maanantaina, marraskuuta 26, 2007

"Harvoimpa yhteen yhtenemme, saamme toinen toisihimme."

Niinhän se taisi tosiaan mennä etten eilisestä ole vielä mitään kirjoittanut. No eipä siitä mitään kirjoitettavaa paljon olekaan. Sähkiksen sisko (serkkuni) kävi äijän köriläänsä kanssa täällä ja he kävivät ostoksilla, minä jätin sen lystin väliin etten taas sortuisi heräte ostoksiin. Kuuntelin musiikkia ja kävin taasen kerran hautausmaalla rypemislenkillä, no en minä edes paljon rypenyt, muuten vaan tykkään kulkea hautuumaalla.

Tänään sitten olisi koulu alkanut tilastotieteellä klo 8.30. Kuten nokkelimmat voivatkin päätellä, en mennyt sinne. Tiedän. Olen syntinen ihminen. Seuraavaksi olisi vuorossa neljän oppitunnin mittainen urakka teknistä laadunvarmistusta klo 12.45. Sinne ajattelin oikeasti mennä, vaikka turhalta siellä aina tuntuukin istua kun ei niistä asioista tajua oikein mitään.

Keskiviikkona olisi sitten tilastotieteen tentti ja perjantaille pitäisi käydä jo ennakkoon ostamassa liput Viikatetta varten. Siinäpä tärkeimmät viikon suunnitelmat.

Humppa Soi: Gamma Ray: Empress
Humpastalainattua:
"Kiss the princess, Empress of the dark
Drink the poison, listen to your heart."

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

SooSoo meitä, mäkään en mennyt kouluun (olisi kaksi tuntia ollut), taaskaan.

manninen kirjoitti...

Meikä kävi jopa pitkästä aikaa aamupalalla koululla. Sen takia tosin myöhästyin vähän tunnilta mutta kuitenkin...

Pistaasi kirjoitti...

Tänään pitäisi palauttaa loppuvuoden _viimeinen_ harjoitustyö. Kyllä, se on ihanaa ja helpottavaa, mutta koska se on _viimeinen_ en saa sitä millään tehtyä. Maanantait tekevät kaikesta niin hankalaa. Siksi skippaamisesta ei saa tuntea tunnontuskia :)

Wille kirjoitti...

Henu: Ollaan me pahiksia.

Manninen: Onko sinulla oikein tuntejakin välillä?

Ina: Joo, laitetaan se maanantain piikkiin.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen monesti ajatellut, että pitäisi käydä joskus tutustumislenkillä siellä hautausmaalla, mutta ei vaan ole tullut mentyä. Ikinä. Enkä ole kuitenkaan asunut Tampereella kuin koko ikäni vaan.

Wille kirjoitti...

Kun tulis sellainen kaunis talvinen keli niin sitten menet. Voisit ottaa kameran mukaan ja napsia kuvia sieltä.

Minäkin kävin ensimmäistä kertaa siellä vasta kun olin jo melkein vuoden ollut täällä ja se on kumminkin tuossa ihan vieressäni.

Minja kirjoitti...

Kamera pitää kyllä ehdottomasti ottaa mukaan, jos joskus saan raahattua itseni sinne asti.

Monesti tuntuu, että ihmiset jotka ovat kotoisin alunperin muualta, ovat aina paljon aktiivisempia tutustumaan kaikenlaisiin paikkoihin ja nähtävyyksiin, kuin kaupungissa koko ikänsä asuneet. Ollaanko me vaan niin totuttu niihin sitten, että ei tule mentyä sillä tavalla muuten vaan kävelemään ja katselemaan. En tiedä.

Wille kirjoitti...

No en minäkään mikään kovin aktiivinen kiertelijä ole.

Thundercat kirjoitti...

Hyi hyi Ville.. noo empä kyllä minäkään jaksanut tänään mennä Liiketalouden tunnille.

Anonyymi kirjoitti...

Sitä mä tässä olen miettinyt, että miten ihmeessä ihmiset jaksaa opiskella? En kyllä yhtään jaksaisi mihinkään tentteihin lukea. Ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.

Ja hautausmaissa ON tunnelmaa. Jotenkin pysähtynyt ja rauhanomainen tunnelma. Mua on aina kiehtoneet valtavasti nimenomaan vanhat hautakivet, nimet, kirjoitukset ja päivämäärät. Sitä jotenkin vaipuu mietiskelemään entisaikojen elämänmenoa.
Tampereella asuessani en kyllä ole hautuumailla käyskennellytkään, varmaan pitäisi.

Wille kirjoitti...

Pitää varmaan tehdä blogimeeting hautuumaalle kun ei näytä porukka siellä käyneen.

Ja ei sitä aina oikein jaksakaan opiskella, mutta pakkohan se on että saisi edes jonkun ammatin joskus.

manninen kirjoitti...

Onko se se hautausmaa missä on Juicen muistomerkki???

Wille kirjoitti...

Kyllä kyllä.

manninen kirjoitti...

Meidän pitää käydä kunnioittamassa Juicen muistoa seuraavan kerran kun tulen NääsWilleen. Oli se senverran hieno mies...

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon kans jollain (oudolla ???) tapaa mieltynyt hautausmaihin ja niiden ympäristöön vaikka ne ovatkin aina aika-ajoin aika spookymaisia. Pimeällä on kaunista.

Jätin puumerkkini ystiskirjaasi.

Wille kirjoitti...

Kiitos puumerkistä. Mukavaa kun uskalsit.

generated by sloganizer.net