perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Suomen Gallupista Ultimus hyvää iltaa!

Tänään sitten oli koulutus tuohon uuteen työhöni. Aamupäivä teoriapohjalta ja iltapäivä sitten laitteisiin tutustumista. Soittelemaan ei vielä päästy kuin toisillemme. Maanantaina sitten alkaisi ihan oikeasti työt. Vaikutti kyllä ihan kivalta paikalta. Toivottavasti viihdyn myös sitten kun hommat oikeasti alkaa.

Tänään on tainnut olla karkauspäivä eli naiset kosivat ja miehet ostavat hamekankaat jos ei kosinta miellytä. Minun elämääni tuo asia ei ole kyllä vaikuttanut. Ei olisi kyllä varaakaan kankaiden ostoon. Mutta miksei miehille ole samanlaista päivää. Tämähän on syrjintää. Mies kun kosii ja saa rukkaset niin ei miehelle mitään lohdutuslahjaa osteta.

Humppa Soi: Rattus: Voittaako pahuus?

Elämässäopittua: Jos meinaan telkkaria vielä joskus seurata niin kai se digiboksi olisi ostettava.

torstaina, helmikuuta 28, 2008

Olen taas täällä

Ei se silti sitä tarkoita että mitään tänne kirjoittaa osaisin.

Viikko maaseudulla sujui lähinnä elokuvia katsellessa. Tässä niistä lyhyesti mielipiteeni: (Katsoin siis nämä aikavälillä su-ke)


Shrek 3: Ihan ok. Ei kyllä yllä lähellekään aikaisempia osia.
Naisentappajat: Hauska musta komedia mutta Coenien uudelleen filmatisointi on kyllä parempi
The Player: Vähän erilainen hollywoodleffa. Hauska.
Crank: Hauska toimintapätkä.
Slither: Hauskaa kauhua.
Goyan aaveet: Yllättävänkin hyvä historiallinen draama.
Babel: Komea eri tarinat yhteen liittävä draamatrilleri.
Crash: Hyvä draama erilaisista ihmisistä.
Zodiac: Pitkä mutta erittäin hyvin otteessa pitävä trilleri.
The New World: Kaunis.
Mr. Brooks: Hyvä idea mutta ei niin hyvä toteutus. Aika pettymys.
Paholaisen asianajaja: Hyvä kauhutrilleri.

Olikohan niitä vielä muita. Ihan hyvä saldohan tämäkin jo oli. Mikäs siinä kun hyviä olivat.

Huomenna sitten näen millaista se Suomen gallupin jobi on. Saankohan unta ensi yönä kun sitä pohdin.

Humppa Soi: Blackmore's Night: Way to Mandalay

Elämässäopittua: Sairaalabakteeri leviää ulosteista suuhun.

maanantaina, helmikuuta 25, 2008

Poikkean linjastani...

... ja kirjoitan täältä maalta. Viikonlopun vietin täysin irti tietokoneesta ja internetistä joten en taida kovin pahasti olla riippuvainen. Lauantaina kuvasimme Mannisen kanssa jotain jonka ehkä näette sitten joskus (ikävä kyllä). Täytyy vaan sanoa että kylmä oli, mutta onneksi tajusimme pitää saunan lämpimänä että välillä pääsi lämmittelemään. Illalla sitten saunoimme ja lähdimme vieraisiin eli Jenskun ja hänen ukkonsa luokse naapuripitäjään. Siellä joimme kahvia, katsoimme telkkaria, saunoimme ja söimme makkaraa. Kiitos vaan kivasta illasta.

Sunnuntaina kävin mummoa katsomassa ja katsoin telkkaria. Siinäpä se tais koko päivä hurahtaakin kuin huomaamatta.

Tänään elokuva aamupalaksi ja nyt sitten olisi tarkoitus tehdä makaronilaatikko kun ollaan täällä velipojan kanssa tämä viikko kahdestaan ja joudutaan itse selviytymään ruoanlaitosta.

Viikko varmaan jatkuu sinne torstaihin asti elokuvia katselemalla. Ei täällä oikein muutakaan tekemistä keksi.

Humppa Soi: Apulanta: Poistuisitko mun elämästäni
Humpastalainattua: "Et sä tajuu että otat mua nuppiin?"

Elämässäopittua: Ilman paitaa on kylmä maata lumen alla.

P.S. Pahoittelen etten jaksa teidän blogeja seurata. Palaan kyllä niitäkin lukemaan sitten taas Tampereella.

perjantaina, helmikuuta 22, 2008

Kahvia juon ja kohta jo maalle matkaan

Tänään iltäpäivällä n. klo 15.20 istun linja-autoon nokka kohti Karstulaa. Täytyyhän sitä välillä kotonakin näyttäytyä ja Mannisen luonakin olisi tarkoitus pyörähtää suunnittelemassa jotain jonka näette kyllä jos siinä onnistumme. Palaan Tampereelle ehkä torstain paikkeilla kun perjantaina olisi siihen työhön liittyvä perehdytys/koulutus. En ole vielä aivan varma mutta voi olla että sieltä maalta käsinkin voin täällä blogillani välillä pyörähtää mutta en lupaa mitään. Toisten blogien seuraamiseen ainakin taitaa tulla pieni tauko. Saatte ainakin hetken hengähtää.

Laitetaan vaikka youtubesta pongattu hieno biisi tähän loppuun.



Humppa Soi: Tom Waits: Coney Island Baby

Elämässäopittua: Ismo Alangolta löytyy kaikki Nick Caven levyt.

torstaina, helmikuuta 21, 2008

"Ei täällä mikään muutu" Vai?


Alkuun suuri kiitos Henulle kun minulle ojensi tämän kunniamerkin. KIITOS!
Suurin osahan tämän onkin jo saaneet ja kaikillehan tämä kuuluisi mutta tällä kertaa päätin laittaa hyvän kiertämään Joselle. Olehan hyvä.


Ja sitten minun päivieni kulkuun. Eilen sitten innostuin huvikseni täyttämään työhakemuksen netissä Suomen Galluppiin. Tänään sitten soitin sinne niin kuin hakemuksesta kehoitettiin ja sovittiinkin yhdeksi työhaastattelu. No siellä sitten kävin ja ihan vaikutti sellaiselta mitä voisin tehdä. Ei tietenkään mitään unelmahommaa eikä siinä isoihin rahoihin pääsisi käsiksi mutta paremman puutteessa välttää ja ennen kaikkea sellaista mikä ei veisi resursseja pääsykokeisiin lukemisesta. Vähintään kolmena päivänä viikossa pitäisi käydä sitä hommaa sitten tekemässä ja työajat ovat lähinnä iltavuoroja. Ensi viikon perjantaina olisi siihen liittyvä päivän mittainen koulutus ja sitten pääsisi hommiin käsiksi. En tiedä mihin surman suuhun olen luvannut itseni mutta ei se nyt haittaakaan käydä sitä kokeilemassa.

