tiistaina, toukokuuta 20, 2008

Vauhtia

"Vauhtia!", huusi nuori nainen miehelle joka alkoi jäädä jälkeen.
"Me myöhästymme jos emme pidä kiirettä."
"Joo, joo. Parhaani yritän, en minä ole mikään pikajuoksija", hieman tukeva mies vastasi 10 metriä naisen perässä epätoivoisesti juoksuaskeleita tavoitellen. "Eikä se ole minun vika että auto päätti sanoa sopimuksensa irti elämämme ehkä tärkeimpänä aamuna."
"Sinähän sen romun menit ostamaan, mutta antaa asian jo olla. Kiirehditään nyt vaan ettei hääväen tarvitse kovin kauan odotella."
"Puuh, joo joo", vastasi mies hengästyneenä ja ajatteli miksi nainen ylipäätään suostuu menemään naimisiin tällaisen läskin laiskimuksen kanssa. Vielähän sitä ehtisi perua mies tuumaili pieni virne suupielessä. Se olisikin jo koomista jos tämän hääaamun pyrähdyksen jälkeen vielä saisi pakit.
"Älä virnuile vaan pistä töppöstä toisen eteen. Kirkko näkyy jo", nainen sanoi samalla ajatellen että miksiköhän on tämän miehen valinnut elämänkumppanikseen kun olisi kuitenkin tällä ulkonäöllä saanut kenet tahansa. Onhan mies toki hauska, kiltti ja luotettava eli juuri sellainen mitä aviomieheltä odotetaankin. Välillä kuitenkin sitä haluaisi jotain muuta. Jotain vähän miehisempää kuin 100 kiloa läskiä ja vitsailua Mikko Alatalosta. Ja ennen kaikkea vähän vauhtia asioiden hoitamiseen.

Näissä mietteissä tuleva aviopari lisäsi vauhtia ja ehtivät kuin ehtivätkin kirkkoon ihan ajallaan. Kirkko oli tupaten täynnä. Pieni puheensorina vain kuului muuten hiljaisessa kirkossa. Minä istuin sulhasen puolella ja mietin miten elämä kuluukin nopeasti. Vastahan sitä Martin kanssa leikittiin seikkailijoita pururadan takana olevassa metsässä ja nyt sitä sitten istutaan jo Martin häissä. Eikä sitä oltaisi kumpikaan uskottu vielä teinivuosina että Tonnikeiju-Martti saisi joku päivä noin kauniin morsiamen.

Kirkon uruista kajahtaa Prinsessa Ruususen häämarssi ja puheensorina lakkaa. Isot tammiovet aukeavat ja hääpari astuu sisään. Mietin että kylläpäs marssivat nopeasti. Ei kyllä mikään ihme. Onhan sitä totuttu näkemään vauhtia Anna-Leenan ja Martin elämässä muutenkin. Kihloihinkin menivät vauhdilla ja nämä häätkin piti jo vuoden päästä ensitreffeistä järjestää. Anna-Leena se aina haluaa hoitaa kaiken nopeasti.

Häämarssi soi loppuun Martin ja Anna-Leenan odotellessa alttarilla. Anna-Leena kuiskaa Martin korvaan: "Pitikö meidän näin kiirellä mennä?"
Martti siihen tuhahtaa: "Sinullahan se kiire tuntui olevan."
Anna-Leena mutisee jotain vastaan kun pappi sitten keskeyttää alkavan riidan aloittamalla itse seremonian. Kaikki sujuu niin kuin on sovittu. Sitten koittaa se ratkaiseva kysymys.
"Tahdotko sinä Martti Johannes Iivanainen ottaa tämän Anna-Leena Kärnän avipuolisoksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastamäessä?"
Martti selvittää kurkkunsa ja vastaa kuuluvalla äänellä:
"En tahdo."
Kaikki on hiljaa. Kukaan ei pysty käsittämään mitä juuri ovat kuulleet. Sen vielä osasivat odottaa että Anna-Leena olisi antanut pakit mutta että Martti.
"Niin, en tahdo. En minä tahdo juosta loppuelämääni Anna-Leenan perässä ja kuunnella valitusta joka asiasta."
Martti poistuu rauhallisin askelin kirkosta jättäen Anna-Leenan alttarille itkemään. Näin vauhdilla nämä häät menivät. Mutta vauhtiahan Anna-Leena kaipasikin.


Tarimaanantai antoi aiheen ja tällaisen tällä kertaa päässäni synnytin.

12 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Hauska. :D
Melko yllättävä loppu, mutta jotenkin sitä tunsi helpotusta Martin puolesta. Oikein tuli semmoinen vapautunut olo tuossa lopussa.

Virallinen pilkunviilausosuus:
Morsian on vähän niin kuin sydänkin. Morsiameen ei mahdu kahta ämmää... tai siis kolmea. :D

(Sori, yritin istua käsieni päällä, etten huomauttaisi asiasta, mutta käsien mahti oli suurempi.)

Wille kirjoitti...

Mietin muuten tuota asiaa mutta en ollut aivan varma. Kiitos kun huomautit. Korjaan sen heti ettei muut huomaa sitä.

Ja kiva jos tykkäsit.

Mimmu kirjoitti...

Kiva tarina, hetken jo ajattelin, että olet ollut jonkun häissä :)

Thundercat kirjoitti...

aika hauska tarina :) ja pitihän sinne jotenkin Mikko Alatalokin saada :)

Anonyymi kirjoitti...

Piilo-Mikotus! :D

Samaa ajattelin kuin Tiinakin, jotenkin loppu oli kovin vapauttava. Mukava tarina. Hyvä Wille!

Wille kirjoitti...

Kiitos kehuista kuomat. Mukava kun minun tarinantynkiä jaksatte lukea.

Thundercat kirjoitti...

http://irc-galleria.net/view.php?nick=ultimus

Wille kirjoitti...

On meitä komeita Ultimuksia näköjään muitakin.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tarina! Pidin kovasti :)

isopeikko kirjoitti...

Noin se käy. Onkohan kukaan oikeasti koskaan vastannut tuossa vaiheessa "En tahdo"?

Wille kirjoitti...

Loviisa: Kiitos!

Isopeikko: En usko että ainakaan kovin moni. Kyllä siinä olisi varmaan pappikin ihan ihmeissään jos vastais.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Hyvä tarina.
Eräissä toisissa häissä kävi niin että kun pappi päätyi litaniassaan: "...ja seurakunnan edessä?"
Sulho kääntyi seurakuntaan päin ja kysyi: "Tahtooko sitten joku muu?".

generated by sloganizer.net