perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Ilon vai surun kyyneliä? Päättäkää itse



Ensiksi eilisestä. Kuten huomasitte varmaan tein eilen hienon ja ennen kaikkea romanttisen illallisen minulle ja AC/DC:lle. Ja vielä ihan syötävääkin tuli. Kysykää vaikka AC/DC:ltä. Muuten ilta meni oikeastaan samalla kaavalla kuin yleensäkin. Paskaa tuli jauhettua netissä ja sen jälkeen vielä muuten vaan aina tuonne aamuyön tunneille asti. Ja mistäpä muusta entinen ja nykyinen Kroonisten Poikamiesten puheenjohtaja osaisikaan jauhaa kuin naisista ja naisettomuudesta.

Parin tunnin yöunen ja aamun hätäisen kokeeseen kertauksen jälkeen sitä sitten innolla koetta väsäämään. Siitä miten se meni voidaan olla montaa mieltä. Tuntui että voi jopa läpikin mennä. Ei nyt sentään vielä maalata enkeleitä seinälle. No entäs sitten näyttökoe. Noh. Siis. Eli. Läpi se ainakin meni. Ehkä säälistä. Kaksikymmentä minuuttia siellä koetin ymmärtää miten koneet toimivat ja mitä pitäisi tehdä. Taisin tehdä luokkamme pohjanoteerauksen. Jollekinhan sekin osa lankeaa. Kymmenen minuuttiahan oli kokeen maksimiaika. Näköjään siitä voidaan joissain tapauksissa poiketa.

Ilmottauduin myös uusintaan. Aina yhtä ihanaan Lääketieteen perusteisiin. Neljä taisi siihen uusintaan päästä eli joutua. Olen siis yksi neljästä onnellisesta. Sitouduin myös sellaiseen reissuun josta varmaan juttua riittää koko ensi vuodeksi blogillani. Tammikuun lopulla sitten luokkatovereideni kanssa Tallinnan laivalle. Vähän kyllä pelottaa.

Seuraavaksi sitten suunnistamme kohti Jyväskylää. Viimeiselle tunnillekaan kun ei jaksanut mennä. Tulkoon paskaa niskaan. Sitä tulee muutenkin ihan tarpeeksi. Jyväskylästä sitten Karstulaan ja ansaitun joululoman viettoon. Kolmeen viikkoon ei tarvitse ajatellakaan koulunkäyntiä. Tätä on odotettu. Koko pitkä syksy.

Eli kuten olen jo aikaisemmin mainunnut taitaa blogillenikin koittaa joululoma, ainakin minun osaltani. Tokihan voitte edelleen rakkaat lukijat käydä vittui... siis kommentoimassa, luen ne sitten viimeistään kun takaisin Tampereelle kerkeän. Tai eihän sitä tiedä jos jossain netin ääreen ehin aikaisemminkin. Kotona tuskin ainakaan kerkeän. Ja jos oikeasti luokkatoverini joskus tätä paskaani luette niin kommentoikaa ihmeessä. Ja rohkeasti vaan ystäväkirjaan kirjautumaan.

Hyvää Joulua:
Anita, Jonna, Jööti, Heinä, Elean, Akkiki, Tyttö, Kuutamolla, Johanna, Zina, Neiti Ongelma, Maria, Kala, Misa, Caelith, Kaesmae, luokkamme tytöt, kaverieni tyttöystävät ja muut kauniimman sukupuolen edustajat.

Ei niinkään Hyvää Joulua mutta jotain nyt kumminkin:
Miespuoliset tuttuni ja ystäväni.

Paskaa Joulua:
Krooniset Poikamiehet

Koulussaopittua: "10 minuutin näyttökoe voi venyä myös 20 minuutiksi, jos on vaan tarpeeksi paska"

Humppa Soi: Haddaway: What Is Love

10 kommenttia:

Sugar kirjoitti...

Rauhaisaa joulua myös sinulle! Ja varsinkin hyvää lomaa, noin kokonaisuudessaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää joulua sinnekin :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sinä Wille olet näköjään pohjimmiltasi ihan hyvä mies...tai no et nyt hyvä mutta mies kuitenkin kun kerran meidänkin kerhoa muistat joulutervehdyksillä.

Eli ei tässä sitten muuta kuin tossunalaista joulua vaan sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Klassikko biisi. Kuuluu alotteluiltoihin, kohtaan "paskat biisit naurattaa". Joskus jopa dj suostuu soittamaan moisen ihanuuden.

Caelith kirjoitti...

Hyvää joulua myös! =) Muistahan olla kiltisti ettei tule pukilta risuja.

Heinä kirjoitti...

Hyvää joulua Wille jos joulu edes Karstulaan asti tulee. Onkohan teillä omenoita joulupöydässä...
Tulee heti mieleen semmoinen kauhukuva että kaikki jouluruokanne on tehty simppiksen omenoista. Niinkuin muumien kirsikkalaakso jakso konsanaan..

omenalimppu, omenalaatikko, omenapuuro,omenaviini,omenahyytelö,uuniomena,omenaletut,omenapossu, omenakeitto,Jouluomenat omenasiideri boolissa, omenasiideri, omenakääretorttu, omenakakku,omenapiiras,omenakalkkuna, omenanpuu,omenapuun juurilla maustettu kahvi, omenatee........

Heinä kirjoitti...

Yllättävän vaikeasti luettava viesti eikö totta?

AC/DC kirjoitti...

Unohdit omenamehun.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Wille, joulunjälkeisiä tunnelmia sinullekin. Nyt vasta tulen lukemaan kaikkien teidän blogeja, kun oma jaksaminen on ollut vähän huonolla mallilla..
Mukavaa uutta vuotta ja huisin hauskaa tapaninpäivää :)
m.

manninen kirjoitti...

Hyvää mennyttä joulua

generated by sloganizer.net