maanantaina, joulukuuta 31, 2012

Saa olla kyllä viimeinen kerta kun tänne kirjoitan

Siis tänä vuonna. Ensi vuonna kyllä kirjoittelen lisää. Voin vaikka uudenvuoden lupauksena luvata, että kirjoitan ensi vuonna ainakin kerran tänne. Toivottavasti enemmänkin, mutta ei aseteta rimaa liian korkealle.

Ja taas tekisi mieli laittaa vuoden alusta listaa elokuvista, musiikista, keikoista sun muusta mistä vuoden aikana pääsen nauttimaan. Harmikseni ne aina jää kesken. Mutta haittaneeko tuo. Jos tarpeeksi monesti sen aloittaa niin voihan olla että joskus pääsee vuoden loppuun asti.

Ja näin vuoden lopussa tietenkin voisi muistella mennyttä vuotta. No tehdään vaikka samalla kaavalla kuin joskus aiemminkin:

1. Mitä sellaista teit vuonna 2012, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Ostin talon.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?Yhtenä lupauksen tapaisena taisi olla kitaran soiton opettelu, mutta eipä se hedelmää kantanut. Edelleen soitan kitaraa yhtä hyvin kuin muitakin soittimia. Ensi vuodelle voisin luvata, että saisin levyhyllyt viimein asennettua seinälle asti.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?Hmm. Ei kukaan kovin läheinen. Muutama sukulainen ja tuttava kylläkin.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?Töissä kyllä joutui kohtaamaan kuolemaan useaankin kertaan, mutta muuten en ainakaan muista.

5. Missä maissa kävit?Mistä aloitetaan? Suomessa. Mihin lopetetaan? Suomeen.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2013, jota puuttui vuodesta 2012?
Lottovoiton. 

7. Mitkä vuoden 2012 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?Mitään ei kyllä tule mieleen.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna? 
Oma koti.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Blogin elvyttäminen.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Eääh.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Siihenkin voisin vastata että tämä omakotitalo.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Oma ja vaimoni.

13. Kenen käytös masensi?
Ei saa puhua pahaa toisista.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Taloremppaan.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Kaikesta taloon liittyvästä.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2012?
Jukka Poika - Älä tyri nyt

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi

b) laihempi vai lihavampi?
Ehkä lihavampi

c) rikkaampi vai köyhempi?
Ainakin velkaisempi

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Retkeilyä

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Laiskottelua

20. Kuinka vietit joulua?
Lapsuuden kodissa aaton ja muuten täällä Kokkolassa.

22. Rakastuitko vuonna 2012?
Aina vaan uudelleen ja uudelleen.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei kiitos.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Kimmo oli hyvä ja Elokuvan tarina sekä Hyvät ja huonot uutiset.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En nyt suoranaisesti vihaa, mutta Jesse Kaikuranta ärsyttää.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tuure Kilpeläinen

28. Mitä halusit ja sait? 
Puusaunan.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Lottovoitto.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Skyfall tai Expendables 2

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Käytiin vaimon kanssa kylpylässä. 27 vuotta täyttelin.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Taloremontin valmistuminen.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2012?
Pitkälti vaimon valitsemaa vaatetta.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Vaimoni. Huumorintaju. Vaimoni huumorintaju.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Presidentin vaalit.

37. Ketä ikävöit?
Kavereita jotka ovat hajaantuneet maailman turuille ja miksei toreillekin.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?Uudet työkaverit.


Olipas siinä kysymyksiä ja vähän tylsää vastailua, mutta jotain kuitenkin. Ensi vuoteen..

Humppa Soi: Rytmirotat - Tahdon Olla Alatalo

Ei kommentteja:

generated by sloganizer.net