lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Heija, Raisk!

Mistäs tätä vyyhteä nyt lähtisi purkamaan.

Torstaina koulun jälkeen siis lähdin matkaamaan luokkatoverini kanssa kohti linja-autoasemaa. Yksi meinasi jäädä reissusta jo alkumetreillä kun linja-auto oli ajanut ojaan. Hyvinhän siinä sitten kävi. Taksilla ehti juuri ja juuri paikalle ennen kuin linja-auto lähti.
Linja-automatka sujui muuten ihan hyvin mutta eräs 60-kymppinen alkoholisti nainen haastoi riitaa luokkalaisemme kanssa. En ole ikinä nähnyt yhtä ärsyttävää naishenkilöä. Enkä kyllä mieshenkilöäkään.
Helsingissä siirryimme pienen odottelutuokion jälkeen laivaan. Mitäs kerrottavaa laivareissusta sitten olisi.
No porukka ryyppäs ja juhli. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Itsekin sorruin alkoholin ihmeelliseen maailmaan. Olen pahoillani. Join yhden pienen tölkin lonkeroa. Tosin join sen siinä vaiheessa kun muut jo lopettelivat. Kuvia räpsivät yksi ja toinenkin ja minä viljelin omaa peukaloilme periaatetta. Ei muuten montaa kuvaa minusta tullut jossa ei ilmettä olisi.
Runsaan n. 1,5 tunnin yönunien jälkeen yritin lähteä kavereiden kanssa saunaan mutta eihän se onnistunut. Siitä olisi pitänyt maksaa ja meidät ajettiin sieltä pois.

Aamulla lähdimme kaverini kanssa kiertämään vähän Tallinnaan. Kävimme tutustumassa paikalliseen ruokapaikkaan. MacDonald'siin. Ihan hyvää oli. Kävimme myös hortoilemassa vanhassa kaupungissa. Hienon näköistähän siellä on. Ostin minä Tallinnasta itselleni pari tuliaistakin. J.M.K.E:n ja Vennaskondin levyt. Kaikkihan nyt kyseiset bändit tuntevat.
Eksymisen jälkeen pääsimme takaisin laivaan ja kävin ostamassa tuliaiset. Loppumatka meni melkein huilatessa vaan hytissä. Kaikki oli jotenkin väsyneitä. Karaokeenkaan emme ehtineet.

Helsingistä sitten taas linkillä Tampereelle. Hiljaista oli. Perille päästyämme muut porukasta lähtivät nukkumaan mutta minähän en niin helpolla väsy. Suunnistin erään nimeltä mainitsemattoman poikamiehen kanssa katsomaan hienoja artisteja. Ensimmäinen bändi oli joku Katra. Yllättävän hyvä oli. Euroviisuihinkin kuulemma yrittävät. Ei tarvitsisi Suomen hävetä yhtään. Seuraavana lavalle astui Jaana Pelkosen esittelemänä hieman yllättävä nimi. Matti Vanhanen. En muista milloin olisin yllättynyt niin paljoa. Siinä sitten selvisi että kyseinen tapahtuma olikin keskusta puolueen järjestämä. Mikäs siinä. Politiikkaan en puutu mutta bändit olivat mahtavia. Pääministerin jälkeen lavalle kapusi keinun kanssa Indican tytöt. Aina yhtä hyviähän ne ovat. Jonsun ulkonäköön ei varmaan tarvitse puuttua.
Ja mikäs tyttöjen jälkeen lavalle marssi. Metsatöll. 4 rumaa virolaista miestä. Säkkipillit, nokkahuilut ja kanteleet mukanaan. Aivan mahtavaa. Siis ehdottamasti tutustumisen arvoinen bändi. Ostin jopa bändin dvd:n. Nyt on bändin koko tuotanto.
Noin 02.00 olimme kämpälläni ja pääsin nukkumaan. Ei tarvinnut kauan unta kalastaa.

Siinäpä se sitten. Tänään on aika rauhallista ollut. Kaupassa käytiin ja ranskalaisia syötiin. Vieläkin vähän meinaa väsyttää. Laitan juttuni sekavuuden sen piikkiin.

Reissussaopittua: "Olen Suomen johtava perhostutkija"
Humppa Soi: The Shirelles: Will You Still Love Me Tomorrow

4 kommenttia:

Akkiki kirjoitti...

Mahtuiko sinne pakkahuoneelle oikeesti kaikki halukkaat?? Minä vaan löhösin sohvalla. Hyi minua!

Wille kirjoitti...

Mahtui helposti. Itekin menin vasta kymmenen jälkeen ja hyvin sovittiin. Metsatölliä päästiin seuraamaan melkein eturiviin. Kaduttaako?

Akkiki kirjoitti...

No itseasiassa kaduttaa. Aattelin, et sinne on turha lähtee, ku ei sinne varmaan ees mahdu sisään. Väännä vaan veistä haavassa! :)

Wille kirjoitti...

Anteeksi. En vaan malttanut olla vääntämättä.

generated by sloganizer.net