Ei kai tässä muuta. Eilisestä tentistä en osaa sanoa mitään siitä miten se meni. Ja mitään muutahan tässä välissä ei ole ehtinytkään tapahtua.

Humppa Soi: Ruoska: Irti (MC Raakapee Remix)
Humpastalainattua:
"Hauraan astian palat yhteen korjaamaan
Saavuthan, siihen jää, päästä ethän milloinkaan... IRTI!"

Elämässäopittua: Taisin saada hommia.

keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008

Arkistojen aarteita Osa 1

No tässä nyt olisi tämä lupaamani novelli jonka lukiossa olen kirjoittanut. Saa nauraa.

Matkalla

Astun tympääntyneenä linja-autoon. Lunta pyryttää ja on kylmä. Varmaan 20 astetta pakkasta. Linja-auto on vanha romu. Kyljessä lukee Soisalon liikenne. Miksiköhän se toimii täällä Karstulassa koululinja-autona? Linja-auto on melkein täynnä. Vain muutama tyhjä paikka. Istuudun kolmanteen penkkiriviin oikealle puolelle nokasta katsottuna. Mietin miten kurjaa oli taas koulussa. Ruotsin kokeesta 4½, matematiikasta 5, englannista 5½ ja ranskasta 5-. Koeviikkojen huono puoli on se että kaikki kokeet palautetaan melkein aina samana päivänä. Ruokakin oli pahaa. Kaalipataa. Tykkääköhän siitä kukaan muu kuin Jani? No se on muutenkin vähän outo.
Linja-auto täyttyy entisestään ja lopulta vapaita paikkoja ei ole kuin minun ja jonkun vanhan mummon vieressä. Autoon nousee iso, ruma mies. Olen aivan varma että minun tuurillani hän tulee istumaan viereeni. Mutta ei, hän meneekin ohitseni sen vanhan mummon viereen. He ovat varmaan sukulaisia. Juttelevat ainakin kuin vanhat tutut.
Viimein kuski tulee ja kiertää keräämässä maksut. Leimaan korttini ja huomaan että, siinä ei olekaan enää matkoja jäljellä. Kuski pyytää maksamaan käteisellä tai poistumaan autosta. Ilmaiseksi täällä ei matkusteta. Saan kuin saankin kokoon kuskille kelpaavan rahasumman.
Juuri kun auto on lähdössä liikkeelle, nuori nainen juoksee paikalle käsiään huitoen. ”Älkää lähtekö ilman minua!” Nainen nousee autoon ja maksaa matkansa. Nainen kävelee minua kohti ja huomaan hänen olevan todella kaunis. Pitkät mustat hiukset, ruskeat silmät ja hyvä vartalo. Alan hermoilla kun huomaan hänen pysähtyvän paikkani eteen. En tiedä minne katsoa. Nainen kysyy: ”Anteeksi, mutta saako tähän istua?” Mumisen jotain myöntävän kuuloista vastaukseksi. Nainen istuutuu ja haistan hänen ihanan hajuvetensä tuoksun. Käteni hikoavat ja mietin, että pitäisi keksiä jotain puheenaihetta. Minun onnekseni nainen aloittaa puhumisen ja sanoo "Onpas, täällä täyttä. Onneksi sentään pääsin istumaan, niin ei tarvitse seistä koko matkaa Kimingille."
Hämmästyn, kuulinko oikein? Kysyn hieman epäröiden:
"Anteeksi mutta oletteko te menossa todellakin Kimingille vai kuulinko väärin?"
"Kuulitte aivan oikein. Kimingille. Miten niin?"
"Eiku, minä asun Kimingillä ja tuntuu niin oudolta että te olette matkalla sinne. Katsos kun en ole ennen nähnyt teitä" vastaan nyt jo hieman varmemmin. Kaunotar hymyilee ja vastaa
”Niin, en olekaan ennen käynyt Kimingillä. Minulla on nyt lomaa ja olen vuokrannut kaverieni kanssa sieltä talviasuttavan mökin viikoksi. Kaverini tulivat sinne jo eilen. Anteeksi en ole esitellyt itseäni. Olen Senja Siukkonen. Tampereelta”
Esittelen itseni ja puhumme niitä ja näitä. Kerron mm. miten kaverilleni Kari Tammiselle kävi eräällä linja-automatkalla Helsinkiin. Hän nimittäin luuli erästä miestä reppukasaksi ja kysyi tämän vierustoverilta: ”Voiko tähän istua?”.
Sitten olemmekin jo Kimingin keskustassa ja Senja painaa pysähtymisnappia. Keksin hyvän idean miten saan olla vielä hetken Senjan kanssa. Jään pois samalla pysäkillä, vaikka itse asun toisella puolella Kiminkiä. Valehtelen Senjalle että asun samalla suunnalla missä Senjan vuokraama mökki on. Kävelemme yhtä matkaa ja autan jopa Senjan matkalaukkujen kantamisessa. Olen niin onnellinen kuin voin vain olla. Vihdoinkin tapasin naisen. Hyvästi kurjat poikamiesvuodet. Kävelemme noin pari kilometriä Kimingin keskustasta länteen päin. Tosin matka tuntui vain parilta sadalta metriltä näin mukavassa seurassa. Lopulta näemme mökin. Komea Hongan hirsimökki tai pikemminkin huvila. Saatan Senjan ovelle asti. Olen juuri kysymässä Senjan puhelinnumeroa kun ovi aukeaa ja ulos astuu parimetrinen bodari. ”Senja-rakas, vihdoinkin saavuit. Mulla on ollut sua ihan mahoton ikävä. Hei mutta kuka äijä toi on?”, bodari melkein huutaa.
”Se on vaan yks joka asuu tässä lähellä”, Senja sanoo ja menee sisälle. Jään ulos bodarin kanssa. Sanon: ”Heippa”, ja lähden kävelemään poispäin mökiltä. Bodari sanoo saattavansa minut tielle asti.
Kävelemme sanomatta sanaakaan. Bodari polttaa yhden tupakan ja kun olemme tiellä, hän sanoo:
”Olen Boris, Senjan poikaystävä, enkä pidä siitä että, Senja kulkee tuollaisten homojen kanssa. Kyllä mä tiedän mitä sä ajat takaa.”
Hämmästyn ja vastaan äkkiä: ”Ihan oikeasti ei mulla ollu mielessä mitään.”
Boris sanoo tyynesti: ”Eikö Senja muka ole sinun mielestäsi kaunis ja viehättävä?”
En tiedä mitä vastata. Hieman epäröidyttyäni vastaan: ”On, hän on erittäin kaunis ja viehättävä.”
”Eli sää yritit iskeä Senjan minulta, saatanan kusipää!”, Boris huusi ja seuraava asia minkä näin oli Boriksen iso nyrkki syöksyvän kohti naamani. Kaadun selälleni lumihankeen ja nenästä alkaa vuotamaan verta.
”Nyt painut sinne mistä oot tullutkin. Enkä sitten halua nähdä sinua enää ikinä Senjan seurassa. Tämä oli vain esimakua mitä käy kun vokottelee minun tyttöystävääni”, sanoo Boris ja lähtee kävelemään takaisin mökille päin vihellellen Mombasaa.
Nousen ja lähden kävelemään allapäin kohti kotiani. Eihän matkaa ole kuin jotain kymmenen kilometriä. Jostain kuuluu Popedan kappale Olen matkalla Alabamaan. Olisinkin. Kestää hetken ennen kuin tajuan sen olevan minun oma puhelimeni. Iskä soittaa. Muistan että koko muu perhe on tosiaan matkalla etelän lämpöön. Minä jouduin jäämään kotiin, kun on koulua ja lukion kolmas vuosi on niin tärkeä ettei muka voi olla poissa koulusta. Vastaan niin kuin aina vastaan puhelimeen:
”Niin”
”No missä oot, joko oot kotona? Aattelin vain soittaa, että myö ollaan jo lentokentällä. Kohta päästään koneeseen ja sitten ollaankin jo pian matkalla Espanjan rannikolle ihailemaan rantamaisemia. Ei mutta nyt meidän pitääkin jo mennä. Koita pärjäillä. Hei”, iskä sanoo ja sulkee puhelimen ennen kuin ehdin vastata. Vastaan kuitenkin hiljaa ääneen: ”Matkallahan minäkin.”


