maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Paluu entiseen

Niin sitä viikko vierähti ilman tietokonetta ja etenkin ilman tätä internetiksi kutsuttua ajanvietettä. Yllättävän helppoahan se oli olla ilmankin. En minä näköjään kovin pahasti koukussa ole. Mitäs viikkoni on sitten sisältänyt?

Maanantai: Lukemista (pääsykokeisiin ja Kingiä), musiikin kuuntelemista ja töitä.
Tiistai: Samaa rataa.
Keskiviikko: Sitä samaa, luokkakaverini tosin taisi käydä kyläilemässä.
Torstai: Koululla syömässä ja kuuntelemassa luokkalaisten vittuilua hiuksistani. "Mene hyvä mies parturiin!" Muuten sitä samaa.
Perjantai: Samaa edelleen. Töihin tosin jo kolmeksi.
Lauantai: Suursiivous ja kaupungilla vähän ostoksilla. Mukaan tarttui Maj Karman Kauniiden Kuvien Musta Paraati -EP, Mikko Alatalon moukarirallit ja Välikausitakki. Illalla sauna ja yöllä löysin Tom Waitsin uudestaan. On muuten tunnelmallista musiikkia keskellä yöllä kuunneltavaksi.
Sunnuntai: Soittamalla äitienpäivätoivotukset. Alatalon kuuntelua ja illalla elokuviin. The Mist. Oli ihan hyvä vaikka digiefektit olivat hirveitä.

Ja nyt pitäisi sitten opetella takaisin tähän maailmaan vai jättäisinkö kokonaan tämän kun kerran alkuun olen päässyt? Tuskin. Nyt edessäni onkin sitten iso urakka lukea muiden blogit että pääsen kärryille mitä täällä on tapahtunut.

Humppa Soi: Mikko Alatalo: Kaikilla mausteilla
Humpastalainattua:
"Tyttö silitteli tukkaa ja kuiskasi korvaan: Miten sä sen haluat?
Minä parturituoliin syliin hänet otin, sanoin: Semmoiset on kiharat"

Elämässäopittua: En ole koneen orja.

25 kommenttia:

manninen kirjoitti...

Taisit lainata epähuomiossa omasta elämästäsi tuohon "humpastalainattua" -osioon

Tiina kirjoitti...

Herranen aika sentään kun säikähdin!
Klikkasin tuolta google readerista itseni tänne blogiin ja blogger kehtasi sanoa, että hakemaani blogia ei löytynyt! Pelästyin jo, että nyt on ultimuksen delete-nappi viuhunut ihan vallan.
Onneksi ei ollut kuitenkaan, huh!

Tiina kirjoitti...

Sä olet siis poistanut yhden postauksen tuosta, siitä johtui tuo edellisessä kommentissani mainittu pelästys.
Ei saa säikytellä tolleen...

Wille kirjoitti...

Manninen: Oliskin.

Tiina: Poistin jo viikko sitten kun vahingossa poikamiesten sivuille kirjoittamani jutun kirjoitin vahingossa tänne. En minä tätä ole poistamassa.

Mimmu kirjoitti...

Wille, tervetuloa takaisin Blogianiaan. :)

Joko ne hiukset muuten alkavat olemaan ponnaripituudessa?

Thundercat kirjoitti...

tervetuloa takaisin! nyt sit seuraavaks kuukaus kun kerran noin helppoa oli :)

Wille kirjoitti...

Mimmu: Ei näitä ihan vielä kunnolla saa.

Thundercat: Ja sitten vuosi.

Anonyymi kirjoitti...

Jee, olet palannut! Tervetuloa.

Wille kirjoitti...

Mukava tänne on palata. Tuttuun ympäristöön.

Mimmu kirjoitti...

Saparot sitten, jollei ponnaria saa ;)

Wille kirjoitti...

Sellaisille pienille leteille tän kyllä saa. Pikkusisko kerran kokeili ja näytin ihan tytöltä.

Mimmu kirjoitti...

Ja miksei meille ole näytetty kuvallista todistusaineistoa siitä?

Wille kirjoitti...

Ette te halua sitä nähdä.

Mimmu kirjoitti...

No kylläpäs halutaan.

Wille kirjoitti...

En minäkään ihan kaikkeen suostu.

Mimmu kirjoitti...

No sepäs nyt kummallista. :)

Wille kirjoitti...

Sitä paitsi sitten kun saadaan Mannisen kanssa valmiiksi 1001-ilmettä kokoelma niin siellä taitaa olla tuostakin kuvamateriaalia. Tosin siellä on jotain vieläkin järkyttävämpiä. Alastonkuvia yms.

Mimmu kirjoitti...

Sitä odotellessa :)

Minja kirjoitti...

Onnea Musta paraati EP:n johdosta, nyt oletkin varsin hyvän levyn omistaja! Oletkos kuunnellut sitä oikeaa Mustaa paraatia koskaan?

Wille kirjoitti...

No sitä saakin odotella. Ei olla vielä edes puolivälissä. Nelisen sataa kuvaa taitaa kumminkin olla jo kasassa.

Wille kirjoitti...

Oho. Minja ehti välii. En ole kuunnellu. Eikös siinä ole Njassa?

Pitäisi vielä ostaa Ylppö ja Sodankylä.

Minja kirjoitti...

Joo, Njassa laulaa osassa Mustan paraatin biiseistä, liittyi bändiin ensimmäisen laulajan lopetettua. Tuon Maj Karman Musta Paraati EP:n biisit taitavat olla kaikki siltä ensimmäisen laulajan ajalta, jos en nyt ihan väärin muista.

Wille kirjoitti...

Pitäisi jostain hommata käsiin sitä oikeaa Mustaa Paraatia. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei ja tervetuloa takaisin!

hyvinhän sinä selvisit! Onnea!

Mä jouduin tuossa olemaan muutaman päivän tietokonekatkolla ja kyllä välillä vähän tiukkaa teki. Mutta se ei ollutkaan oma valinta. (Ja kokonaan ilman tietokonetta on muutenkin eri asia...)

Wille kirjoitti...

Mukava huomata ettette ole kadonneet minnekään poissaollessani.

generated by sloganizer.net