Minkkiturkkia ootellessa

Karstulassa tosiaan kävimme alkuviikosta ja mukavaa oli. Saimme jopa hieman yhteistä aikaa vaimon kanssa kun vanhempani leikkivät pojan kanssa. Keskustassakin pyörähdimme ja olipas se muuttunut. Pitäis joskus oikein ajan kanssa käydä verestämässä muistoja.

Karjalanpiirakoita teimme ja saunoimme. Molemmat maistuivat. Ja maanantai-iltana anoppi soitti, että meillä on näköjään uusi lemmikki. Oli nimittäin minkki mennyt meidän autotalliin syömään kissan ruokia. Ei kuitenkaan onneksi kissalle ollut tehnyt mitään. No toinen kisuhan on kyllä ollut jo muutaman viikon kateissa. (Heh, kissa kateissa.) No se on kyllä luultavammin jäänyt auton alle, kun tuossa on iso tie niin lähellä.

No eilen kun palasimme niin otimme kissan sisälle, hain loukun läheiseltä minkkitarhalta ja nyt vain odotamme tulisko uudestaan, että saatais kiinni. Vielä ei ole näkynyt.

Neuvolassakin eilen kävimme ja oli poika hyvin käyrillä ja osasi temput mitä pitikin.

Tänään sitten iltavuoroon ja siellä oli mukava työkaveri, niin sujui ilta vallan mainiosti.

Nyt taas sormet väsyy älypuhelimen näppäilyyn joten moi moi.

Koiraa kusettaessa humppa soi: Juliet Jonesin Sydän - Käymme yhdessä ain

Humpastalainattua: "Kuolkoon saatanan kantturat hei hei."

"Hän on tänään täällä taas"

Nimittäin yövuorossa. No tämän yön jälkeen onkin sitten tiistai ja keskiviikko vapaata ja pääsee pitkästä aikaa Karstulaan. Ja mikä parasta, tiistaina luultavasti leivomme karjalanpiirakoita. Olen muutamaan kertaan niitä täälläkin vuosien varrella ylistänyt, mutta kyllä kelpaakin. Parasta ruokaa mitä tiedän.

Eilisestä päivästä voisin jotain kertoa. Nukuin, söin, nukuin. Siinäpä se. Öitten välinen päivä menee aina ihan luvan kanssa laiskotellen. Katsoin minä yhden jakson Walking Deadia. En oikein tiedä enää tykkäänkö siitä sarjasta. Neloskautta nyt olen katsomassa. Ensimmäisen kauden jälkeen olin aivan myyty ja ajattelin että tässäpä yksi parhaista sarjoista ikinä. Mutta kyllä se sitten laantui. Vaikka enköhän tuota tule seuraamaan jatkossakin.

Humppa soi (matkalla töihin): Finntroll

Elämässäopittua: Tämän vuoden pikkujouluista on tuleva kaikkien aikojen parhaat.

Ei se ole niin päivän päälle

Vähän väsyttää, mutta ihmekös tuo näin aamuyön tunneilla. Yövuorossa siis olen ja niitähän riittääkin seuraavan kuuden viikon aikana peräti 8 kappaletta. Nyt olen vielä tämän ja huomisen yön kaverin kanssa, mutta sitten siirrymme taas yhteen yökköön. Eipä siitä sen enempää viitsi täällä valittaa, mutta voi olla että tänne tulee kirjoiteltua enemmän kun ei ole puhekaveria. Jos ehtii tahi jaksaa.

Tänään kävimme päivällä vaimoni kaverin tytön 4-vuotis synttäreillä ja se oli koomista. Ovella heitimme perinteiset: "tulimmeko oikeaan paikkaan ja aikaan?" No paikka oli oikea. Mutta olimme vain päivän liian aikaisessa. No ainakin oli hauskaa. Ei se niin vakavaa ole.

Nyt työkaveri kolistelee. Menen katsomaan. Hei hei.

Humppa Soi: Asukkaiden kuorsaus, yskiminen ja keittiökoneiden hurina.