Että tämmöistä tänään. Vähän yritin selkeyttää tuota kun kaikki oli kirjoitettu yhteen pötköön mutta en tiedä onnistuinko siinä yhtään. Mutta nyt sitten lukemaan säteilysuojelua kun tentti on neljältä ja syömässäkin pitäisi jossain välissä käydä koululla. Ei tosin omalla koululla.

Humppa Soi: Janis Joplin/Big Brother & the Holding Company: Piece of my heart

Elämässäopittua: "Mittään en oo ikinä tehny. Enkä varsinkaan pahhaa."

tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Lukion ajat mieleen palautuivat

Tänään sitten olen taas lukenu jonkun verran. Pääsykoekirjan lisäksi huomiseen säteilysuojelun tenttiin. Sitten innostuin vähän selailemaan vanhoja poltettuja levyjä ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Jotain vanhoja pelejä, paljon mitä erilaisempaa musiikkia aina Patricia Kaasista Röllin kautta Rammsteiniin ja Finntrolliin. Mutta paras tai ainakin yllättävin löytö oli joku kansio missä oli lukioaikaisia koulujuttuja. Sieltä löysin jonkun novellin jonka olin varmaan äidinkielen kurssilla kirjoittanut ja kyllä sain nauraa kun sitä luin. Jos oikein kauniisti pyydätte niin voin sen vaikka täällä julkaista jos kehtaan.

Humppa Soi: Ramones: Somebody put something in my drink
Humpastalainattua: "Hey! Give me a drink."

Elämässäopittua: Vanhoja levyjä on hauska tutkia.

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Menetetty maa

Kävin sitten taas elokuvissa, onneksi päivänäytös ei maksa kuin 6,5 euroa. Tällä kertaa kyseessä oli Menetetty maa joka ei varmaan monellekaan sano mitään mutta kyseessä on Coenin veljesten uusin leffa. Koska en veljeksiltä vielä ole yhtään huonoa leffaa nähnytkään niin sillä ehkä repäisin sen verran että päätin oikein teatteriin mennä katsomaan. En kadu kyllä yhtään että niin tein. Eikä haitannut vaikken ketään kaveriksikaan saanut kun elokuva oli kyllä niin mahtava. Coenien parhaimpien joukkoon menee. Ja muutenkaan en kyllä muista milloin olisin noin hyvän elokuvan viimeksi katsonut. En ala tämän enempää nyt hehkuttamaan vaan kehoitan kaikkia itse katsomaan sen. Tuossa traileri jos kiinnostaa:



En minä mistään muusta enää keksikään kirjoittaa kun olen niin tuon leffan pauloissa vieläkin.

Humppa Soi (radiosta): Riki Sorsa: Haaveissa vainko oot mun
Humpastalainattua:
"Kelle kuulun silloin?
Mä vastausta ootan illoin."

Elämässäopittua: Coenit teki sen taas.

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Sähkis sanoo: "Hyvää kahvia keitit!"

Olisi kiva kirjoittaa jotain hauskaa mutta enhän minä mitään keksi. Samaa rataahan tämä päivä on mennyt kuin eilinenkin. Kävin kyllä "lenkillä" eli hautausmaalla kävelemässä. Kaunista oli ja lämmintä. Kauniit auringonpaisteiset sunnuntait on poikamiehelle huonoja päiviä lenkkeillä kun silloin näyttäisi kaikki pariskunnat kaivautuvan piiloistaan kaduille käsikädessä kävelemään ja sehän voi saada poikamiehen masentumaan. No en kyllä kovasti masentunut vaikka tämän ilmiön taas huomasinkin.

Nyt tässä kahvia siemailen ja mietin mitähän sitä vielä tekis illan päätteeksi. Ei oikein jaksais lukeakaan enää kun aamulla sitäkin jo harrastin. Tietokoneella vois pelata pitkästä aikaa, sitä en muutenkaan nykyisin paljon harrasta. Kyllähän se hyvin katkaisee ajatuksia.

Vastapäätä olevassa kerrostalossakin eräässä huoneessa näyttäisi joku äijä jonkun ihme savun keskellä lippis päässä jotain touhuavan. Aluksi ajattelimme Sähkiksen kanssa että se kokkailee ja savut tulee siitä mutta kun se näyttäisi kantelevan jotain lankun pätkiä niin voisikohan se tehdä jotain remonttia. Hassun näköistä se ainakin on. Jos vaikka sitä seurais tämän illan.

Humppa Soi: Electric Six: Gaybar
Humpastalainattua:
"You're the superstar
At the gaybar"

Elämässäopittua: Holy moley!

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Rikas mies jos oisin niin keikoilla kävisin

Oho. Eilen jäi kirjoittamatta tänne kun oli niin paljon tekemistä. No ei edes ollut. Koululla kävin syömässä, kaverit kävivät kahvilla ja illalla kaverin luokse saunomaan. Ja luin minä pääsykokeisiinkin. Oikeasti.

Eikä tänäänkään mitään ihmeellistä ole tapahtunut eikä myöskään ole suunnitelmissa oikeastaan mitään.

No nyt ei sitten ajatus lennä joten listataan vaikka tähän loppuun missä keikoilla olisi kiva päästä käymään. (Tokihan näitäkin tulee lisää koko ajan eikä kaikkiin millään riitä varaa.)

