Ja ahdistuskin kävi kylässä

Eilen iski mahdoton ahdistus päälle. Pitkästä aikaa oikein sellainen että tuntui tekevän jo fyysisestikin kipeää. Näin se tapahtui:

Lähdin töihin seitsemäksi. Aamusta tein vähän muistiinpanoja kirjallista näyttötehtävää varten. Yhdeksältä lähdin kotikäynnille mukaan. Käytiin asiakkaan kanssa kaupassa. Siinä päivän mittaan tein kaikenlaista, mm. hoidin paljon yhtä pyörätuolissa olevaa vaikeasti kehitysvammaista ja vohveleitakin paistelelimme. Kahdelta sitten alkoi erään asiakkaan palvelusuunnitelman tekeminen jota pääsin seuraamaan. Sehän sitten venähtikin puol viiteen. Kyllä muuten väsytti. No ei auttanut muuta kuin alkaa väsäämään sitä näyttötehtävää puhtaaksi. Eihän siitä mitään tullut. En osannut yhtään vaikka oli selvät ohjeet. Ei vaan ajatus luistanut ja tieto että se pitää sen päivän aikana saada valmiiksi ei helpottanut yhtään oloani. Kaadoinpa maitopurkinkin vielä lattialle niin että ainakin puoli litraa ehti valua ulos. Ahdisti. Ahdisti. Ja vielä kerran ahdisti. Tuntui että kaikki kaatuu päälle. Tuntui että käy niin kuin Tampereen koulun kanssa. Pelotti että menetän taas kaiken.

No nyt on vähän parempi olo. Ehkä se tästä taas. Pikkuhiljaa. Olen muuten edelleen aika helposti vajoava itsesääliin vaikka kyllä siihen parannusta on tullut. Huomaahan sen siitäkin miten ei tännekään ehdi kirjoitella.

Huomisen jos vielä jaksais niin sitten olisi onneksi torstai vapaa.

Humppa Soi: Kaupunginorkesteri: Tavallisia ihmisiä
Humpastalainattua:
"Joka ilta näkee unta mies kun vihdoin nukahtaa,
että juoksee naisen luokse ja pyytää etkö vois
viedä minut täältä pois?"

Elämässäopittua: Nenäkin voi olla kipeä monta päivää.