tiistaina, helmikuuta 10, 2009

Kirjoittaa meinasin...

...mutta en sitten keksinytkään mitään sanottavaa.

perjantaina, helmikuuta 06, 2009

Mukavaa vai muka mukavaa?

Aamulla oli työnohjausta. Kysytte tietenkin että siis mitä? No sellaista että keskustellaan ryhmässä siitä millaista työpaikalla (harjoittelussa) on. Sellaista jutustelua että saa murtuakin jos haluaa. Luulin että se on jotain typerää liirumlaarumia mutta se oli ihan mukavaa. Sattui mukava ryhmä jossa juttu lensi ja oltiin vielä yllättävän asiallisia. Onko minusta tulossa aikuinen kun jo pelkästään juttelu on mukavaa?

Eilen tein Runebergin torttuja ja ne jopa onnistuivat. Hyviä on. Murustelen paraikaa tähän kannettavan näppäimille yhtä sellaista.

Ja aamulla sorruin selaamaan Sauna open airin ohjelmistoa ja nyt polttelis ihan mukavasti päästä sinne. Nightwish, Stratovarius, Finntroll, Hammerfall, Viikate. Kovia nimiä minulle. Mutta se rahapolitiikka sitten. Olen nytkin 50 euroa velkaa eräälle aivan erityisen ihanalle henkilölle jonka nimeä en mainitse ettei ala huhut kierimään ja niinhän sitä sanotaankin että vierivä huhu ei sammaloidu eiku... Karkaa taas ajatukset. Minkäs teet kun tykkään. Musiikista. Musiikista tykkään. Ihanaa musiikkia. Jään kuuntelemaan siis sitä...

Humppa Soi: Aknestik: Samaa lajia
Humpastalainattua:
"Me ollaan kaks marjaa, me ollaan kaks mustikkaaaa..."

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

"Hyvän olon tavoittaa"

Niin siinä vaan on päässyt käymään että minäkin tämän blogin olen melkein tyystin hyljännyt. Kun ei aika riitä niin ei riitä. Tai kyllähän se riittäisi mutta kun ei ole jaksanut. Yritetään nyt kuitenkin aina välillä tänne kirjoitella kuulumisia. Niitä on kiva lueskella sitten muutaman vuoden jälkeen että mitä sitä on tullut tehtyä. No en minä kyllä paljon mitään koskaan tee.

Maanantaina alkoi työharjoittelu Kokkolan terveyskeskuksella. Jännitti mennä sinne niin kuin aina uuteen paikkaan. Ensimmäisenä päivänä aamupäivä meni puhtaasti ihmetellessä paikkoja ja uusia kasvoja. Iltapäivällä sitten jo pääsi todella vaativiin hommiin. Verenpaineita mittailin. On se vaikeaa kun saadaan jopa mitata digitaalisella mittarilla.

Eilen sitten pikkuhiljaa pääsi maistamaan ihan oikeaa työtä. Pestiin potilaita, vaihdettiin vähän vaippoja, petailtiin sänkyjä ja kaikkea muuta tällaista erittäin miehistä työtä. Vakavaa tästä tekee sen että minä jopa viihdyn siellä. Potilaat on pääasiassa mukavia. Ja kun ei vaadi itseltä liikoja vaan tekee sen mukaan mitä osaa niin ei pääse ressikään yllättämään. Voihan toki olla että vielä hajoilenkin työhön mutta ei murehdita sitä nyt.

Rahatilanteeni on erittäin kehno. Siihen kaipaisin jostain parannusta. Ei kyllä töitäkään mistään jaksaisi etsiä kun sen tiedän että sitten kaatuu opiskelut. No ei auta. Makaronilinjalla mennään ja unohdetaan levyjen ostelut. Tampereelle ja Mannisen luokse Tornioon olisi kiva matkustella mutta ei tällä lompakolla. Sais se velipoika sieltä kukkarosta lähteä pois. Välillä tekisi mieli laittaa huuto.nettiin myyntiin se kesän Metallica-lippu mutta sitä katuisin. Ja onneksi se lippu on kaverillani ja enhän minä sitä ole vielä edes kokonaan maksanut. Jos sitä keräilis vapaa-ajan pulloja.

Muuten elämä kyllä tuntuu luistavan. Säpinää on. En sitä kiellä. Vaikka virallisesti tässä kai poikamiehenä vielä mennäänkin. Ei tiedä miten käy. En jaksa edes murehtia sitä.

Humppa Soi: Mikko Alatalo: Pirunviulu
Humpastalainattua:
"Hän puki vauvan prinsessamekkoon
Minä olin vaipanvaihtaja
Hän nautti hyvästä seurasta ja viineistä
Minä olin hyvä tiskaaja"
generated by sloganizer.net