Kamalan kylmä ilman pattereita

Blogini on näköjään taas ollut hieman jäissä. Niin olen minäkin. Kylmähän täällä on vaikka takkaakin lämmitin. Pitää varmaan kohta laittaa patterit päälle. Ei vaan haluais vielä, kun tuo sähkölämmitys maksaa niin tolkuttomasti. On meillä pojan huoneessa kylläkin jo patteri päällä ettei aivan palelluteta pientä.

Mitähän tässä viimeaikoina on tapahtunut. Töissä olen käynyt ja nurmikko saatiin kylvettyä. Epäilen kyllä nouseeko sieltä keväällä mitään. No sen näkee sitten. Turha sitä nyt on murehtia.

Poika kasvaa kovaa kyytiä ja joka päivä oppii jotain uutta. Hauska veitikka.

Ja tänäänhän on hääpäivämmekin. Kolme vuotta siitäkin jo on. Juhlistimme hääpäivää ennakkoon maanantaina käymällä kahdestaan syömässä. On se vaan mukavaa välillä olla ihan kahdestaan.

Tänään yövuoroon ja samoin huomenna. Sitten onkin neljän päivän vapaa ja ehkä jotain kivaa suunnitteilla viikonlopuksi. Siitä lisää myöhemmin...

Puistossa

Vapaapäivä mennyt mukavasti. Aamulla vaimo lähti pojan kanssa taas puistoon leikkimään ja minä vietin laatuaikaa itseni kanssa. Sehän tarkoitti sitä, että oli oiva tilaisuus katsoa Laulu koti-ikävästä. Kävin sen aikoinaan katsomassa elokuvissa ja iski kyllä minuun. Koskettava dokumentti siirtolaisuudesta, juurettomuudesta, isyydestä ja elämästä yleensä. Kyllä se silmäkulmat sai kostumaan, mutta ei niin pahasti kuin odotin.

Iltapäivästä kävimme kaupassa ja uudestaan puistossa leikkimässä. Siinähän se päivä oikeastaan on mennytkin. Tykkään kyllä päivistäni. Vapaa ja työ sellaisista. Mutta ei näistä oikein mitään kerrottavaa keksi.

Tyhjän paperin pelko meinaa siis hiipiä taas kerran kimppuuni. En salli sitä. Ehei. Kirjoitan vaan. Dingokin kirjoittaa seiniin autiotalojen. Dingosta tulikin mieleeni että ensi keväänä Kaustisen musiikkilukio esittää Dingo-musikaalin. Siitä voi tulla hauska.

Musiikista taas tuli mieleen erittäin surullinen tarina. En tiedä uskallanko siitä tänne edes kirjoittaa. No kirjoitetaan kuitenkin. Sitä vartenhan tämä on että täällä voin käsitellä kipeitäkin asioita.

Eilen kun heräsin yövuoron jälkeisiltä uniltani vaimoni tuli viereeni ja sai maailmani järkkymään. Hän kertoi tykänneensä eräästä biisistä jonka kuuli radiosta. Aluksi ajattelin että kyseessä on joku Arttu Wiskari tahi Jesse Kaikuranta, mutta ei! Vaimoni tunnusti tykkäävänsä Cheekin Äärirajoille -biisistä. En voi käsittää. Pahin pelkoni on ollut aina, että vaimoni alkaa tykkäämään rapista. Rap on minulle kuin punainen vaate. Ja vielä Cheek! Ehkä tämän hetken artisteista kaikkein ärsyttävin.  En tiedä miten tästä selviän. Nyt on ensimmäistä kertaa avioliittomme todella koetuksella.

Humppa Soi: Iron Maiden - Dance of Death
Humpastalainattua: "I'll never go dancing no more."

Työn pimeinä tunteina

Nyt jotain ennenkuulumatonta. Kirjoitan tänne blogille töissä. Kerrankin kun sattuu olevan vähän edes ylimääräistä aikaa. Olen siis yövuorossa ja talo on hiljainen. Yökkökaverikin on toisella osastolla tekemässä omia hommiaan. Pyykkejä tietenkin vois pestä, mutta otetaan nyt hetki rennosti vielä.

Töissä on ollut ihan mukavaa vaikka yleinen ilmapiiri onkin äärimmäisen huono. Kilpaa vaan valitetaan joka asiasta. Paljon kyllä ihan aiheestakin, mutta silti. Yritän itse olla nyt vajoamatta samaan kuoppaan. Liian helppoa on mennä itsekin mukaan valittamiseen ja onhan se täälläkin toki nähty että osaan minäkin valittaa.

Ja niinhän tässä kävi, että jouduin keskeyttämään kirjoittamisen, kun asukas hälytti ja loppuyö menikin työn merkeissä. No lätkästään tämä sitten näin kotoa käsin internetin aalloille.

Humppa Soi: Helloween - Perfect Gentleman

Laajakuva soi taustalla tätä kirjoittaessa

Eilinen iltavuoro ja tämänpäiväinen aamuvuoro menivät hyvin. Niin kuin arvelinkin niin turhaan taas jännitin töihiin paluuta. Eipä siellä mikään ollut muuttunut. Tai no hyviä työntekijöitä sieltä tuntuu lähtevän pois kovaa kyytiä. Kohta siellä ei ole jäljellä kuin me muutamat jotka emme ymmärrä lähteä. Aina ajattelen, että sitten jos se ja se lähtee niin itsekin lyön hanskat naulaan, mutta en varmaan koskaan kuitenkaan lähde kun kuitenkin aina on edes muutama sellainen työkaveri joiden kanssa on kivaa ja kun itse työkin on antoisaa. Ainakin välillä.

No se siitä. Tänään töiden jälkeen olen ollut väsynyt ja pinna kireällä. Ja typerää kun sen pitää aina heijastua niihin kaikkein tärkeimpiin ihmisiin. Niillehän sitä kiukkuilee. Ehkä osaltaan tänään ahdistanut sekin, että tätäkö se taas on että töitten jälkeen olen väsynyt ja ärtyisä koko illan.

Vielä se pitää mainita töistä, että eilen oli mukava hetki kun työkaveri uteli minulta milloin laitan facebookkiin taas ruokareseptejäni. Se pieni kommentti lämmitti mieltäni.

Huomenna on vapaa ja vaimo sanoi lähtevänsä pojan kanssa puistoon niin saan vähän omaa aikaakin. Se on kivaa. Vaikka aina siinä menee puolet ajasta siihen ettei keksi mitä tekis, kun on niin paljon vaihtoehtoja.

Nyt vois keittää iltakahvit.

Humppa Soi: Vanessa Mae - Widescreen