lauantaina, lokakuuta 20, 2007

Ei lauantai hukkaan kulua saisi mutta niin se vaan kuluu

Tänään pitäisi kämppikseni ja hänen veljensä tulla tänne minua kiusaamaan. No kumminkin menevät illalla juhlimaan ja saan rauhassa rypeä lauantai-iltaa. Saunassa voisi nyt ainakin käydä jos ei muuta. Ja maanantain suulliseen piinapenkkiin pitäisi lukea ja uskokaa tai älkää, olen jopa oikeasti lukenut. Nyt pidän vähän taukoa ja luen illemmalla lisää. Ja huomenna kertailen tärkeimpiä niin eiköhän se sillä läpi mene. Pitäkää peukkuja.

Mutta eilisestä sen verran että oli harvinaisen yksinäinen ilta. Pitkästä aikaa olin Tampereen kämpässä ihan yksin. Mesessäkään ei näkynyt ketään. Ihme kyllä en pahemmin itsesäälissä rypenyt.

Ja on se jännää miten ei etukäteen tiedä mitä tässä elämässä tapahtuu. Kaksi vuotta sitten en olisi kuvitellut että siitä vuoden päästä olisin kihloissa ja vuosi sitten en olisi uskonut että nyt joudun taas totuttelemaan tähän poikamiehen elämään. Mitähän sitten tästä taas vuosi eteenpäin? Sitä ei kukaan tiedä. Parempi vaan niin.

Nyt en ole yhtä luovalla päällä kuin eilen joten parempi lopettaa kirjoittaminen tähän. Mutta annetaanpas kerrankin lukijoille valta. Kertokaa mistä kirjoitan seuraavan tekstin. Yritän toteuttaa kykyni mukaan sen.

Humppa Soi: Ruoska: Tuonen orjat
Humpastalainattua:
"Tuonen orjat sisääna astuu riisumatta saappaitaan
Onnen hetket sirpaleiset säälimättä vievät mukanaan"

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saako ihan mitä vaan ehdottaa? Siis kirjoituksen aihetta.

Wille kirjoitti...

Saa minulle ehdotella.

Jensku kirjoitti...

No kiitos ilmotuksesta :D

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä. Siis toivoa kai täytyy olla, kun vuodessakin ehtii tapahtua noin paljon kaikenlaista.

Öö... seuraavan kirjoituksen aihe... voisi käsitellä... ääk... Tee jotain mitä et ole koskaan eläissäsi aiemmin tehnyt ja raportoi meille siitä. :) Saat itse päättää mitä se on.

Onnea piinapenkkiin!

manninen kirjoitti...

Kirjoita juttu maailman kovimman hevimiehen elämästä

generated by sloganizer.net