lauantaina, joulukuuta 15, 2012

Uninen päivä päättymässä

Viime yö ei oikein nappiin mennyt. Joskus kolmen jälkeen vasta nukahdin alakerran sohvalle. Ja kello soikin sitten kuudelta. Pirteänä siitä sitten töihin. Kyllä muuten väsytti. Tai ihan suoraan sanottuna nukutti. Onneksi työkaverit oli ymmärtäväisiä ja meillä oli yksi ylimääräinen käsipari, kun sairaanhoitajalla oli opiskelija ohjattavana.

Töiden jälkeen hain pizzat ja siellä näin yhtä entistä työkaveria, jonka pitäisi saada jo tämän kuun lopulla esikoinen. Siinä sitten vaihdettiin sanasia raskaudesta ja muutenkin elämästä. Oli kivaa jutella, kun ei oltu pitkään aikaan nähty. Vähän tuli ikäväkin sitä, kun hän oli meillä töissä. Sai ainakin nauraa kovasti. No onneksi siellä on vieläkin suurin osa työkavereista sellaisia että voi ottaa sopivasti huumorin kannalta.

Pizzan jälkeen olikin pakko hetkeksi ummistaa silmät. Vain puoleksi tunniksi kuitenkin. En oikein osaa pitkiä päiväunia nukkua. Ihan hyvä tietenkin.

Illalla kävimme vielä anopin luona kylässä ja katseltiin pitkästä aikaa "Ihmisten puoluetta". Ja naurettiin vedet silmissä.

Nyt voisikin sitten painua jo pehkuihin ja huomenna on onneksi vapaapäivä niin saa uinua.

Ei kommentteja:

generated by sloganizer.net