maanantaina, joulukuuta 15, 2014

Vähän meinaa väsyttää...

Kolmas yövuoro loppusuoralla. Puolen tunnin päästä tulee aamuvuoro päästämään minut nukkumaan. Kokki jo tulikin kolistelemaan ja pari asukasta kahvia kittaamaan.

Aluksi pelkäsin näitä yövuoroja, kun yksin pitää olla. Tai lähinnä sitä miten ehtii ja jaksaa tehdä kaikki hommat. Yllättäen olen saanut melkein enemmän aikaan yksin kuin kaverin kanssa. Silloin tuli jäätyä suustaan kiinni. Nyt täytyy koko ajan tehdä vähän jotain että pysyy virkeänä.

Mutta se töistä. Nyt muutama vapaa edessä ja suunnitteilla karjalanpiirakoita ja ehkä pipareita. Ja vaimo haluais nähdä hobitin. Minua se patsastelu ei kovin paljoa kiinnosta vaikka komeata katsottavaa onkin ja tykkään Martin Freemanista.

Silmäthän tässä painuu väkisin kiinni joten lopetan tähän. Tulis jo aamuvuorolaiset...

Humppa Soi autossa: Electric Six

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2014

Anna suklaata!

Yövuorojen jälkeiset vapaat mennyt kotosalla vaimon ja pojan seurassa. Ei siis voine valittaa.

Torstaina käytiin ostelemassa joululahjoja. Suurin osa on nyt hankittuna.

Perjantaina siivottiin niin maan perusteellisesti. Illalla kävi työkaverini perheineen. Poika sai tehdä tuttavuutta reilun vuoden nuoremman poitsun kanssa. Aluksi meni hyvin, mutta riitaahaan siitä tulee jos toinen tulee viemään kilpikonnalelun.

Lauantai ei hukkaan kulua saa eikä kulunutkaan, kun kävimme metikössä rämpimässä ja saunassa. Linnan juhlistakin tuli katsottua tärkein eli se kun presidentti pääsi kättelemään Mikko Alataloa.

Tänään paistelimme jo pipareita. Illan suunnitelmat ovat avoimet.

Huomenna ehkä aamupäivästä pojan kanssa paria työkaveria tapaamaan ja tiistaina saakin sitten mennä töihin.

Humppa Soi: Babymetal - Gimme chocolate!

P.S. Joulukalenterini on tänäkin vuonna facebookissa.

maanantaina, joulukuuta 01, 2014

Viikonlopusta arkeen

Pitkästä aikaa kirjoitan tänne tietokoneella. Todella harvoin nimittäin jaksan tätä avata. Asento ei tosin ole mikään paras kirjoittamiseen, koska tämä kone on nyt lattialla. w233333333333333333333333333333 Tuota mieltä oli kissamme, joka yleensä asustelee ulkosalla/autotallissa, mutta nyt on ollut melkein viikon sisällä minkinloukun takia.

Perjantaina kävin mukavan työpäivän jälkeen Vimpelin Väinämöisen synnyinseuduilla syömässä jouluruokaa. Työpaikka tarjosi ja mukana oli muistakin yksiköistä hoitajia. Ilta oli rauhallinen. Porukka vain istui omissa pöydissään ja juttelivat pienen piiri kesken. Oli kuitenkin kiva jutustella entisen työkaverin kanssa jota en ollut nähnyt pariin vuoteen. Meidän työpaikaltahan ei ollut sitten muita kuin minä ja hoitotyön esimies. Ei muille kelvannut ilmainen ruoka. Toki ajamista tuli ihan kiitettävästi. Paljon piti siis syödä, että jäi voiton puolelle. Ja olihan siellä ohjelmaakin. Joku paikallinen standup -esiintyjä. Oli kyllä kehno. Hieman meinasi jopa myötähäpeä iskeä.

Iltamyöhäsellä hain vielä kälyni Kokkolan keskustasta kotio. Sitten olinkin jo valmis nukkumaan ja uuteen päivään. No lauantai menikin sitten aamupäivästä siskoni luona ja illasta anopin luona. Molemmissa oli kivaa ja ruoka hyvää.

Sunnuntaina kaupassa käyntiä ja uudestaan anopille.

Ja tänään aamuvuoroon töihin, jonka jälkeen tyypillisesti olen ollutkin sitten väsynyt.

Huomenna yövuoroon ja parin sellaisen jälkeen onkin neljän päivän vapaat jolloin pitäisi joulua suunnitella.

Humppa Soi: Vimpelin Väinämöinen - Rakkaani tule vuorille
Humpastalainattua: "Sinä olet puolittain nainen, puolittain unelma."
generated by sloganizer.net