maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Runebergiä en edes mainitse tekstissäni

Niin ne päivät lentää, ei ne lennä etelään, ne lentää maahan missä on ikirouta ja vastatuulet viiltää.
Siinä vähän Kaija Koota lukijoille. En ole kyllä varma menikö sanat ihan noin.

Sitten päivän polttaviin puheen aiheisiin jotka koskevat elämääni. No ei niitä kyllä ole. Päiväni kului samaan vanhaan rataan. Koulussa ei tapahtunut mitään ihmeitä. Kävin kaupassa. Tein taas uutta ruokaa. Tällä kertaa tuli kyllä tosi hyvää, vaikkette lukijat sitä uskokaan. Sain myös luettua kunnolla ensi viikon uusintaan. Saisi kyllä nyt luvan mennä läpi. Elämäni oikeastaan taas hymyilee minulle. Tylsäähän täällä välillä tuppaa tietenkin olemaan, mutta mikäs siinä. Siihenkin tottuu. Musiikkia olen taas innostunut kuuntelemaan ja aloitin jopa kirjan lukemisen. Stephen Kingiä tietenkin.

Huomenna saa taas nukkua pitkään joten ei tässä ole kiirettä eikä hoppua painua edes pehkuihin.

Ja laitetaan tähän loppuun pieni veikkaus pystyyn. Arvatkaapas mitä meinaan mennä keskiviikkoiltana tekemään? Ne jotka tietävät (luokkatoverini ja Anita) eivät saa vastata. Ei saa pilata muilta yllätystä. Jos joku rehellisesti arvaa niin kirjoitan hänestä runon tänne.

Humppa Soi: Metallica: Die die my darling (Ei liity mitenkään kyllä tunteisiini, on vaan niin mahtava biisi)
Koulussaopittua:"Viagra keksittiin vahingossa sydänlääkettä kehiteltäessä"

98 kommenttia:

manninen kirjoitti...

Menet jonnekkin keikalle

manninen kirjoitti...

Tai elokuviin

manninen kirjoitti...

Menet baariin iskemään naisia/miehiä

manninen kirjoitti...

Menet seuraamaan ruumiinavausta

manninen kirjoitti...

Luovutat verta

manninen kirjoitti...

Adoptoit pienen kiinalaispojan nimeltä Hu Qui-Jen

manninen kirjoitti...

Pääset Kaliffiksi kaliffin paikalle

manninen kirjoitti...

Menet punttisalille

manninen kirjoitti...

Menet dallasiin selvittämään JFK:n murhan

manninen kirjoitti...

Ostat yöpöydän

Wille kirjoitti...

Et vielä ihan arvannut.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän Manniselle irtoa runo jo tällä yrittämisellä?
Veikkaan, että joko keilaamaan tai humalaan?

AC/DC kirjoitti...

Menet nukkumaan? (minähän en semmoista harrasta)

Akkiki kirjoitti...

Meet luovuttamaan verta.

Wille kirjoitti...

Täytyypä kahtoa sitten huomenna kenestä runon kirjoitan. Täytyy varmaan kirjoittaa siitä joka osuu lähimmäksi. Aika kaukana olette vielä.

Jose / ajastaika.com kirjoitti...

Meet värjäyttämään hiuksesi tai vaihtoehtoisesti bingoon.

Wille kirjoitti...

Johannakin haluaisi runon itsestään mutta eipä vieläkään tärpännyt.

Heinä kirjoitti...

Menet tyhjentämään paskakaivoa

Anonyymi kirjoitti...

Lobotomialeikkaukseen?

manninen kirjoitti...

Menet hirvimettälle

manninen kirjoitti...

Menet naisten tansseihin

manninen kirjoitti...

Menet hammaslääkäriin

manninen kirjoitti...

Menet pelaamaan biljardia

manninen kirjoitti...

Pelaat taskubiljardia kämpillä

manninen kirjoitti...

Menet saunaan ja hankeen, eiku ethän sää käynykkään hangessa

manninen kirjoitti...

Et mene mihinkään ja pysyt kämpillä

manninen kirjoitti...

Sää meet karstulaan jo keskiviikkona

manninen kirjoitti...

Mixeihin tietysti olet menossa

pikvi kirjoitti...

Olet menossa homobaariin tai hunksia kattomaan

pikvi kirjoitti...

tai tanssikurssille

Wille kirjoitti...

Kylläpä ehdotuksia satelee. Sataa sataa ropisee, pilipilipom. Antakaa sateen vaan jatkua. Ette te arvaa.

Anonyymi kirjoitti...

Miks mä en saa arvata???

Wille kirjoitti...

Sinä tiedät vastauksen ja et saa pilata muilta mahdollisuutta arvaukseen.

pikvi kirjoitti...

Menet töihin(varmaan kokkailemaan jotain) tai hakemaan opintolainaa.

pikvi kirjoitti...

Sä menet ottamaan tatuoinnin/lävistyksen

Akkiki kirjoitti...

Meet Tampereelle avattavan homobaarin työhaastatteluun.

Akkiki kirjoitti...

Tai koulutusvastaavan puheille?

Akkiki kirjoitti...

