keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Olenko iloisella päällä?

Tänään elämääni kuuluu yllättävän paljon positiivisia asioita. Joten aloitetaan niistä negatiivisista. En edelleenkään onnistu kommentoimaan kaikilla blogeilla. Johtuu nähtävästi tuosta että jotkut blogit ovat beta blogger -sivuja. Muilla sivuilla tätä ongelmaa ei ole. Vaikka ennen se ei vaikuttanut. Ota näistä selvää.

Iloiseksi minut tänään sai tieto että olen saanut englannista kolmosen ja ensiavusta nelosen. En siis olekaan välttämättä täysin paska. Koulussa oli myös hauskaa, kun kuvailtiin. Löysin myös hienon peruukin, joka päässä sitten oli hieno ottaa röntgenkuvia. Harmi että se kuului harjoitusnukelle, enkä voinut ottaa sitä mukaan.

Tuo ystäväkirjahässäkkä sai myös hyvälle tuulelle, kun sinne on ihan mukavasti käyty kirjoittamassa. Uskaltautukaa loputkin lukijat. Vaikka onhan se hävettävää myöntää että olisi ystäväni.

Huomenna sitten pitäisi vielä arkkivihollisjärjestön eli Kroonisten Poikamiesten puheenjohtajan tulla luokseni. Millainen tappelu siitäkin sitten syntyy ja perjantain tenttiinkin pitäisi jossain välissä jaksaa lukea.

Ja loppuun vielä erityisesti Manniselle suunnattu kysymys. Kuka on sanonut musiikistaan että "eihän meillä ole mitään uskonnollista sanomaa, paitsi just se että elämä on ihanaa"? Niin helppo etten anna edes palkintoa oikeasta arvauksesta. Korkeintaan maininnan blogillani.

Koulussaopittua: "Tunti kuluu mukavasti peruukki päässä"
Humppa Soi: Helloween: You Always Walk Alone

5 kommenttia:

Matti kirjoitti...

Vastaan tuohon sun musiikkikysymykseesi vaikka olitkin osoittanut sen Manniselle. Vastauksen on oltava Kaarle Viikate.

ps. Sori Manninen

Wille kirjoitti...

Meni oikein, oletpa ilkeä. Onneksi olkoon silti.

manninen kirjoitti...

Olisin veikannu samaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei, mutta pidän sitä silti todennäköisenä. Eikä sitä paljoa ehdi ainakaan maahan jäämään - tai sitten ehtii, mitäpä mä lumen sielunelämästä tiedän.

Wille kirjoitti...

Minä olen uhannut käydä uimassa joulun aikaan jos lunta ei tule, joten paras ois tulla.

generated by sloganizer.net