehtoa uudeksi alaksi ole. Eri aloista olen tietoa kalastanut mutta ei ole vielä kolahtanut. Kyllä joka tapauksessa jonnekin tänä keväänä haen. Sen olen jo päättänyt. Ideoita saa heittää. Jotain minne olisi helppo päästä ja helppoa hommaa jotta minäkin osaisin.

3. Töihin
Jotain työtä mistä saisi rahaa olisi hyvä tehdä tässä nyt keväällä ja kesällä ettei tarvitse ihan peukaloita vaan pyöritellä. Mutta mistä ja mitä? En minä oikein osaa töitä kalastaa. Olen surkea kalastaja enkä edes pidä kalastuksesta. Pilkilläkin tulee aina vaan kylmä eikä sieltä koskaan mitään saa. Tunnilla pilkkimisen kyllä osaan.

4. Lottovoitto
Tämä olisi hyvä vaihtoehto niin saisi sitten rahatilannetta murehtimatta pohtia mitä tekisi. Saisi ainakin lisäaikaa jos ei ihan loppuelämää lottovoitolla elelisi. Tämä on kyllä vaikein vaihtoehdoista toteuttaa. Tietenkin jos tyhjentäis tilin ja tekis lottoa koko rahalla mutta sitten sitä ei ainakaan voittaisi ja sittenkös vasta ottaisi pattiin.

5. Vapaa kirjailija
Alkaisin kirjoittamaan kirjoja ja hakisin valtiolta tukea niihin. Pitäisi vaan osata ehkä kirjoittaa paremmin.. Eikä kai kukaan ihan tyhjästä rahaa minulle työntäisi kouraan että kirjoitapas poika kirjoja. Muuten kyllä kuulostaisi kivalta. Ai niin. En juo. Eikös kirjailijat ole kovia viinan perään? Että se siitä sitten.

6. Muusikko
Hahahahahahahahahahahahahahahah.

7. Erakoksi
Rakentais jonnekin korpeen itselleen majan ja eläis luonnon armoilla. Suomessa on vaan vähän liian kylmä. Ulkomaille jonnekin viidakkoon jos menis johonkin alkuasukasheimon jäseneksi.

8. Rikas vaimo
Rikkaisiin naimisiin kun pääsis niin vois elellä siinä vaan siivellä. Mutta tämä on kyllä vielä vaikeampi toteuttaa kuin lottovoitto. Ei kiharoiden kasvulle loppua näy...

9. ????????????
Kertokaa te. Kaikki ideat otan kyllä vastaan.


Ei tässä tullut kyllä yhtään sen viisaammaksi vaikka miten pohdin asioita.

Humppa Soi: Beauty Of The Beast
Humpastalainattua:
" You told I had the eyes of a wolf
Search them and find the beauty of the beast"

38 kommenttia:

manninen kirjoitti...

Kunmeikä ei päässy sinne mihin hain nii vuodeksi kirjoittajalinjalle vaan. Kyl täällä jotakin oppii, vaikkei itse pitäisikään itseään kovin kaksisena kirjoittelijana...

Wille kirjoitti...

Olen oikeasti vähän pohtinutkin tuotakin vaihtoehtoa.

manninen kirjoitti...

Tai sitten meet assariksi jonnekin opistopahaseen. Menee mukavasti kolme vuotta ja pääset varmasti sisälle ku sullahan on perusasiat kuvailusta, editoimisesta jne. hallussa...

manninen kirjoitti...

Tai sitten sadasviideskymmenes kerta. Mee kokkikouluun... Jos et muuta nii saat ammatin ja osaat laittaa vieläkin parempai sapuskoja ja sitten hurmaat kaikki rikkaat naiset niillä pöperöillä...

manninen kirjoitti...

Kannattaa pohtia. Melko rauhallista opiskelua. Kirjottelet, luet kirjoja silloin tällöin jne. Maksaa paljon, mutta vastineeksi saa rauhallisen vuoden, joka on hyvä käyttää itsetutkiskeluun.

Tiina kirjoitti...

Hmm...

Mitä sä itse haluaisit tehdä? Jos nyt jätetään kaikki sellainen epäolennainen kuin pääsykokeet yms. pois mielestä, niin mikä olisi sellaista työtä, mitä sä ihan oikeasti haluaisit tehdä?

