sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009

Että sellaista

Lauantaina oli toisen mummon hautajaiset. Molemmat mummoni kuolivat viime vuonna mutta tämän toisen mummon hautajaiset siirtyivät tämän vuoden puolelle. Oli ihan kauniit hautajaiset. Onnistuin jopa olemaan mokaamatta kantajan pestiäni. Kaikki meni hyvin. Ruokakin oli hyvää ja mukava oli nähdä sukulaisia vaikka iloisimmissa merkeissä olisi ollut ehkä vielä mukavampi. Takkien kanssa tosin tuli hieman sekoiltua. Minulla oli isäni takki ja se oli vähän reilun kokoinen. Ei se mitään mutta isälläni oli minun takki ja se taisi olla vähän liian pieni. Huomattiin asia vasta kun hautajaiset oli ohitse.

Tänään sitten taas palasin tänne Kokkolaan ja ensi viikko tuo tullessaan muutaman kokeen. No kun viikon vielä jaksaa niin sitten alkaa taas harjoittelu. Ihan mukavaa vaihtelua vaikka vähän tietenkin jännittää aina aloittaa uusi harjoittelu. Tuntuu ettei osaa mitään.

On minulla jotain muutakin kerrottavaa. Ostin nimittäin kaksi levyä Turisasta. On muuten hyvää musiikkia. Suosittelen. Tässä makupala:



Turisas: To Holmgard And Beyond

Elämässäopittua: Ei pokeri edelleenkään ole minun lajini.

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Arki

Mitä minun arkeeni kuuluu. Pyykit pyörii koneessa. Sämpylätaikina kohoaa. Musiikki pauhaa. Maanantai-iltaisin Pasila ja torstai-iltaisin Kotikatu. Silloin tällöin pikkuhiljaa kaveripiiriksi muodostuvan joukkion kanssa ABC:llä kahvilla. Tunneilla istumista. Tehtävien tekemättä jättämistä. Aina vaan harvemmin ja harvemmin koneella istumista. Etääntymistä blogi ja nettielämästä. Rahattomuutta. Levyjäkään en ole tänä vuonna vielä ehtinyt yhtään ostaa. Levyhammasta jo kolottaisi.

Olenko kuitenkin tyytyväinen?

Taidan minä olla.

Humppa Soi: Vennaskond: Öö
Humpastalainattua: "Armastamata, pääsemata."

Elämässäopittua: Roskapussit kun kääntää nurinpäin niin saa mustan jätepussin.

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Kitarasankari kuittaa

Taas on vierähtänyt tovi edellisestä. Ei haittaa. On ollut mukavaa. Ei mitään ihmeellistä mutta kuitenkin mukavaa. Koulu on alkanut ja vaikka siellä onkin väsyttänyt istuskella niin en valita. Olen muuten huomannut etten nykyisin muutenkaan valita enää niin paljon kuin ennen. Ei tämä nyt sitä tarkoita että ruusuilla tanssisin mutta ei vaan oikein enää innosta ruikuttaa. Muistaakseni lupasin joskus Manniselle että sitten jos joskus saan naisen niin en enää ryveskele itsesäälissä. En ole naista rinnalleni saanut kulkemaan mutta silti ei ryvetytä. Hassua. Yleensä kyllä tällaisten positiivisten kirjoitusten ja ajatusten jälkeen julma maailma iskee vasten kasvoja mutta se jääköön nähtäväksi.

Olen kylläkin alkanut miettimään asioita paljon. En minä tänne osaa kirjoittaakaan mitä päässä pyörii mutta ei minun tarvitsekaan. Oikeastaan se johtuu siitä että olen arka ihminen puhumaan omista ajatuksistani. En minä muiden mielen mukaan mene mutta en osaa vain muodostaa ajatuksistani sanoja niin että muut ne oikeasti ymmärtäisivät niin kuin ne oikeasti tarkoitan.

