torstaina, helmikuuta 21, 2008

"Ei täällä mikään muutu" Vai?


Alkuun suuri kiitos Henulle kun minulle ojensi tämän kunniamerkin. KIITOS!
Suurin osahan tämän onkin jo saaneet ja kaikillehan tämä kuuluisi mutta tällä kertaa päätin laittaa hyvän kiertämään Joselle. Olehan hyvä.


Ja sitten minun päivieni kulkuun. Eilen sitten innostuin huvikseni täyttämään työhakemuksen netissä Suomen Galluppiin. Tänään sitten soitin sinne niin kuin hakemuksesta kehoitettiin ja sovittiinkin yhdeksi työhaastattelu. No siellä sitten kävin ja ihan vaikutti sellaiselta mitä voisin tehdä. Ei tietenkään mitään unelmahommaa eikä siinä isoihin rahoihin pääsisi käsiksi mutta paremman puutteessa välttää ja ennen kaikkea sellaista mikä ei veisi resursseja pääsykokeisiin lukemisesta. Vähintään kolmena päivänä viikossa pitäisi käydä sitä hommaa sitten tekemässä ja työajat ovat lähinnä iltavuoroja. Ensi viikon perjantaina olisi siihen liittyvä päivän mittainen koulutus ja sitten pääsisi hommiin käsiksi. En tiedä mihin surman suuhun olen luvannut itseni mutta ei se nyt haittaakaan käydä sitä kokeilemassa.

Ei kai tässä muuta. Eilisestä tentistä en osaa sanoa mitään siitä miten se meni. Ja mitään muutahan tässä välissä ei ole ehtinytkään tapahtua.

Humppa Soi: Ruoska: Irti (MC Raakapee Remix)
Humpastalainattua:
"Hauraan astian palat yhteen korjaamaan
Saavuthan, siihen jää, päästä ethän milloinkaan... IRTI!"

Elämässäopittua: Taisin saada hommia.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kiitoksia kovasti! :)

Mun kämppisserkku oli runsas vuosi sitten Suomen Gallupilla töissä ja hajoili aina ihan täysillä kotiin tullessaan. En mä enää muista mistä syystä, ilmeisesti ei vain tainnut pahemmin tykätä työstään. Mua ei taitaisi tollaseen duuniin saada mitenkään, kun inhoan tuntemattomille soittamista. :P Tosin puhelintyössä kuulemma pääsee eroon soittokammostaan, joten ehkä munki pitäis kokeilla.

Tsemppiä töihin! Elämässähän pitää kokeilla kaikkea paitsi muutamaa asiaa... ;D

Wille kirjoitti...

No sen näkee sitten miten pahasti minä hajoilen. Kivahan se on kokeilla eri hommia niin siinä samalla ehkä oppii mitkä on niitä itselle sopivia.

Kiitos tsempeistä.

Anonyymi kirjoitti...

Tapu tapu! Hienoa! Kohta on jo töitä ja Se Kaikki Loppukin sujunee sitten kuin itsestään... :D

Wille kirjoitti...

Kyllähän tässä olisikin jo aika vähän saada jotain järjestystä tähän elämääni.

manninen kirjoitti...

Sullahan on muutenkin jo kokemusta tuosta työstä. Ainakin uskottava galluppiääni löytyy...

generated by sloganizer.net