keskiviikkona, toukokuuta 09, 2007

Matkustamista ja valvomista

Melkein viikko siitä kun viimeksi kirjoittelin tänne. Mitä olen siis tehnyt:

Perjantai
Työharjoittelua aamusta Valkeakoskella. Sieltä päästyäni Karstulaan. Ei sen ihmeempää.

Lauantai
Kotopuolessa oleskelua.

Sunnuntai
Sitä samaa.

Maanantai
Klo 03.00 ylös. Vähän ennen neljää alkoi reissumme Kajaania kohti. Menomatkalla ei paljon
taukoja pidetty, mitä nyt kuskia välillä vahdoimme ja Anita pääsi pelkäämään tämän teiden ritarin kyydissä. No yllättävän hyvin ajaminen luonnistui anopin Corollalla. Eikä eksyttykään. Kajaanissa löydettiin heti ensimmäisellä yrittämällä ammattikorkeakoulun pihaan. Anitan siellä touhutessa pääsykokeiden kimpussa, minä otin vapauden käydä tarkastamassa Kajaanin kaupunkia. Matkaani sieltä tarttui kaksi Stephen Kingin kirjaa á la 4 euroa, joten ei kovin kalliiksi tämä kaupungilla kiertelyni koitunut. Klo 12.22 alkoikin sitten paluumatkamme, muuten meni hyvin mutta hukkasimme Kajaanin Scan burgerin ja jouduimme Kärsämäelle asti olemaan nälissämme. Viitasaarelle seuraava tauko ja siitä sitten kotio. Illalla rantasaunomista ja pahoittelen etten käynyt edes uimassa. Tiedän pojat miten kommentoitte (kyllä ennen olisit) joten keksikää jotain uutta.


Tiistai
Aamulla nautin siitä kun sain jäädä nukkumaan kun toinen joutuu lähtemään töihin. No ennen kymmentä silti heräilin ja aamupäivän kotosalla (ja naapurissa) pöllöiltyäni linkillä Jyväskylään sieltä junalla Tampereelle, kävellen kämpille, vähän murua rinnan alle, kävellen linja-autoasemalle ja siitä linkillä Valkeakoskelle. Sielläkään en eksynyt vaikka kun nousin bussista niin ei ollut hajuakaan missä se sairaala olikaan. Hyvin löytyi ja pääsin yövuoroon häsläämään.

Keskiviikko
07.00 yövuoroni päättyi ja linkillä Tampereelle. 08.30 pääsinkin sitten pitkästä aikaa nukkumaan. Kyllä ei tarvinnut unta kauan kalastella.

Siinäpä minun kuulumiseni tällä kertaa.

Humppa Soi: Gamma Ray: Damn The Machine
Humpastalainattua: "The world - A creeping agony and there's no way out"

2 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Aika kilttiä että lähdit Anitan mukaan pääsykokeisiin.

Wille kirjoitti...

No minä olenkin kiltti. Ja tottakai sitä piti lähteä mukaan. Kyllä se vähän minuakin kiinnostaa.

generated by sloganizer.net