maanantaina, lokakuuta 04, 2010

Vanheneminen vie hampaatkin suusta

Syntymäpäiväni (torstai) alkoi hyvin. Kävimme kihlattuni kanssa syömässä Pedrinaksessa. Oli muuten hyvää ruokaa ja täyteen tulin. Ja vielä kun ei tarvinnut itse maksaa. Kihlattuni oli ostanut minulle ruoan lisäksi Roope Ankan Elämä ja Teot kakkosen. Nyt se on jo luettu. Minä tykkään valtavasti Don Rosan tarinoista. Saa nauraa ja ihmetellä kaikkia niitä pieniä yksityiskohtia.

Illalla lähdimme sitten linja-autolla Keski-Suomeen. Ja pitihän sitä herkutella ja ostaa iso pussi karkkia matkalle. Siinä sitten karkeista ja hyvästä musiikista kuulokkeiden välityksellä nauttien matka vaikutti sujuvan leppoisasti. Otin Dumlen suuhun ja nautin sen ihanasta toffeen mausta. Ihmettelinpä siinä että mikähän kova palanen on Dumlen sekaan joutunut. Otin palasen suusta ja ihmettelin sitä. Onpa tosiaan kova toffeen palanen. Sitten tajusin kokeilla kielellä hampaitani ja kuinkas ollakkaan alavasemmalle oli ilmaantunut valtava aukko. Olin sitten puraissut paikan irti. Pahinta kaikessa oli se että tiesin nyt joutuvani oikeasti hammaslääkäriin.

Onneksi kotona oli äitin tekemää kakkua, joka on muuten maailman parasta. Onneksi hampaani ei kuitenkaan ollut kipeä missään vaiheessa. Hieman vain hidasti syömistä kun koko ajan jotain jäi hampaankoloon.

Perjantaina teimme karjalanpiirakoita. Ei varmaan tarvitse edes mainostaa miten hyviä ne olivat.

Veljenikin pyörähti ja toi minulle Serj Tankianin uuden levyn. Ihan ok levy näin ensi kuulemalta mutta pienoinen pettymys kun edellinen levy oli niin hyvä. Ehkä biisit aukeaa paremmin useamman kuuntelun jälkeen.

Lauantaina vanhempani toivat meidät takaisin Kokkolaan ja illala katsoimme vielä Officesta, Housesta ja Monty Pythonista yhdet jaksot. Loistavia sarjoja kaikki.

Sunnuntaina kävimme anopin ja kihlattuni pikkusiskon kanssa retkellä ja paistamassa makkaraa. Vähän tutkimme myös eri paikkoja missä voisi häät pitää. Yksi meillä on nyt mielessä mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Tänään aamupäivästä kävimme pizzalla ja minä kävin Kelalle viemässä lappusen. Sitten katsoin Drag Me To Hellin ja tyttöystäväni lähti töihin. Tässä se ilta onkin sitten kulkenut Alone In The Darkia pelaillen (Kiitos Thundercat!) ja musiikkia kuunnellen.

Ja tein jotain sellaista mitä ei minusta heti uskoisi. Poljin puoli tuntia kuntopyörällä, jonka anastin veljeltäni. Meinasin kuolla. Kuntoni on äärimmäisen rapistunut. Pyydän sitä anteeksi itseltäni. En lupaa mitään mutta yritän vähän parantaa nyt tapojani.

Ja huominen aamupäivä meneekin sitten jännittäen että pääsenkö/joudunko huomenna iltavuoroon töihin tuttuun paikkaan.

Humppa Soi: Serj Tankian: Baby

2 kommenttia:

Neiti O kirjoitti...

Voi kuule! Melkeen ku olis omaa blogimerkintää lukenu :D Mulle kävi nimittäin juurikin sama homma, mutta erotuksena se että söin salmiakkia ja pala lähti eri hampaasta :D
(vaikka en oo muuten ikuisuuteen kommentoinu niin edelleen hengaan täälä lukemassa sun juttuja :) )

Wille kirjoitti...

Niinpä! :) Kävin eilen pitkästä pitkästä pitkästä aikaa lukemassa sun blogia ja huomasin saman asian. Meinasin laittaa kommenttiakin siitä mutta en sitten osannut muotoilla sitä oikein tai no oikeastaan en kehdannut kun siitä on niin kauan kun viimeksi olin käynyt blogillasi :)

Saa täällä hengailla vaikkei kommentoikaan. Kiva kun käyt :)

generated by sloganizer.net