Klubi/Pakkahuone

La 8.3 Mikko Alatalo (Joku film festival hässäkkä kai kyseessä)
Pe 14. 3 Herra Ylppö ja ihmiset (Tämän voi joutua kyllä jättämään väliin)
To 27.3 Metsätöll ja Korpiklaani (Ja vain 9 €, pakko mennä)
La 29.3 Musta Joutsen (Tosin Popedan lämppärinä joten liput sen mukaiset eli taitaa jäädä väliin.)
Ke 23.4 Timo Rautiainen (Pitäisi se uudempi levy kyllä ostaa sitä ennen)

Muut

Pe 29.2 Kaija Koo Sahassa ( En ole varmaankaan sillä viikolla Tampereella joten joudun ikävä kyllä jättämään Kaijan tällä kertaa väliin)
La 19.4 Thy Majestie Immortal Metal Festissä Nokialla (Tänne velipojan kanssa olen jo luvannutkin lähteä)

Kesä

La 19.7 Iron Maiden Ratinalla (Liput on 8,10 euroa vaille jo maksettu)

Kesällä festareilla olisi kiva käydä katsomassa esim. Provinssissa Serj Tankian, The Sounds ja Eläkeläiset. Tai sitten Miljoonarockiin Nightwishia, Dingoa, Twisted Sistersia ja Movetronia katsomaan, se ei olisi niin kallista. No vielä nämä elää nämä bändikiinnitykset joten mitään ei vielä lukkoon voi lyödä ja jos rahatilanne ei parane niin taitaa festarit jäädä väliin.

Humppa Soi: Mikko Alatalo: Viivy vielä hetki (SuomiPopilla on menossa Mikko Alatalo viikonloppu, vahingossa huomattiin ja pitihän sitä jäädä kuuntelemaan)

Elämässäopittua: Cayenne on voimakas mauste pelkiltään.

P.S. Minjankin mainostama Volbeat vaikuttaa todella hyvältä. Pitää varmaan joskus investoida tähänkin bändiin. Miksi hyvää musiikkia on niin paljon?

torstaina, helmikuuta 14, 2008

Päivä ystävien

Klo 08.00 Herään kun joku soittaa Sähkikselle.
Klo 08.02 Nukahdan.
Klo 08.50 Herään kun puhelimeni soi ja luokkakaverini sieltä soittaa kun kamera ei toimi. Lupaan tulla koululle sitä katsomaan.
Klo 09.00 Vastaani kävelee jääkarhu ja Nalle Puh jotka jäävät keskustelemaan kahden "naisen" kanssa joista toinen näytti Marilyn Monroelta paitsi että jalat olivat karvaisemmat.
Klo 09.20 Saavun koululle ja yritän selvittää kameraongelmaa. En saa sitä toimimaan. Rikkihän se on mennyt. Enkä edes tiedä milloin kun en ole sillä kuvannut pitkään aikaan joten en voi luokkakaverianikaan syyttää sen hajottamisesta.
Klo 09.30 Aamukahvit koulun kahvilassa.
Klo 10.00 Aloitan lukemaan pääsykoekirjaa (olen siis hakemassa oikein yliopistoon, älkää vielä tyrmätkö etten ole pääsemässä sinne)
Klo 11.05 Nälkä kurnii ja päätän lähteä koululle syömään kun Sähkis ei ole tiskannut vaikka on sen vuoro ja kattila on likaisena makaronin keittoa varten.
Klo 11.20 Syön hernekeitto luokkakavereiden kanssa.
Klo 12.00 Luokkakaverit tulevat luokseni käymään ja juomme kahvit sekä keskustelemee henkeviä. (Toisin sanoen nauramme Kummelivitseille ja muulle youtubessa)
Klo 12.15 Tietokonetuoli hajoaa.
Klo 15.40 Kaverit poistuvat.
Klo 16.00 Lueskelen blogeja.
Klo 17.00 Sähkis saapuu ja keittää kahvit.
Klo 18.00 Päätämme mesessä että menemme kaverini kanssa katsomaan Dark Floorsin elokuvateatteriin.
Klo 19.00 Elokuva alkaa.
Klo 20.30 Elokuva loppuu ja kommenttina elokuvasta täytyy sanoa että ei kannata käydä katsomassa. Huono se oli vaikka niin siitä odotinkin. Lähinnä Lordin jäsenten esittelyä "kauhu"leffaksi muutettuna.
Klo 20.50 Menen MacDonaldsiin syömään kahdella eurolla yhden hampurilaisen ja törmään siellä luokkakaveriin ja hänen kaveriinsa. Juttelemme hieman.
Klo 21.05 Menen Hellään. Tai siis yritän. Ovessa lappu: Avaamme 23.00.
Klo 21.25 Menen kaverini luokse ja huomaamme netistä että Dreamtale on perunut keikan. Katsomme Housen loppuun.
Klo 22.30 Otan Iron Maidenin DVD:n lainaan ja lähden takaisin kämpille.
Klo 23.00 Kirjoitan tätä jonka aloitin jo aikaisemmin mutten julkaissut.

Siinä oli minun ystävänpäiväni. On se jännää.

Humppa Soi: Rautakello: Teko ja tarkoitus
Humpastalainattua:
"Ja käsi kädessä teko ja tarkoitus
Antavat vallan tehdä mitä vaan
Kunnes joku nuo kaksi erottaa."

Elämässäopittua: Ulkona on tosi kylmä tuuli!

keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Rautainen neito vain pauhaa taustalla

No nyt on käyty varamiespalvelun juttusilla. No blondi siellä kyseli kaikkea millainen työ kelpaisi ja mitä olen tehnyt ja kaikkea muuta. Kuvankin se otti. Väitti kyllä että työhakemusta varten mutta itselleenhän se näin komeasta uroksesta kumminkin sen kuvan halusi.

Sieltä päästyäni sitten seikkailin kaupungilla ja tarttuihan sieltä taas jostain divarin nurkasta levy mukaani. Iron Maidenin Seventh Son of the Seventh Son. Jos sitä sais vähän edes hommattua Maidenin levyjä ennen kesän keikkaa. Olisi mukavampi sitten olla keikalla kun olisi kuullut biisejä.

Ja pitihän minun ostaa videokameraan kasetti mutta arvaa muistinko. Jos sitä sitten kävis illalla vaikka Prismasta ostamassa niin pääsisi pojat huomenna kuvailemaan opetustuokiota.

Humppa Soi: Iron Maiden: The Prophecy

Elämässäopittua: Pääsin läpi opinnäytetyöhön liittyvän tentin.

tiistaina, helmikuuta 12, 2008

Vähän sentään suunnitelmia lisää tälle viikolle...

Innostuin eilen illalla täyttämään jonkun työnhakulomakkeen varamiespalvelun sivuilla ja tänä aamuna sitten sieltä nainen jo soittelikin minulle ja pyysi käymään vielä paikan päällä niin sitten voisi ehkä olla mahdollisuus jotain työtä minullekin löytyä. Huomenna aamulla siellä sitten lupasin käydä. No ainakin voi sanoa että olen edes vähän yrittänyt.

Mitähän minulla oli mielessä tänne kirjoittaa? Ei kai mitään.