Olisko oppisopimus mitään?

Wille kirjoitti...

Niin. Mitä haluan tehdä? Vaikein kysymys mitä minulta voidaan kysyä.

Tiina kirjoitti...

Olisko tuolla esimerkiks sulle mitään?

Wille kirjoitti...

Jaa-a. Eipä oikeastaan. Ei tuo media-ala oikein kiinnosta vaikka leffoja Mannisen kanssa onkin ihan kiva tehdä.

Minja kirjoitti...

Lohduttavaa huomata, etten ole ainoa joka ei tiedä mitä haluaisi tehdä. Vaikka vasta tuon yhdenkin koulun suoritin loppuun, niin ei minulla ole vieläkään aavistustakaan mikä haluan olla isona. Ja alan kuitenkin olemaan jo sen verran iso, että pitäisi ehkä tietää.

Toivotaan, että sinä keksit oman juttusi kuitenkin vähän aikaisemmin kuin minä! :)

Tiina kirjoitti...

Öö... Mä onnistuin nyt jotenkin tilaamaan nämä jatkokommentit itelleni sähköpostiin ihan huomaamattani. Hiukan ihmettelin... :D

Anonyymi kirjoitti...

Auttaisko semmonen poissulkeminen mitään? Että ensin siis miettisit vaikka et haluutko enemmän töihin vai kouluun? Kirjottamisjuttu vai kokkikoulu? Eli siis pareja, josta toinen olis valittava ja mikä pääsee pisimmälle..

Wille kirjoitti...

Kylläpäs täällä ollaan mietitty minun tulevaisuuttani.

Minja: Toivottavasti toiveet joskus toteutusivatkin.

Tiina: Ai nämä minun blogin kommentit vai? Ei kai se ole mahdollista?

Henu: Voishan tuo auttaakin. No enköhän minä jotain keksi.

Anni kirjoitti...

Tästä voisi olla hyötyä, en tiedä jos oot vaikka jo koittanutkin: www.mol.fi/avo

Niin ja työvoimatoimistossa on ammatinvalintapsykologi, joka voisi auttaa myös.
Onnea vaan :)

Wille kirjoitti...

Kiitos Anni! Onnea kaivataankin. Olen minä tuon AVO hässäkän joskus tehnytkin. Ei siitä paljon kyllä apua ollut. Ammatinvalintapsykopaattiakin voisin harkita.

Jensku kirjoitti...

joo kyl sun kannatas harkita sitä ammattiopiston kokkilinjaa, ku tykkäät kokkailla. Tai sit amk:n palvelujen tuottajaks tai matkailun koulutusohjelmaan tai jotain muuta kivaa. Muakaa ei kiinnosta tää mun koulu kovinkaa paljoo, mut loppuun aattelin käydä,ku näi pitkälle päässy, että lähes vaan opinnäytetyö ja kakkos harjottelu puuttuu. Tosin en sit tiijä, jaksaako alan töitä ettiä sit kun valmistun, vai pitääkö taas yrittää muualle opiskeleen. Hoh hoh, raskasta kaikki nää tällaset tulevaisuuden pähkäilyt ja päätökset

Wille kirjoitti...

Niinpä. "On hallamailla elo vain
Niin pirun raskas juttu toisinaan"

Thundercat kirjoitti...

