maanantaina, elokuuta 04, 2008

No nyt alkoi tapahtua jotain

Niin sitä voi asiat muuttua ihan pienen puhelinsoiton ansioista. Minähän olin hakenut täydennyshauissa lähihoitajaksi vähän eri puolille Suomea. Tampereelle ei ollut mahdollista hakea joten minulle oli oikeastaan sitten sama minne päin sitä suunnistaisi. Tänään sitten soittivat Kokkolasta että keskiviikkona olisi soveltuvuuskoe aamulla kello yhdeksän ja perjantaihin mennessä ilmoittavat sitten pääseekö kouluun vai ei. Jos pääsee niin sitten se alkaisi jo ensi viikon maanantaina. Onneksi sain työpaikan kanssa sovittua asiat. Otin huomisen ja keskiviikon vapaaksi ja jos niin käy että pääsen kouluun niin kuulemma voidaan hieman luistaa kahden viikon irtisanomisajasta.

On tässä kaikenlaista säätämistä edessä mutta mielelläni säädän jos vaan pääsen koulun aloittamaan. Alkaa tämä "päivät koneella ja illat gallupilla" rutiini jo kyllästyttämään. Pitäisi varmaan erota tuolta röntgenhoitajakoulustakin kun sielläkin vielä kirjoilla roikun.

Ei pitäisi mennä asioiden edelle, eihän se tosiaan ole lähellekään varmaa pääsenkö kouluun vaikka kyllä uskoisin että minulla ihan hyvät mahdollisuudet onkin.

Koittakaahan pärjäillä lukijaiseni ja äänestäkäähän biisitaistelussa. En tiedä milloin palaan tänne seuraavan kerran ja millä asialla. Toivottavasti joskus ja iloisten asioiden parissa.

Humppa Soi: Aknestik: Tavallista elämää
Humpastalainattua: "Tämä on tavallista elämää."

Elämässäopittua: Elämä on joskus aika jännää.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kun iso pyörä lähtee pyörimään, sitä onkin vaikea pysäyttää :). Vaan joskus muutos on tosiaan ihan toivottava asia, ja hyvä kun rohkeasti lähdet sitä tavoittelemaan. Kovasti tsemppiä!

Anni kirjoitti...

Onnea onnea!

Hyvin se menee, jos pääsit röntgenkouluunkin ni kyllä sit lähäriksikin!

Wille kirjoitti...

Kiitos! Toivotaan tosiaan että pyörä ei heti pysähdy.

Wille kirjoitti...

Anni vilahti väliin.

Kiitoksia vaikka ei pidä vielä nuolaista.

Tuulia kirjoitti...

Onnea matkaan :)

Wille kirjoitti...

Voi kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa sanon minäkin, kyllä sä sinne pääset. Semppiäääää!!!!!!!!

Wille kirjoitti...

On minulla ainakin hyvät kannustusjoukot. (Ehkä haluatte minut vain pois Tampereelta)

Mimmu kirjoitti...

Mä en halua sua pois Tampereelta mutta silti toivotan onnea! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän kuulostaa nyt hyvältä, kun lähihoitajaksi olisi mahdollisuus. Tsemiä!

Milloin täällä viimeksi tuli käytyä, kun nyt oli yhtäkkiä tullutkin enemmänkin tekstiä ja vähän aikaa sitten kommentoin, että mitään ei kuulu. Mukava kuulla päivityksiä. :) Tosin itselläkin on nyt jäänyt vähän vähemmälle tuo blogin päivitys, kun Facebookissa on enemmän tullut pyörittyä ja kotona olen todella vähän käyttänyt konetta. Olen sinuakin muutamilla sovelluspyynnöillä siellä häiriköinyt. :D

Anonyymi kirjoitti...

Oi, hienoahienoa! Onnea matkaan! Linkin takana blogimaailmassa keikkunut tunnustus nyt sitten multakin...

Wille kirjoitti...

Mimmu: Kiitos vaikka tiedän että oikeasti haluatkin minut pois.

Tiia: Kiitos sinullekin ja toivottavasti et tykkää kyttyrää kun en Facebookissa jaksa vastailla sovelluksiin. Ne on rasittavia kun pitää kutsua aina 200 kaveria mukaan.

Loviisa: Ja kiitos myös Loviisalle kannustuksesta sekä tuosta hienosta kunniamerkistä.

generated by sloganizer.net