Humppa Soi: Reflexion: Storm (Myspacesta, tämäkin bändi näyttäisi Hellässä torstaina soittavan niin pitää siihen vähän tutustua. )

Elämässäopittua: Pimeässä ja kylmässä ei kannata vetää vai miten se meni.

maanantaina, helmikuuta 11, 2008

Jaksaisko sitä tänään kirjoittaa ollenkaan?

No kirjoitetaan sitten kun aloitettiin. Mitään uutta ei oikeastaan kuulu. Koululla pyörähdin ergonomiaa opiskelemassa jos siitä vaikka opintopisteitä sais. Luokkalaiset tuntuivat ihmettelevän kun minuakin vielä näkee. Olivat varmaan jo ehtineet toivoa että olisivat jo päässeet minusta eroon mutta ehei, vielä vaan välillä naamaani siellä välillä näytän.

Mitäs suunnitelmia tästä eteenpäin. En nyt tarkoita mitenkään kovin pitkällä aikavälillä vaikka kyllä minulla jo vähän on selkeytynyt nekin suunnitelmat. En uskalla vielä vaan täällä ääneen mitään sanoa kun sitten ne ei ainakaan toteudu. Mutta tämän viikon suunnitelmat ovat seuraavat:

Ti: Jos puntari vielä näyttää tavoitepainoa niin kebabille. Koulussakin meinasin taas ergonomiaa ihmetellä.

Ke: Ei suunnitelmia.

To: Luokkakaverit lainaa videokameraani ja lupasin auttaa editoimisessa kun se nyt vähän ehkä näyttäisi jo vihreää valoa tällä koneellani. Illalla olisi tarkoitus mennä Dreamtalesta nauttimaan Hellään. En sitten tiedä saanko ketään kaverikseni mutta ei sillä niin väliä. En olekaan Hellässä aikaisemmin käynytkään enkä Dreamtaleakaan ole vielä ehtinyt nähdä kun ovat olleet niin kauan keikkatauolla.

Pe: Ei suunnitelmia

La: Ei suunnitelmia.

Su: Ei suunnitelmia.

Humppa Soi: Dreamtale: Mirror
Humpastalainattua:
"You know it's hard to carry on
If you don't love me anymore."

Elämässäopittua: Nyt minun pitäisi ainakin teoriassa osata istua, seisoa, nukkua ja kävellä ergonomisesti.

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Humpattu on


Nyt pieni muotoinen selitys on poikaa eilisen tapahtumista. Päivähän meni iltaa odotellessa ja lauluja lauleskellessa. Illalla sitten lähdimme hyvissä ajoin Pakkahuoneelle ja olimmekin melkein ensimmäisenä paikalla. Siellä sitten tapoimme hiukan aikaa niitä ja näitä jauhaen kun sitten entinen luokkakaveri (miespuoleinen) tunnisti meidät ja tuli juttusille. Ja siitä sitten jouduimme sortumaan myös säpinöihin kun menimme hänen kanssaan kahden muun entisen luokkakaverin (naispuoleisen) seuraan. Vaihdeltiin kuulumisia ja jopa halattiin. Taisipa toinen niistä siinä kehua hiuksianikin joten aika paljon taisi olla alkoholia jo tyttösellä veressä.

Tilanteesta selvisimme kuitenkin ulos kun illan lämppäribändi kapusi lavalle. Evil Kangaroo. Siirryimme lavan lähelle seuraamaan että millainen bändi on kyseessä. Ihastuin kyllä heti. Pelleasuun pukeutunut laulaja osasi homman kyllä omalla persoonallisella tavallaan. Musiikki oli jännää. Kevyttä taidemusiikkia tai ainakin jotain perinteisemmästä rockista poikkeavaa. Juuri sellainen bändi mikä toimii livenä äärimmäisen hyvin.

Kun kengurut olivat lavalta pomppineet pois niin seurasi lyhyt roudaustauko ja yleisö virittyi jo kovasti humppaa odottamaan. Kun roudaukset oli roudattu lavalle saapui joku äijä ja yleisö räjähti huutamaan humppaa. Mies kuitenkin alkoi jakamaan jotain kyykän palkintoja eikä yleisöä se tuntunut kiinnostavan yhtään kun humpan kaipuu oli niin kova. Lopulta odotus palkittiin ja mies lopetti sen joutavan kisan palkitsemisen ja Eläkeläisten keikka oli lähempänä kuin koskaan. Yleisö mylvi.

Ei mennyt kauaa kun humppaveikot lavalle astelivat soittimiensa äärelle ja sitten räjähti. Harvoin on sellaista menoa. Yleisö oli mukana koko sydämestään. Kyllähän siinä itsekin ehkä hieman innostui mukana. Letkajenkkaa tuli tanssittua yleisön seassa useaankin otteeseen. Tuntui että kaikki olivat yhtä isoa kaveriporukkaa. Lämmin siinä kylläkin tuli kun puvun olin päälleni laittanut (tietenkin Eläkeläisten keikalle). Saimme kuulla kaikki perinteiset humpat ja hyvinhän Eläkeläiset vetää, ei mitään valitettavaa. Välispiikitkin olivat kohdallaan kuten aina. Kaikki hyvä kuitenkin myös loppuu aikanaan ja niin humpatkin ja Onni Varis käskikin jo kaikkia painumaan Hervantaan. Me emme Hervantaan lähteneet vaan kämpille suunnistimme kun ensiksi siitä tungoksesta ulos pääsimme. Kyllä oli mukavan väsynyt olo kun viimein sitten sänkyyn sai romahtaa.

Tälle päivälle ei sitten mitään suunnitelmia sitten olekaan. Jos viettäis sen ihan rauhassa.

Humppa Soi: Evil Kangaroo: Escapegoat
Humpastalainattua:"Smack!, Whack!, Kaboom,Crack!"

Elämässäopittua: Ultrastarissa kun laulaa My heart will go onin alasti niin saa paremmat pisteet.

P.S. Kumpikohan voitti minun ja Henun säpinäkisan?

Edit Klo 14.45: Nyt on kuvakin mun komeasta letistä, eikös Tiina joskus halunnut sen nähdä?

lauantaina, helmikuuta 09, 2008

Elämää minulla?

Thundercat haastoi tähän ja minähän teen. Homman nimi on siis että jos on katsonut yli 70 näistä elokuvista niin silloin ei ole elämää. Omiakin saisi kai lisätä mutta katsotaan nyt jaksanko.