Ville rupesi viikatettakin lainailemaan edellisessä kommentissaan :) noh tuota mitäpä tähän sanomaan. Sun täytyy tosissaan puntaroida ja miettiä tarkkaan mitä haluat. Onhan noita vaihtoehtoja, Kokki, Kirjailija, äikän ope, englannin ope, matikan ope, ope, merirosvo, valaan pyytäjä, verokarhu, mustapekka, maalari, kaahari, miimikko, pallo, prostitoitu, strippari, putkimies, mario, sähkömies, Duke Nukem, kuvaaja, piirtäjä, toimistotäti, sihteeri, orja, orjatar, lastenhoitaja, kauppias, insinööri, hetero, yksityisyrittäjä, siivooja, salamurhaaja, taikuri, rosvo, poliisi, gandhi, juontaja, puliukko, laulaja, parturi, malli noh.. voisin kai jatkaa tätä ikuisuuksiin mutta niin jatkankin, autokoulun opettaja, ohjaaja, leikkaaja, äänimies, reportteri, uutistoimittaja, meteorologi, ennustaja, urheilija, lasinpuhaltaja, suutari, muotoilija, vaatesuunnittelija, maanviljelijä, hunks tanssija, tarjoilija, joulupukki.. okei nyt lopetan.. hyvältä kuulostas kyltä toi lottovoittokin, onkohan siihen kovat pääsyvaatimukset ja kuinkahan monen vuoden koulu se on? Kattele netistä mahdollisimman paljon tietoa eri aloista ja vaikkapa joltain keskutelupalstoilta onko sen alan työntekijät käyny mitään omaa kommenttia laittamassa siitä mitä ovat tykänneet alasta (vittuuntuneitahan ne varmaan on :D) Kirjailijan ala olis kans helppo kun ei tarttis muuta kuin kirjottaa, eikä tarttis edes kouluja käydä paitsi jotain kursseja jos haluaa. Vieläköhän tähän kirjottas, tulee kyllä mukavan pitkä kirjotus. Tuli äsken tv:stä mainos että kysy nollakakkosesta.. jos se auttas? ei se taida kyllä.. no pähkäile kovasti niin jospa se sieltä tulee.. eiku saapuu.. itse meinasin ennen tätä koulua mennä kokkikouluun ja samalla vaikka huvikseen kirjotella kirjaa. En tiiä sit olisinko lopulta tykänny kokin alasta, mut koulu olis ollu varmaan ihan hauska. No nyt minä lopetan ja menen katsomaan tv:tä (pornoa) tv:tä (pornoa) tv:tä.. heippatilei Ville Viluinen

Wille kirjoitti...

Onpas sinulla pitkä... kommentti. Noista vaihtoehdoista vois vaikka tehdä jotain yhdistelmiä. Esim. Hetero joulupukki stripparimalli.

Thundercat kirjoitti...

Sitä se Hennakin aina sanoo että minulla on pitkä... kommentti. yks yhdistelmä vois kans olla putkimies mario

Akkiki kirjoitti...

Kokkikoulu ei olis yhtään hassumpi vaihtoehto jos se sua yhtään kiinnostaa. Ihan hyvät palkat ravintola-alalla on ja vaikka työ on fyysisesti raskasta (ainakin välillä) niin ainakin töitä riittää! Ruokaa nyt tarvitaan aina ja niihän se on, että miehet on parhaita kokkeja. Lähinnä pohdin tätä sun blogin kautta, sullahan on noita ruoka-postauksia aina silloin tällöin.

Älä ollenkaan vaivu synkkyyteen. Itse olen hapuillut tähän asti enkä vieläkään taida olla oikeella alalla. Ravintola-alan koulu ei silti mennyt hukkaan, koska töitä sai aina sillä koulutuksella. On hyvä kokeilla elämässä monia eri asioita, että tietää mitä kaikista vähiten haluaa tehdä.

Voisin kyllä kuvitella sut myös jossain lapsi- tai nuorisotyössä, kuullostaa ehkä hassulta...

Kirjailija tottakai, sitä oon ehdottanut aiemminkin. Tosin en tiedä miten sellainen elättää.

Metalliala ammattikoulupohjalta takais ainakin hyvän palkan ja todenäköisesti myös töitä sais helposti. Tätä oon miettinyt myös itse (ihan oikeestikin). Oppisopimus olis vielä ihanteellisempi, niin sais vähän rahaa samalla.

Paras olis kun voittaisit sen lottovoiton niin saisit vähän aikaa miettiä mitä haluut tehdä :D

Ymmärrän oikeesti tuskasi, ei oo kivaa olla hukassa. Mutta kuten oot huomannut, et todellakaan ole ainoa. Näiden asioiden kanssa painii harvinaisen moni.

Toivon ja uskon, että kyllä sä vielä löydät oman paikkasi. Älä siis stressaa asiasta liikaa. Kyllä kaikki järjestyy. Oikeesti Wille!!!

Wille kirjoitti...

Kylläpäs sinultakin asiaa tuntui löytyvän aiheesta. Thundercatin veroinen kommentti pituudessaan.

Hmm. Lapsi ja nuorisotyö. Mistähän sen keksit kun ei sekään välttämättä niin huono vaihtoehto olisi. Yleensä ainakin olen tullut hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

En minä liikaa stressaa. Ethän sinäkään ikinä oikeasti.

