lauantaina, kesäkuuta 28, 2008

Mölkkyä ja naisia

Tuon mansikattoman mansikkakakun tekemisen jälkeen suunnistin Sorsapuistoon kakku kainalossa. Siellä hetken odottelin ja seuraani liittyi Tiina. Mielenkiintoista oli tavata jo kolmas blogituttu tällä viikolla ihan livenä. Ei Tiinakaan pelottava ollut vaan sellainen mukava ihminen kuin millaiseksi olin kuvitellutkin. Siinä sitten hetken odottelimme ja lopulta Annikki kurvasi pyörällään paikalle ja pääsimme itse asiaan. Viltti nurmikolle, ruoat siihen ja mölkky käyntiin. Siinä sitten iltapäivä menikin mölkkyä pelaillessa ja hyvästä ruoasta ja seurasta nauttien. Tiina väitti olevansa amatööri mölkyn pelaaja mutta sehän päihitti meidät Annikin kanssa ihan mennen tullen. No voitti Annikkikin yhden pelin ja minä jo luulin etten voita ollenkaan mutta niinpäs vain voitinkin viimeisen pelin.

Mölkkyilyn jälkeen kävimme vielä vuokraamassa leffan (Lieksan) ja katsoimme sen. Minä kyllä ihan tykkäsin siitä leffasta. Sen jälkeen sitten suunnistinkin takaisin tänne ja tarkoituksenani oli mennä saunaan. Ei se kuitenkaan ihan nappiin mennyt. Huomasin saunan ovella että kesävuorot eivät olekaan samat kuin talvivuorot ja kun en ole asiasta huolehtinut niin minulla ei ole nyt saunavuoroa ollenkaan. Ei saunota sitten. Istutaan vaikka tietokoneella niin kauan että tulee kuuma.

Humppa Soi: Serj Tankian: Sky Is Over

Elämässäopittua: Ei neliapila ainakaan mölkyn peluuseen onnea tuo.

15 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

Tää ois täällä vielä vähän katkera, ettei kukaan muistanu ajoissa ilmoittaa aikataulua ja eikä tää päässy maistelemaan mansikatonta mansikkakakkua. :(

Wille kirjoitti...

Pahoittelen informaatiokatkosta. Minä taisin olla se solmukohta.

Tiina kirjoitti...

Oli kiva nähdä, Villa. :D

Ja kyllä se Mimmu olis ihan hyvin ehtinyt mukaan, kestihän se tapahtuma lähes pikkutunneille.

Wille kirjoitti...

Toivottavasti et kauheita traumoja saanut kun näit millainen oikeasti olen.

Mimmu kirjoitti...

No enköhän mä selviä henkisesti tästä takaiskusta, vaikka solmukohta olitkin. :)

Annikki kirjoitti...

Villasta on nähty nyt pelkästään painajaisia ensi kohtaamisesta lähtien juu, :D

Wille kirjoitti...

Varsinkin sinä Annikki kun olet jo kahdesti minut nähnyt.

Annikki kirjoitti...

joo, kauhu pahenee kerta kerralta ;)

Wille kirjoitti...

Sinun täytyy olla sitten tosi rohkea.

Annikki kirjoitti...

*Saapasjalkakissa kumartaa ja viuhauttaa lierihattuaan viehkeästi.*

Wille kirjoitti...

*Kumartaa ja viuhahtaa*

Annikki kirjoitti...

Villa se vaan viuhahtelee :D

Annikki kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Annikki kirjoitti...

ups, ei kahta samaa kommenttia kuitenkaan..

Wille kirjoitti...

Joo, kyllä minä yleensä ymmärrän ihan yhdelläkin kommentilla.

generated by sloganizer.net