(1) Rocky Horror Picture Show
( ) Grease
( ) Grease 2
(2) Pirates of the Caribbean -Mustan helmen kirous
(3) Pirates of the Caribbean -kuolleen miehen kirstu
( ) Pirates of the Caribbean -maailman laidalla
( ) Boondock Saints -Etelä bostonin enkelit
(4) The Mexican
(5) Fight Club
( ) Cut
( ) Emily rosen riivaaja
( ) Starsky and Hutch
( ) Blazing Saddles -Villiä hurjempi länsi
( ) Kuka sanoo tahdon
( ) Lady in the water
(6) Airplane -Hei, me lennetään
( ) Kuin kissat ja koirat
( ) The Princess Bride -Prinsessan ryöstö
(7) Once upon a time in mexico
( ) Young Frankenstein
(8) Shrek
(9) Amelie
( ) AnchorMan: The Legend of Ron Burgandy -Uutisankkuri: Ron Burgandyn legenda
( ) Napoleon Dynamite
(10) Saksikäsi Edward
(11) Saw
( ) Saw 2
( ) Saw 3
( ) Saw 4
( ) White Noise
( ) Valkoinen oleanteri
( ) Stuart Little
( ) Stuart Little 2
( ) Anger Management
( ) Mean girls
( ) Aina eka kerta
(12) Scream
(13) Sream 2
(14) Scream 3
(15) The Omen
(16) Scary Movie
(17)Scary Movie 2
(18) Scary Movie 3
( ) American Pie
( ) American Pie 2
(19) American Wedding
( ) Bandcamp
( ) Harry Potter
(20) Harry Potter 2
( ) Harry Potter 3
( ) Harry Potter 4
(21) Resident Evil
( ) Resident Evil 2
( ) The Wedding Singer
( ) Little Black Book
(22) The Village -Kylä
(23) Donnie Darko
( ) Lilo & Stitch
( ) Lilo & Stitch 2
(24) Nemoa etsimässä
( ) Finding Neverland
( ) 13 Ghosts
(25) Signs
( ) The Grinch
(26) Texasin moottorisahamurhaaja
(27) White Chicks
( ) Butterfly Effect -Perhosvaikutus
( ) 13 ja risat
( ) I, Robot
( ) Dodgeball: Boltsit pelissä
( ) Universal Soldier -Täydellinen sotilas
( ) Anna palaa
( ) Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja
( ) Pakko olla in
(28) Perhe on painajainen
( ) Painajainen perheessä
( ) 300
( ) Juntti-Joe
( ) Tuhkimotarina
( ) Terminaali
( ) Lizzie McGuire -Popstar
( ) Passport to Paris
(29) Nuija ja tosinuija
( ) Nuija ja vielä nuijempi
(30) Viimeinen määränpää
(31) Viimeinen määränpää 2
(32) Viimeinen määränpää 3
(33) Men in black
(34) Halloween
( ) Rottatouille
( ) Sovitus
( ) Rakkauden resepti
( ) Transformers
( ) The Ring
( ) The Ring 2
( ) Harold & Kumar täydellisen hampurilaisen metsästys
( ) Lumotut sisaret
( ) Chicago
(35) Aavelaiva
(36) From Hell
(37) Hellboy
( ) Minä olen sam
( ) Koko potti
(38) The Day After Tomorrow
(39) Child's Play
( ) Bride of Chucky -Chuckyn morsian
(40) linnunradan käsikirja liftareille
(41) Charlien enkelit
( ) Charlien enkelit -Kurvit suoriksi
( ) Pikku naisia
( ) 10 Things I Hate About You
( ) Just Married
( ) Gothika
( ) Ylpeys ja ennakkoluulo
( ) Catwoman
(42) Painajainen Elm Streetillä
( ) Sixteen Candles
( ) Titaanien taistelu
( ) Elisabeth - the golden age
( ) Coach Carter
(43) Sky captain
(44) Bad Boys
(45) Bad Boys 2
( ) The nun
( ) Tuulen viemää
(46) Se7en
(47) Oceans Eleven
( ) Ocean's Twelve
( ) Lone Star
(48) Predator
(49) Predator II
(50) Independence Day
(51) Cujo
( ) Jäähyväiset kummisedälle
( ) Darkness Falls
(52) Christine
(53) E.T.
(54) Maissilapset
( ) Unelmien manhattan
( ) Joulutarina
(55) Pahuuden kosketus
( ) Kuinka hukata kundi 10 päivässä
( ) Sinussa on se jokin
( ) Kalenteritytöt
( ) Sideways
(56) Mars hyökkää
( ) Saippuaprinssi
( ) Just My Luck
( ) Event Horizon -Viimeinen horisontti
( ) Ikuisesti sinun
( ) Forrest Gump
( ) Big Trouble in Little China
(57) Tomb raider
( ) Laina kengissä
( ) Tomb raider 2
(58) X-Men
(59) X2
( ) Prinsessa päiväkirjat
(60) Spider-Man
(61) Spider-Man 2
( ) Sky High
(62) Jeepers Creepers
(63) Jeepers Creepers 2
( ) I See You
(64) Ota kiinni jos saat
(65) The Others
( ) Perjantai on pahin
( ) Tulen valtakunta
( ) Julmia aikeita
( ) Muuttohaluton poikamies
( ) The Hot Chick
( ) Swimfan
(66) Ace ventura
(67) Cast away -Tuuliajolla
(68) Manaaja
( ) miehen työ
( ) Miracle
( ) Old School
( ) The Notebook
( ) K-Pax
(69) Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
(70) Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
( ) Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu
( ) Muistojen polku
( ) Boogeyman
( ) Numero 23
( ) Hitch -Lemmentohtori
( ) The Fifth Element
( ) Kolmetoista
(71) Star Wars I : pimeä uhka
(72) Star Wars II : kloonien hyökkäys
( ) Star Wars III : sithin kosto
(73) Star Wars IV : uusi toivo
(74) Star Wars V : imperiumin vastaisku
(75) Star Wars VI : Jedin paluu
( ) Swimming with Sharks
( ) The Guardian
( ) Game Over
(76) American beauty
( ) Rikas, rakas, köyhä...
(77) Trainspotting
( ) Kellariväkeä
( ) Blue Velvet ja sinisempi oli yö
(78) Sound of Music
( ) Ansa vanhemmille
( ) The Burbs
(79) The Terminator
(80) Terminator 2
( ) SLC Punk
( ) Saanko esitellä Joe Black
(81) Nightmare Before Christmas
(82) Uhrilampaat
(83) Red Dragon
(84) Sleepy Hollow -Päätön ratsumies
( ) The Island
( ) I Heart Huckabees
( ) 24 Hour Party People
( ) Blood In Blood Out
( ) Dream girls
( ) Bruce taivaanlahja
( ) Neverending Story
(85) Pyörryksissä
( ) Ran
( ) Ghost rider
( ) Schindlerin lista
( ) 2Fast 2 Furious
( ) Step Up
( ) Be cool
( ) the grudge -Kauna
( ) Devil in a Blue Dress
( ) Peter Pan
(86) Grimmin veljekset
( ) The dukes of hazzard
( ) Lords of dogtown
( ) Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä (muttet ole koskaan kehdannut kysyä)
( ) Kellopeliappelsiini
( ) Material Girls
(87) Luunkerääjä
( ) The World's Fastest Indian
( ) Poolhall Junkies
( ) Suden arvoitus
(88) Puhallettu 60 sekunnissa
( ) Flightplan
( ) Keisarin salaisuus
( ) BASEketball
(89) Titanic
( ) Mr. & Mrs. Smith
( ) Jali ja suklaatehdas
( ) Kissojen valtakunta
(90) Unelmien sielunmessu
(91) Muumipeikko ja pyrstötähti
( ) A Time for Dancing
(92) Vanilla Sky
( ) Täydellinen mies
(93) Matti
( ) Päivä New Yorkissa
( ) Hain Tarina
( ) Blondin Kosto
( ) Loma Bahamalla
(94) Kummeli Kultakuume
( ) Tyttö sinä olet tähti
( ) 1 puhelu tullut
( ) Usva
( ) Anoppi on pahin
( ) Viimeiseen pisaraan
( ) Fc Venus
( )Äideistä parhain
( ) Naapurini Totoro
(95) Salainen ikkuna
( ) Jason X
( ) Vuosi nuoruudestani
( ) Panic room
( ) Underworld: Evolution
( ) Brokeback Mountain
(96) Herrasmiesliiga
( ) ensimmäiset 20 miljoonaa
( ) Kuokkavieraat
( ) Nanny Diaries
(97)Kummisetä
(98)Kummisetä 2
( )Kummisetä 3
( )Kauriinmetsästäjä
( )Säämies
( )Labyrintti
(99)Gladiaattori
( )Kaikki valaistuu
(100)Die Hard
(101)Die Hard 2
(102)Die Hard 3
( )Die Hard 4
(103)Casino Royale (2006)
(104)Casino Royale (1967)
(105)Reservoir dogs
(106)Pulp Fiction
(107)Kill Bill
(108)Kill Bill 2
(109)StarGate
( )The Dark Crystal
( )Das Boot
(110)Dr Strangelove Or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb
(111)Avaruusseikkailu 2001
( )Barry Lyndon
(112)Full Metal Jacket
( )Lolita
( )Spartacus
(113)Eyes wide shut
(114)A.I.
(115)Fargo
(116)Voi veljet, missä lienet?
(117)The Big Lebowski
(118)Blood Simple
(119)Matrix
(120)Matrix 2
( )Matrix 3
(121)Avain pakoon
(122)Vihreä maili
(123)Pan's Labyrinth

