Kyllä hoituu

Ja nyt hävettää eilinen joutavasta valittaminen. Pyydän sitä anteeksi itseltäni: "Anteeksi Wille!". No saathan sinä sen anteeksi kuomaseni, ei ketään haittaa vaikka valitatkin täällä, eiköhän kaikki ole jo siihen tottuneet.

Olen huomannut että jos alan esimerkiksi jotain kirjallista työtä tekemään sillä asenteella että "no niin, nyt minä teen tämän tosissani ja hyvissä ajoin pois alta", niin silloin siinä käy niin kuin eilen tuon ruokapäiväkirjan kanssa. Hermostun alta aikayksilön kun se ei lähdekään luistamaan ja sitten heitän hanskat tiskiin koko työn kanssa. Tänään kun palasin tuon saman työn kimppuun ihan neutraalilla mielellä ajattelematta muuta kuin että kokeillaanpas nyt edes jotain tehdä niin sainkin jotain aikaiseksi. Nyt työ on siinä vaiheessa että huomenna viimeistelen sen visuaalisen puolen. Aika niukka on työni asiapitoisuus ja muutenkin tosi lyhyt siitä tuli mutta eiköhän sitä kurssin läpi pääse jos on edes jotain tehnyt.

Sitten vähän päivästäni:

Aamulla menin röyhkeästi aamupalalle luokkakaverini luokse. Komea ja iso kämppä. Tottelevainen koira. Nätti tyttöystävä. Siinä taitaa olla tyytyväinen mies. Kahvi oli kuitenkin liian laihaa.

Koulua ei tänään ollutkaan kuin pari tuntia. Tunnit menivät erittäin nopsaan kun eksyin takapenkkiin istumaan yhden erittäin pirteän tytön viereen. Saatiin jopa ensimmäiset opettajan huomautukset naureskelusta.

Koulun jälkeen jäimme vielä pelaamaan pari peliä biljardia. Mikähän siinä muuten on että kun aluksi pelasimme kolmestaan niin juttua tuntui riittävän ja se oli sellaista mukavan levotonta, mutta kun luokkakaverini sai käskyn ylemmältä taholta (nätiltä tyttöystävältä) lähteä kaupunkiin ja jäimme pirteän tytön kanssa kahdestaan niin juttujen taso muuttui asiallisemmaksi. Nyt tietenkin nokkelimmat pokkelimmat luulevat että tässä oli jotain säpinän tynkää mutta voin sanoa että vanha kunnon sääntö numero yksi on voimassa.

Humppa Soi: Sonata Arctica: The Vice

Elämässäopittia: Ruokavalioni kaipaa lisää vitamiineja.