maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Vanhoja muttei hyviä aikoja

Viikkohan on hyvä aloittaa pienellä flunssalla. Tai vielä ei ole kuin hieman kipeä kurkku ja vähän väsynyt olo, mutta veikkaan että tässä kyllä kohta päästään nauttimaan kevätflunssan tuomista iloista.

Koulussa tänään aamulla oli taas niin turha uusi aine ettei taas turhempaa voi olla. Johdatusta tutkivaan työotteeseen. No ainakin joka tunti joku pääsee eteen seuraamaan luokkamme ja opettajan välistä vuorovaikutusta. Pahoin pelkään että minäkin sinne joskus joudun.
Anatomian tunti oli tylsää ja viimeisenä oli vielä pari tuntia ITSE-tilan opetusta. Älkää kysykö mikä tila se on. No ainakin siellä oli hauskoja leluja, kuten sellainen laite joka muuttaa suun liikkeet sähköiseksi ääneksi.

Kämpällä koittikin sitten yllätys kun sinne viimein väsyneenä pääsin. AC/DC oli kokannut, valmisruoista tosin, aivan mahtavan aterian. Lihapullakastiketta ja lohkoperunoita. Kyllä näköjään poikamieskin osaa jotain tehdä.

Muuten ollaan laiskoteltu vaan. Katsottiin Johnny Kobra ja Pahuuden Nousu, sekä Gyglin kuvausnauhoja. Aika moinen tasoero. Kyllä sitä näköjään ollaan hieman kehitytty elokuvanteossa alkumetreiltä. Jokohan seuraavan leffan pystyy katsomaan.

Seuraavaksi on vuorossa Kovan onnen kundi ja vuokraamamme elokuva Layer Cake.

Koulussaopittua: "Menevä mies on mennyttä miestä"
Humppa Soi: AC/DC: Highway To Hell

13 kommenttia:

manninen kirjoitti...

Teistä tulisi varmaan tosi hyvät kämppikset. Tollasia pelimiehiä kumpikin.

Anonyymi kirjoitti...

On se niin kiva kun tulee kotiin ja joku on laittanut ruuan valmiiksi. Sellaisia päivän piristyksiä :)

Wille kirjoitti...

Ja vielä mukavampaa olisi jos se joku olisi muu kuin säälittävä poikamies.

manninen kirjoitti...

Varmaan joku toinen säälittävä ukkomies

Anonyymi kirjoitti...

Onko toi röntgenhoitaja opiskelu oikeesti noin hirveetä? :/
Se kun on yhtenä vaihtoehtona mullakin...

Wille kirjoitti...

Voi kuule Kuutis. Ei tämä aina niin hirveätä ole. Tervetuloa vaan alalle. Ja ainakin työllisyystilanteen pitäisi olla hyvä.

manninen kirjoitti...

Wille nyt saa minkä tahansa alan näyttämään hirveältä.

manninen kirjoitti...

Vaikka työnä olisi naismallien kehonmaalaus, niin wille valittaa kun sormet sotkeutuu maaliin.

Wille kirjoitti...

Huomaatko miten vähän muuten olen viime aikoina valittanut jutuissani. Alan varmaan pääsemään siitäkin yli. Ehkä se on siirtymässä sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, juuri tuo hyvä työllisyystilanne antaakin paljon plussaa röntgenhoitsu vaihtoehdolle, mutta täytyypi vielä katsoa.

Wille kirjoitti...

No et kyllä minun paskanjauhamisen takia jätä hakematta. Kannattaa kysellä joltain joka tietää alasta enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

:D Juuh, enköhän sen ainakin yhdeksi hakuvaihtoehdoksi laita, järjestystä tässä lähinnä mietin..

Wille kirjoitti...

Ensimmäiseksi vaan.

generated by sloganizer.net