Nyt puhun vähän musiikista. Se mikä minua ihmetyttää on minun suhtautuminen musiikkiin. Olen huomannut että minun on helppo kehua jotain Kaija Koota tai Mikko Alataloa mutta sitten jos puhutaan vaikka Gamma Raysta, Nightwishista, Sonata Arcticasta jne. joista tykkään kovasti niin minun on todella vaikea olla vahvasti oman kantani takana. Helposti alan vähättelemään ja tavallaan häpeämään että tykkään sellaisesta. Tässä on joku ristiriita. Olen muutenkin todella huono väittelemään. En osaa olla vahvasti omaa mieltä. Vähättelen itseäni ja ajatuksiani todella helposti.
No joka tapauksessa nyt on työviikko takana ja viikonloppu edessä. Huomenna maaseudulle ja sunnuntaina takaisin. Täytyykin muistaa laittaa mp3-soitin täyteen Mikko Alataloa että linja-automatka sujuu nopeasti.
Humppa Soi: Nightwish: Beauty And The Beast
Humpastalainattua:
"Remember the first dance we shared?
Recall the night you melted my uglyness away?
The night you left with a kiss so kind
Only a scent of beauty left behind"
6 kommenttia:
Sää kuuntelet sellaisia bändejä joilla on paljon faneja. Niitä on oiekasti hankalampi kehua kuin jotain kulttibändejä. Minulla ei ole ikinä ollut vaikeuksia kehua esim. jotain Eläkeläisiä, Kumikamelia jne. mutta koetappa sitten kehua jotain Lauri Tähkää tai Ruoskaa. Se on paljon hankalampaa kun et ole yksin mielipiteesi takana. Siksi Mikon ja KAija Koon kehuminen on helpompaa koska ei niistä kukaan muu tykkää paitsi minä...
"Ei ole helppoo yhdelläkään meistä"
Vaikea arvata, että tulisin kommentoimaan tätä... :P
Ymmärtääkseni Kaija ja Mikko (mahtavuudestaan huolimatta) eivät ole niin yleisiä fanituksen kohteita, joten heidän fanejaan ei ole leimattu millään tavoin. Mutta Nightwishin, Sonata Arctican ja muiden vastaavien fanit ovat jollain tavalla ehkä leimautuneet tietyntyylisiksi? Ehkä et itse koe olevasi tyypillinen fani, ja pelkäät leimautuvasi joksikin, mitä et koe olevasi.
Eikä siinä ole mielestäni mitään hävettävää. Sehän on vain musiikkia, jota saa kuunnella joko yksin tai yhdessä. En minäkään ihan kaikille kilju, että koneellani pyörii Tenacious D ja Richard Cheese sulassa sovussa jonkin Miles Davisin kanssa. Paitsi nyt taisin kiljahtaa... :D
Nimenomaan. Sinä sen sanoit. Juuri tuo tyypillinen fani ja leimautuminen. Ehkä se siinä juuri onkin. Erittäin hyvin sanottu.
Ja tosiaan. Sehän on vain musiikkia. Ei sitä pidä nostaa liian tärkeäksi asiaksi vaikka se helposti karkaakin ihan totisiin väittelyihin joskus.
Pitäisi kyllä tuo Tenacious D leffa nähdä. Se vaikuttaa hyvältää.
Iloista maalaismatkaa :)
Kiitos!
Lähetä kommentti