Anonyymi kirjoitti...

Mustakin tuntuu ihan siltä, että ellei kokiksi opiskelu oikeasti vedä, niin voisit vaikka harkita jotain työtä, missä olisit ihmisten kanssa, ehkä juuri lasten ja nuorten. Joku nuoriso-ohjaajankin työ voisi olla kivaa.

Tuo mol.fi/avo on minusta ihan hyvä, koska siinä lähinnä omat vahvuudet ym. selkiytyy.

Joka tapauksessa paljon tsemppiä!

Wille kirjoitti...

Kiitos stem.. semp... tses... tsemppauksesta!

Maria kirjoitti...

Kirjoittajalinjalle! Totuus 1: Opit juomaan viinaa, mutta et välttämättä kirjoittamisesta mitään.
Totuus 2: Ei ikinä, toistan: ei ikinä pidä kuvitella kirjoittavansa hyvää tekstiä juovuspäissään.

nimim. molempia kokeillut

ps. Oikeasti, jos kirjoittaminen kiinnostaa, on kirjoittajakoulutus ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Siitä saa mahtavan kokemuksen, josta voi ammentaa elämässä pitkään (se on ollut parhaita juttuja, mihin olen elämässäni ryhtynyt). Ja miksei tuo toinenkin, mutta siitä ei kannata jälkeenpäin paljon puhua.

Jööti kirjoitti...

kokkipuolelle amikseen oikeesti! älä missään nimessä mee assari linjalle tai millekkään taiteelliselle puolelle. ajattele järjellä millä alalla on töitä! esim siivooja, putkimies, muurari :D. parempi vaihtoehto ois kumminki tuo rikas vaimo.

Jööti kirjoitti...

lähihoitaja! niillekki on töitä hulluna. varsinki mieshoitajia tarvitaan

Wille kirjoitti...

Mymskä: Viinan makuun en varmaan oppisi vaikka kirjoituslinjalle menisinkin.

Jööti: Joku tuollainen perusduuni vois olla kyllä omiaan meikäläiselle.

Anonyymi kirjoitti...

Rikasta vaimoa tai lottovoittoa odotellesssa...

ryhdy sosionomiksi, niillä on töitä ja jos mitään oon tajunnut niin vissiin aika helposti sinne pääseekin. Ja ne voi just tehdä töitä niiden lasten/nuorten kanssa. Tai sairaanhoitajaksi, niillä nousi just palkatkin.. ehkä se ei kyl oo ihan sun juttus :)

Wille kirjoitti...

Onkohan sosionomi puolella paljon naisia?

Jensku kirjoitti...

hei toi lähihoitaja on kans iha hyvä vaihtoehto, niistä on pulaa

Wille kirjoitti...

Se ei vaan kovin herkkua duunia ole.

Anonyymi kirjoitti...

Jopas on kommenttia tullut.
Mä ajattelin sulle kans ehdotella tuota kokkikoulua tai juurikin sitä nuorisotyötä. jotenkin tuntuu, että voisit olla ihan sopiva keittiöön hääräilemään tai nuorten kanssa elämän tarkoitusta etsiskelemään...

Wille kirjoitti...

Kyllä aika paljon tuohon kokin hommaan minua ollaan nyt houkuttelemassa. Ei paha vaihtoehto ollenkaan.

Annette Sinclair kirjoitti...

Ajattelin vain tulla sivuhuomautuksena sanoa, että voit aina olla muusikko, vaikket olisikaan muusikko, muttet saa sanoa olevasi MUUSIKKO, ettei ihmiset kuvittele että sitä voi noin vain ryhtyä muusikoksi kun toiset rehkivät vuosia hiki hatussa kutsuakseen itseään MUUSIKOIKSI. Jesh.

Wille kirjoitti...

Ai niin, sinähän oletkin se jota ei saa ääneen sanoa.

Annette Sinclair kirjoitti...

Olen tabu(latuuri).

Tiina kirjoitti...

Sinun blogisi kommentit kyllä. Se oli todella hämmentävää, mutta totta. :D

Tuossa on tuo ruksi, että lähetä jatkokommentit sähköpostitse blaa blaa...

generated by sloganizer.net