Bricksin Live-illat: The Old Stand Up

Akkiki kirjoitti...

No Shame, (21.00) The Valkyrians, dj Skari, Klubi

Akkiki kirjoitti...

Grazy World plays Led Zeppelin, London Pub

Akkiki kirjoitti...

NewYork live: Student All Stars

Akkiki kirjoitti...

Bus & Taxi, Paapan Kapakka

Akkiki kirjoitti...

TreFoil, Amadeus

Akkiki kirjoitti...

Sorsapari -turnaus, Groove

Akkiki kirjoitti...

Dub-A-Delik, Vastavirta-klubi

Akkiki kirjoitti...

Iskelmän karaoketanssit, Seurahuone

Akkiki kirjoitti...

Tehokasta copy-pastee. Kun ei ite keksi mitään järkevää...

Akkiki kirjoitti...

Sähköverkkojen ammattimessut, Tele- ja tietoverkkojen ammattimessut Tampere, Pirkkahalli

Wille kirjoitti...

Noin kovasti yritätte ja kaikki menee harhaan. Sori vaan.

manninen kirjoitti...

Meet hyppäämään benzi hypyn (ei kirjoiteta noin mutta you got the idea)

manninen kirjoitti...

Meet grillille syömään salaattilautasen

manninen kirjoitti...

SÄÄ MEET NAIMISIIN

Wille kirjoitti...

Kylläpäs manninen vaikutit siltä että nyt keksit sen. Vai että naimisiin. Se selittäis sen että vain Anita tietää, mutta valitan. Ei osunut oikeaan. Katsotaan sitä naimiisiin menoa hieman myöhemmin.

Anonyymi kirjoitti...

saanko kertoa?????

Wille kirjoitti...

ET!

Akkiki kirjoitti...

Anita: KERRO :D PLIIS!

Wille kirjoitti...

Kohta alatte varmaan lahjoa Anitaa.

manninen kirjoitti...

Sää meet muotinäytökseen

manninen kirjoitti...

Meet uudestaan risteilylle

manninen kirjoitti...

Meet laulamaan karaokea

manninen kirjoitti...

Menet ostamaaan pieni talo preerialla-sarjan dvd-boxin.

manninen kirjoitti...

Sää meet Mantereen kanssa treffeille

manninen kirjoitti...

Sää meet Mulukku-Laitisen lapsen kummiksi

manninen kirjoitti...

Miksi tänne pitää heitellä kaikkea paskaa väliin?

manninen kirjoitti...

Menet hiihtämään tai luistelemaan

manninen kirjoitti...

Tai pelaamaan jääkiekkoa

manninen kirjoitti...

Sää meet jonnekkin röngten-hoitajien seminaariin, tai vastaavaan tapahtumaan.

manninen kirjoitti...

Muutat Ruotsiin ja menet makkaratehtaalle töihin...

Akkiki kirjoitti...

Meet esiintymään standuppiin? Huonoja alapäävitsejä...?

Akkiki kirjoitti...

Meet vanhainkotiin lausumaan runoja.

Akkiki kirjoitti...

Tai liityt kuoroon...

Akkiki kirjoitti...

Meet pakastimeen?

Akkiki kirjoitti...

Ruuanlaittokurssille?

Akkiki kirjoitti...

Meet Tiimariin.

Akkiki kirjoitti...

Vuokrasopimuksen kirjoittamiseen? Anita muuttaa kans Treelle...?

Akkiki kirjoitti...

Nukentekokurssille?

Akkiki kirjoitti...

Ostamaan itsellesi tekonenän?

Akkiki kirjoitti...

TV2:n studioon!

Akkiki kirjoitti...

Hesekoiraksi Hesburgerin avajaisiin

Akkiki kirjoitti...

Hammaslääkäriin. Äh, ei onnistu! Itse oon jonottanut jo puoli vuotta eikä oo kuulunu mitään...

Akkiki kirjoitti...

Pakko kai luovuttaa. Olit oikeessa. Ei kukaan voi arvata!

Akkiki kirjoitti...

Mutta onpahan kommentteja vaikka mu(i)lle jakaa...

Akkiki kirjoitti...

83? Aika heikko esitys :D

pikvi kirjoitti...

meet ostamaan auton

pikvi kirjoitti...

juontamaan jotain radio ohjelmaa

pikvi kirjoitti...

meet runonlausunta kurssille

pikvi kirjoitti...

mielenosotukseen

pikvi kirjoitti...

alaston kuviin johonkin kalenteriin tai taidemalliksi

manninen kirjoitti...

Menet tutkituttamaan oudon kyhmyn kiveksistäsi

manninen kirjoitti...

Avaat oman ravintolan

manninen kirjoitti...

Menet urologille tai gynegologille

manninen kirjoitti...

Meet ottamaan itestäs röngtenkuvia

manninen kirjoitti...

Meet hämähäkki näyttelyyn

manninen kirjoitti...

Meet KaLuun

manninen kirjoitti...

Hannun kuppilaan

manninen kirjoitti...

Muumilaaksoon

manninen kirjoitti...

Nakurannalle katsomaan avantouintia

manninen kirjoitti...

SÄÄ MEET AVANTOON

generated by sloganizer.net