keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Musiikkia, musiikkia

Lumi kirjoitteli blogillaan mitä artisteja hänen MP3-soittimessa on ja listasipa vielä jokaisen parhaat biisit. Minä teen nyt samoin mutta en haasta ketään mukaan. Ei minulla montaa eri artistia/bändiä soittimestani löydy. Se kun on niin pieni. Voisinkin vaikka valita joka albumilta parhaan biisin.

Aknestik - Onni: Aknestik on erittäin usein soittimessani. Mukavan helppoa kuunneltavaa. Parhaaksi biisiksi valitsen kappaleen nimeltä 90120.

Sentenced - Down: Syksymusiikkia parhaimmillaan. Vieläkään en ole saanut ostettua tätä lisää vaikka mieleni kovasti tekisikin. Paras biisi ehdottomasti Noose.

Symphony X - The Odyssey: Tämän laitoin jotta vähän useammin tätä levyä kuuntelisin ja biisit tulisivat tutummiksi. Hyvä levy. Paras biisi vaivaiset 24 minuuttia pitkä nimikkokappale The Odyssey

Aknestik - Säätiedotuksia merenkulkijoille: Ja lisää Aknestikkia. Tämän levyn paras biisi voisi olla vaikka Samaa lajia. "Me ollaan kaks mustikkaa"

Aknestik - Tulevaisuus on myöhemmin: Ja vielä lisää. Parhaaksi biisiksi nostettakoon Avaruuden aikataulut.

Aknestik - Vedenpaisumus: Tämähän nyt tylsäksi menee. Ehkä minä olen tylsä. Jokatapauksessa paras biisi on Naapurin tyttö.

Ja viimeinen levy onkin sitten Muusikotaren minulle polttama sekalainen kokoelma biisejä joista suurin osa oli minulle vieraita. Levyllä oli monta hyvää biisiä mutta yksi johon rakastuin on Ray Stevensin Flying Purple People-Eater. On muuten hauska biisi.

Minjakin haastoi minut musiikkijuttuun. Tarkoituksena olisi listata tämän hetken TOP-5 biisiä. Tämä onkin vaikeaa. No tässä on nyt jotain biisejä mistä tykkään.

Dropkick Murphys - I'm Shipping Up To Boston


Tämä soi jossain mainoksessa tai elokuvassa tai jossain ja rakstuin tähän säveleen heti. Tulee The Pogues mieleen.

The Who - Baba O'Riley

Tähän ihastuin kun tämä soi Housessa. The Who on kuitenkin melko vieras bändi minulle.

Martin Kesici feat. Tarja Turunen - Leaving You For Me


Tämän biisi sattui olemaan koneellani enkä edes tiedä mistä sen olin sinne saanut. Osui korvaan kun kuuntelin vähän mitä sattuu. Pitihän tämä kuunnella sitten uudestaan ja uudestaan. Olin mennyttä miestä.

Twisted Sister - Like A Knife On A Back


Varsinkin livenä (Miljoonarockissa) tämä oli tosi hyvä. En olisi uskonut. Tämä biisi jäi kivasti mieleen. Katsokaa tuo video niin ehkä ymmärrätte. Tai sitten ette.

Ensiferum - Finnish Medley


Vanhoja kauniita suomalaisia kappaleita hieman raskaammin sovitettuna muttei kuitenkaan liian. Näin niitä covereita tehdään.

Tulipas siinä nyt musiikkimakuani taas hieman raotettua.

10 kommenttia:

Minja kirjoitti...

Mitenkäs kun tuossa yhdellä biisillä lukee esittäjänä Floggin Molly, mutta tuolla youtubessa Dropkick Murphys.. kumpi on oikeassa?! :D

Wille kirjoitti...

Kiitos huomautuksesta. Korjasin asian. Ei ollut ensimmäinen kerta kun meni nuo nimet sekaisin.

Minja kirjoitti...

Kuulosti muuten hyvältä tuo Dropkick Murphys, jäin sinne juutuubiin kuuntelemaan enemmänkin niiden biisejä.

Wille kirjoitti...

Onhan se kyllä hyvä bändi. Pitäisi enemmän vaan tutustua siihen.

Annette Sinclair kirjoitti...

Nyt täytyy myöntää järkyttävä erhe: se ei olekaan Ray Stevensin kappale, vaan sellaisen hahmon kuin Sheb Wooley. *painaa päänsä alas häpeästä*

Tässä biisi heille, jotka ihmettelevät http://www.youtube.com/watch?v=fXfisOoN2Jg

Wille kirjoitti...

Ihmiset on erehtyväisiä. Hyvä kun asia tuli puheeksi että pääsit korjaamaan tämän erheen.

Anonyymi kirjoitti...

Tänä päivänä kun kuulen The Whota, niin tulee mieleen C.S.I sarjat.
The Who, Who Are You (C.S.I.)
The Who, Won't Get Fooled Again (C.S.I. Miami)
The Who, Baba O'Riley (C.S.I. New York) :DD

Anonyymi kirjoitti...

Kävin katsastamassa. Osa oli ihan uppo-outojamulle, mutta korjaan asian kuuntelemalla mitä ne pitävät sisällään :)

Thundercat kirjoitti...

toi dropkick murphysin biisi on Scorsesen the Departed leffassa ja lisäksi jonkun kanavan ohjelman mainoksessa pauhaa sama biisi

Anonyymi kirjoitti...

Voi, olipa Ensiferumilta hyvä versio Myrskyluodon Maijasta! Hassua, että juuri eilen ihastuin ihan täysin kyseiseen kappaleeseen ja kuuntelin sitä tauotta, ja sitten löydän täältä jälleen yhden version siitä. :)

Oikein ihanaa ja leppoisaa viikonloppua :)!

generated by sloganizer.net