Ja sitten jottei mene ihan pohdiskeluksi taas niin kerronpa sen että olen tässä taas kaverin luona käynyt pelaamassa Guitar Heroa. Petollinen peli. Siitä tykkää vaan enemmän mitä enemmän sitä pelaa ja oppii. Onneksi minulla ei ole rahaa ostaa sitä itselleni. Muutenhan en muuta tekisikään kuin hakkaisin Eye of the tigeria, Rebell Yelliä tai vaikka La Bambaa.

Ei tässä tämän kummempaa.

Humppa Soi: Sonata Arctica: Don't Say A Word
Humpastalainattua:
"Mother always said "my son, do the noble thing..."
You have to finish what you started, no matter what,
Now, sit, watch and learn...
"It's not how long you live, but what your morals say"

lauantaina, tammikuuta 03, 2009

Pohdintaa

Hassua tämä elämä. Sitähän on kaikenlaista tapahtunut tässä ihan muutaman vuoden sisällä. On ollut ylä- ja alamäkiä. Parisuhteilua. Poikamieselämää. Onnen pisaroita. Surun sirpaleita. Ikävyyttä. Hilpeyttä. Tyhmiä ideoita. Jotain järkevääkin ehkä. Välillä on tuntunut siltä että kaikki kaatuu päälle ja mistään ei tule mitään. Välillä taas että kaikki on hyvin ja että hyvinhän tässä vielä käy vaikka ehkä vähän pessimisti olenkin luonteeltani. Mielenkiintoista tämä elämä. Ei sitä kyllä kannata jättää näkemättä. Sitähän ei tiedä yhtään missä vuoden päästä taas mennään. Ja onneksi sitä ei tiedäkään. Muutenhan täällä olisi tylsä tallustaa.

Humppa Soi: No Man's Band: Pikkusisko
Humpastalainattua:
"Älä pelkää pikkusisko, taivas pitää sinun puolta."

torstaina, tammikuuta 01, 2009

Uutta ja ihmeellistä

Tai sitten ei.

Eilen leivoimme pitsaa ja katsoimme Mannisen kanssa Viikatteen DVD:n. Oli muuten hyvää pitsaa ja aivan mahtava DVD. Sai nauraa. Ung Man Anonym!

Illalla kävimme Saarijärvellä katsomassa NMB:tä. Sitä lämmitteli Lumina Polaris joka oli ihan kelpo rockia. NMB tosin päihitti sen mennen tullen. Tykkäsin keikasta erittäin paljon. On sillä vaan hyviä biisejä: Suljettu/Poissa, Risti, Paha, 7 oikein, Lunta ja pakkasta... Lista on loputon. Tai itse asiassa kyllähän sen on pakko jossain vaiheessa loppua. Edes Mikko Alatalo ei pysty tekemään loputtomasti biisejä.

Ja puhelinsoitto keskeytti kirjoittamiseni joten jatkan tätä joskus toiste...

Ja nyt koittaa se "joskus toiste". Ylläolevan siis kirjoitin eilen 1.1.2009 ja nyt kirjoitan tätä siitä vuorokausi eteenpäin. Tänään en ole tehnyt juuri mitään. Telkkaria katsonut ja hetkinen, teinhän minä. Minä tein yhden koulutehtävän joka piti palauttaa ennen joululoman alkua ja jonka ehdoton deadline on ensi keskiviikkona jolloin alkaa taas se jota opiskeluksi kutsutaan. Se jota ei kutsuta opiskeluksi alkaakin sitten maanantaina. Tällä viittaan siihen että maanantaina palaan taas Kokkolaan. Sinne vähän onkin jo ikävä. Olen tainnut kotiutua sinne siis ihan hyvin.

Vaikka mielelläni tänne kirjoittelisinkin niin nyt pyörii taas sen verran ajatukset päässä ettei saa mitään järkevää lausetta niistä muodostettua joten lopettelen kirjoittelun tältä kerralta tähän.

Humppa Soi: Terapia: Punainen pipo
Humpastalainattua:
"Mitä meistä tuleekaan?
Minne elämä kuljettaa?
Paljon sitä mitä toivoin ei koskaan tapahtunutkaan
Ja paljon sitä mitä pelkäsin nurkan takana todellakin odotti"

Elämässäopittua: Mannisella on seksikäs punainen pipo.
generated by sloganizer.net