torstaina, helmikuuta 15, 2007

Muistoja menneestä Osa 1: Penkkarit

Tänään on taas se aika vuodesta että abiturientit pukeutuvat hassuihin vaatteisiin ja riehuvat koululla viimeistä päivää. Onkin hyvä hetki hieman muistella omia penkkareita. Niistäkin on jo kolmisen vuotta aikaa. Äkkiä se aika vaan kuluu.

Olin silloin vielä poikamies ja täysin tietämätön että kolmen vuoden päästä olen kihloissa ja opiskelemassa röntgenhoitajaksi ja vielä että kirjoitan omaa blogia, omasta elämästäni. Ja että jotkut vielä lukevat sitä. Ei voi käsittää. Mutta takaisin aiheeseen. Penkkareihin.

Edellisen yön vietimme paria tuntia lukuun ottamatta Mannisen kanssa KaLussa. Tarkoituksena ainakin oli järjestellä koulua penkkareita varten. Teemana oli vankila-aihe. Olimme kaikki pukeutuneet vangin asuihin, osa tosin vanginvartijoiksi. Heti aamusta aloimme heittelemään karkeilla alempia oppilaita ja kastelemaan niitä. Armotonta vittuilua siitä että meillä loppuukin koulu. Päivä kului nopsaan ja itse penkkarijuhlan laulujen ja muun huonon huumorin ohjelman viimeisenä numerona olikin sitten päivän kohokohta. Laulu rehtorille. Ketkäs muutkaan sitä laulamaan pääsivätkään kuin minä ja Manninen. Olimme itse jopa sanoittaneet laulun. Tietenkin sitä oli tytöt hieman sensuroineet. Lauloimme silti niin kuin olimme alun perin suunnitelleet. Duetto oli jotain aivan uskomattoman kaunista. Kaksi ujoa poikamiestä mikrofonit kädessä rääkkymässä. Pahaksi onneksemme tämä on vielä nauhalla. Nyt siis on viimeistään korkea aika pyytää anteeksi kuuntelijoilta. Anteeksi.

Muuta kerrottavaa niistä en keksikään. Jatkoille en tietenkään lähtenyt. Mitä tällainen ujo ja arka poikamies siellä olisi osannutkaan tehdä. Istua yksikseen jossain nurkassa ja kuunnellen toisten vittuilua siitä etten juo. Ei kiitos. Kotona taisin nyhjätä senkin illan. Ehkä joskus palaan tunnustamaan muutakin tästä hurjasta nuoruudestani ja aikuistumisen ensi vaiheista. Ja paskat minä koskaan ole aikuistunut.

Kohta koululle. Sieltä kiiruhdan junalle ja Jyväskylän kautta taasen kerran Karstulaan ja kyselemään miten on penkkarit siellä sujunut.

Blogi hiljenee taas viikonlopun viettoon minun osaltani.

Humppa Soi: Nightwish: Feel For You

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on vasta kolme vuotta omista penkkareista? Taidat olla aika nuori poikanen vielä. :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla muiden muisteluita penkkareista. ;)

Minä olin potkiaisissa, olin yksi kahdesta vesiselvästä. Ihan hauskaa silti oli, vaikken sieltä enää jatkoille lähtenytkään. Jotkut kyllä sekoilivat kunnolla alkoholin kanssa läträtessään.

manninen kirjoitti...

"Annat kojolle selkään" -hetkeä lukuunottamatta oli aika paskat penkkarit. Tuntui ettei oikein ollut yhteishenkeä tai meikä oli sen yhteishengen ulkopuolella.

Anonyymi kirjoitti...

Hehee,mä olenki kuullu sun ja mannisen version jostain biisistä,joka tosin jäi vähä epäselväks..siis se alkuperäne kipale. AIka hauskoja ääniä kuuluu :D

manninen kirjoitti...

Oliko kyseessä mahdollisesti Titanicistakin tuttu My heart will go on? Muistaakseni kyseisessä raisk...siis tulkinnassa taisi olla aika jynkyt taustat...

manninen kirjoitti...

Matilta sain informaatiota, ettei kyseessä ollut tuo biisi vaan ruotsalaisessa Kick musikaalissa kuultava Polyester Hjertta. Vai oliko se Entligen sluut, vai joku kolmas. Wille varmaan informoi kun palaa riiuulta.

Wille kirjoitti...

Palasin. Polyester Hjärtahan se on. "Sexiga man, visa vem du är"

manninen kirjoitti...

Millon levytetään taas?

generated by sloganizer.net