Ennen keksin otsikoita helpommin

Muistaakseni ainakin aloitin tänne kirjoittamaan siitä miten ne silmäkulmat kostuivat elokuvasta ja kuinka lauantaina koin jo kolmannen kerran tälle vuodelle mestarin keikan. No en nyt jaksa niistä sen enempää jorinoida. Vaikka tietenkin mestari Alatalosta voisin kirjoittaa pitkänkin ylistystekstin eikä siltikään sanat riittäisi kuvaamaan sitä suurutta mitä hän jo pelkällä olemuksellaan saa aikaan.

Olen jäänyt pahasti koukkuun vanhojen bloggausteni lukemiseen ja voi kuinka ne tuokin muistoja mieleen. Vaikka rypemistäkin toki seassa on ollut hyvinkin runsaasti, niin on ollut kyllä hauskojakin (ja sekavia) hetkiä.

Ja vaikka tätä olenkin omaksi huvituksekseni aina kirjoitellut, niin onhan lukijoilla ollut iso merkitys. Nyt vasta monen vuoden jälkeen sen tajuankin miten Te olette auttaneet silloin kun kaikki tuntui kaatuvan päälle. Kiitos! (Jos teitä nyt vielä täällä kituuttelublogilla käy.)

Nyt menee taas hempeilyksi joten lopetetaan tältä kerralta. Ja onhan tämä nyt hanurista kun en jaksa konetta nykyään availla ja puhelimella kirjoittelen. Sormet tulee kipeiksi eikä ajatus pääse kunnolla lentoon, kun vähän väliä pitää korjailla virheellisiä naputuksia.

Jos humppa soisi se olisi: Kaija Koo - Ajoin koko yön (Vai oliko se läpi yön)

Elämässäopittua: Blogini on ihme kyllä vieläkin hengissä

Toivottavasti silmäkulmat kostuu

Saa nähdä keskeytyykö kirjoittaminen jo ennen kuin vauhtiin pääsen. Vaimoni ja kälyni nimittäin lähtivät vuokraamaan elokuvaa ja ostamaan karkkia. Minä jäin vahtimaan poikamme unta ja kuuntelemaan mestari Alataloa. Tänään sattui mukava yllätys viikonlopun suunnitelmiin. Työkaverini soitti ja kertoi Mikon tulevan huomenna naapuripitäjään ja minullapa on vielä vapaa viikonloppu. Tilaisuus ei voi jäädä käyttämättä vaikka huomenna olis Kaija Kookin konsertoimassa Kokkolassa. Sinne tosin ei rahatilanne olis sallinutkaan lähteä. Nyt alkaa olla vuoden Mikko-saldo kohtalaisen hyvä, kun kolmannen kerran pääsen nauttimaan mestarin musiikista.

Muuten elämäni on kulkenut tasaisen hyvää rataa. Töihin ajoittain väsyy ja se heijastuu välillä kotiinkin vaikken haluais. Pojan kanssa menee hyvin. Kohtahan tuo vesseli on jo puolitoista vuotta. Hassua.

Pienoinen kaipuukin taas on päässyt rintaani kalvamaan, kun olen innostunut lukemaan vanhoja tekstejäni. Ajalta kun muutin Tampereelle. Ensimmäisen talven tekstit jo kahlasin läpi ja en muistanutkaan miten raskasta sekin ajanjakso oli kun etäsuhteilin ja räpiköin koulussa joka ei ollut minua varten. Paljon kauniita muistojakin toki mukaan mahtui.

Välillä harmittelen itsekseni, että olenko kadottanut pilkkeen silmäkulmastani, mutta eiköhän tuo ole siellä niin tiukassa ettei heti lähde irti. Kaiken arjen keskellä sen vain joskus unohtaa.

Nyt lopettelen, kun kohta pääsee itkemään. Toivottavasti. Kyseessä on nimittäin elokuva: Tähtiin kirjoitettu virhe.

Humppa Soi: Mikko Alatalo - Hengitä, sisko
Humpastalainattua: "Hän iskee mua hellyydellä selkään"