maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Aihe josta liian usein vaikeinen

Usko. Enkä todellakaan tarkoita sitä putouksen rasittavaakin rasittavampaa Eevertti Luttista. Aku Hirviniemi tuntuu menevän aina siitä mistä aita on matalin eli kaksimielisyyksillä. Myönnän kyllä itsekin monesti nauravan kaksimielisyyksille, mutta parasta huumoria on se kun ei tarvitse mennä sinne navan alapuolelle ja silti naurattaa. Mutta tästä minä nyt en varsinaisesti tänne tullut avautumaan.

Miksi minä en uskalla edelleenkään tunnustaa uskoani riittävän rohkeasti? Miksi vaikenen kun ihmiset puhuvat uskovaisista pahaa? Miksi en puolusta? Sano omaa mielipidettäni. En minä riidellä halua uskon asioista. En todellakaan. Jokainen uskoo siihen mihin uskoo ja minä suon sen kaikille. Minua häiritsee se kun pelkään tunnustaa omaa uskoani. En tarkoita että haluaisin koko ajan ja kaikille kertoa uskostani, "Hei minä olen Wille ja olen uskovainen." Ääh. En minä tiedä mitä minä haluan.

Tai no tiedän minä. Haluaisin taas alkaa käymään seurakunnassa ja lukemaan Raamattua ahkerammin ja rukoilla enemmän. Haluaisin että uskovaisuuteni näkyisi elämässäni. Haluaisin. Mutta pelkään. Vaikka ei tarvitsisi. En ole käynyt seurakunnassa varmasti yli vuoteen. Ja kynnys mennä sinne on suuri. En tiedä miksi. Jotenkin vaan ei uskalla. Vaikka sinne nimenomaan pitäisi olla hyvä mennä. Ja itsensä vuoksihan sinne haluaisin mennä. Ei minua kiinnosta mitä muut seurakuntalaiset minusta ajattelevat. Haluaisin mennä sinne että saisin lisää rohkaisua tähän omaan uskooni.

Raamattua luen kyllä aina ajoittain ja rukoilenkin silloin tällöin. Sekin tuntuu kyllä välillä todella raskaalta aloittaa. Ei ole uskon tie niin helppoa. Eikä pidä ollakaan. Ei kukaan väitäkään että se olisi ainaista ruusuilla tanhuamista.

Jotenkin nyt kyllä todella sekavia ajatuksia päässäni eikä ne muutuu yhtään selkeämmiksi vaikka kuinka yritän kirjoittaa niitä ylös. Ehkä minä halusin vain taas kertoa täällä että olen edelleen uskovainen mies vaikkakin tunnen itseni siinä suhteessa heikoksi. Mutta saan olla heikko mies, niin kuin Kleemolan Anttikin laulaa.

Toivottavasti en aiheuttanut kenelläkään suuria traumoja tällä sekavalla uskovaisen miehen ajatuksien sillisalaatilla.

Kuunnelkaa ystävät (ja vihamiehet/-naiset) tämä kappale niin tiedätte vähän mitä pyörii mielesssäni:

lauantaina, helmikuuta 25, 2012

Jokohan pyykkikone on pyöriny...

Pitkästä aikaa kahden päivän vapaa. Ja vielä viikonloppuna. Ikäväkseni kyllä vaimoni on iltavuoroissa. Mitään järisyttävää en suunnittele viikonlopulle. Lepäilen ja kerään voimia, että jaksaa taas töissä. Näinhän se menee.

Eilen kävimme vaimon kanssa kavereiden luona kylässä ja kyllä heidän pikkuinen tyttö valloitti taas kerran sydämeni. Vaikka kyseinen reilun vuoden vanha prinsessa ujostelkini minua alussa niin olin kyllä myytyä miestä. Sitä saattaa pian itselleenkin iskeä vauvakuume. No ei ehkä ihan vielä kuitenkaan. Saisi nyt ensiksi olla välillä edes vaimon kanssa. Vuorot menee taas niin ristiin, ettei montaa tuntia päivässä ehdi toista nähdä. Se syö miestä. Ja naista.

Huomenna tuleekin sitten veljeni ja hänen tuleva vaimonsa käymään luonamme aamupäivästä. Kiva heitäkin nähdä pitkästä aikaa. Ja siinä saa taas yhden hyvän syyn syödä jotain hyvää kahvillä. Pitäähän vieraille tarjota herkkuja.

Ei muuten olekaan pitkään aikaan täällä näkynyt Willen keittiön luomuksia. Se asiaa täytyy joskus korjata. Tykkään ruoanlaitosta silloin kun jaksan vain aloittaa ja ei ole kiire mihinkään.

Humppa Soi: Rammstein - Mein Herzt Brennt

tiistaina, helmikuuta 21, 2012

Kun kissa on poissa...

