Tuo on ehkä vaikein sana mitä tiedän. Tulevaisuus. Ei se koskaan mene niin kuin kuvittelee. Aloin tässä miettimään viime vuosia ihan vaan itseni kiusaksi. Yläasteella en tiennyt mitä tulevaisuudella tekisin joten lähdin lukioon. Lukiossa en tiennyt mitä tekisin niin hain Ouluun puutarha-alalle. Armeijassa en tiennyt mitä siellä tekisin ja huomasin lääkintämieheksi ryhtyneeni. Sieltä sitten Ouluun ja viikon päästä pois kun huomasin että eihän se minua kiinnosta yhtään ja ihmettelin miksi edes hain sinne. Vuosi pohtimista minne seuraavaksi ja sitten opon kautta ajattelin kokeilla röntgenhoitajan uraa vaikkei sekään mitenkään erityisemmin tuntunut kiinnostavan. Enemmän kiinnosti vain lähteä jotakin lukemaan. Ensimmäinen puoli vuotta menikin siinä uuteen kouluun ja kaupunkiin tutustuessa ihan kivasti kunnes alkoi tökkimään. En tiennyt mitä muutakaan tekisin niin kokeilin vielä ja niinhän siinä kävi että nyt kaatui sekin ura sitten kokonaan. Seuraavaksi vuorossa yliopistoon yrittäminen mutta jostain pitäisi siihenkin nyt enemmän innostusta saada. Olen liian laiska oikeasti innostumaan mistään ja keskittymään mihinkään oikein tosissani. En muista mihin olisin viimeksi oikein kunnolla keskittynyt.
Ja sitten vielä kokeista jos puhutaan niin ne on menneet aina niin että mitä enemmän olen panostanut lukemiseen ja keskittynyt oikeasti kunnolla niin sitä huonommin ne ovat mennneet.
Kaiken mitä olen saanut niin olen saanut helpolla. Ei minun ole tarvinnut paljon töitä tehdä kouluihin pääsemiseksi. Sen ainoa ihmissuhteenikin sain kuin tarjottimella kotiin kannettuna. Jotenkin vain onnistun aina pilaamaan kaiken niin ettei se sitte menekään niin kuin on suunniteltu ja toivoisin. Miten minä saisin joskus jotain sellaista mikä kestäisi?
Tulipas tässä nyt avauduttua pitkästä aikaa.
Humppa ei soi koska hiljaisuus on välillä ihan virkistävää.
8 kommenttia:
Jahas! Ville on saanut taas itsesäälikohtauksen :) No kyllähän se minullakin vähän noin on että ei oikein tiedä mitä sitä haluaisi työkseen tehdä. Onneksi olen kuitenkin sellaisen naisen löytänyt että tiedän kenen kanssa haluan loppuelämäni viettää. Nyt on tämä koulu pikkuhiljaa ruvennut kiinnostamaan, lukuunottamatta niitä pakollisia ruotsia ja matikkaa. Tietysti jos jotain harrastaa ja siitä voi ammatin kehittää niin sellaiseen varmasti saa motivaatiota ja kiinnostusta, kuten minulla nyt tämä tietojenkäsittelyn koulutus jossa paljon tehdään tietokoneella ja sellainen on mukaavaa ja rentoa minun mielestäni, olenhan tietokoneiden sun muiden laitteiden äärellä viettänyt lyhyestä elämästäni paljon aikaa. Kirjailija voisi olla toinen minua kiinnostava koska jo pienenä tykkäsin kirjoitella tarinoita.
En ole saanut mitään helpolla ja silti kaikki menee pieleen.
Ainoa ihmissuhde taitaa olla nyt vähän liioittelua. Eiköhän niitä ihmissuhteita kuitenkin ole vaikka muille jakaa, parisuhde sitten taas on eri asia.
Ellei kaverisi sitten ole jotain ihan muita kuin ihmisiä. ;)
Toivottavasti löydät vielä sen jutun, mikä ihan tosissaan kiinnostaa. (En mäkään kyllä ikinä jaksa tehdä töitä minkään eteen. Kaikki mitä olen saanut, olen saanut helpolla.)
Meidän ihisyydestä on paha mennä sanomaan :P
Mut ei tää oman polkunsa seuraaminenkaan aina ole mitään ruusuilla tanssimista. Varsinkin jos valitsee tälläisen heteikön... Melkein mahdotonta edetä, mutta on jo niin syvällä ettei poiskaan enää pääse.
"Joskus mieleni on niin epämukava, että toivoisin voivani ottaa sen pois ja panna välillä lepäämään." ...on joku joskus sanonut. Kun voisikin. Toivon, että hetkellinen 'eksyksissä olemisen' tunteesi menee ohi. Niitä tulee toisinaan, ja sitten taas aurinko jo paistaakin.
Thundercat: Pitäähän sitä itsesääliäkin välillä muistaa. Niin, eihän se sinullekaan niin helppoa ole ollut löytää sitä omaa alaa. Ja jos totta puhutaan niin olen minä aina sinut kuvitellutkin koneiden kanssa jotain töitä tekemään. Kirjoitellahan voit omaksi iloksesi ihan harrastuspohjalta.
Ina: Ei kai nyt kaikki sentään mene pieleen. Eikös sinulla ole sentään se tärkein?
Tiina: No parisuhdetta minä lähinnä tarkoitinkin. Eikä noita ihmissuhteitakaan ole kyllä muille jaettavaksi asti. Ja toivotaan tosiaan että joku juttu löytyy joka edes vähän kiinnostaisi.
Manninen: No ei teitä kyllä ihmisiksi voi sanoa. Ja sinulla on sentään se polku mitä kulkea vaikka vähän upottaakin välillä. Et ole niin eksyksissä kuin minä.
Sirenita: Eiköhän se tästä taas. Ei tässä ihan sentään niin maassa olla kuin puoli vuotta sitten ja jos siitä jaksoin nousta niin tämä on lastenleikkiä sen rinnalla.
Mulla on muutes aikalailla sama homma. Mä innostun aina kaikesta ja alan totauttamaan niitä juttuja ja sit kyllästyn tosi helppoon niihin milloin mistäkin syystä. Tälläkin hetkellä päässä siintää kouluun haku, mutta jaksanko sielläkään sitten, mutta kun en jaksa kökkiä himassakaan. Ei oo helppoa, tiedän tunteen...
Niinpä.
Lähetä kommentti