torstaina, syyskuuta 13, 2007

Loppuuko loruni?

Minua on koeteltu taas koulussa kuin taannoin Jobia erämaassa. Taisin olla väärä mies haukkumaan ketään Juudakseksi. Pyydän sitä anteeksi. Olen myös niin tyhmä että viljelen näitä koulun sisäpiiri Raamatun viittauksia jo täälläkin vaikkei tätä blogia luultavasti kukaan niistä mul... mukavista ihmisistä tätä lue. Tai ainakaan täällä kommentoi ja myönnä sitä.

Tänään siis minulla oli aika luokanvalvojalleni kello 12.30. Muut menivät ruotsia pänttäämään ja minä taas pelko kurkussa kuulemaan mitä opettaja tuumaa asiastani että vaihtaisin koulutuslinjaa.
Sairaanhoitaja linjalle meinasin vaihtaa. No siinä sitten selvisi että pitäisi tehdä rehtorille kauheat anomukset ja kirjelmät asiasta sun muuta paperisotaa. Ja siinäkin katsotaan vähän opiskelumenestystä joten veikkailen ettei tule niin vain onnistumaan vaihto. Hylsytkyn eivät kaikkien mielestä ole kauniita. Toinen ja varteen otettavampi vaihtoehto olisi hakea nyt syyshaussa jonnekin. Viikonlopun yli täytyy rauhassa vielä asiaa miettiä. Kaiken huippu oli kun sain kuulla että viime keväällä tuskien ja kärsimysten jälkeen saamani kuvantamiskoe ei olekaan hyväksytty läpi vaikka niin minulle annettiin ymmärtää. Opintotukien saantikin on ihan siinä hilkulla ettei sitä hylättäisi.
Kieltämättä oli sellainen tunne että mitä nyt. Ja on vähän vieläkin. Ei ole oikein mitään suunnitelmia miten tästä jatkaa. Röntgenhoitajuus ainakaan ei tunnu kovin varmalta.

Mutta nyt kuuntelen heavya kovalla äänenvoimakkuudella ja saan varmaan häädön kämpästänikin siitä hyvästä.

Ei paljon kiinnosta.

Jos ette huomanneet lukea rivien välistä niin minua ketuttaa.

Eli vituttaa.

Humppa Soi: Children of bodom: Are you dead yet?
Humpastalainattua:
" Throw a punch, shards bleed on the floor
Tearing me apart but I don't care anymore.
Should I regret or ask myself ARE YOU DEAD YET?"

Lisäys!
Koulussaopittua: Ottaa röntgenkuva on liettuaksi persviesti (ensimmäinen s on suhuässänä kaiken lisäksi.

6 kommenttia:

manninen kirjoitti...

Muista että onnimanni on aina auki sinulle. Makkaramieskin varmaan ilahtuisi

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään jostain syystä tuon biisin sanoista (tai ainakin nimestä), vaikka Children of Bodom onkin aika kauheaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaveri hei, älä lannistu! Kyllä kaikki selviää ja järjestyy varmasti parhainpäin tavalla tai toisella, olen siitä varma!!!

T:Isomahainen luokkakaveri Sanna(En mäkään varmaan tuu valmistumaan röntgenhoitajaksi, jos se yhtään sua lohduttaa!)

Wille kirjoitti...

Kiva kuulla sustakin välillä. Vieläkö on monta kuukautta?

Anonyymi kirjoitti...

21.10 on laskettuaika että kohtapuoliin poksahdan. Alkaa tää maha kieltämättä jo hiukka ahdistaan kun oon niin helvetin kömpelö!!! Tuun varmaan ensviikolla käymään koululla moikkaamassa teitä ja hakemassa Kelalle lappua missä selviää mun käydyt kurssit että saavat alkaa perimään multa opintotukia takasin, perkl...

Sanna

Wille kirjoitti...

Tervetuloa vaan morjestamaan ettet pääse unohtamaan meitä.

generated by sloganizer.net