Mannisen lisäykset:
(124) Bubba Ho-Teb
(125) Itchi The Killer
(126) Nyt on hengenlähtö lähellä dekkari Kukkonen
( ) Eraserhead
(127) Millers Crossing
(128) Re-Animator
(129) Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa
(130) Kadonneen aarteen metsästäjät
(131) Hammaslääkäri sängynlaidalla
(132) Faster Pussycat! Kill Kill!

Omat lisäykset:
(133) Pekka ja Pätkä neekereinä
(134) Maximum Overdrive
(135) Vuxna Människor
(136) Kohtalon Kirja
(137) Lawnmover Man
(138) Juokse Lola
(139) Caligula
(140) Irreversible
(141) Evil Dead 2
(142) Gigli

Ei minullakaan siis elämää paljon ole mutta olen silti pettynyt miten vähän olen leffoja katsellut vaikka tässä nyt olenkin vähän parantanut tapoja ja eilen illalla yhdeksän jälkeen katsottiin kolme leffaa ja tänään vielä aamupalaksi yhden. Saa nähdä vieläkö monta katsotaan? Yhden viikonlopun leffaennätykseni taitaa olla ainakin 7 mutta sitä tuskin lähdetään nyt rikkomaan kun illalla pitää lähteä HUMPPAAMAAN! (Olenkohan siitä jo aikaisemmin maininnutkaan?)

Ja käykää nyt ihmeessä lukijat Tiinan blogilla Kaija Koota puolustamassa. Se meinaa hävitä Petri Munckille. Ei niin saa käydä.

Humppa Soi: Eläkeläiset: Poltettu humppa

Elämässäopittua: Kyllä sitä onnistuu 10% painosta laihduttamaan reilussa kuukaudessa.

perjantaina, helmikuuta 08, 2008

Tänään täällä, huomenna humpataan

Kotopuolessa oli ihan kiva pitkästä aikaa pyörähtää varsinkin kun keskiviikkona pääsi oikein savusaunaan. Ja rakovalkea tuomassa valoa ja lämpöä siinä saunan edessä. Siinä on sitä tunnelmaa. Jotain kuviakin otin siskon kameralla mutta enhän minä ne jäi sinne digikameraan.

Mitään muuta ihmeitä ei sitten tapahtunutkaan ja tänä aamuna tänne Tampereelle palasin ja taitaa sieltä olla Manninenkin jo matkalla niin päästään virittäytymään huomista varten. Humppaa onkin jo odoteltukin. Yli vuosi on kulunut viime kerrasta kun siitä nautin. Ja voi olla että entisiin luokkalaisiinkin siellä törmätään.

Nyt ajatukset karkailee eikä mitään järkevää sanottavaa keksi niin laitetaan tähän sitten näyte siitä mitä huomenna on luvassa. Vähän heikosti vaan Eläkeläisiä youtubesta löytyy. Laitetaan sitten vaikka tämä komea musiikkivideo josta voisi saada pian sen käsityksen että Eläkeläiset olisivat persoja erilaisille nesteille. Ei kai se pidä paikkaansa?



Humppa Soi: Running Wild: Resurrection

Elämässäopittua: Rakovalkeassa on tunnelmaa illan pimetessä.

P.S. Tiina voi nyt laittaa inhokkibiisikisan pystyyn. Olen taas koneen äärellä. Ja Thurdercatille tiedoksi että teen sen meemin tässä joskus.

maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Tykkäsikö tytöt (ja muut) hellästä orista?

Tenttiin olen lukenut ihan kivasti. Vielä kun tässä illan mittaan muistiinpanot pariin kertaan lukisi niin siinähän sitä sitten olisikin. Huomenna sitten kokeen jälkeen jossain vaiheessa suunnistan Keski-Suomeen ja tähän tietooon palaan Tampereelle perjantaina Mannisen kera. Tiedätte varmaan mistä meidät sitten lauantaina löytää. HUMPPAA!!!! (Tuo auttaa edes vähän siihen että joutui Megadethin jättämään väliin.)

Kun tässä musiikista alettiin keskustella niin vaihdetaan aihe sellaiseen jota en voi musiikiksi sanoa eli tuohon huonompi biisi -kisaan. Tulokset olivat seuraavat.
Tytöt tykkää: 6 inhopistettä.
Hellä ori: 5 ällötyspojoa.

Mutta minä en ole vielä ääntäni antanut ja se menee kyllä hellälle orille. Sitä huonompaa biisiä en tähän hätään kyllä keksi. Kyllähän tytöt tykkääkin on järkyttävän huono mutta ei se ihan yllä hellän orin tasolle. Ja minun antamat pisteethän tietenkin kerrotaan kymmenellä koska olen blogin ylläpitäjä joten Hellä ori voitti huonomman biisin tittelin pistein 15 - 6.