Mitä sitä tekisi kun vaimo lähti yövuoroon? Itselläni on huomenna iltavuoro, joten kiire ei ole koisimaan. Katsoisinko elokuvan? Sellaisen joita vaimoni ei tykkää katsella. Esimerkiksi kauhua. Tai sitten voisin katsoa Mustaa Kyytä, jonka juuri ostin. Tai voisin pelata jotain. Vaikka sitä missä mätkitään zombeja. Tai voisin kuunnella musiikkia. Raskasta tai outoa musiikkia. Voisin myös yrittää opetella taas kitaran soittoa, joka ei kyllä oikein mallikkaasti ole vielä lähtenyt soljumaan. Voisin syödä karkkia ja lukea Dexteriä tai Soundia. Voisin istua koneella ja häärätä facebookissa.

Tai sitten vain kirjoitan tänne jotain turhaa ja tapan aikaa kunnes luovutan ja painun nukkumaan.

Sitten jotain muuta todella mielenkiintoista ja tärkeää asiaa: Olen tässä viime aikoina siirtänyt musiikkia levyhyllystäni ulkoiselle kiintolevylle. Tällä hetkellä biisejä on melkein 8000. Ja vielä on paljon siirrettävää jäljellä. Ei pitäisi ihan heti siis loppua kuunneltava.On siinä muuten aika moinen sillisalaatti. On rockia, iskelmää, humppaa, kansanmusiikkia, heavya, huumoria, poppia, klassista, elokuvamusiikkia, suomea, englantia, ruotsia, viroa, saksaa, perua, ranskaa, instrumentaalimusiikkia, uutta, vanhaa, lainattua, yksinkertaista, mahtipontista, kaunista, rumaa, karua, herkkää, aggressiivista... Kaikkea mahdollista. Enkä halua luopua yhdestäkään levystä. En edes siitä ainoasta räppilevystäni, jonka sain joskus pikkujoululahjaksi. Sitä en voi sietää, mutta silti se kuuluu levykokoelmaani. Levyihini liittyy isolta osalta nimittäin se muisto miten ja mistä sen on hankkinut ja mikä elämäntilanne on silloin ollut.

Viikatteen Marraskuun lauluja 2:sta kuuntelin Tampereella silloisen parisuhteen jälkirypemisissä. Sir Elwoodin Hiljaisiin Väreihin tutustuttiin yhdessä vaimoni kanssa. No Man's Bandia kuunneltiin nuorena kun vastakkainen sukupuoli oli vielä isompi mysteeri kuin nykyään. Paradisiota kuuntelin kun pelasin Duke Nukem 3D:tä. J.M.K.E yllätti livenä Tampereella, samoin kuin Axxis. Alice Cooperinkin löysin sattumalta, kun vaimoni osti huvikseen minulle alelaarista yhden sen levyistä. Nightwish oli ensimmäinen ja rakkain bändi johon hurahdin totaalisesti. Mikko Alatalo on jo elämää suurempaa. Vaikka mitä tapahtuisi niin musiikin kuuntelusta en luovu koskaan. Älkää te muutkaan.

Humppa Soi: Mikko Alatalo - Jäähän meille musiikki
Humpastalainattua:
"Sä olet aina minun melodiani.
Mä seuraan sua aina soinnuissasi.
Jäähän, jäähän meille musiikki."


sunnuntaina, helmikuuta 12, 2012

Viestin otsikko

Elämä se rullaa taas arkisesti eteenpäin. Kuten totuttua niin asiat joita pitäisi tehdä niin siirtyvät ja siirtyvät kohti tulevaisuutta. Pitäisi nimittäin lähettää ne kiitoskortit jotka on lojuneet huoneen nurkassa jo jokusen kuukauden. Olemme kyllä vaimoni kanssa erittäin huonoja hoitamaan asioita. Töissä käyminen vielä sujuu ilman suurempia ongelmia, vaikka sinnekään harvoin oikein mieleni minun tekeevi. Viihdyn kyllä töissä yleensä ottaen kun sinne pääsen.

Toinen asia joka on jo pitkään ollut hoitamattomien asioiden listalla on oman asunnon etsiminen. Kyllähän niitä asuntoja on netti pullollaan ja ihan miellyttävän näköisiäkin, mutta kun pitäisi ensiksi käydä kyselemässä pankeilta, että miten sitä rahaa sieltä irtoaisi. Mutta kun ei vaan saa aikaiseksi. Asiaa vaikeuttaa sekin, ettei tiedä pankki- ja laina-asioista hölkäsen pöläystä. Siellä ne kuitenkin kysyy vaikeita kysymyksiä liittyen euriboreihin tai muihin vaikeisiin sanoihin. Miksei suoraan voisi hypätä siihen vaiheeseen, että talo olisi jo ostettu ja sinne pääsisi muuttamaan?

Ja nyt tekisi mieli lomaillakin. Lähteä jonnekin vaimon kanssa vaikka viikoksi. Mutta ei auta. Kesää täytyy orotella. Silloin kyllä pakko lähteä jonnekin ettei aivan mätäne kasaan tänne Kokkolaan.

Keikkoja toki on taas tiedossa elämääni piristämään. Maaliskuussa Nightwish, toukokuussa Metallica.  Huhtikuussa ehkä Viikate.

Nyt pitää iltavuoroon. En jaksaisi.
generated by sloganizer.net