perjantaina, maaliskuuta 27, 2009

Rahaongelmaani ratkaisu

Tosin se ratkaisu ei ole hyvä ratkaisu. Joudun nimittäin maksamaan sen reilun 1200 euroa. Ei auta itkut markkinoilla. No onneksi tänään tuli ilmoitus että saan nostaa tälle keväälle 900 euroa opintolainaa. Ja sitten jos kesätöillä maksaisi loput. Eiku. Eihän minulla olekaan kesätöitä. En kai minä nyt sellaisia saa aikaiseksi etsiä. No. Pakko jotenkin kärvistellä. Säästölinjalla porskutetaan. Ei paljon juhlita ei.

Sitten iloisempiin aiheisiin.

Eilen tein ruokaa yhdelle mummelille koska se kuuluu näyttää harjoittelun aikana että senkin osaa. Enkä voinut edes etukäteen harjoitella ja suunnitella sitä koska mummo osti ruoka-aineet vasta samanpäivän aamuna enkä tiennyt yhtään mitä tuleman pitää. Siinä sitten oli pöydällä naudan sisäfilee ja siitä täytyi ruoka loihtia. Onneksi "tummu" (täälläpäin ihmiset sanovat mummoja tummuiksi) auttoi ja opasti sanallisesti minua koko ajan. Keitin perunat, heitin lihan uuniin, tein valmiskastikkeen, salaatin väänsin ja vielä jälkiruoaksi mustikkapiirakan. Niitä sitten tuli syömään lisäksi ohjaajani ja paikan pomo. Hyvin ruoka maistui meille kaikille ja kovasti sain kehuja. Ihan kiitettävän tasoista kuulemma oli. Ja kehuivatpa vielä että kyllä näillä ruoanlaittotaidoilla vielä vaimon saa. Toivotaan että ovat oikeassa. Epäilen kyllä.

Tänään vielä iltavuoroon ja sitten onkin viikonloppu vapaa. Voipi olla että huomenna pyörähdän taas kotosalla, riippuu siitä jaksaako veljeni ajaa tätä kautta. Linja-autoon minulla ei ole varaa.

Humppa Soi: Dingo: Bussipysäkki
Humpastalainattua: "Taas yksi päivä jää penkille, tahtoisimme jo päästä perille."

3 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

Ei! Aih! Voih! Mustikkapiirakkaa. En edes muista koska olen kyseistä herkkua syönyt.

Hehkuvainen kirjoitti...

Onks mummeli siellä sitten tummeli...? Voi rähmä tuota rahajuttua. Minusta pitäisi olla kiellettyjä tuollaiset kurjat jutut :/.

manninen kirjoitti...

No jos ei vaimoa nii miehen nyt ainakin. Jos et muuta keksi nii tuu tänne kotiapulaiseksi.

generated by sloganizer.net