Suurimpana yllätyksenä kisan tiimoilta tuli Akkikin kommentti. Tykkääkö hän oikeasti Hellästä orista? En voi käsittää. Eikä selityksenä voi olla se että on vanha kun eihän Akkiki edes ole vanha.

Nyt keksinkin. Voisin haastaa muutkin tekemään samanlaisen biisitaiston. Ainakin Tiina voisi innostua asiasta ja miksei muutkin.


Humppa Soi: Marilyn Manson: Snake Eyes And Sissies

Elämässäopittua: Tarvitsen paremman mikrofonin että pääsen kunnolla laulamaan UltraStar pelissä.

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Kiitos Thundercat (ja muut) hauskasta illasta!

No niin. Eiliset pippalot on juhlittu ja nyt olen jo palannut takaisin Tampereelle. Ihan hauska ilta oli. Oli mukava nähdä vanhoja luokkatovereita joita ei ollut pariin vuoteen nähnytkään. Ja näyttipä kaikilla olevan kauniimman sukupuolen edustajakin mukana. Minun, Mannisen ja Matin oli sitten edustettava poikamiehiä ja näyttää miten hienoa on olla vapaa. Pelattiin Guitar Heroa ja Singstaria. "Kitara" vielä meni mutta se laulaminen oli taas jotain aivan kauheaa. Mukavaa se silti oli. Meno äityi jopa hurjaakin hurjemmaksi ja löin sitten vetoa että jos häviän Guitar Herossa Symphony Of Destructionin hieman päihtyneelle kaverilleni niin juon (tai ainakin yritän) pienen tölkin olutta ykkösellä alas. No tietenkin minä hävisin (enhän minä muuten Ultimus olisikaan) ja jouduin juomaan. Onnistuin jopa siinä vaikka en kaljasta tykkääkään. Porukka hieman ehkä yllättyi siitä. Siitä sitten vielä yhden kaljan voimilla paikalliseen Kharmaan ja siellä ilta meni lähinnä pöydän ääressä jutustellen. Huonoa musiikkia siellä ainakin soi. Joku jopa erehtyi toivomaan Hellän orin. Ihan tappiin asti ei oltu joten emme joutuneet edes masentumaan hitaiden aikana.

Yön vietin pienellä sohvalla johon ei edes jalat mahtuneet vaan jouduin ihmeellisen kippuraisessa asennossa nukkumaan. Kyllä siinä jotenkin yö meni ja puolenpäivän jälkeen sitten junalla tänne. Ja täällä en ole mitään vielä oikein ehtinytkään tekemään. Tiistain tenttiin voisin lukea jo tänään.

Niin ja siihen eiliseseen huonon musiikin taistoon voi vielä osallistua vaikka taitaa siellä jo suurin osa lukijoista käyneenkin. Huomenna ehkä vähän kerron tuloksista ja mitä mieltä itse olen asiasta.

Henukin haastoi minut ja minähän tietenkin vastaan:

Säännöt:

1. Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla:

perhe (Tämä oli pahin, en perheestä blogillani mitään koskaan oikein puhu. Ei tämäkään nyt oikein liity perheeseen vaan lähinnä käsittelee miten vuosi sitten joulu meni.)
ystävyys
rakkaus
minä itse
mitä tahansa(Tämä yksi blogihistorian oudoimmista teksteistä)

2. Haasta viisi muuta bloggaajaa tekemään saman. Yritä löytää ainakin kaksi uudempaa tuttavuutta, joihin voit näin tutustua paremmin.

Haastelen Akkikin, Eleanin, Mannisen, Riikan ja Kermakisun

3. Lue postaukset, ja jätä halutessasi kommentteja.

Humppa Soi: Finntroll: Födosagan

Elämässäopittua: Ei ne junassa aina muista lippuja tarkistaa.

lauantaina, helmikuuta 02, 2008

Huonoimmat ikinä!

Tänään lähden sitten Seinäjoelle kavereiden kanssa viettämään jo pitkään suunnitteilla olleita tupareita tai mitä lieneekään. Joka tapauksessa tarkoituksena on viettää kaveriporukalla hauska ilta. Toivottavasti onnistumme enkä karkoita kaikkia jos innostun singstaria laulamaan liian tunteella. Koska tässä nyt en muutakaan keksi niin laitetaan tähän vähän erilainen musiikillinen taisto. Tällä kertaa teidän tarkoituksena on kertoa kumpi näistä järkyttävistä biiseistä on huonompi.



Tea: Tytöt tykkää



Lord Est: Hellä ori

Humppa Soi: Indica: Viimeinen jyvä
Humpastalainattua:
"Mutta älä toivoasi heitä
Pidä viimeinenkin jyvä
Siitä voimme kasvattaa puutarhan
Ethän anna pääsi painua
Sillä ken on kulkenut läpi pimeän
Ei piiloaan tarvi"

Elämässäopittua: Pitemmät hiukset on paljon työläämmät pestä kuin lyhyet.
(Vaihdan koulussaopittua osion elämässäopituksi koska ei koulussa minua enää paljon näy.)

perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Auttakaa minua!

Koe meni huonosti mutta en minä siihen apua pyydä.

Elämässä muutenkaan ei liian hyvin mene mutten siihenkään apua pyydä.

Mihin sitten pyydän?

No tietokoneen kanssa tappelemiseen. Kaikki toimi aluksi hyvin mutta sitten eilen vähän ennen nukkumaan menoa hiiri alkoi temppuilemaan. Samaa vikaa kuin vuosi sitten. Kaikki toimii muuten ihan hyvin mutta kursori ei näy. Vähän on arpomista missä milloinkin olen hiiren kanssa menossa. Pyysin jopa kaverini sitä katsomaan mutta kyllähän se silloin pelasi ihan normaalisti. Nyt sitten taas teki samat temput. Menee hermot!!!!! Voittaisin lotosta niin ostaisin uuden koneen. Hiiressä ei vika ole koska se tekee saman vaikka vaihtaisi hiirtä. Jos joku tietää missä on vika niin saa kyllä ilomielin auttaa miestä mäessä.

No nyt kun kävin hiiren asutuksissa niin huomasin että jos laittaa hiirelle jäljet näkyviin niin sitten toimii. (Tuskin kovin kauan) Mutta nyt sitten on jämähtänyt ruudun keskelle ylimääräinen kursosi. Aaaarghhhhh. Äkkiä jostain rahaa uuden koneen ostoon ja entinen ikkunasta ulos!

Tai sitten jos lopettais tietokoneen käytön kokonaan. Eipähän teidänkään tarvitsisi lukea huonoja juttujani ja muutenkin voisin erakoitua vielä entisestäni.

Humppa Soi: Helloween: The King for a 1000 Years

Mitä opin tästä päivästä: En ainakaan tietotekniikkaa lähde lukemaan.
generated by sloganizer.net